David Ackles — Blue Ribbons

[Kadonnut sotilas / Missing Soldier. Pigmenttimustetuloste, 27x12cm (+marginaali), ed. 30.]

Viikko vierähti Saksassa, Karlsruhen ZKM-museoreissulla. Karlsruhea en kaupunkina voi hirveästi suositella, mutta ZKM on kyllä näkemisen arvoinen paikka. Vastaavaa mediataidekeskusta ei ole missään muualla, joten kokemus oli monessakin mielessä ainutlaatuinen. Kaiken teknologian, hienojen teosten ja audiovisuaalisen yliannin keskellä mieleen jäi kuitenkin lipunmyyjän ja oppaiden toivotus: Have fun! En tiedä johtuiko itselleni mieluisasta mediataidekentästä vai vaikuttiko toivotuskin, mutta museossa oli todellakin hauskaa. Ennenkuin väsymys melkein vei jalat alta ja aistit turtuivat kaiken keskellä.

Jotenkin oli hienoa huomata, että tuollainen mediataiteen jättiläinenkään ei selvinnyt ilman teknisiä ongelmia. Molempina päivinä yksi työ oli lopettanut toimintansa ja jälkimmäisenä päivänä todistimme myös yhden teoksen korjaamista. Ei hienoa teknisten ongelmien vuoksi, mutta hienoa siksi, että asenne on kohdallaan. Jos laitteet ovat käytössä joka päivä tuntikaupalla, ongelmilta ei todennäköisesti voi välttyä, mutta toimimattomuuden ei tarvitse olla maailmanloppu: senhän voi korjata. Yhtään toimimattomuudesta närkästynyttä ihmistä ei näyttelyssä näkynyt.

Sen verran kiire aikataulu kuitenkin oli, että jäätelöt jäivät pääasiassa syömättä ja etukäteen haaveilun kohteenani ollut tuorepuristettu mehu ja prätzelit myöskin. Muutenkaan kaupunkia ei hirveästi ehtinyt näkemään, vaikka läheisessä Ettlingenin keskiajalla perustetussa pikkukaupungissa ehdimmekin vierailla. Vanhaa ei ollut paljon jäljellä näissä kolkissa.

---

Ostin Karlsruhesta Julian Barnesin kirjan The Sense of an Ending, jonka luin kotimatkalla. Mieli tekisi lukea lisää. Huomasin, että Barnesilta on suomennettu vain neljä teosta ja viimeisimmät parikymmentä vuotta sitten, mutta tilailenpa kirjat Play.comista. Kieli oli sen verran sointuisaa, että mieluummin luenkin ne englanniksi. (Mikäli en ole vaahdonnut aikaisemmin, niin lukuintoiluni käynnisti pari kolme vuotta sitten uudelleen Sebastian Barry, jonka kirjoja ei myöskään (käsittäkseni) ole suomennettu, eikä niitä oikein edes meinaa saada täkäläisistä kirjakaupoista - mutta jos eteen tulee, niin suosittelen).

Joka tapauksessa: näyttelyiden inspiroimana muistivihkoon tuli useampiakin teos- ja muita ideoita, ja lukeminen puolestaan aiheutti sen, että päästä ulos pyrkivä tekstitulva alkaa olla jo siinä määrin häiritsevä, että pakko ryhtyä pian toimeen, ettei aivo räjähdä.

Innostus on paha silloin, kun työpöytä on notkollaan to-do-listoista.