Metronomy - Love Letters

Tänään aamulla vilkaisin kahvin kera uusinta Taide-lehteä ja huomasin, että lehden Lokikirjaan oli loppuun tarttunut maininta Granny's Legacy -projektistani (myyvää) söpöyttä käsittelevän kappaleen yhteyteen - lopetussanoin Ihan söpöä. Tuli outo olo. Ei loukkaantunut, vihastunut, ihmetteleväkään, vaan ainoastaan outo. Vähän tyhjä.

Söpöys on jotain, mitä en ole edes ajatellut tuon peittoprojektin tai peittojen käyttötavan kanssa. Itselleni peittoihin liittyy paitsi pehmeä hyvän tunne, myös sielua silppuava ikävä, josta on kaikenlainen söpöys kaukana - ja vaikka söpöydessä ei sinänsä ole mitään pahaa, jotenkin tässä yhteydessä sanan käyttö tuntuu niin yllättävältä, että se jäi pyörimään päähäni. Jotenkin se pitää purkaa ulos. Ehkä joku tosiaan näkee söpönä sen, että käytän peittoja välillä apuna värisuunnittelussa: kun oma silmä jämähtää aina samoihin väreihin, peitoista löytyy arpomallakin väriyhdistelmiä, jotka pakottavat ajattelemaan uudella tavalla. Ne ovat minulle työvälineitä, jotka auttavat kiperissä kohdissa ja haastavat tekemään asiat toisin. Jotkut pomppivat Googlen kuvahaussa etsimässä kuvia väri-inspiraatiokseen, jotkut selailevat lehtiä, osa käyttää valmiita värikarttoja, osa kerää värikarttoja kameralla ympäristöstään, minä käytän mummoni peittoja.

Minulle peitot ovat enemmän kuin peittoja tai värikoodikartastoja: ne kantavat mukanaan historiaa ja antavat itselleni avaimen tulevaisuuteen. Söpöys muuttaa lämmittävän hyvien ja raastavan raskaiden muistojen verkoston litteäksi rajapinnaksi, josta tulee mieleen ainostaan herttaisuus, vaaleanpunainen ja sokeri - lititstetty, lätistetty ja makeutettu versio minun totuudestani; neulanreiän kokoinen pistos kokonaisuuteen. En vain voi mitään sille, että söpö missä tahansa merkityksessään tai missä tahansa kontekstissa tuntuu vähättelyltä siitä, mistä tässä on pohjimmiltaan itselleni kyse: perinnön (ja perinteen) kunnioittamisesta ja jonkinlaisen yhteyden pitämisestä jo kauan sitten kuolleeseen mummooni. Hän ei koskaan nähnyt, mihin suuntaan polkuni lopulta lähti; hän ei koskaan kuullut edes mainintaa internetistä saati sitten olisi voinut kuvitella mitään sen kaltaista. Mummoni poistui tästä maailmasta todennäköisesti ajatellen, että minusta tulisi kirjailija (vaikka hän ei myöskään ehtinyt näkemään ensimmäisen kirjani julkaisua), eikä ehkä voinut kuvitellakaan, että tekisin joskus mitään nettisivuihin, graafiseen suunnitteluun tai visuaalisiin taiteisiin liittyvää.

Itselleni tässä kaikessa on kysymys perinnöstä, joka on suurempi kuin nuo kaksi peittoa, ja enemmän kuin söpö. Mummo jätti minulle peittojen mukana perinnöksi myös rakkauden väreihin. Värit ovat itselleni elämäntapa ja  tuovat myös elantoa pöytääni. Minulle mummoni jättämä väripaletti on koko laajuudessaan ollut häneltä saamani arvokkain perintö ja loin Granny's Legacy -projektin kunnianosoitukseksi hänelle, enemmän kuin mitään muuta.


Omituista, kuinka pysäyttävä yksi sana voi olla.

(Taustaa Granny's Legacy -projektille Coloria-sivulta)