torstaina, kesäkuuta 19, 2008

Seth Lakeman - The Hurlers


Kattilat hellalla. Kuvasta tuli vähän tärähtänyt, mutta niin on välillä olokin, joten antaa olla vaan. Olen kevytvärjäillyt kuitunäytteitä ja leikkinyt happojen ja emästen kanssa, mutta niistä sitten enemmän Coloria-blogissa, kunhan saan aikaiseksi päivittää. Juhannuksena olisi tarkoitus töiden lisäksi myös värjätä suurimittaisemmin.

---

Taas meni viikko välistä niin ettei ehtinyt edes huomata. Torstaina lähdimme neljän päivän majakkakierrokselle länsirannikolle ja palasimme sunnuntaina kymmenen maissa neljä majakkaa (ja itse kymmeniä itikanpistoja) rikkaampana. Muutamia kuvia tulee blogiin, jahka kuvat saa irti muistitikulta. Koneen vanhuuden huomaa siitä, ettei pöytäkoneeni tunnista edes kahden gigan kortteja, vaan ne pitää kierrättää läppärin kautta; eikä läppäri puolestaan tunnista kahdeksan gigan korttia ja se pitää kierrättää pleikkarin kautta. Tämä lisää vähän vaivaa ja kierroksia ja näköjään kuvien tuotanto hieman hidastuu. Oma pikkukamerani, jolla olen napsinut 256Mb:n kortille värjäysprojektikuviani, on alkanut psykedeliseerata vähän samaan malliin kuin skannerini teki, joten olen siirtynyt käyttämään Timpan vanhaa kameraa.

Maanantai meni työmielessä harakoille, kun pyhitin päivän vanhenemiselle ja kaakun syömiselle, mutta tiistaina alkoi luja arkinen aherrus, jolla yritän selättää ajan.

Eilen kävin Naissaaren Wanhassa Woimalassa sumplimassa näyttelypaikkaa (yksi työ - joka ei ole millään muotoa vielä valmis, mutta jonka *pitäisi* olla - tulee sinne nurkkaan nököttämään) ja ihastelin kaunista paikkaa. Onneksi bussissa oli myös kahvilan työntekijä, joka saattoi perille saareen, muuten olisin bussipysäkiltä kävellyt aivan hornan tuuttiin. Sieltä Eurokankaaseen ostamaan 20 metriä vanua (joka myöhemmin oli pakko laskea Nooran kanssa parvekkeelta alas, kun piti katsoa ylttääkö se maahan - yltti ja jäi vielä ylikin) ja Käsityön museon kautta kieppaus kotiin, jossa illalla Nooran kanssa leikkasimme vanua ja porasimme reikiä rimoihin. (Poraaminen oli aika kivaa. Pitänee ostaa pora.)

Nyt olisi tarkoitus työstää se kesänäyttelytyö vihdoin loppuun ja myöhemmin tänään asentaa Premiere elements koneelle. Mutta saa nähdä mitä siitä tulee, kun kirjoittaminenkin on näköjään yksi suuri sulkeisharjoitus ().

---

Herttileijaa, että nyt olisi tarjolla hienoa musiikkia ja vielä hienompaa tiedotusfilmiä alempana samalla sivulla: 'Oldest' computer music unveiled (BBC)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Vinkki Päivi: Osta esim. "Digi Mate III" (löytyy haulla) tai vastaava muistikortin lukija (pieni laite) johon ostat sisään 2,5 tuuman kovalevyn (kannettavan levyt). Ja ei enää latailuongelmia. Mulla on Digi Mate II jossa 80GB levy, on aika näppärä matkoilla, ei tarvitse konetta mukaan ja kuvaa ja videota mahtuu pidemmänkin matkan verran. :-)