torstaina, helmikuuta 02, 2012

Friends — I'm His Girl


[Ukkonen / Thunder. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 15.]

Viikko pari sitten sain tiedoksi, että Jyväskylän taidemuseossa ollut työni Tuoja / The Bringer oli valittu Kulttuuriluotsien kokoamaan näyttelyyn Jyväskylän taidemuseoon, mutta kun kävi ilmi, ettei kaikkia teoksen vaatimuksia oltu otettu huomioon, toivoin, että se jätetään näyttelystä pois. Onneksi juttu oli vain simppelin muutaman meilin asia ja sujui yhteisymmärryksessä. Ilmoitusmeili näyttelyyn valinnasta tuli sellaisen ruuhkan keskellä, etten ehtinyt sitä edes ajatella, joten siksikään ei hirveästi harmita työn pois jääminen näyttelystä. Mutta näin jälkeenpäin alkoi kyllä mietityttää ihan toinen asia: tilaa, tyhjyyttä ja pimeyttä ympärilleen vaativa projisointityö saa varmaan olla suurimman osan elämäänsä hylättynä jossain varaston uumenissa. Konkreettisimmille kokoelmateoksille löytyy helpommin sijoituspaikkoja julkisista rakennuksista, mutta harvoihin paikkoihin voisi edes ajatella projisointipohjaisia teoksia ja tuskin tuo nimenomainen teos mihinkään museon näyttelyistäkään kovin helposti päätyy. Jotenkin alkoi vain harmittaa ajatus siitä, että vaikka kokoelmiin päätyminen on tavallaan hieno homma, se pahassa lykyssä tarkoittaa tuon tyyppisille töille vankilatuomiota ja pahimmassa skenaariossa eristysselliä. Ei sitä oikein töilleen sellaistakaan kohtaloa toivo.

Samalla kumminkin tunnen ihan suunnatonta riemua SULOisia värejä -projektista; se tuntuu saaneen siivet alleen. Onneksi vastapainona on tuo verkon rajaton tila, missä hommat eivät pysähdy edes maan rajoihin, vaan pyörivät globaanina bittivirtana pitkin palloa.

Siis: elämä jatkuu - tilojen välissä.

Ei kommentteja: