maanantaina, joulukuuta 09, 2013
Royal Blood - Out Of The Black
[Puutarhan kasvatti / Foster Child of Garden II. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 30.]
Vähän vaikea suoriutua, kun oikea käsi on käyttökiellossa. Vasen käteni on hyödytön lärpyke vain, ei tottele lainkaan komentoja. Viikon alussa en ollut vielä hirveän huolissani, koska ajattelin yhdellä kädellä toimimisen lähinnä hidastavan touhua. Olenhan joskus opetellut kirjoittamaankin vasemmalla kädellä ihan siedettävän näköistä tekstiä, eikä se muistini mukaan ollut edes vaikeaa. Vaan ei onnistu enää. Hyvä, kun saan kynän pysymään kädessäni ja sen liikuttaminen paperilla on kyllä onnetonta nyherrystä. Onneksi kirjoittaminen koneella onnistuu, vaikka typojen määrä on ollut ennen näkemättömän suuri.
Ärsyttää, kun on niin monta projektia kesken ja lähellä valmistumista, eikä nyt pääse tekemään mitään. Olen suunnitellut uutta kuvasarjaa, joka piti saada myyntiin Jyväskylän taidemuseon Joulubasaariin, mutta saa nyt nähdä, miten sen kanssa käy. Vähän huonolta näyttää.
Saanpahan hoidettua sentään joitakin toimistohommia, eikä kaikkea työtä tarvitse kaikkea kerryttää määrättömiksi pinoiksi pöydälle ja printterin päälle. Mieluummin kuitenkin tekisin nyt muuta kuin tulostelisin tiliotteita ja järjestäisin kuitteja. Mutta onpahan sitten tehty hyvissä ajoin. Usein kun sattuu olemaan sellainen mieli, että haluaisi keskittyä luovaan, mutta ikinä ei kumminkaan ole sellaista olotilaa, että kuittien ja laskujen pyörittäminen tuntuisi mukavalta.
Hyvää musiikkia ja kovalla, niin tästäkin selviää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti