keskiviikkona, kesäkuuta 23, 2010

Kings of Leon — Closer


[Siellä - There. Pigmenttimustetuloste, 2010, kuvakoko 27x42cm + marginaalit.]

Eilen kaffipöytäkeskustelussa ihmetytti hiukkasen Shanghai-keskustelun kritiikittömyys ja eilen pohtiminen jatkui toisten kavereiden kanssa verkkokeskustelussa. Jäimme miettimään sitä, onko kiinalainen sensuuri saanut valtaansa kaikki länsitiedotusvälineetkin vai mihin yhtä-äkkiä katosi se jo ennen olympialaisia alkanut expokritisointi? Vielä viime vuoden puolella verkossa pystyi lukemaan suomeksikin kommentteja Shanghain Expoon liittyvistä ihmisoikeusrikkomuksista ja muusta ikävästä - kuten siitä, että ihmisiä pakkomuutettiin kotoaan Huangpu-joen rantamilta Expon tieltä ja siitä, kuinka monet shanghailaiset todistivat Shanghain historiallisen keskustan tuhoa. Amnesty mainitsi jossain välissä pakkomuuttajien määräksi 18000. Vielä viime syksynä keskusteluissa oli isona aiheena mm. se, että kun Kiinalla oli näyttämisen paikka olympialaisten aikaan, se järjesti (ilmeisesti pitkin hampain ja painostuksen alaisena ja tiukassa valvonnassa) mielenosoitusalueen - tällä kertaa Expon aikana kaikenlaiset mielenosoitukset ovat kielletty. Länsimaat eivät ilmeisesti enää ole niin tiukkoina ja jonnekin ovat olympialaisten alla boikottiin ilmoittautuneet taiteilijatkin kadonneet.

Viime kuussa asiaa alettiin hiljaa nostaa uudelleen esiin foorumeilla, kun kiinalainen bloggeri Bad Friend kritisoi Expoa blogissaan otsikolla 10 sins of EXPO 2010 - ja artikkelin julkaisua seuranneen poliisikuulustelun jälkeen verkkoon pääsi esille myös kuulustelun transkripti La Dernière Classe. Koska noita kahta alkuperäistä artikkelia ei luonnollisestikaan kiinalaisittain ole enää saatavilla alkuperäispaikallaan, onneksi ovat lukuisat peilisivut, jotka pitävät huolen siitä, että materia ei noin vain katoa. Jutut ja taustat voi lukea Global Voices Online -sivulla, josta löytyy paljon muutakin verkosta "yllättäen kadonnutta" tietoa. (Vaikka kieltämättä huvittaa, että Bad Friendinkin on ollut vissiin vähän vaikea löytää täyttä kymmentä hirvittävää asiaa - kun listan hänniltä löytyy myös "plagioitu teemabiisi - noloutta maallemme jo etukäteen".)

Ei Expo välttämättä pelkkää pahaa tee. Tokion lentokentällä kolme kuukautta alkuvuodesta viettänyt ihmisoikeusaktivisti Feng Zhenghu (jota Kiina ei tuolloin päästänyt palaamaan kotiinsa) on tällä hetkellä kotiarestissa Shanghain kodissaan, jonka on muuttanut eräänlaiseksi museoksi. Hän on järjestänyt eräänlaisen oman exponsa, jossa esittelee itsensä kautta ihmisoikeusrikkomuksia, kuten ilmaisun- ja liikkumisenvapauden rajoittamisen. Feng Zhenghu on itse sitä mieltä, että Shanghain Expolla on positiivinen vaikutus ihmisoikeuksiin. Huolimatta siitä, että kiinalaiset eivät Feng Zhenghun omaan näyttelyyn pääse - ja siitä, että moni näyttelyesineistäkin on takavarikoitu - hän itse uskoo, että maailmannäyttely raivaa tietä avoimemmalle Kiinalle.

Voinhan tietenkin olla tässä väärässäkin, mutta huolimatta siitä, että suurin osa viime syksyn keskusteluista lienee kadonnut ihan vanhuuttaan, eikä minkään globaalin salaliiton seurauksena, jotenkin verkko tuntuu nyt oudon mykältä. Amnestyn huhtikuussa julkaisemalta Call for the release of Chinese housing rights activists -vetoomussivulta on lähetetty alle 500 vetoomusta, mikä tuntuu jotenkin tosi pieneltä. (Juttu China silences women housing rights activists ahead of Expo 2010 / 30.4.2010) Toivottavasti olen kuullut pelkkää kärjistynyttä huhupuhetta, koska jos nuo kaikki vähäisetkin verkossa vellovat väitteet ovat tosia, miksi kritiikki on melkein nollassa? Rakentavakin? Kuopion asuntomessuistakin löytyy enemmän vinkua kuin täydellisestä, aurinkoisesta Shanghaista.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Minusta sinun ei pitäisi pilata Shanghaihin menevien taiteilijoiden odotusta ja iloa tällaisilla blogikirjoituksilla, vielä taiteilijana. Tällaiselle keskustelulle on oma paikkansa, eikä kaikkea tarvitse täällä toitottaa.