Steve Harley & Cockney Rebel — Mr Soft

[Ydintalvi / Winter's Core. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 15.]

Päätin antaa itselleni vapaapäivän kaikista muista töistä ja keskittyä vain noihin erilaisiin artsuilu- ja väriprojekteihin, mutta tietenkin järisyttävä migreenikohtaus piti huolen siitä, että niin ei käynyt. Ja kuinka onkaan, että aina migreenikoomassa makaillessa pää alkaa täyttyä uusista ideoista ja kummallisista kuvista, jotka pitäisi heti saada paperille jonkinlaiseksi muistiinpanoksi. Toipumisvaiheessa palava into päästä toteuttamaan ideoitaan melkein nostattaa ilmaan, kunnes into törmää tiukkaan ahdetun kalenterin reunoille ja moraaliseen velvollisuuteen suorittaa arki ensin loppuun: ensin muut keskeneräiset projektit loppuun, kuitit, tositteet ja tiesmitkä verolämiskät ojennukseen, kalenterin palaverit suoritukseen ja välipalaksi työprojektien pakkopullaosuudet pakotettuna alas. Olen jopa yrittänyt merkitä kalenteriini kullekin projektille päivän, jolloin sen toteutan, mutta siinä vaiheessa päivää, kun pakolliset kuviot on hoidettu, on niin rättipoikki, ettei pää enää taivu. Ja minä sentään multitaskaan aika hyvin.

Missä saisi teetettyä itsestään duplikaatteja? Voisin mielelläni jakautua ja pistää toisen minäni toteuttamaan jo rutiiniksi muuttuneita työjuttuja, copypastausta ja perussäätöä ja niitä kaikkia aloitettuja omia projekteja, jotka ovat jotenkin jämähtäneet mielenkiinnon uuvahtaessa, ja toinen saisi liihotella uusia ideoita suoltaen. Huonolla tuurilla jämähtäisin tietenkin sitten sen rutiiniminäni tajuntaan kiinni.

Jos nyt kuitenkin huomenna saisi ensimmäisenä hoideltua oman korttitilauksensa kuntoon, sitten hahmoteltua muutamia tulevia luentoja ja sitten tiedotussuunnitelman kimppuun ja nettisivuhommiin. Illalla, jos jää aikaa, jatkan Taivaanhoidon käsikirjan suunnittelemista, The Little Witch Who Knits -kirjasen kuvitustöitä ja kierrätyskuvien tekemistä pariin kv-projektiin. Ja niitä vinkeitä maisemia ja muita kuvia, jotka ovat rakentuneet puolivahingossa SULOisia värejä -projektissa aikaansaamieni mehuvaahtokuvien pohjalle: suloisiavareja.wordpress.com/2012/02/28/vaahtokuvia-foam-images

Fun Boy Three — Tunnel Of Love

Meinasi kiireen keskellä unohtua - mutta vielä viikko aikaa käydä tutustumassa: helmikuun puolenvälin tienoilla aukesi Galleria Nunesissa Helsingissä ryhmänäyttelymme (Rita, Maija, Minja ja minä). En ollut viime vuonna Portugalissa paikan päällä ihailemassa kokonaisuutta ja nyt kun omin silmin pääsi näkemään, pitää todeta, että näyttelyyn valikoituneet työmme sopivat hyvin yhteen! Omalla kohdallani jäi vain harmittamaan oma puolivillaisuuteni koko näyttelyn suhteen - hieman nolosti olin melkein unohtanut koko tämän näyttelyn, ennenkuin tammikuussa lopulta tapasimme keskenämme näyttelyn tiimoilta. Projekti liukeni omalla kohdallani hieman taustalle, kun jouduin jättämään Portugalin reissun väliin. Näin näyttelystä hienoja kuvia ja kuulin hyvää palautetta, mutta kaiken muun häppeningin keskellä koko homma jäi itseltäni jotenkin vajaalle rekisteröimiselle. Huolimatta Nunesin näyttelyn teosten yhteen sopivuudesta, itseäni jäi vähän harmittamaan se, että lipesin periaatteistani: yhteisnäyttelyssä on ok tehdä kompromisseja sen kanssa mitä laittaa esille, mutta missään näyttelyssä ei pitäisi tehdä kompromisseja varsinaisten teoksen kanssa - ja tässä nyt niin kävi. Galleriassa ei ollut tykille telinettä eikä pieni tila antanut resursseja oikeasti hyvälle projisoinnille, eli tykki on nyt liki maan rajassa liian valoisassa tilassa. Jälkeenpäin harmittelin, että ehkä kumminkin olisin voinut laittaa jotain muuta kuin projisoinnin, kun se ei tilaan suosiolla mennyt (eikä galleristikaan vaikuttanut siitä kovasti ilahtuvan). Toisaalta se kumminkin kuuluu alkuperäiseen setupiin, ja ehkä olennaisin kuitenkin välittyy. Ja kokonaisuushan tuossa tärkein on.

Tilassa ei tosin taida olla missään esillä tuon projisointiteokseni, The Undertakings, taustaa. Vuosina 1998-2001 keräsin materiaalia projektiini Ex votos ja sainkin vastauksia yli neljä sataa - mutta lopulta materiaali jäi hyödyntämättä. Aloitin kyllä flash-animaation toteuttamisen materiaalista, mutta sitten aika vain loppui kesken ja unohdin koko projektin vuosiksi - ennenkuin Rita alkoi puhua samannimisestä projektistaan, johon kutsui minut mukaan. Kaivelin materiaaleja esiin ja katselin aikaansaannoksiani ja hiljalleen koko toteutusidea palautui mieleeni. Käytin hieman samantyyppistä visuaalista pohjaa Lepidophobia-projektissa, joten tuntui siltä, että ehkä projektin toteutus äänenä olisikin parempi ratkaisu. Löysin kuitenkin vanhat flash-tiedostotkin ja melkein järkytyin, kun huomasin, kuinka pitkälle olin projektia jo työstetänyt, joten pakkohan projekti oli saattaa loppuun - vaikka se onkin visuaalisesti selkeästi Lepidophobian sisartyö. Hajoitiin vastaukset paloihin ja sommittelin niistä visuaalisen kokonaisuuden - ehkä vähän videorunohenkisesti.

Jostain universumin taitekohdasta löydän vielä sellaisen timefreezen, minä aikana saan luotua oman videokanavan previeweja varten ja saan ne nettisivullenikin esiin.

Nancy Sinatra — Bang Bang (My Baby Shot Me Down)

[Merisää / The Weather at sea. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 15.]

Aika otti vihdoin ylivallan. Olen pyörinyt väkkäränä joka suunnalla: Live Herring -hommissa, omien webbihommieni tuoksinnassa (ja tottakai, kun kerrankin lupaudun poistumaan mukavuusalueeltani painotuotteiden pariin, Indesign tekee topin ja deadlinen päälle kaatuessa esite sitten luonnollisesti taitetaan Photoshopilla...), SULOisia värejä-projektissa ja siihen liittyvissä uusissa säädöissä ja kankaanpainokurssia vetäessä. Muutama tiedotussuunnitelma ja Plankkon kesäinen projekti odottavat vielä säätövuoroaan. Korteistani sain tehtyä jonkinlaisen suuntaa antavan inventaarion, vaikka aika ja keskittyminen eivät riittäneet ihan täydelliseen suoritukseen - mutta sellaiseen kumminkin, että lisää voi tilata. Jonkin verran ehdin tässä välissä vedoksia (signeerausta vailla) ja uusiakin näköjään pukkaa päähän, vaikka jotenkin jo luulin kuvavirran tyyntyneen. Ja pitäisi vielä saada kaikki viime vuoden matkalaskut ja kaikki hävinneet kuitit jotenkin selviteltyä. Jos sitten jossain vaiheessa olisi aikaa taas oman sivuston säätämiseen: olisihan se kiva saada vihdoin jonkinlaiseen esittelykuntoon...

Huolimatta kaikesta kiireestä ja toivointaivaraston loppumisesta, uusia ideoita alkaa pukata päähän samalla, kun puoliunessa kulutan nenäliinapaketteja ja kurkkupastilleja. Ja vanhoja: muistin tuossa loikoillessani erään aikoinaan kesken jääneen karusellisarjan - jospa sen vaikka löytäisi ja tekisi loppuun. Jonkinlaisen energiakryptoniitin löytyminen olisi nyt hyvää bonusta arkeen, mutta toisaalta: uuden tekeminen virkistää aina!

Friends — I'm His Girl

[Ukkonen / Thunder. Pigmenttimustetuloste, 27x18cm (+marginaali), ed. 15.]

Viikko pari sitten sain tiedoksi, että Jyväskylän taidemuseossa ollut työni Tuoja / The Bringer oli valittu Kulttuuriluotsien kokoamaan näyttelyyn Jyväskylän taidemuseoon, mutta kun kävi ilmi, ettei kaikkia teoksen vaatimuksia oltu otettu huomioon, toivoin, että se jätetään näyttelystä pois. Onneksi juttu oli vain simppelin muutaman meilin asia ja sujui yhteisymmärryksessä. Ilmoitusmeili näyttelyyn valinnasta tuli sellaisen ruuhkan keskellä, etten ehtinyt sitä edes ajatella, joten siksikään ei hirveästi harmita työn pois jääminen näyttelystä. Mutta näin jälkeenpäin alkoi kyllä mietityttää ihan toinen asia: tilaa, tyhjyyttä ja pimeyttä ympärilleen vaativa projisointityö saa varmaan olla suurimman osan elämäänsä hylättynä jossain varaston uumenissa. Konkreettisimmille kokoelmateoksille löytyy helpommin sijoituspaikkoja julkisista rakennuksista, mutta harvoihin paikkoihin voisi edes ajatella projisointipohjaisia teoksia ja tuskin tuo nimenomainen teos mihinkään museon näyttelyistäkään kovin helposti päätyy. Jotenkin alkoi vain harmittaa ajatus siitä, että vaikka kokoelmiin päätyminen on tavallaan hieno homma, se pahassa lykyssä tarkoittaa tuon tyyppisille töille vankilatuomiota ja pahimmassa skenaariossa eristysselliä. Ei sitä oikein töilleen sellaistakaan kohtaloa toivo.

Samalla kumminkin tunnen ihan suunnatonta riemua SULOisia värejä -projektista; se tuntuu saaneen siivet alleen. Onneksi vastapainona on tuo verkon rajaton tila, missä hommat eivät pysähdy edes maan rajoihin, vaan pyörivät globaanina bittivirtana pitkin palloa.

Siis: elämä jatkuu - tilojen välissä.