Välillä jotain muuta. Olen yrittänyt keskittyä vähän kuvituspuolen juttuihin ja viimeistellä joskus keskenjääneitä juttujani. Viime viikon Illustration Fridayn teemana oli Loneliness ja päädyin viimeistelemään siihen vanhan kuvitukseni Autumn Day at the Park, joka oli koneellani lähinnä ääriviivapiirustuksena lukuisten kommenttimuistiinpanojen kanssa. Yritin niitä tulkiten raapustaa kuvan loppuun mahdollisimman uskollisena alkuperäistoteutukselle, vaikka kaikkea suunnittelemaani en muutamien vuosien takaa enää muistanutkaan. Jossakin välissä aloin lähestyä niin paljon sitä perusartsuani, että tietoisesti jätin kaikki varjot ja sen sortin viimeistelyt pois - jotta tämä oikeasti saa olla eri näköinen.
Alunperin tein kuvan hahmottelemaani itse kuvittamaani tarinaan, jossa jonkun epämääräisen grande-katastrofin jälkeen yksinäinen lapsi kuolleessa kaupungissa yrittää elää onnellisen lapsen elämää niin hyvin kuin pystyy: rakentaa itselleen huolehtivat vanhemmat pahvista, käy heidän kanssaan nauttimassa syyspäivästä puistossa, talvisella luistinradalla autiossa kaupungissa, keväisessä omenapuutarhassa ja kesäpäivänä meren äärellä. Aloin kirjoittaa sitä runomuotoa lähentelevänä lastentarinana, mutta lopputuloksesta ei ollut tulossa ehkä kumminkaan kertomusta perheen pienimmille, kun siitä tuli niin tolkuttoman onneton ja surullinen.Tarkoitus oli alunperin tehdä tarinaan happy ending: kesäiselle rannalle eksyisi toinenkin yksinäinen lapsi, jonka pahvivanhemmat adoptoisivat ja hiljalleen perhe kasvaisi suuremmaksi, kun yksinäiset lapset löytäisivät toisiaan. Mutta jotenkin teksti muuttuikin kirjoittaessa niin, että aurinkoisen kesäpäivän pahvivanhemmat vettyvät sateessa meren äärellä, kun on muutenkin kosteaa, ja nousuvesi vie mennessään ne.
Toonasin tuohon Illustration Fridayn kuvaversioon syksyn ruskaväriloistoa reippaasti alaspäin, mutta taidanpa tehdä myös sen alkuperäisen idean mukaisen version pehmennettyine viivoineen ja hieman erilaisella värityksellä. Jos vaikka jossain välissä saisi aikaiseksi puurtaa tekstin kuvineen kokonaisuudessaan valmiiksi. En tiedä, osaanko enää luopua siitä hirveästä, lohduttomasta lopusta, mutta jos vaikka tekisi varmuuden vuoksi vaihtoehtolopetuksen niitä varten, joiden tarinoiden pitää päättyä aina onnellisesti.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti