Sissy & The Blisters — Killing Time

Kiss. Miniprintti, 8x8cm, ed.50.

Viime viikonloppuiseen joulubasaariin ehdin tehdä myös c-kasetti- ja vinyylinostalgiapläjäyksen, printtejä ja pinssejä (Vinyl & C-Cassette Nostalgy -sarja). Pinssejä on ollut aiemminkin, mutta kun ne on olleet muiden pinssien seassa, ne ovat käytännössä hävinneet sinne. Nyt tajusin erottaa ne omaksi entiteetikseen omaan rasiaansa ja kyllä ne sitten hyvin löysivät asiakkaansakin. Myös paperiset kaffeet, kakkuset ja muut soppaset tekivät ihan hyvin kauppansa, joten pahvibistron puolellakin meni mainiosti. Olin melko varma siitä, että kun tv toitotti juuri edeltävällä viikolla virallisesti taantumasta, kalliimpia vedoksia ei liikkuisi pöydästä lainkaan, mutta ainakaan vielä uutinen ei hirveästi vaikuttanut ostajiin. Onhan tuo kahden päivän sosiaalinen maratoni aina kummallisen uuvuttava, mutta samalla raikas piriste normaalin keskelle. Myyntiäkin suurempi hienous on aina ihmisten kanssa jutteleminen - kuvista löytyneillä tarinoilla elää taas pitkään eteenpäin.

Viime aikoina olen ajautunut enemmän kuvitus- ja piirrosjuttujen pariin - tai oikeastaan ihan tietoisesti marssinut suoraan kohti. Ensi keväänä valmistuva isompi printtisarja saa taas rauhassa muhia ja sillä välin hauskuutan itseäni (ja toivottavasti jossain määrin muitakin) keskittymällä kuvitusjuttuihin. Suutarin lapsella ei vaan taaskaan ole kenkiä... Teen onnistuneita markkinointisuunnitelmia ja -kampanjoita muille, mutta omat tiedotusprojektit eivät ota onnistuakseen. Kuvituksia-sivu (www.kuvituksia.com) on kyllä paremmassa kuosissa kuin toinen portfoliosivuni (www.paivihintsanen.fi), mutta sivun ja kuvien markkinointi on kyllä jäänyt niin komeasti muun tekemisen jalkoihin, ettei mitään rajaa. Melkein hävettää, kuinka keppoisesti Monsterium/Kuvituksia facebook-sivu on saanut jäädä sijoilleen. Niistä muutamista tykkäävistä kiitollisena arvon tykkääjien kesken vuoden lopussa yhden Café-Bistro Miniprint -sarjan vedoksen ja kuukausittain pinssejä. Pitäisi varmaan tehdä oikeasti joku tykkääjien haku -kampanja, ettei tarvi tyhjille seinille kirjoitella, mutta aggressiiviset "jaa tämä kuva ja tykkää sivustamme, niin olet mukana arvonnassa" -jutut ovat vain ihan hirveitä... Tuntuu siltä, että parempi muutama aito tykkääjä aina silloin tällöin hitaasti kuin kerralla koko satsi mukatykkääjiä.

Mukavaa on se, että kiinnostusta on tullut etenkin ison veden toiselta puolen. Vielä kun jotenkin keksisi edullisen tavan postittaa tilaukset, niin asiasta voisi tullakin jotain. Jokin tuntuu olevan pielessä siinä vaiheessa, kun lähetyshinta on säännönmukaisesti korkeampi kuin tuotteen hinta... Hmph.

Café-Bistro Miniprintin annostaulu joulubasaarilla...

Joulubasaarilta...

Täytynee jatkossa panostaa kunnollisiin hintalappuihin :)

Joulua kohti. Aamuhetki sujui tänään normaalia leppoisammin, oli jopa aikaa istua kahvikupin kanssa pöydän ääreen ja tiirailla lähipuun valloittanutta tilhiparvea. Toivottavasti huomisaamusta löytyisi samanlainen hetki.

Salad - Kent

Tomato Soup With Turmeric and a Shark. (8x8cm miniprint, ed. 50. 15€)

Vielä muutama päivä pitäisi tikistää työprojektien viimeistelyyn, sitten meinaan heittäytyä pariksi päiväksi ihan vapaalle. Jo on aikakin: tietokanta-ajattelu ei aivossa oikein enää tunnu vääntyvän muotoonsa ja saatan tuijottaa monta minuuttia koodia tajuamatta mitä oikeasti katson.

Mieli tuntuu todella kaksijakoiselta, kun graafisissa tilaustöissä olen tehnyt muutaman suruaddressikuvituksen, oma tuleva vedossarja on aika synkeän puhuva ja onneton ja samalla - ehkä juuri siksi - ilmoille ryöppyää vinkeitä, kirkasvärisiä kuvituksia miniprinttien (ja tulevien pinssien) muodossa. Viimeisimpänä sarjana olen pukannut ilmoille jo viisi vuotta vääntämäni Café-Bistro Miniprint -sarjan, jonka ekat luonnokset löytyvät jo kymmenen vuoden takaa nimellä Ravintolapäivä! Nuo tussipiirroksista alkunsa saaneet työt eivät ole mitenkään teknisesti järkyttävän monimutkaisia tai syviä, että sen vuoksi aikaa niiden tekemiseen olisi kulunut viisi vuotta (mikä saattaa hyvinkin olla totuus joidenkin muiden kuvieni kohdalla), mutta melkein valmiista on yllättävän hankala saada oikeasti valmista. Aikapulaakin suurempi vaikuttaja tässä yhteydessä on varmaankin olllut vain oma aikaansaamattomuus. Paljon puhuttu puhti unohtaa käydä kylässä liian usein. Pitää ottaa se puhutteluun.

Jospa nyt pienen välivapaan terästämänä saisin Jyväskylän taidemuseon Joulubasaariin valmiiksi myös muutamia vuosia pyörittelemäni "musiikkiaiheiset" miniprintit (ja pinssit), niin alkaisin olla melkein ajantasalla todo:n ja todellisuuden kanssa. Tätä varmaan ennakoi viime yön unenikin, jossa tuotin jollekin nuorelle raskaan musiikin yhtyeelle jouluversiota Peltoniemen Hintriikan Surumarssista. Soisin kyllä, että päässäni soisi nyt joku vähän iloisempi humppa, koska alavirettä löytyy ikkunasta katsomalla muutenkin vähän liikaa.

More Like Trees - The Night

[Kuningattaren kuolema / The Death of the Queen. Pigmenttimustetuloste, 27x27cm (+marginaali), ed. 15.]

Kas, kävin Espanjassa. Madridin reissua edelsi miltei kahden viikon tauoton 24/7-työskentely ja Madridissakin joka päivä oli työpäivä, joten eilinen täysuni paluulennolla ja tämänpäiväiset pakkaus- ja inventointisessiot tuntuivat miltei lomalta vain. Illalla jollain energialla sain myös varastotilanteeni ajantasalle - huomenna voin vihdoin vastata viikon aikana tulleisiin tiedusteluihin, ja suurimpaan osaan suosiollisesti.

Madridin aurinkoiset säät ja puut lehtineen antoivat kyllä melkoisen energiapläjäyksen tämän pimeän sumun keskelle. Viikon keskittyminen aivan muuhun (kuusi työpajaa roskisvärjäyksestä; kuulumisia piakkoin Suloisia värejä -sivuilla: suloisiavareja.wordpress.com/) tyhjensi sopivasti päätä ja värjäsi sormet keltaisiksi ja vihreiksi, eikä tullikaan ollut kiinnostunut epämääräisistä nyssäköistä matkalaukuissamme. Päädyin taas itselleni räätälöityyn turismiratkaisuun: Pradon sijaan päädyin sen taakse, uskomattoman kauniiseen kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa vingutin kameraani ja sauhutin kynääni muutamia tunteja. Kuvamateriaalia sielulle ja jotain myös tuleviin artsuiluihin.

Kaikessa upeudessaan Madrid näytti myös kääntöpuoltaan ja paikallisten kanssa jutellessa sai käsityksen siitä, kuinka tukalalta monen tilanne maassa näyttää. Hotellimme sijaitsi parlamenttitalon lähellä, joten todistimme melkein livenä yleislakkopäivän mielenosoitusta. "Melkein" siksi, että seurasimme mielenosoitusta televisiosta ja kuulimme parvekkeelta mielenosoituksen ääniä, mutta kun katsoimme kadulle, näkyvissä oli vain leppoisaa keskiviikkoiltaa viettäviä nauravia ihmisiä. Tosin, koska asuimme niin lähellä parlamenttia, kadullamme oli jonkin aikaa ihan oma poliisibarrikadi, ja koska pidimme suurimman osan työpajoista vilkkaimman mielenosoitusalueen toisella puolella, poliisien ja barrikadien näkeminen kuului jokapäiväiseen arkeen. Työpajoihin osallistuvien ja muiden uusien tuttavuuksiemme kanssa jutellessa sai nopeasti käsityksen siitä, kuinka kattava ja epätoivoinen työttömyystilanne on ja kuinka tiukassa raossa monien ihmisten elämä on. Jos opiskelijat käyvät muotoilukoulua kahdessa tai kolmessa vuorossa ja opettajan päivä saattaa kestää aamuvarhaisesta kymmeneen saakka illalla, jotenkin oma elämänrytmi kaikkine kiireineen ja tilapuutteineenkin tuntuu kummallisen leppoisalta ja väljältä.

I Am Kloot - Hold Back The Night

[Das Cabinet des Dr. Caligari. Toisinto I / Reprise I. Pigmenttimustetuloste, 11x32cm (+marginaali), ed. 10.]

Firenzen jälkeinen aika on hulahtanut ohi nopeasti, kuin sekunneissa. Samalla aikaa tuntuu kuin koko reissusta olisi jo kuukausitolkulla aikaa. Hirveä kulinaristinen kriisi alkaa helpottaa. Gelatoikävä ei varmaan hevillä hellitä, mutta ikäväni tuoreisiin oliiveihin olen saanut joten kuten tasaantumaan. Sen verran reissu kumminkin vammautti, etten saa millään enää nieltyä kotomaan kaupasta saatuja mustia oliivin kaltaisia pikkuisia, kuivia nappuloita, jotka ravintoloiden salaatitkin tursuavat. Jotkut kalamatakset ovat sinnepäin, mutta edes tapastiskeiltä ei ole vielä helpotusta löytänyt. Seuraavan kerran varaan matkalaukun vakuumipakatuille oliiveille. Ja ne tomaatit... Onhan se eri kasvis, kun saa kasvaa auringossa, eikä sitä nypitä raakana matkustamaan kaukomaahan.

Lukeminen ja kirjoittaminenkin ovat taas ikävästi jääneet, kun pitää keskittyä tilaustöiden tekoon. Tiesin kyllä etukäteen, että loka- ja marraskuu tulisivat olemaan melkoisia koitoksia, mutten silti oikein tajunnut, kuinka elämää vievää voi parin suuremman projektin tekeminen olla. Se hyvä puoli näissä projektirysäyksissä kyllä on, että pää seikkailee luonnostelemaan ja ideoimaan jotain ihan muuta - en tiedä, mihin nuo ideani enää kirjaan. Pitänee tehdä omille projekteilleen samanlainen toimintasuunnitelma kuin tilaustöillekin - jos niitä sitten saisi myös tehtyä, eivätkä ressukat hylkiöt jäisi aina roikkumaan jonon viimeiseksi.

Timpan työhuoneelle Tourulaan menen asentamaan oman vaskenruosteyrttidokumentaatiopisteeni, kunhan ensi lauantain Tourulan kuvataiteilijoiden avoimet ovet -tapahtuma on ohi (Lisää tietoa tapahtuman FB-sivulla; infoa saa leivttää vapaasti!) Loppuvuonna sitten muutenkin keskityn enemmän omiin projekteihini, muutamaa pienempää juttua lukuunottamatta.

---

Polyannanismin mukaisesti tästäkin projektin syömästä päivästä pitää löytää jotain positiivista. Aamulla se ei ollut edes niin vaikeaa: tarvitsi vain katsoa ulkona vaakasuoraan viimovaa räntää ja hetkessä iski instant-onni, kun tajusi, ettei tarvitse mennä ulos tänään ollenkaan. Yritän vain muistuttaa itselleni, että olen ennenkin talven yli suurinpiirtein järjissäni selviytynyt.

Radiohead - Fake Plastic Trees

Muutama päivä sitten oli ensimmäinen oikeasti pilvinen päivä ja lämpötila tippui (päiväksi) noin pariin kymmeneen asteeseen. Kovan tuulen kanssa ilma on tuntunut vihdoin helpottavalta ja taivaalta siivilöityvä valo muuttuu päivä päivältä kauniimmaksi. Illalla, kun ylätaivaalla juhlivat vielä kevyet lammaspilvet, alempaa ohitse ajelehti melkein mustien pilvien massa, joita laskeva ilta-aurinko valaisi altapäin - kuin yö olisi ajellut hitaasti päivän ohitse. Unenomaista vaikutelmaa lisäsivät pikkuiset pimeät pilvihattarat, jotka matkustivat mustan jättiläisen ohitse omaa vauhtiaan paljon lähempänä meitä. Oma pokkarikamerani ei pystynyt tallentamaan surrealistisen spektaakkelin verenpunaisia värejä; toivottavasti ne tallentuivat Timpan parempaan kameraan. Siltikin kaikki tapahtumasta ottamani kuvat näyttävät siltä, että joskus tulevaisuudessa en varmaan usko itsekään, ettei niitä ole käsitelty mitenkään. Jos olisin elänyt keskiajalla ja nähnyt moisen näyn, olisin todennäköisesti maannut useita viikkoja valveilla odottaen pelolla ruton puhkeamista.

Muutamina viimeisinä päivinä varjot ovat kasvaneet (vai tuntuuko se vain siltä?), kamera on saanut tallennella uusia näkyjä ja kuvia on päässäni valmiina jo monen näyttelyn verran. Pitää huolehtia siitä, että järjestää jostain niiden tekemiselle aikaa, etteivät ne jää vain epämääräisiksi läikiksi kummittelemaan pään perukoille. Joitakin luonnosmaisia kuvia olen raapustellut muistikirjaani, mutta pääasiassa aika on mennyt kirjoittamiseen - ja päämäärättömään harhailuun ja oleiluun.

Viime päivinä elämä on tuntunut unenomaiselta. Lähinnä ihmeellisen ihanan valon takia, ja koska voi istua ikkunat auki keittiön pöydän äärellä työskentelemässä samalla, kun pihalla keskustelijoiden huitovat varjot piirtyvät seinään jättimäisinä. Tai siksi, että mahdottomuuden tuntu on kadonnut, asiat vain ajautuvat oikeisiin uomiinsa ihan omalla voimallaan.

Antony and the Johnsons - Cut the World

Kesti toista viikkoa Firenzeen pääsyn jälkeen, kun pää tuntui jälleen toimivan jotenkin. Kun turismi on hoidettu alta pois aiemmilla kerroilla, tällä kertaa voi keskittyä olennaisempiin asioihin: oleiluun, syömiseen, lukemiseen, nauttimiseen. 

Muutamana päivänä olen jäänyt asunnolle ihan vain kirjoittamaan ja tekemään muutamia kuvitushommia. Kun taustalla eivät paina muut työt, mikään itsestä tuleva projekti, olkoon se sitten sanoja, kuvia tai molempia, ei tunnu samalla tavalla työltä.

Tänään kävelimme turismin ydintä vältellen Firenzen suurimpaan puistoon kaupungin länsipuolelle. Valo oli ihan uskomaton. Syksystä ei ole vielä minkäänlaisia merkkejä, mutta elokuun kuumuus kuivatti myös luontoa ja maa on täynnä ruskeaksi karrelle kuivuneita lehtiä. Olimme puistossa ties kuinka kauan: otimme valokuvia, nautimme valosta, istuin jonkin aikaa kirjoittamassa.

Kotiin päin kävellessä tunsin pienen piston sydämessäni: samaan aikaan, kun itse käyskentelen huolettomana ja vapaana kaikista arjen harmeista sopivan lämpimässä (ja tänään myös tuulisessa) ilmassa, Habitare-messuilla Plankkon osastolla (2 C 71) Anne, Vippe, Anitta ja Katri tekevät pitkää päivää... Toivottavasti ihmiset löytävät osastolle ja toivottavasti kauppa käy, niin omatuntonikin vähän helpottaa.

Jimmy Cliff — One More

[Laivat purjehtivat ohi jo vuosia sitten / The Ships Sailed Past Years Ago. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Aika hieno olo, joskin väsynyt. Ajattelin irrottautua työkoneesta joksikin aikaa, ja mikä sen paremmin kruunasikaan tämän lomalleirrottautumishetken kuin se, että Jyväskylän taiteilijaseuran teosvälitystilaisuudesta meni ihan hyvin töitä kaupaksi.

Nyt on laukku pakattu (melkein), työt tehty, taksi tilattu aamuksi ja kotimme valvojille kirjoitettu hyvät ohjeet huushollin ylläpitoon. Toivottavasti eivät saa slaagia pienestä epäjärjestyksestä luovasta sisustuksesta. Oman Italian avaimemme saamme huomenna lentokentällä (hieman jännittää tiukka aikataulu avainten luovutuksen ja koneeseen nousun välillä... Löydämmeköhän toisemme?) On jotenkin epätodellinen olo.

Random Prints -projektista on itselleni kahden edellisen toteutuskerran jälkeen tullut niin rakas, etten voinut edes kuvitella matkaa ilman sitä. Vedokset on valmiina, kirjeet pitää vielä taitella ja kirjekuoret täyttää, sitten taas salaperäinen missio kirjeiden kanssa alkakoon.

Antony and the Johnsons — Kiss My Name

[Vaikeneminen / Silence. Pigmenttimustetuloste, ~27x18cm (+marginaali), ed. 15.]

Kesän loppu on kulunut kaukokaipuun kielissä - työn pyörteissä. Tai no, kesän lopulta tämä ihmeellinen viileä harmaus on jo jonkin aikaa tuntunut, kunnes tänään sitten aurinko esitteli itsensä pitkän tovin jälkeen. Tekisi heti mieli lähteä temmeltämään kohti jäätelökioskia, mutta ei auta, kun koneelle tupsahtaa työpostia toisensa jälkeen. Joka vuosi huomaa selvästi, että ilmojen viileneminen tehostaa ihmiset toimittamaan eteenpäin kaikki työasiat, jotka ovat odottaneet toteuttamistaan jo kauan aikaa (sama käy myös joulun ja juhannuksen alla, yleensäkin lomien alla).

Toisella kädellä teen nettisivuhommia muille, toisella Isendiin Malesiaan lähtevää SULOisia värejä -projektin posteria, mielikuvituskäsillä lisäksi viimeistelen viime vuonna käsin piirtämäni Neulova noita -kirjan kuvia pidemmälle, väännän uusia kuvituskuvia ja hoidan paperiasioita pois. Välitoimenpiteinä pelaan FBssa Outernautsia, johon olen jäänyt koukkuun. Kohta oikeasti tarvitsisi mielikuvituskädetkin oikeaan käyttöön, kun signeeraus ei suju kuvitelluilla raajoilla. Jonkinlaista kummallista mielenrauhaa saan joka kerta, kun yksi projekti on valmis ja sen saa naulattua umpeen.

Keittiössä porisevat monenlaiset biojätteet hellalla (tuo kuulostaa niin paljon pahemmalta kuin on - jos vaikka muotoilisinkin tämän muotoon "hedelmien kuivatut kuoret") ja työn alla on posteri Isendiin Malesiaan. Vaikka nytkin meneillään on useimpia väriprojekteja ja niiden sivutuotteita, tuntuu, että Colorialle jäävä aika on typistynyt melkein olemattomiin. Toivoakseni elämäni taas muuttuu hieman värillisemmäksi jossain välissä. Ainakin olen viime päivinä tilaillut koko joukon väriaiheisia kirjoja lisänä kirjastooni, joka ei mahdu mihinkään. Kun se lottovoitto kohdalle päsähtää, ostan yhden huoneiston värikirjoilleni.

Taiteenedistämisasiaakin: Jyväskylän taiteilijaseura järjestää 24.-26.8.2012 Teosvälitystilaisuuden Jyväskylän taidemuseolla, jonne myös miulta menee myytäväksi kolme kehystettyä työtä (Aamu sekä tässä postauksessa näkyvät työt Vaikeneminen ja Uni jota ei voisi olla) (ja Timppa tuo myyntiin yhden, Nro. 29 -nimisen tänä vuonna valmistuneen teoksen). Ilmoittauduin perjantai-iltapäivän päivystysvuoroon, joten vähän vaihtelua tähän koneen ääreen istumiseen. Tapahtumalla on facebook-sivut, tervetuloa liittymään ja tietoa saa jakaa eteenpäin!


[Uni jota ei voisi olla / A Dream That Could not Be. Pigmenttimustetuloste, ~27x18cm (+marginaali), ed. 15.]

Smoke Fairies - Let Me Know

Välillä jotain muuta. Olen yrittänyt keskittyä vähän kuvituspuolen juttuihin ja viimeistellä joskus keskenjääneitä juttujani. Viime viikon Illustration Fridayn teemana oli Loneliness ja päädyin viimeistelemään siihen vanhan kuvitukseni Autumn Day at the Park, joka oli koneellani lähinnä ääriviivapiirustuksena lukuisten kommenttimuistiinpanojen kanssa. Yritin niitä tulkiten raapustaa kuvan loppuun mahdollisimman uskollisena alkuperäistoteutukselle, vaikka kaikkea suunnittelemaani en muutamien vuosien takaa enää muistanutkaan. Jossakin välissä aloin lähestyä niin paljon sitä perusartsuani, että tietoisesti jätin kaikki varjot ja sen sortin viimeistelyt pois - jotta tämä oikeasti saa olla eri näköinen.

Alunperin tein kuvan hahmottelemaani itse kuvittamaani tarinaan, jossa jonkun epämääräisen grande-katastrofin jälkeen yksinäinen lapsi kuolleessa kaupungissa yrittää elää onnellisen lapsen elämää niin hyvin kuin pystyy: rakentaa itselleen huolehtivat vanhemmat pahvista, käy heidän kanssaan nauttimassa syyspäivästä puistossa, talvisella luistinradalla autiossa kaupungissa, keväisessä omenapuutarhassa ja kesäpäivänä meren äärellä. Aloin kirjoittaa sitä runomuotoa lähentelevänä lastentarinana, mutta lopputuloksesta ei ollut tulossa ehkä kumminkaan kertomusta perheen pienimmille, kun siitä tuli niin tolkuttoman onneton ja surullinen.Tarkoitus oli alunperin tehdä tarinaan happy ending: kesäiselle rannalle eksyisi toinenkin yksinäinen lapsi, jonka pahvivanhemmat adoptoisivat ja hiljalleen perhe kasvaisi suuremmaksi, kun yksinäiset lapset löytäisivät toisiaan. Mutta jotenkin teksti muuttuikin kirjoittaessa niin, että aurinkoisen kesäpäivän pahvivanhemmat vettyvät sateessa meren äärellä, kun on muutenkin kosteaa, ja nousuvesi vie mennessään ne.

Toonasin tuohon Illustration Fridayn kuvaversioon syksyn ruskaväriloistoa reippaasti alaspäin, mutta taidanpa tehdä myös sen alkuperäisen idean mukaisen version pehmennettyine viivoineen ja hieman erilaisella värityksellä. Jos vaikka jossain välissä saisi aikaiseksi puurtaa tekstin kuvineen kokonaisuudessaan valmiiksi. En  tiedä, osaanko enää luopua siitä hirveästä, lohduttomasta lopusta, mutta jos vaikka tekisi varmuuden vuoksi vaihtoehtolopetuksen niitä varten, joiden tarinoiden pitää päättyä aina onnellisesti.

Public Service Broadcasting - London Can Take It

[Jos taivaanranta täyttyisi löytöretkeilijöistä / If only the Horizon Would Fill With Explorers. Pigmenttimustetuloste (päällekkäistulostus), ~11,5x35cm (+marginaali), ed. 5.]

Huolimatta aamulla jatkuneesta väsymyksestä, tästä päivästä on tullut varsinainen multitaskaamisen malliesimerkki. Vedostan, kirjoittelen tiedotteita, pyykkään ja keittelen SULOisia värejä -projektin hengessä kiivin kuoria keittiössä. Kahvia kuluu.

Alkukesästä tuli kokeiltua erilaisia lakkoja ja vernissoja hukkavedoksiin, mutta ainakin tuli selväksi, että varsinaisia teoksia ei noilla kokeilluilla keinoilla kannata käsitellä. Paperi on huima imuri: lakat ja vernissat joko häviävät sinne sisään tai läntittyvät epämääräisinä pintaan. Parhaimmassa ja tasaisemmassakin tapauksessa niillä on taipumus ennemminkin sammuttaa värejä kuin muuttaa ne hehkuvimmiksi, mikä oli alkuperäinen tavoite. Tarkoitukseni ei ollutkaan lakkailla tai vernissailla koko teoksia (eikä varsinkaan olemassa olevia), mutta mielessäni on muutama teos, jossa olisin halunnut tehdä "mustaa mustalle" ja "sinistä siniselle" samalla tavalla kuin miten uv-vernissa käyttäytyy painotuotteissa. Pieniä yksityiskohtia ja koristeenomaista pintaa korostamaan mattavärejä. Ajatus saa jäädä siis prosessoitumaan päähäni vielä tuleviksi ajoiksi. Tänään kuitenkin päätin tehdä vähän erilaisia kokeiluja noilla lakoilla ja vernissoilla, nimenomaan hukkaprinteille - alkukokeilut lupaavat sopivaa outoutta.

Hukkaprinttikasani lisääntyi taas muutamilla vedoksilla, kun olen yrittänyt säätää Kaksitoista variaatiota maisemalle -sarjan vedoksia (kuvassa) ulos koneestani. Ne on tehty päällekkäin printtaamalla ja tuntuu, että on yhtä paljon kiinni tuurista kuin taidostakin, että saa ne onnistumaan. Vedoksia myydään eksklusiivisesti vain Höyry-galleriassa; niistä osa on siellä näyttelyssä esillä tämän kuun loppuun ja loput irtokappaleina alakerran Emalipuu-kaupassa ostettavina. Sarjan editio on viisi, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, etten todennäköisesti saa sarjaa ihan täyteen - niin monta on mennyt pieleen, että tulee pian kalliimmaksi tehdä koko satsi kuin jättää tekemättä.

The Damned - You Know

[Itäisen tornin portaat / Staircase of the Eastern Tower. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

Ei mikään maailman paras päivä. Heräsin ihan järjettömään väsymykseen, joka ei lakannut koko päivänä. Aamupäivällä sain vihdoin vastattua eräälle prahalaiselle gallerialle, jonka meili saikin sitten odottaa vastaustaan yli kuukauden. Viive vastauksessa tuskin vaikuttaa ainakaan positiivisesti, mutta toivottavasti muu sisältö kiinnostaa niin paljon, että pieni vitka unohtuu. Asioiden roikkumaan jääminen normaalisti ärsyttää sen verran, että sitä vain harvoin tapahtuu, mutta jotenkin tuo asia vain pääsi päivä toisensa jälkeen lipsahtamaan jonnekin taka-alalle. Ehkä jotenkin alitajuntaisesti mietti pari vuotta etukäteen täydeltä näyttävää kalenteriaan ja sitä, että tahtooko sinne nyt oikeasti lisää täytettä. Kun olisi hirveä paine keskittyä vähäksi aikaa kirjoittamiseen ja kuvittelemiseen (sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti), ja jonkin uuden ja isomman tekemiseen. Mutta päästä pulpahtelevilla kuvilla on kyllä ihan oma elämänsä: niitä tulee jatkuvasti uusia, johonkinhan ne pitää saadakin.

Kirjoittelusession jälkeen iltapäivällä kävin Beckerillä palaveeraamassa ja katsomassa Kapan näyttelyn, ja siinä samalla törmäsin muutamiin tamperelaisiin tuttuihini, joiden kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia (ja jotka poistuvat galleriasta teokseni kainalossaan - ja mukanaan myös lupaukseni siitä, että syön koko rahalla gelatoa :D). Kevyen palaverin ja iloisen tapaamisen jälkeen ilmakaan ei tuntunut niin raskaalta hengittää.

Välillä lannistavasti tuntuu siltä, että mitä enemmän tekee, sitä enemmän on tekemättä. Asiat kun tuppaavat tulemaan bumerangina takaisin, eikä mikään tunnu menevän kerralla putkeen.Viimeksi eilen iloiten vastaanotin tilaamani kortit, joista jo aiemmin olin saanut viivästymisilmoituksen pienten ongelmien vuoksi, ja joita olin joutunut odottamaan jo tuplasti normaalia kauemmin - mutta tämä "laatuvalvottu" satsikin oli viallinen: taittuneita kulmia, naarmuja, liimajälkiä ja yksi kortti liian vähän. Pari edellistäkin tilauksen reklamaatiota ja maksumuistutusta olisi pöydällä huomisen tehtävänä. Jatkuva reklamointi vie kumman paljon energiaa.

Onneksi maailmassa on tällä hetkellä mansikoita. Niiden läsnäolo arjen universumissa muuttaa kaikki asiat niin paljon paremmiksi.

The Woodbine & Ivy Band — Gently Johnny

Sais olla 25 tykkääjää facebook-sivulla, niin sais personoitua vähän enemmän...

Ohhoh, iski tanakka kuvittelu- ja kuvitustuokio. Zazzle-kaupan lisäksi pistin Kuvituksia.com-sivua kuntoon ja avasin sille facebook-sivun. Siinä välissä elvyttelin myös Illustraattori-taitojani ja piirtelin kaikenlaista vinkeää, mikä kylläkin on viimeistelemättä. Zazzleen en ole vielä saanut lisättyä kuin Happy Bunny - Stunned Fish -tuotteita, mutta eiköhän sinne piraattejakin jossain välissä esille saa. (Jotenkin lipsahti koko prosessi - alunperin aloin vain askarrella Lost-teemaista kuvitusta Illustration Friday -projektiin ja sitten yhtä-äkkiä olinkin ajautunut kirjoittelemaan ties mitä amerikkalaisia verolappusia. No, Lost-kuvitus jäi vielä tekemättä. Jos jossain välissä saisi aikaiseksi.

Tasapainon vuoksi pitäisi varmaan jatkaa oman www.paivihintsanen.fi -sivuston päivityksenkin parissa, mutta vaihteeksi taas muutamia muita töitä alta pois ja ihan ensimmäiseksi pari kierrosta Outernautsia Facebookissa (Insomniac on pelitaloista ihanin!) Meneehän se kesä näinkin, nörttinä koneen äärellä.

Atrocity- Smalltown Boy

[Ilta / The evening. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Jee - perjantaista 13. päivä läpi hengissä, vaikka loppuviikko ei välttämättä ole antanut ihan parastaan. Keskiviikkoinen kesäbasaari sateessa ja tuulessa ei nyt ollut mikään maailman ylevin tapahtuma ja vaikka itselläni oli kohtuullisesti yllä, enemmänkin olisi voinut olla. Niinkuin talviturkki. Illalla kurkkuun muutti pieni kaktus, joka on tehnyt kotoisan pesän sinne ja aika ajoin muistuttelee olemassa olostaan. Terveempikin voisi olla, mutta minkäs sille voi, että on sokerista tehty ja sulaa sateessa.

Ei pelkkää huonoa silti: muutamia mukavia asiakkaita ja kaksi oikeasti sydäntälämmittävää palautetta, joiden takia pelkästäänkin kadulla olisi voinut palella.

Siinä istuessa tuli myös suunniteltua tulevia tekemisiä ja kun päivä alkoi tänään sähköpostin toimimattomuudella, sen kummempia ajattelematta aloin koota välipuuhana pientä shoppia Zazzleen, jossa olen ajatellut myydä Monsterium-printtejäni ja muuta kamaa, lähinnä merten takaisille asukeille suunnattuna. USAsta ja Kanadasta on tullut melko paljon kyselyitä etenkin kuvitustöistäni, mutta edullistenkin kuvituspläjäysten ostaminen tuntuu aina tyssäävän postimaksuihin ja epämääräisyyksiin tullin kanssa. Ensimmäinen postin syy ja jälkimmäinen silkkaa aikaansaamattomuuttani, kun en ole saanut otettua selvää kaikista kansainvälisen kaupan kommervenkeistä. Aion pistää pystyyn myös toisen eurooppalaisen t-paitakaupan ja vielä kolmannen, artsumpaan laatuprinttaukseen keskittyneemmän kaupan kunhan tässä ehdin. Omatekoiset signeeratut kuvat kuitenkin pysyvät itse tehtyinä, enkä niiden tekemistä aiokaan missään vaiheessa ulkoistaa, lähinnä nuo jo pinsseinä leviävät kuvitustuotteet ja muut sellaiset - joilla toivon rahoittavani ei-kaupallisia projektejani, kuten outoja installaatioita ja Coloriaa. Zazzlessa pian myyntiin tulevien Happy Bunny - Stunned Fish -tuotteiden esimakua posterikuvista Kuvituksia.com-sivultani.

Töitäkin yritin tehdä, mutta  hitaastihan kaikki edistyy - jonkin sisällä tiedostaa, että pitäisi nyt toipua rauhassa ja tehdä sitten kaikki tehokkaasti, kuin että nuokkuu puolikuntoisena ruudun äärellä ihmettelemässä (ja pelaamassa Outernautsia). Makuuasento vain aina tuottaa niin hirveästi ideoita, että lepäily ei välttämättä ole aina paras valinta, jos haluaa aivonsa rauhoittaa.

Smog — My Family

[Aamu / The Morning. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Tänään pistin uuden korttitilauksen menemään ja vastaanotin postissa satsin aiemmin tilaamiani uusia kortteja - saatavilla mm. yllä oleva Aamu / The Morning. Kiikutin Beckerille pienen läjän uusia kortteja ja täydennyksiä loppuneisiin, ja samantien jäin galleriaan norkoilemaan pariksi tunniksi... Hiljaisen kesäpäivän verkkaisuuteen meinasi nukahtaa.

Perjantaina vien uusia kortteja saataville myös Korpilahdelle Höyry-galleriaan. Samalla reissulla olisi tarkoitus pistää taas Monsterium pop-up -kauppa pystyyn Palvipäiville - mikä tämänhetkisten säätiedotusten mukaan vaikuttaa ihan mahdolliselta. Jotenkin mukava keskittyä taas hetkeksi kaikenlaiseen joutavaan kuvitteluun. Odotan innolla - pakkasin jo kauppani kassiin odottamaan ylihuomista.

Samalla, kun virittäydyin kuvittelemisen maailmaan, intouduin pitkästä aikaa tekemään Illustration Friday -projektiin kuvituksen teemalla "Refresh" ja sen myötä virittelin hieman Kuvituksia-sivuani. Nyt on kommentointi mahdollista ja loput hienot kilkkeet ja ulkoasun hionta pistetään kuntoon sen jälkeen, kun olen oman pääsivuni www.paivihintsanen.fi jonkinlaiseen siedettävään kuosiin saanut. Hitaasti, mutta varmasti sinne olen dataa syöttänyt.

World of Twist — The Lights

Avajaispäivä Höyry-galleriassa: jutustelua ja oleskelua auringonpaisteessa, kiireettömyyttä ja ajattomuutta, hienoja uusia tuttavuuksia. Kerta kaikkiaan mahtava päivä. Oli hauska, kun yhteen teosnimeen piilottamani sanaleikin puolikas aukesi yhdelle näyttelyvieraalle välittömästi, vaikka olin ajatellut, että sitä ei kukaan ymmärrä. Yhtä hienoa oli, ettei hän jakanut keksimäänsä juttua edes mukana olleille ystävilleen, jotka ihmettelivät, mille mies hymähteli. Niin niiden arvoitusten pitäisi säilyäkin - arvoituksina, jotta oivaltamisen ilo säilyy niille, joille juttu osuu kohdalleen.

Linda Perhacs — Parallelograms

[Helmivana / Trail of Pearls. Pigmenttimustetuloste, 11x36cm (+marginaali), ed. 30.]

Kulttuuriosuuskunta Plankkon näyttely Höyry-galleriassa pystyssä, avajaisia vietetään huomenna maanantaina kahveen ja mehuboolin merkeissä. Omalle kohdalleni muodostui outo kokonaisuus, kun alunperin esille pääosaan aikomani kaksitoista pientä työtä (sarja "Kaksitoista variaatiota maisemalle") kiukuttelivat, eivätkä suostuneet ripustautumaan kattoon, niin kuin suunnittelin. Siitä huolimatta, että minulla tuntuu olevan varsin voimakas siimaripustusfiksaatio, mietin asiat äärimmäisen huonosti ja epäpätevästi etukäteen. Joten päädyin pistämään galleriaan omana "päätyönäni" Series naturæ -sarjan viisi "muuntautuvaa" uniikkivedosta, jotka on tehty päälle printtauksena - ne olivat jonkinlaisia kokeiluja, mutta jotenkin itse tykästyin niihin suunnattomasti, vaikka ne eivät tavallaan näytäkään omilta töiltäni. Koska ne ovat itseltäni jonkinlaisia väri-, muoto- ja tekniikkakokeiluita ja poikkeavat niin paljon muusta linjastani, arkailin jotenkin niiden esille laittoa ainakaan niin näkyvälle paikalle, mutta kun ne olivat paikallaan... ne olivat paikallaan.

Seinälle päätyi lopulta Helenan periksiantamattomuudella ripustetut kuusi työtä kahdentoista työn sarjasta, loput vien irtovedoksina kauppaan myyntiin. Maisemavariaatiot ovat myös päälleprinttauksella tehty ja vaikka sarjan suuruus on viisi, niin epäilen, että se lopulta voi jäädä kahteen, sen verran hankalaksi työstäminen muodostui. Sen verran mainittakoon kyllä, että kaikkien vedosten pohjalla on erilaisia kokeilu- ja hukkavedoksia, joita syntyi, kun tein yllä näkyvän Helmivana-teoksen maisemaa ja siihen liittyviä värikokeiluja.

Huomenna pitää dokumentoida näyttely - yhtään kuvaa en tänään ripustusvaiheessa ottanut.

Päivä oli jotenkin muuten autuaan ihana ja rento. Jossain välissä löysin niin upean sfäärin istuessani ulkona tuolilla lämpimässä auringonvalossa ja kuunnellessani lokkien kirkunaa jossakin Päijänteen päällä... olisin ehkä voinut istua siinä kauemminkin. Ehkä huomenna.

The Wave Pictures — Long Black Cars

[Ikuinen käytävä / Perpetual Passage. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

Jotenkin tämä arjeton - tai ehkä ennemminkin nonstop-arkinen - elämä tehostaa juhlapyhien huomaamattomuutta. Enää juhlia ei huomaa edes siitä, että kaupat ovat kiinni, kun ne eivät käytännössä ole kiinni. Uudet perunat ruokapöydässä sentään vihjaavat jotain. Kaksi päivää sentään tuli oikeastikin oltua koneen ääreltä, tai ainakin melkein. Pikkuläppäri ei onneksi sovellu juuri muuhun kuin kirjoituskoneeksi, ja ajan löytyminen kirjoittamiselle edes yhden iltapäivän ajaksi oli suorastaan juhlallinen hetki. Sormet soittelivat fiktiivisiä sanoja ruudulle yksi toisen jälkeen - saa nähdä, tuleeko tarinasta koskaan kokonaista.

Kotiin päästyäni sain vihdoinkin aikaiseksi myös omien kotisivujen pitkäaikaisen rukkausprojektin aloittamisen.  Mielessä se on ollut jo viime syksynä, kun jonkinlaisen luurangon verkkoon asti sain, mutta nyt on tarkoitus pistää oikeasti asiat tolalleen. Helpottaisi itseäänkin, kun tiedot löytäisi itsekin samasta paikasta, eikä tarvitsisi aina sokkona arpoa päästään jotain epämääräistä hutitietoa. Päätin myös rohkeasti jättää keskeneräisen näkyville (juttuja ilman kuvia ja se pahamaineinen "Lisätietoa tulossa", jota ei koskaan näy kuin huonoilla huonoilla sivuilla), ehkä se rohkaisee aikaansaamaan projektin loppuun saakka. Ja sisältö edellä - ulkoasun rukkaamisen jätän siihen, kunnes perusasiat ovat paikallaan.

Pöydällä on kyllä taas sen verran suuri pino työn alla olevia projekteja, että alan itsekin odottaa jännityksellä, mitä tästä kaikesta seuraa. Jos saisi yhden asian viimeisteltyä ja pöydältä pois, se keventäisi tuota pään päällä roikkuvaa keskeneräisten asioiden harmaata pilveä. Jos nyt muutaman odottavan työprojektin ohella yrittäisi vaikka askarrella sinne Höyry-gallerian näyttelyyn jotain, kun se alkaa jo viikon päästä.

Herman Düne — How Things Are

[Päättymätön syksy / Never-Ending Autumn. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

Viikonloppu keskeytti hienoksi jatkuvan deadlinesarjan kanssa kamppailun. Normaalisti viikonloppukin menee työn kanssa, mutta nyt synttärit sopivasti ensin lauantaina ja sitten SULOisia värejä -paja Korpilahdella sunnuntaina katkaisivat juuri hyvässä kohtaa loputtomalta tuntuvan säätämisen. Sää helli meitä sunnuntaina siinä mielessä mukavasti, että sade saapui vasta viimeisellä työpajatunnillamme ja silloinkin saimme jatkaa rauhassa touhujamme ison katoksen alla. (Illalla oli ihana nukahtaa ovi auki, kun sateen ropina kuului oikein kunnolla ja koko päivän ulkoilmailun jälkeen unikin maittoi.)

Itsellä kun ei puutarhaa ole, ei ole tullut puutarhakukkiakaan kokeiltua, mutta tällä kertaa saimme orvokkeja ja muista yksittäisiä kukkasia, joista jo joitakin kontaktipainokokeiluita teimme. Orvokki yllätti: käsittämätöntä vihreää, sinistä ja violettia. Sen väri ei varmaan ole kovin kestävää, mutta saa nähdä miten valokuvapaperilla väri säilyy. Se sitoo väriä niin eri tavalla kuin lanka. Joka tapauksessa, pieniin värikokeiluihin yritän ryhtyä parin päivän sisällä.

Parin viikon päästä aukeaisi Plankkon yhteis/ryhmänäyttely Höyry-galleriassa. Tein sinne kokeilevaa uniikkitöiden sarjaa - parin kuukauden prosessin jälkeen sain viime viikolla todeta, että pieleen meni. Nyt on hieman takki tyhjänä - mitä teen tilalle. Tietenkin varalla on samoja töitä, mitä Galleria Kapriisissa Tampereellakin oli esillä, mutta jotenkin olisi henkinen tarve pistää esille jotain muuta. Noista erilaisista kokeiluista saa kuitenkin ihmeen paljon energiaa, ja Höyry-galleria on niitä harvoja gallerioita, missä olisi mahdollisuutta tuoda esille epäkaupallisiakin projekteja.

Syvähengitystä. Kesän tuoksuja sisään nenästä ja sateenropinaa korvista. Kyllä tämä tästä.

David Ackles — Blue Ribbons

[Kadonnut sotilas / Missing Soldier. Pigmenttimustetuloste, 27x12cm (+marginaali), ed. 30.]

Viikko vierähti Saksassa, Karlsruhen ZKM-museoreissulla. Karlsruhea en kaupunkina voi hirveästi suositella, mutta ZKM on kyllä näkemisen arvoinen paikka. Vastaavaa mediataidekeskusta ei ole missään muualla, joten kokemus oli monessakin mielessä ainutlaatuinen. Kaiken teknologian, hienojen teosten ja audiovisuaalisen yliannin keskellä mieleen jäi kuitenkin lipunmyyjän ja oppaiden toivotus: Have fun! En tiedä johtuiko itselleni mieluisasta mediataidekentästä vai vaikuttiko toivotuskin, mutta museossa oli todellakin hauskaa. Ennenkuin väsymys melkein vei jalat alta ja aistit turtuivat kaiken keskellä.

Jotenkin oli hienoa huomata, että tuollainen mediataiteen jättiläinenkään ei selvinnyt ilman teknisiä ongelmia. Molempina päivinä yksi työ oli lopettanut toimintansa ja jälkimmäisenä päivänä todistimme myös yhden teoksen korjaamista. Ei hienoa teknisten ongelmien vuoksi, mutta hienoa siksi, että asenne on kohdallaan. Jos laitteet ovat käytössä joka päivä tuntikaupalla, ongelmilta ei todennäköisesti voi välttyä, mutta toimimattomuuden ei tarvitse olla maailmanloppu: senhän voi korjata. Yhtään toimimattomuudesta närkästynyttä ihmistä ei näyttelyssä näkynyt.

Sen verran kiire aikataulu kuitenkin oli, että jäätelöt jäivät pääasiassa syömättä ja etukäteen haaveilun kohteenani ollut tuorepuristettu mehu ja prätzelit myöskin. Muutenkaan kaupunkia ei hirveästi ehtinyt näkemään, vaikka läheisessä Ettlingenin keskiajalla perustetussa pikkukaupungissa ehdimmekin vierailla. Vanhaa ei ollut paljon jäljellä näissä kolkissa.

---

Ostin Karlsruhesta Julian Barnesin kirjan The Sense of an Ending, jonka luin kotimatkalla. Mieli tekisi lukea lisää. Huomasin, että Barnesilta on suomennettu vain neljä teosta ja viimeisimmät parikymmentä vuotta sitten, mutta tilailenpa kirjat Play.comista. Kieli oli sen verran sointuisaa, että mieluummin luenkin ne englanniksi. (Mikäli en ole vaahdonnut aikaisemmin, niin lukuintoiluni käynnisti pari kolme vuotta sitten uudelleen Sebastian Barry, jonka kirjoja ei myöskään (käsittäkseni) ole suomennettu, eikä niitä oikein edes meinaa saada täkäläisistä kirjakaupoista - mutta jos eteen tulee, niin suosittelen).

Joka tapauksessa: näyttelyiden inspiroimana muistivihkoon tuli useampiakin teos- ja muita ideoita, ja lukeminen puolestaan aiheutti sen, että päästä ulos pyrkivä tekstitulva alkaa olla jo siinä määrin häiritsevä, että pakko ryhtyä pian toimeen, ettei aivo räjähdä.

Innostus on paha silloin, kun työpöytä on notkollaan to-do-listoista.

Mark Lanegan — The Gravedigger's Song

[Tähystäjä / Lookout. Pigmenttimustetuloste, 27x12cm (+marginaali), ed. 30.]

Viime viikolla tein rästihommia ja toimistohommia silmät sikkuralla ja onnistuin melkein saamaan itseni kiinni aikataulullisesti. En vain ole saanut omaa nettisivuani valmiiksi ja täydennettyä puolen vuoden aikana, vaikka yritystä on ollut - muiden työt tuntuvat aina olevan etusijalla... Marssijärjestyksenä on ollut, että ensin sisältö paikalleen, sitten ulkoasu kuntoon, mutta sisällön lisääminenkin on vasta puolessa välissä. Nyt huomasin, että olen tyhmyyksissäni tehnyt muutokset isäntäteemaan, joten nyt kun päivitän korjaukset, joudun tekemään muutokset uudelleen - jospa nyt fiksuuksissani ottaisin child-teeman käyttöön. Tai unohdan tuon koko wp-pohjan ja koodaan sivun vanhanaikaisesti. Joskus tuntuu, että kun on kuitenkin html-taito hyppysissä, wp lähinnä hidastaa tai ei ainakaan nopeuta ylläpitoa. Muiden töiden takia - ja lievän taloudellisen kriisin takia - uusien papereiden ja korttien tilaaminenkin on viivästynyt melkein kuukaudella. Jospa tällä viikolla saisi aikaiseksi hoitaa sekä noi omat artsupuolen rästit ja kaikki paperihommat.

Sunnuntaina kävimme purkamassa Kapriisin näyttelyn. Myyntiä oli ollut kohtuullisesti, ilmeisesti kävijöitäkin, mutta ennen kaikkea mukavat kommentit vieraskirjassa ilahduttivat. Lehtinäkyvyys oli nolla, enkä tiedä, kuinka paljon lehdistöä näyttelyllämme hätyyteltiin, mutta silti mukava huomata, että se lehdistön huomaaminen tänä someaikana ei ole enää mikään ehdoton pakko. Viesti kulkee ja tavoittaa muutenkin. Tietenkin se aina jää harmittamaan, jos näyttelystä ei kirjoiteta kritiikkiä - olkoon se sitten hyvä tai huono, mutta ainakin vanhemmat saavat täytettä leikekirjaansa.

Kapriisista jatkoin suoraan Helsinkiin ja palasin kokouksen jälkeen eilen illalla kotiin. Kynä höyrysi koko junamatkan, kun tuntui ettei ideoille ollut loppua. Nyt tuntuu, että olen kuvien tekemisestä kallistumassa taas kirjoittamisen puolelle ja jotkut interaktiiviset työtkin prosessoituvat konkreettisiksi toteutussuunnitelmiksi. Toisaalta, jossain takaraivossa sykkii ajatus siitä, että voisi vain olla muutaman viikon, ihan ilman mitään projektia ja vaikka lekotella vain. Sitten syksyllä. Ehkä.

The Brute Chorus — My Testament

Helatorstaina ja perjantaina heittäydyn pienen puodin pitäjäksi! Monsterium-pinssini, värityskuvani ja kaikenlainen muu kuviteltava tavara matkaa Höyry-galleriaan Korpilahdelle, jossa kahden päivän ajan leikin kauppiasta. Mukaan pakkaan siis lähinnä tuota kuvitteellisempaa tavaraa - en noita vedoksia, joita näyttelyihin roudailen. Värityskuvien ja pienten kuvitustyövedossarjojeni perään on kyselty rapakon toiselta puoleltakin, joten ainakin Etsy-tilini yritän virvoittaa uudelleen kevään aikana. Postimaksujen korkeus vain tekee tällaisen pienen toiminnan melkein mahdottomaksi - pitäisi hankkia edustaja, jolle voisi lähettää enemmän matskua kerralla ja joka sitten voisi hoitaa postittelua ja myymistä. Sama ongelma lienee kaikilla tasapuolisesti, mutta etenkin näiden edullisempien matskujen kohdalla tuo hintapolitiikka käytännössä on ulkomaankaupan tappaja.

No, Suomessa tilaaminen onnistuu kuitenkin suht koht edullisesti ja paikan päältä milloin missäkin on ostettavissa ilman lisäkuluja. Tarkoitukseni on näiden Monsterium-kimpsujeni kanssa matkustella ympäriinsä muuallakin, joten saa nähdä, mihin muualle kauppa vielä popahtaakaan esiin. :)


[Pirate Captain's Brother. Pigmenttimustetuloste satiinipuuvillapaperille, n. 8x8cm (+marginaali), ed. 50, hinta 15€.]

The Ravishing Beauties — Arctic Death

Kuvat lähtevät kohti Tamperetta, itse kohta perässä. Kuvitusteema tuntuu päsähtäneen nyt kunnolla päälle. Huomaan näin näyttelytöiden valmistuttua, että viime kesän Euroopan interrail-tourneen vanhoista museoista ja symbolistien antiikkiaiheista jäi päälle jonkinlainen viehtymys vanhoihin tarustokuviin ja merenneitoja, merihevosia ja muitakin sekä merellisiä että maallisia ja taivaallisia myyttejä tuli todistettua useammassakin muodossa. Tajusin matkalla näkemäni visuaalisen annin laajuuden, kun kävin teosprosessia varten läpi kesällä kuvaamiani materiaaleja (pintoja, puita, maisemia) - tuntien suurta kateutta viimekesäistä minääni kohtaan. Paljon on kuvia museoista, mutta myös pieniä hetkiä muualta.

Itsellenikin muistutukseksi muutamia otteita viime kesä- ja heinäkuusta:


Vaaleanpunainen tyttö siniharmaassa huoneessa ja siniharmaa mies vaaleanpunaisessa huoneessa (Berliini.)


Lihava ja hoikka mies (Berliini.)


Berliiniläinen tv-lähetys.


Seesteinen hetki keskellä Berliiniä.


Kuolleiden saari ja kolme miestä (Berliini.)


Taivaallinen ja maallinen (Berliini.)


Tuntemattomat ihastuneet Berliiniläisessä puistossa.


Berliinin taivaan alla.


Berliinin taivaan alta.


Kohtaaminen.


Valo Leipzigissa.


Tila Leipzigissa.


Mies japanilaisen puutarhan puussa Erfurtissa.


Sateenvarjo müncheniläisessä roksiksessa.


Zürichin arkkitehtuuri.


Ovi Luzernissa.


Sveitsin vuoria ylöspäin.


Sveitsin vuoria alaspäin.


Uskon varassa.


Gigerin taiteen kimpussa.


Koira Baselissa.


Mies Baselissa.


Auringonlasku Hampurissa.

iLiKETRAiNS — The Deception

[Jälki / Impression. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 30.]

Tampereen näyttelyn työt ovat valmiit ja kehystettävinä. Täpärälle menee: sain ne niin myöhään valmiiksi (kiitos teknisten ongelmien ja kaikkien muidenkin ikävien vastoinkäymisten), että kehystyksestäkin saanen vasta myöhään illalla. Mutta kunhan ehtivät autoon aamulla, niin kaikki hyvin.

En tiedä, tuliko kokonaisuudesta vähän irtonainen ja epätasainen. Aiheet on pyörineet päässäni aikalailla tasan kaksikymmentä vuotta - löysin viime kesänä luonnoksiani, joita piirtelin Lutakon baaritiskin takana seisoessani kaljan myynnin välillä, ja vanhalta cd:ltä ensimmäisiä digitaalisia virityksiäni kuvista vuodelta 1996. Käytin niitä pohjina viimeistellessäni kuvat, joiden piti alunperin valmistua Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin -teeman alle, mutta prosessi oli jotenkin teknisesti niin vaikea, etten vain kyennyt saamaan sitä valmiiksi viime syksynä. Tein sarjaa olemattomaan tarinaan Seitsemän seireenin suru, joka on olematonta dokumentaatiota meren kuolemisesta ja sen mukana meren kantamien tarinoiden ja legendojen häviämisestä. Ensimmäiset luonnokset ja digipohjaiset työt ottivat vaikutteita renessanssiajan profiilimuotokuvista ja ne olivat kokonaisuudessaan jotenkin rauhallisempia, mutta kun nyt aloin tehdä, annoin räiskiä oikein kunnolla. Kaikissa kuvissa on käytetty sekä valokuvia, vesivärejä, hiilipiirrosta, digitaalista piirrosta ja ties mitä. On raaputettu, revitty, raastettu ja rieputeltu.

Päätyöksi suunnittelemaani isoa Kyynelpuu teosta en ankarasta yrittämisestä huolimatta saanut valmiiksi, se on sitten tulevaisuuden juttu... Olen tehnyt sen niin isoon kokoon, että se pitääkin käydä sitten printtauttamassa jossakin muualla. Näyttelyteosten balanssiin se kuitenkin vaikuttaa siten, että kun oli tarkoitus, että tarjolla on tosi isoa ja hyvin pientä, nyt jää toinen ääripää pois. Saa nähdä, voiko ripustuksella vaikuttaa siihen, ettei pystytyksestä tule kovin säläistä. Ainakaan isoa tilaa en näillä töillä halua ottaa haltuuni, joten pienempi tila riittää minulle.

Sen verran voi kyllä todeta kuvia katsoessaan, vaikka tekniikka onkin nyt melko yhtenevä kaikissa kuvissa, itse kuvat näyttävät aika erilaisilta - vierekkäin laitettuna on taas kuin monen eri tekijän töitä samaan teemaan - tällä kertaa ero on vielä voimakkaampi kuin Beckerin Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin -näyttelyssä viime marraskuussa oli. Mutta ainakin niissä on yhteistä se, että jos ei pidä sinisestä, turkoosin vivahteista ja oudosta kellertävästä vihreästä, niin tätä näyttelyä ei voi sietää.


[Kyynelpuun hedelmä I / A Fruit of the Tree of Tears I. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

Agnes Obel — Riverside

Kiire kiire, Kapriisin näyttely oven takana! Omat työt on pääasiassa melkein valmiit, mutta niiden ulossaaminen on osoittautunut normaalia hankalammaksi, joten Vappu menee hyvässä työmoodissa, juhlimaan ei ehdi. Jos tänään pysyin tavoitteissani, voi olla, että käyn huomenna munkkikahvilla vanhempien luona, että tulee edes jonkinlaista sosiaalista elämää tähän väliin. Vaan aika huonoltahan tilanne tällä hetkellä näyttää.

Kiireen sain aikaiseksi näyttelyn suhteen sillä, että kaikki muutkin muka-kiireiset projektit osuivat juuri tähän hetkeen. Sketchbook-projektin Limited edition SB -version deadline oli tänään ja siitä osasin kyllä pitää kiinni (sain kuin sainkin lähtemään ajoissa Brooklyniin!), vaikka onkin silkkaa terapiatekemistä itselleni, mutta olen onnistunut tekemään myös paljon sellaista, jotka olisi viisas jättänyt näyttelyn avajaisten jälkeiseen aikaan. Toisaalta, pöytä tyhjänä tekemättömistä antaa aivoille enemmän tilaa.

Koko viikko onkin ollut melkein tauotonta tekemistä. Kuvitelma-myyjäisissä ei varsinaisesti mennyt hyvin: porukkaa oli paikalla harmittavan vähän ja pääsin juuri ja juuri omilleni. Mutta kun sieltä kotiuduin maanantaina, alkoi välitön pakkaaminen Porvoota varten; ma-ti aamuyöstä pakatut työt saatiin aamulla roudattua Matkahuoltoon. Plankkon minigalleria Porvoon taidetehtaalla Anitta Ruotsalaisen työhuoneella aukeaa 2.5. - ja on sitten auki koko loppuvuoden. Sitten laukkujen purkamista, rästitöiden hoitamista ja sitä yletöntä hohhailua, kun ei pää meinaa toimia.

Joten tässä ollaan: jälleen deadlinen varjossa puskemassa aikaa vastaan. Onneksi suurin osa "luovasta" työstä on tehty - yksityiskohtien viimeistely ja printterin kanssa  tappelu ei vaadi niin tyhjää päätä kuin fantasiamaailmaan uppoutuminen.