lauantaina, toukokuuta 02, 2009

Ian Gillan - Mutually Assured Destruction (M.A.D.)


Toukokuu! Juhuu!

Jätin lopputyöni ja ensi viikolla puristan vielä muutamat puuttuvat opinnot kasaan. Esseitä on koneellani, vaan en niitä Moodleen pääse laittamaan, koska Moodle vihaa minua. Olen menneellä viikolla todistanut täysin erilaistakin oppimisympäristöä, jonka Harjulan Anssi oli koonnut kirjastoalan porukalle, joten jonkinlainen usko hyvienkin oppimisalustojen mahdollisuuksiin elää. Olikin mielenkiintoinen keskiviikko, kun kävin puhumassa web 2.0:sta kirjastotyöntekijöille - jotenkin oli hauskaa huomata, kuinka erilaiset asiat muodostuivat vaikeammiksi ja helpommiksi kuin esimerkiksi monilla kädentaitoalojen ihmisillä. Ja ihan kiva, kun ainakin itsestä tuntui, että kurssi meni kohtuullisen hyvin.

Viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä rästityöt pois, maanantaina puuttuvat koulujutut ja jospa sitten vähitellen pääsisi kunnolla kesän näyttelyjen tekemisen pariinkin. Harmittaa valtavasti, kun en ajan- ja rahanpuutteen vuoksi saa toteutettua alkuperäistä ideaani, mutta sovellan jotain. Joka tapauksessa: tähän mennessä tekemiäni kuvia saa ostaa paitsi Beckeristä, myös Kuopiosta Galleria Carreesta ja Tampereelta Kapriisista. Omat sivuni päivittelen ajantasaisemmiksi, kunhan ensimmäiset työt alkaa olla plakkarissa.

Olipas tylsä entry. Mutta vappupäivän jälkeen tavallisuus on aina tylsyyttä.

Ei kommentteja: