torstaina, kesäkuuta 10, 2010

Ian Brown — Stellify



En eilen ehtinyt postaamaan blogiini, mutta nyt ehdin: Lisää väriä! -tapahtumapäivistä toinen, eli luentopäivä oli tänään (ja seuraava sitten lauantaina). Odotukset ylittyivät: salihan suorastaan tulvi ihmisiä! Kiva, kun oma luento oli ensimmäisenä, niin pystyi sitten kuuntelemaan muidenkin luentoja, eikä aika kulunut vain omaa vuoroa odotellessa. Olin vaikuttunut erityisesti Panu Kailan luennosta: paitsi, että aihe oli kiinnostava, esiintyjä otti yleisönsä haltuun.

Tänään on iltaohjelmassa Kuopion näyttelyn parin viimeisimmän työn viimeistely ja muutamia peruspäivityksiä; huomenna ripaus Live Herring -hommia sekä lauantain valmistelua ja lauantaina sitten työnäytöksiä ja värillistä elämää olan takaa. Pitää muistaa kaivella kaapista t-paitoja pottupainopajaa varten - meinaan askarrella itselleni pari kesäistä lookkia siinä työnäytösten ohessa.

Lisää väriä! -juliste (ja tapahtuman flyerit) ovat muuten Colorian harjoittelijan, Meri Tuomen suunnittelemia.

Ja he-heeiii: Kippaus kannattaa!

(Ps. avajaisia on tällä viikolla ollut useammatkin; mm. Jyväskylän taiteilijaseuran Taidelainaamon näyttely Keskisuomalaisella ja Parasta puusta -näyttely Suomen käsityön museossa - näyttelyjä näkemättä uskaltanen suositella niitä kaikille :D)

2 kommenttia:

Pirkko kirjoitti...

Mielenkiintoinen päivä! Minusta kyllä se ensimmäinen luennoitsija osasi ja esitti asiansa niin hyvin ja mukaansatempaavasti että olisin kuunnellut pitempäänkin. Selailin taas Okhran sivuja - aah, Roussillon, milloinkahan sinne pääsisi. Ja ne tapetit oli minusta aivan mielettömän hienoja. Kiitos järjestäjille! Lauantaina neulon lisää luonnonväreillä värjättyjä lankoja :)

Päivi kirjoitti...

Kiitos, Pirkko, palautteesta- ja kehuista!

Täytyy sanoa, että omastakin mielestä päivä täytti odotukset - ehkä tuli jo vähän värioverloadkin.

Itselle parhaat fiilikset tuli, kun näki, kuinka paikka täyttyi porukasta ääriään myöten ja kiinnostus asiaan oli käsinkosketeltavaa. Parempaa Colorian kymppivuotislahjaa ei voi kuvitella.