Meinasi kiireen keskellä unohtua - mutta vielä viikko aikaa käydä tutustumassa: helmikuun puolenvälin tienoilla aukesi Galleria Nunesissa Helsingissä ryhmänäyttelymme (Rita, Maija, Minja ja minä). En ollut viime vuonna Portugalissa paikan päällä ihailemassa kokonaisuutta ja nyt kun omin silmin pääsi näkemään, pitää todeta, että näyttelyyn valikoituneet työmme sopivat hyvin yhteen! Omalla kohdallani jäi vain harmittamaan oma puolivillaisuuteni koko näyttelyn suhteen - hieman nolosti olin melkein unohtanut koko tämän näyttelyn, ennenkuin tammikuussa lopulta tapasimme keskenämme näyttelyn tiimoilta. Projekti liukeni omalla kohdallani hieman taustalle, kun jouduin jättämään Portugalin reissun väliin. Näin näyttelystä hienoja kuvia ja kuulin hyvää palautetta, mutta kaiken muun häppeningin keskellä koko homma jäi itseltäni jotenkin vajaalle rekisteröimiselle. Huolimatta Nunesin näyttelyn teosten yhteen sopivuudesta, itseäni jäi vähän harmittamaan se, että lipesin periaatteistani: yhteisnäyttelyssä on ok tehdä kompromisseja sen kanssa mitä laittaa esille, mutta missään näyttelyssä ei pitäisi tehdä kompromisseja varsinaisten teoksen kanssa - ja tässä nyt niin kävi. Galleriassa ei ollut tykille telinettä eikä pieni tila antanut resursseja oikeasti hyvälle projisoinnille, eli tykki on nyt liki maan rajassa liian valoisassa tilassa. Jälkeenpäin harmittelin, että ehkä kumminkin olisin voinut laittaa jotain muuta kuin projisoinnin, kun se ei tilaan suosiolla mennyt (eikä galleristikaan vaikuttanut siitä kovasti ilahtuvan). Toisaalta se kumminkin kuuluu alkuperäiseen setupiin, ja ehkä olennaisin kuitenkin välittyy. Ja kokonaisuushan tuossa tärkein on.
Tilassa ei tosin taida olla missään esillä tuon projisointiteokseni, The Undertakings, taustaa. Vuosina 1998-2001 keräsin materiaalia projektiini Ex votos ja sainkin vastauksia yli neljä sataa - mutta lopulta materiaali jäi hyödyntämättä. Aloitin kyllä flash-animaation toteuttamisen materiaalista, mutta sitten aika vain loppui kesken ja unohdin koko projektin vuosiksi - ennenkuin Rita alkoi puhua samannimisestä projektistaan, johon kutsui minut mukaan. Kaivelin materiaaleja esiin ja katselin aikaansaannoksiani ja hiljalleen koko toteutusidea palautui mieleeni. Käytin hieman samantyyppistä visuaalista pohjaa Lepidophobia-projektissa, joten tuntui siltä, että ehkä projektin toteutus äänenä olisikin parempi ratkaisu. Löysin kuitenkin vanhat flash-tiedostotkin ja melkein järkytyin, kun huomasin, kuinka pitkälle olin projektia jo työstetänyt, joten pakkohan projekti oli saattaa loppuun - vaikka se onkin visuaalisesti selkeästi Lepidophobian sisartyö. Hajoitiin vastaukset paloihin ja sommittelin niistä visuaalisen kokonaisuuden - ehkä vähän videorunohenkisesti.
Jostain universumin taitekohdasta löydän vielä sellaisen timefreezen, minä aikana saan luotua oman videokanavan previeweja varten ja saan ne nettisivullenikin esiin.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti