Findlay - Off and On

[Poissa 197. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Käsi alkaa vihdoin olla kunnossa. Vuodenvaihteen aika on oikeastaan ihan hyvää aikaa tehdä pois rästejä ja kauan odottaneita projekteja, omiakin - uutta sähköpostia ja uusia työjuttuja ei sada niin tolkuttomaan tahtiin. Välillä voi käydä purkamassa turhautumiaan räiskimällä joululahjaksi saatua Ratchet & Clank -peliä (loistava!) ja tänään yritän saada okaisimmat hommat pois Dr. Who -jouluspeciaaliin mennessä. Isompien projektien kanssa jatkan ensi vuoden puolella, mutta rästiin on tuon onnettoman käden takia päässyt kasautumaan niin monta hommaa, että uusi kuvasarja saanee odottaa toteutustaan pidemmälle kevääseen. Vähän harmittaa, kun nyt olisi inspiraatiota käydä juuri sen kimppuun. Se kuitenkin vaatii ranteelta niin paljon, että pakko vain yrittää pitää itsensä ruodussa ja kurinalaisesti tehdä muita asioita alta pois.

Itse joulu taas livahti käsistä kuin viritetty juoksuhiekka. Jouluaatto-aamuna tein viimeiset työt, sitten loppuilta vanhemmilla meni lähinnä nukkuessa, kuten meni seuraavakin päivä. Jossain välissä ajattelin lukea Byattin Possession-kirjaa, jonka pakkasin mukaan, mutten löytänyt sitä. Pitkällisen etsimisen jälkeen se löytyi lopulta sängyn jalan taakse survoontuneena - paikasta, josta olin katsovinani ensimmäiseksi - ja koko etsimisruljanssin jälkeen koko lukemisvimma vähän laantui. Sitten olikin jo seuraava päivä ja huomasin lojuvani kotona television edessä. Joten se siitä yrityksestä.

Olen kyllä aiemminkin huomannut, että lyhyisiin lomakausiin ei kannata suunnitella yhtään mitään, sitten huomaa, että ainoa mitä jää jäljelle, on harmitus siitä, ettei ehtinyt. En tee uuden vuoden lupauksia, mutta jonkinlaisen elämänmuutostoiveen voisin itselleni esittää: tästä lähtien yritän pyhittää lukemiselle ja vain olemiselle muutaman tunnin viikossa. Ei tästä muuten mitään tule.

Ja/tai sitten pistän kirjan laukkuuni ja kuljetan sitä mukanani - ja kun jossakin pitää odottaa, niin luen ennemmin kuin paukutan tabletillani Candy Crash Sagaa. Kaikkein hienoimmat muistot lukuhetkistä ovat nimenomaan niitä, kun odotellessa lukee missä sattuu, in situ. Miksen ole jatkanut sitä? ...Ai niin, sää. Ei ole mieltä ylentävää odotella kaveria puistossa, kun märälle penkille ei voi istua ja vesi lotraa kirjan sivut kurttuisiksi. Tai paremmalla talvisäällä ei sivujen kääntäminen pakkasella onnistu. (Vaikka paremminhan perinteinen kirja kestää sekä vettä että pakkasta kuin tabletti...) Sisätiloissa on jostain syystä istumapaikkoja harvassa (kirjastossa, tietysti, mutta se on jotenkin liian ilmeinen). Ihmisten ilmeisesti halutaan liikkuvan kauppakeskuksissa vuolaana virtana, eikä jäävän nyhjäämään kirjojensa kanssa mihinkään kulmaukseen - mutta sisätila muutenkin tuntuu niin suljetulta ja ihmisten älinä kovemmalta. Onhan niitä istumapaikkoja kahviloissa, mutta tiettyyn erityiseen paikkaan hakeutuessa katoaa se sattumanvaraisuuden tunne, jonka avulla saa helpommin itsensä siirrettyä toiseen maailmaan.

Uuden lukukauden toivossa taidankin klikkailla itseni samantien Play:lle (Play:hin?) ja tilata muutamia uusia kirjoja kahlattavaksi. Jotta on sitten varastoa, kun saan hetkestä kiinni ja lukeminen vie mukanaan.

The National - Anyone's Ghost

Kai ne päivät tuntuvat lyhyeltä, jos herää puolelta päivin totaaliseen pimeyteen, vaikka päivät ovatkin eilisestä lähtien alkaneet pidetä. (Vai olikohan se kumminkin "pimetä" eikä "pidetä"? Tuntuu siltä.)

Käteni on ollut romuna melkein kuukauden, mikä on johtanut pitkään tekemättömyyden kauteen kaikilla työn kentillä, varsinkin sen luovemman työn kanssa. Nyt olen varovaisesti yrittänyt tehdä jotain pientä, mutta vielä pitää rajoittaa tekemisen intoa vähän, jotta jossain vaiheessa pääsee normaalitilanteeseen takaisin. Viime vuonna Firenzestä ostin vanhoja kirjoja, joiden sivujen uusiokäyttöä ajattelin kokeilla. (Hankin kirjat divareista ihan sokkona niiden paperituntuman perusteella. Myöhemmin huomasin kantaneeni kotiin myös ainakin muutaman fasismiin kallellaan olevia isänmaan rakkautta ylistävän kirjan - mutta aseet auroiksi! Paremmin ne kuvien pohjana toimivat kuin luettavina.)

Muutamissa kirjoissa on melko hyvälaatuisen oloista vanhaa paperia, joka kelpaa parempaankin projektiin, mutta osa on ilmiselvästi haurastunutta ja kellastunutta, jota ei voi varsinaisesti teoksiin käyttää. Luonnosalustana ne kumminkin ovat herkullisia ja joulutervehdyksiinkin olisivat tarjonneet oivan pohjan - vaikka jälkimmäisen tekeminen jäi käsipuolelta kesken. Jonkin verran ehdin kokeilla eri tekniikoita ja erityyppistä painantatekniikkaa niille, eikä digitaalisestakaan leikistä meinannut malttaa päästää irti. Nyt pitäisi vain malttaa toipua. 

Onneksi on joulu pistämässä jarrua ja pakkoirrottamassa koneesta. Muutoin joulumieli ei ole oikein ollut lähelläkään, mutta nyt, kun sähköpostiliikenne rauhoittuu ja olen toiskätisenä saanut muutamia projekteja lopeteltua, edessä odottava kuukauden ajalta kerääntynyt työmäärä ei tunnu niin ylitsepääsemättömän raskaalta. Kuusen valot ja kevyt kimallus näkyvät muuten pimeästä olohuoneesta suoraan työpisteelleni ja työpöytä on peittynyt paperin lisäksi suklaakonvehteihin, joten oikeastaanhan työpäivä tuntuu poikkeuksellisen kevyeltä.

Kone menee silti ainakin aatoksi ja ensimmäiseksi joulupäiväksi kiinni. Aion lukea A. S. Byattin kirjan Possession, jonka ostin aloitin reilu vuosi sitten Sienassa ja jonka lukemisenkin aloitin tuolloin Firenzessä - mutta joka kaikesta koukuttavuudestaan huolimatta jäi kesken ja johon en yksinkertaisesti ole ehtinyt palata. Nyt odotan: 511 sivua pienellä präntättyä tekstiä viemässä toiseen todellisuuteen. 

Muse - Supremacy

[Poissa 149. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Ehti taas vuorokausi vaihtua ja vielä pari tuntia pitää työskennellä, vaikka niin viime viikolla viimeksi vannoin, että yritän viimeistään puoli yhdeltä nukkumaan. Mutta mieli ei lepää, jos homma jää kesken. Kaiken muun keskeneräisen joukkoon mahtuu vielä yksi puoliksi valmiiksi tehty projekti, minkä seurauksena olen muutaman päivän silitellyt liian möykkyistä mulperipaperia. Ennakoin, että paperipinon silittäminen vie varmaan tosi kauan, ainakin viisi tuntia. Nyt olen silitellyt kymmenettä tuntia (pätkissä tosin, en yhtäjaksoisesti) ja olen suurinpiirtein puolessa välissä. Se siitä suhteellisuudentajusta.

---

Jyväskylän taidemuseon viimeviikonloppuinen joulubasaari meni mukavasti, vaikka en saanutkaan sinne valmiiksi työn alla ollutta Aaria-sarjaa - toivottavasti se valmistuu alkuvuonna. Onneksi pinssit ja miniprintit tein muun ohessa jo ennenkuin käsi prakasi: oli sentään jotain uutta. Kauppakin kävi sen verran, että jouluna syödään muutakin kuin näkkileipää ja vettä

Vaikka jo basaarissa hengailu ja ylipäätään jonkinlainen sosiaalinen meininki yksinäisen kotona kyhjöttämisen sijaan tuntuu itsessään palkitsevalta, silti kaikkein paras fiilis tulee siitä, kun vuosi vuoden jälkeen tietyt ihmiset tulevat tervehtimään. Muutama ihminen ostaa vuosittain basaarista jonkun teokseni, mutta jotenkin sitä ei edes tule odottaneeksi.On hienoa kuulla erilaisia tulkintoja ja tarinoita töihin liittyen ja jutella muutenkin vaan, ihan vaikka säästä.

Kamera kulki taas mukanani sokkona laukussa, enkä onnistunut taltioimaan kuin yhden kälyisen kuvan tabletillani fb-sivulleni, mutta onneksi paikalla oli ihmisiä, jotka kuvasivat. Kuten Hurmioitunut, joka kirjoitti tapahtumasta kivan kuvauksen omaan blogiinsa: http://hurmioitunut.blogspot.fi/2013/12/taidebasaari.html

Pitänee mennä hetkeksi vielä jatkamaan paperin silittelyä. Huomenna käyn täydentämässä taidemuseolle myyntipöytääni muutamia pinssejä ja sitten taitaakin olla edessä vuoden viimeinen Live Herring -palaveri, ja maailman ja iäisyyden viimeinen Live Herringin läänintaiteilijapalaveri. Läänintaiteilijan osatitteli painaa hartioillani enää vain muutaman viikon (vaikka itse Live Herring -homma jatkuu osaltani heti tammikuussa Live Herring '14 -näyttelyn organisoijana). Vanhan loppu, uuden alku!

Royal Blood - Out Of The Black

[Puutarhan kasvatti / Foster Child of Garden II. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 30.]

Vähän vaikea suoriutua, kun oikea käsi on käyttökiellossa. Vasen käteni on hyödytön lärpyke vain, ei tottele lainkaan komentoja. Viikon alussa en ollut vielä hirveän huolissani, koska ajattelin yhdellä kädellä toimimisen lähinnä hidastavan touhua. Olenhan joskus opetellut kirjoittamaankin vasemmalla kädellä ihan siedettävän näköistä tekstiä, eikä se muistini mukaan ollut edes vaikeaa. Vaan ei onnistu enää. Hyvä, kun saan kynän pysymään kädessäni ja sen liikuttaminen paperilla on kyllä onnetonta nyherrystä. Onneksi kirjoittaminen koneella onnistuu, vaikka typojen määrä on ollut ennen näkemättömän suuri.

Ärsyttää, kun on niin monta projektia kesken ja lähellä valmistumista, eikä nyt pääse tekemään mitään. Olen suunnitellut uutta kuvasarjaa, joka piti saada myyntiin Jyväskylän taidemuseon Joulubasaariin, mutta saa nyt nähdä, miten sen kanssa käy. Vähän huonolta näyttää.

Saanpahan hoidettua sentään joitakin toimistohommia, eikä kaikkea työtä tarvitse kaikkea kerryttää määrättömiksi pinoiksi pöydälle ja printterin päälle. Mieluummin kuitenkin tekisin nyt muuta kuin tulostelisin tiliotteita ja järjestäisin kuitteja. Mutta onpahan sitten tehty hyvissä ajoin. Usein kun sattuu olemaan sellainen mieli, että haluaisi keskittyä luovaan, mutta ikinä ei kumminkaan ole sellaista olotilaa, että kuittien ja laskujen pyörittäminen tuntuisi mukavalta.

Hyvää musiikkia ja kovalla, niin tästäkin selviää.

Goldfrapp - Drew

[Puutarhan kasvatti / Foster Child of Garden III. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 30.]

Mainitsin viime postauksessai Plankkon joulunkuun uutiskirjeestä, mutta unohdin mainita, että Plankkon kuukauden taiteilijana olen minä! Haastatteluni löytyy osoitteesta: www.plankko.fi/site/2013/12/joulukuun-2013-taiteilija-paivi-hintsanen.

Bohicas - XXX

[Puutarhan kasvatti / Foster Child of Garden I. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 30.]

Plankkon joulunkuun uutiskirje on ilmestynyt (sen voi tilata uutiskirjeen vasemman yläreunan Subscribe-linkistä tai ilmoittamalla meiliosoitteensa minulle).

Uutiskirjeen tervehdyksessä kommentoin lyhyesti negatiivisia kommentteja, jotka koskevat taiteilijoiden pop-up-kauppoja ja erilaisia myyntitilaisuuksia. Etenkin viime viikolla törmäsin muutamilla (suljetuilla) foorumeilla ihan järjettömältä tuntuvaan kritiikkitulvaan, jonka perustana tuntui olevan se, että taide ei voi säilyttää arvoaan, jos se lasketaan myyntipöydälle ja myydään myyntitapahtumassa - eikä esimerkiksi korkealaatuisessa jurytetyssä näyttelyssä. Keskustelu "tätä rahvaanomaistamista" vastaan tuntui olevan aika yksimielistä, eikä vastalauseita juurikaan kuulunut. Tulivatko kommentit ihan sydämestä vai olivatko vain provoa, johon porukka lähti joukolla mukaan? En tiedä. Jäin myös miettimään, oliko kommenteille yhtään vastustajaa vai oliko suurin osa samanlaisia vaikenijoita kuin minä itse: kommentointi kiersi sellaisella tasolla, etten yksinkertaisesti jaksanut sylkeä sekaan vastalauseitani, koska ne olisivat olleet vain bensaa liekkeihin, eikä rakentavalle keskustelulle tuntunut olevan mitään sijaa. Koin mielekkäämpänä logata itseni keskustelusta ulos ja luulen - toivon - että niin teki moni muukin kanssani samaa mieltä oleva. Vaikka tavallaan ymmärrän, että keskustelu provosoituu verkossa hyvin ylikierroksille, silti tuntuu jotenkin kornilta vielä nykyaikana toistuvasti joutuu lukemaan tällaisia kommentteja - olivat sitten fleimausta tai eivät - ja varsinkin taiteilijoiden itsensä suusta.

Keskustelupyrähdys jäi mietityttämään vähäksi aikaa ja jo haihtui päästäkin, mutta palasi uudelleen päähän kiertämään tänään. Tämän blogauksen käynnisti aamulla saamani palaute eräältä ammattitaiteilijakollegalta, joka paheksui Jyväskylän taidemuseon museokaupassa esillä olevaa myyntipöytääni ja museon näyteikkunaa. (Olen museokaupan vieraana 12.1. saakka). Palaute oli kirjoitettu ilmeisesti pienessä hiprakassa aamuyöllä ja olisin jättänyt sen omaan arvoonsa, ellei taustalla olisi tuota viime viikkoista nettikeskustelua. Palautteen lähettäneen taiteilijan mielestä teosten myyminen tuollaisessa yhteydessä "antaa teoksista massatuotantomaisen vaikutelman ja se pilaa meidän kaikkien maineen".

Uskon vakaasti siihen, ettei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä. On yksinkertaisesti vaikea uskoa, että mikään teos on niin herkkä, että se muuttuisi loistavasta "tusinatavaraksi" ympäristön muutoksesta. Jos niin pääsee käymään, niin eiköhän kyse ole silloin keisarin uusista vaatteista: vika on sitten jossain muualla kuin ympäristössä. En löydä mitään häpeällistä siitä, että teoksiani menee joskus kaupaksi muualtakin kuin gallerian seiniltä tai muista näiden tiukkapipojen määrittämistä  "hyväksytyistä ympäristöistä" kuten taidelainaamoista. Päin vastoin, olkoon tilanne mikä tahansa, on hienoa, jos teokseni löytää uuden kodin. Jotenkin en vain näe pahaa siinä, etten ole vain apurahojen varassa, vaan pystyn myös itse rahoittamaan taiteen myynnillä sekä omaa elämääni että tulevien teosteni valmistamista  - myös niiden täysin epäkaupallisten installaatioiden ja projektien, jotka ei ole tarkoitettukaan myytäväksi. Jos vedoksen editio on 15 tai 30, se ei siitä sen enempää massatuotannoksi muutu, jos se on myytävänä museokaupassa tai myyjäisissä.

Anteeksi, mutta olen tosi, tosi, tosi kyllästynyt näihin kommentteihin, olivat sitten provomielessä tai hiprakassa kirjoitettu. Jokainen taaplatkoon tässä asiassa tyylillään - ja jos on taiteilijoita, jotka haluavat pysyä syrjässä "tästä kaupallisuuden virrasta", niin pysykööt - mutta jos voisi edes vähäksi aikaa ottaa käyttöön elä ja anna elää -ideologian ja uskoa, että jokainen taiteilija toimii sen mukaan, minkä itselleen näkee parhaana, eikä siinä kenenkään muun "maine pääse tahraantumaan". Toisaalta, ymmärrän kyllä hyvin sen, kuinka vaikea on samaistua päin vastoin ajattelevaan osapuoleen. On minunkin hankala ymmärtää, miten kenelläkään taiteilijalla on varaa eristäytyä elämästä ja sen realiteeteista, mutta ehkä joku todella on niin hyvällä paikalla, että saa tarpeeksi teoksiaan myytyä museoiden kokoelmiin tai gallerianäyttelyistä tai muista "tarpeeksi laadukkaista paikoista"  - tai varat sekä elämiseen että taiteen tekemiseen tulevat sitten muualta.

Itse olen tämänkin joulun alla vienyt töitäni Jyväskylän taidemuseon museokaupan lisäksi ihan rehellisiin myyntinäyttelyihin ja aion osallistua ensi viikonloppuna Jyväskylän taidemuseon vuosittaiseen Joulubasaariin - jonne ilokseni myös muita, ihan ammattitaiteilijoita, tulee läväyttämään teoksiaan myyntipöydille. Näistä myyjäisistä kertynyttä tuottoa käytän elämiseen - ruokaan ja ehkä leffalippuihinkin - ja tulevien teosteni tekemiseen, ja niin tekevät varmaan muutkin taiteilijat.

ps. Kaikki lainausmerkeissä olleet sanat / lauseet poimin nettikeskustelusta tai saamastani palautekirjeestä.

Young Husband - Running Water

Vein Jyväskylän taidemuseoon myyntiin sekä uusia että vanhoja värityskuvia ja samalla ohjeet värittämiseen... Ei tää nyt niin haudanvakavaa kuitenkaan ole.

Perjantaina Jyväskylän taidemuseokauppavierailuuni liittyvä ikkunan somistus ja myyntipöydän asemointi otti arvioimani parin tunnin sijaan seitsemisen tuntia ja teehetkeen mennessä olin sen verran väsynyt, että lörpöttelin ihan mitä sattuu. Vastasin kysymyksiin hienosti asian vierestä ja ainakin se oleellinen jäi sanomatta, koska kotona illalla tietenkin välähti mieleen, mitä olisi pitänyt sanoa. Voi, kun viisautta ja selkeyttä voisi pullottaa ja sitä saisi sopivissa annoksissa käyttöönsä juuri silloin, kun haluaa, ja etenkin noissa haastattelutilanteissa ja taiteilijatapaamisissa, eikä vain silloin, kun on kotona ja yksin.

Muutaman tunnin yöunien ja täyspäiväisen taiteilijahönöttämisen jälkeen perjantai-illan työt sujuivat suhteellisen tahmeasti ja lauantai-aamuna olin jo valmiiksi ihan toisessa stratosfäärissä, kun Tímean vetämä serikurssi alkoi Ratamossa. Oli mukava päästä verestämään vanhoja taitoja - tai oikeastaan aloittamaan alusta, koska mitään ei kyllä ollut tallella pään muistilokeroissa, vaikka joskus teki seriä aika paljonkin. Pieni tila monelle ihmiselle ei välttämättä ollut huono juttu: ehti rauhassa miettiä ja tyhjäkäydä sillä välin, kun muut saivat jo omia juttujaan valmiiksi. Istuskelu, jutuskelu ja pienimuotoinen tavoitteeton puuhastelu kevensi mieltä.

Aikataulu veti taas niin tiukille, etten ehtinyt valmistautua ollenkaan. Lauantai-aamulla nappasin kaapista mukaani satunnaisen nipun vanhoja piirroksia, jotka kävin läpi vasta Ratamossa. Sieltä löytyi kokeiltavaksi pari tussipiirrosta, joita hiljakseen maskailin sopiviksi. Tänään lopulta valotettiin seula ja jotain sain painettua paperillekin. En tosin hoksannut ottaa mukaani mitään kassia, jossa olisin voinut paperit kotiin kantaa, joten jätin nipun odottamaan huomista Monitaidetila Ikkunaan.

Siinä missä itse serikurssi on ollut rentouttavaa olemista, kaikki muu aika koko viikonloppuna onkin ollut taas ihan käsittämätöntä kiiresähläystä. Eilen, kurssin jälkeen, menin käsityön museolle ompelemaan pergamiinista "valkokangasta" The Undertakings -videorunolleni, ja onneksi Ulla tuli mukaani, koska muuten olisi jäänyt valkokangas tekemättä. Ompeleminen itsessään kesti kymmenen minuuttia, mutta koko sessioon meni puolisentoista tuntia. Se oli ehkä vähän turhan paljon valmiiksi väsyneelle. Kotimatkalla viimeiset kaksi sataa metriä tuntuivat ihan ylitsepääsemättömän raskailta: mietin jo ihan tosissani, että pitääkö minun tilata taksi viimeisille metreille.

Illalla vielä hoidin muutamia tilaustöihin liittyviä paperihommia ja kirjoitin muutaman teoskuvauksen ja Live Herring '14 -tapahtumaan ehdotuksensa lähettäneille tietoa näyttelyvalinnoista. Sen kanssa - ainakin lähettäisproseduurin - olisi voinut odottaa aamuunkin. Useampikin sai eilen viestejä, joissa luki sanan submissions sijaan sumbissions. Toistuvasti.

Tänään kurssin jälkeen hain valkokankaan kässämuseolta ja kiikutin sen Ikkunaan ja Maijan kanssa alustavasti teippasimme sen paikalleen. Väärin päin se tietenkin meni, mutta se saa nyt olla taiteellinen statementti - ellei sitten ahkerat näyttelyn pystyttäjät vielä jaksa sitä kääntää oikein päin. Itseltäni loppui virta.

Vielä pitäisi rykäistä kolmen - neljän tunnin työsessio, mutta taidan jättää väliin. Olen melkein onnellinen siitä, että ranteeseen sattuu sen verran, että hiiren käsittely tuntuu nyt aika kivuliaalta, ja on suorastaan järkevä päätös lepuuttaa sitä tämä ilta. Huomenna kuitenkin peli jatkuu.