tiistaina, tammikuuta 23, 2007

Bowling For Soup - Baby One More Time


Väristyksiä on aloittanut kiertokulkunsa ja on nyt esillä Hyvinkäällä, lasten ja nuorten kulttuurikeskuksessa, Villa Artussa (Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää). Näyttely on esillä 23.1.-15.4.2007 ja Villa Arttu avoinna joka päivä kello 12-16. Tervemenoa!

---

Tarjolla olisi matkaa Islantiin loppukesästä/alkusyksystä. Tuskin saan hengitettyä tämä mahdollisuus edessäni. Tärisen vallan. Vaikea tehdä töitä, kun itsekuri on pettää alituiseen ja huomaan yhtenään googlaavani Islanti-juttuja. Ei oikeastaan vielä saisi edes haaveilla, kun koko matkaa ei ole varmistettu.

---

Hieno projekti löytyi verkosta: The Word Project. Polly M. Law on ottanut tehtäväkseen kuvittaa kummallisia ja harvinaisia sanoja. Kohtuullisen ihastunut olen. Suomenkielessäkin olisi valtaisasti omituisia sanoja, jotka ehdottomasti kaipaisivat kuvittamista.

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Franz Ferdinand - What You Waiting For? (Live Lounge)



BBC 6 Music soitti viikonloppuna covereita. Tuli kerrassaan hauska työviikonloppu radion kanssa. Tästä lähtien en kuuntele enää muuta. Pelkkää cover-musiikkia.
Tänään ei sitten ole enää ollut niin mukavaa. Radio on soittanut ihan uusia biisejä ja päivä on laahustellut toimintakertomusten ja -suunnitelmien kirjoittamisessa. Normaalisti kirjoittaminen sujuu sutjakasti ja sanat suorastaan valuvat näppäimistölle vuolaina ja kevyesti, mutta nyt sama lause pyörii ympyrää dokumentin pinnassa ja del-näppäin soi. Mitään muuta en ole tänään ehtinyt tehdä.

Paitsi sain viestin eräältä amerikkalaiselta, joka on kovin ihastunut ylläolevaan kuvaan (Silence -1940 -systeemistä coloria.net/dig.art/1940 stilli) ja haluaisi luvan printata sitä suvulleen sukutapaamiseen... ¬_¬ TOTA... mikäs siinä, antaa mennä vaan. Iloista sukutapaamista!


(Ai joo, en ole vieläkään toipunut Fabrizion kuolemasta. Se tuli niin yllättäen ja puun takaa.)

lauantaina, tammikuuta 20, 2007

Specials - Stereotype

Epäilin, että josko koneeni temppuilu johtuisi vaikka digitv-tikusta, jonka olen joskus koneeseeni tökännyt. Kun oikein muita uusia laitteita ja/tai ohjelmia en ole tähän piiiitkään, pitkään aikaan lisäillyt. Otin yhteyttä maahantuojaan, Toptronicsiin, jotka eivät olleet ongelmista kuulleet. Sain sieltä ohjeita, mitkä voisivat tilannetta auttaa - joukossa mm. uusimpien ajureiden lataaminen. Mutta varsinainen klassikko oli tämä:
5. Sammuta kone aina kun et käynnistä sitä.

Eilisen yritin keskittyä töihin, mutta kilkkeiden säätämiseksihän se meni. Sinne tänne, asiakkaille ja itselle, olen aikojen saatossa pyynnöstä tehnyt joitakin kymmeniä taustakuvia. Kokosin nuo huvikseen tehdyt yhdelle saitille ladattavaksi: www.esnips.com/web/desktopimages. Lisään, kun teen uusia tai löydän jostain vanhoja.

Säädin eilen vähän coloria-blogini ulkoasua. Pitäisi tällekin raasublogille tehdä jotain, kun on vääntynyt aika arkisen tylsäksi. Aika ei kyllä riitä mihinkään majoriin, mutta ehkä edes vähän värisäätöä ja reunojen ronkkimista. Aloitin fiksaamisen lisäämällä oikeaan reunaan vähän ekstrablogirollia ja muuta.

----
Äh, työt pitää aloittaa.

perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Yeah Yeah Yeahs - Tick

Iski post-teinismi. Avasin itselleni ystävänkirjan. Olkaa ystäviäni!

Noisettes - Sister Rosetta


Loudasin ja asensin Snapin blogiini. Tämä kaiken kiireen keskellä ehtii siis somistella ja röyhelöidä. Iso kone on taas kotona; ohjelmat nyt asennettu, koneen ihmeellinen yliäänirutina loppunut ja jännityksellä odotetaan, käynnistyykö huomenna. Ihanaa, kun musiikki kuuluu taas kunnon kaiuttimista kunnon volalla, eikä tarvitse istua napit korvissa nauttiakseen kunnon rytinästä. Ensitöikseni kopioin koko entisen kovalevyni sisällön legooni ja kaivelin documents/settingsistä kaikki asetukset, jotka copypastailin paikalleen. Joulun alla väsäämälleni kriisihakemistolle oli käyttöä: kaikki actionit, plugarit ja muut löytyivät sieltä kiltisti. Ihanaa, kun on taas illustrator käytössä. Sitä ehti tulla ikävä, vaikka nuo muut projektit vaativatkin aikansa.

Tänään oli muutenkin oudon kaunis päivä. Vallan tuli joulu sydämeen, kun tarpoi päättymättömässä lumisateessa posket punaisina. Piiiiitkä lounas hyvien ystävien kanssa kreikkalaisessa ravintolassa kruunasi päivän ja möyhensi mahan.

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

Bloc Party - The Prayer


Kohtuullinen angsti.

Tämä viikko ei alkanut yhtä hohdolla kuin edellinen, vaikka työpäivän osuus alkoikin samalla tavalla mukavalla Coloria-palautteella kuin viime viikkokin. Uusia leiskoja pitäisi saada aikaiseksi, mutta työ sujuu hitaasti tällä Hopeaisella, vaikka mukava pikkukone onkin. Näppäimistössä on vähän totuttelemista ja toisaalta myös photoshopin omien actionien puuttuminen syö päätä. Saati sitten värit nestekiteeltä... Varmaan psykedeelisimpiä leiskoja ikinä.

Maanantai-aamulla oli kyllä mukava kävellä, kun lumi narskui kenkien alla ja pakkanen puraisi poskista punaiset. Talvi yllätti keskellä talvea. Eilinen loska palautti todellisuuteen, kun rämmin tien toiselle puolelle bussipysäkille. Käväisin ensimmäistä kertaa elämässäni Säynätsalon kunnantalolla, minkä tähänastinen välttäminen on katsottava jonkinasteisesti omituiseksi suoritukseksi. Hassua oli nähdä livenä talo, jonka kuvia olen käsitellyt ja pyöritellyt aika usein viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Tänään olen ollut aktiivinen ja tiedostava kuluttaja ja soitin ensitöikseni kuluttajaneuvojalle koneestani: kun saan sen takaisin, onko minun maksettava korjausta? Korjautan kuukauden sisällä samaa asiaa, eikä vikaa pystytä paikantamaan muuta kuin yleisesti, että kysymys on varmaan jostain softasta ('JOKIN sekoittaa windowsin rekisterin'). Kuluttajaneuvojan mielestä minun ei tästä pidä joutua maksamaan. Jännityksellä seuraamme mitä tapahtuu... Huomenna haen koneen pois.

Vastasin myös Adoben asiakaspalvelun tyytyväisyyskyselyyn. Mitä ihmettä on: Asiakaspalvelijan seurannan taso tilannepäivityksillä avoimissa asiakaspalveluasioissa?

Täytynee aloittaa varsinaitset työtkin. *sigh*

sunnuntai, tammikuuta 14, 2007

Knife - Marble House

No niin, mitä tässä muuta voisikaan sanoa. En ainakaan koskaan enää jinxaa, ettei viikosta voi muka tulla huonoa.

Keskiviikkoiltana, Tampereen reissulta palattuamme, kone aloitti saman käynnistys-sammutus- rumban kuin kuukausi sitten, mistä se muka jo huollettiin kuntoon. Onneksi on nyt tämä pikkuinen Hopeainen II, joka auttaa vähän. Työskentelyasento on kyllä mitä sattuu, mutta ehkä tässä pärjää vähän aikaa.

Työt sen sijaan on melkein kaikki myöhässä. Onneksi sentään Maijan sivut sain verkkoon, vaikkakin ne sinne lipsahtivat vahingossa. Päivityksiä olisi vielä noin viidenkymmenen postin verran. Toiseksi onneksi sentään tänään on päivä lahjottu lastilla tositv:tä.

Mutta hihhei, ulkona sataa lunta.

tiistaina, tammikuuta 09, 2007

Charlotte Hatherley - Behave


Tiedotus kaikille: olen tehnyt sukupuolen vaihdoksen. Tosin tahatomasti. Tänään se tuli: GROK -DVD, jolle on valikoitu 13 artsua Rhizomen tietokannasta, valikoitujen joukossa Uninvited Words. Paivi Hintsanen on tekstissä he/him (huolimatta siitä, että asia erikseen varmistettiin), mutta pääasia kai lienee, että tuo väärä tieto leviää tehokkaasti ympäri USAn high schooleja.

--

Huolimatta eilisestä hyvän viikon vannottamisesta, tämä päivä on tuntunut melko epävakaalta. Vähän päässä surisee ja silmissä sirisee. Rästitöitä olisi vielä kilokaupalla, mutta lienee välttämätöntä yrittää levätä, jotta huomiseen palaveriin matkaamisesta ei tule mitään kohtalon reissua.

I Was A Cub Scout - Pink Squares


Oih! Sain niin ihanan palautteen Coloriasta heti aamulla, että koko viikko kirkastui hetkessä. Tästä viikosta ei yksinkertaisesti *voi* tulla huonoa.

Kävin tilitoimistoreissulla ostamassa vähän lisää copiceja, jotta pääsen jatkamaan piirusteluani. Olen vain hukannut yhden vihon, johon ennen joulua onnistuin luonnostelemaan varsin hyviä juttuja. Tuskin olen roskiin heittänyt, mutta ei tästä taloudesta kyllä mitään löydä etsimällä. Tuurilla ehkä jonain ensi syksyn pimenevänä iltana.

Samaisella reissulla poikkesin - pitkästä aikaa - taidetoimikuntaan lukemaan tietosanakirjaa. Kulttuurisana-mandingo -osa on nyt käyty läpi. Juhlallisesti ilmoitan, että olen tavoittanut puolivälin. Sen kunniaksi menen kohta nukkumaan.

sunnuntai, tammikuuta 07, 2007

Amy Winehouse - You Know I'm No Good


Voi mitä riemua! Perjantaina Timppaa kaupungilla odotellessani lorveksin Kaira House -kauppaan, jossa nökötti - kuin meitä odottamassa - pääkalloinen rikkalapio harjoineen. Olisi ollut myös isompia lattiaharjoja, mutta pakkohan tuo oli ostaa, kun oli viimeinen kappalekin. Hyvän ostoksen tuntu levisi jäseniin, kun Waynes Coffeessa hetkistä myöhemmin joku tiedusteli, mistä ko. esine oli hankittu. Meillä siivotaan tänä vuonna riemulla!

Joulun lopetus sujui semilomaillen. Ensin hyvää ruokaa ja leppoisaa oloa ja sitten kotona illustraattorilla leikkimistä. Ja copiceilla. Tussi vinkuu ja niitä pitää hankkia lisää. En vaan tajunnut, että ne Tampereelta ostetut lehtiöt ovat melkoisesti suurempia kuin A4. Sinänsä ei ongelma, mutta pikkuskanneriini eivät mahdu suosiolla. Pitää koota palasista.

Nyt on vihdoinkin vuosi alkanut virallisestikin: sain muutama päivä sitten hankittua kalenterin, johon voin täydennellä elämän suunnittelua piiiitkäksi aikaa. Eilen irrottelin ympäri monitorin reunaa ja seinään kiinnitettyjä päivämäärälappusia kellonaikoineen - ja alkaa kalenterikin näyttää taas ihan normaalilta. Seuraava vapaapäivä suurinpiirtein ensi jouluna. ¬_¬

torstaina, tammikuuta 04, 2007

Ryan Adams - The Shadowlands


Illustraattori on nyt kunnossa! Adoben tuesta soitettiin eilen ja viiden minuutin kuluttua ohjelma toimi. Ei tarvinnut asentaa uusiksi, eikä mitään sen sorttista. Heti innostuin treisaamaan valokuvia - kuvassa simppeli trace Timpan joulukuisen hempeästä valokuvasta. Olen tekemässä muutamaakin projektia, johon pitäisi tehdä piirrospohjaista kuvitusta. Pitäisi siis opetella kunnolla hienosäätämään kuviaan. Ja sitä ennen harjoittamaan taas vähän piirustelua... Ennen joulua tuli Tampereelta Tuubista (vai mikä onkaan) ostettua piirustelulehtiöitä oikein könttänä, kun siellä harrastavat oikein bulkkimyyntiä. Siinä copicit liitävät pinnalla kevyesti! Mietin jo, että pitäisikö ensi viikolla ostaa lisää...

Keskuskeittiössämme oli eilen parsakaalikeittoa tarjolla ja sitä sain tänäänkin vielä lounaaksi. Illaksi on vielä pikkuinen tilkkanen. Ja sitten pitää saada uutta satsia. Se, että vingun jonkun noin terveellisen ruoan perään, alkaa hiljalleen häiritä ajatuksiani. Siinä varmaan syy, etten tunnu saavan mitään valmiiksi (...olet mitä syöt = kasvis). Isot jutut vaativat aina keskittymistä ja aikaa kunnolla ja jotenkin onnistun aina aloittamaan päiväni räpiköimällä pikkujuttujen parissa. Pitää varmaan alkaa vähän priorisoida projekteja.

--

Unohdin kokonaan: kävimme viimeisenä aukiolopäivänä joulukuussa katsomassa Galleria Harmonian grafiikasalkkunäyttelyn, jossa on Marja-Leenankin tuttuja mukana! (Maailma on pieni.) Tykkäsin kovasti. Jotenkin on sellainen lievä visuaalinen väsymys taas, etteivät suuret kokonaisuudet mene oikein läpi, mutta näköjään nuo useista eri tekijöistä koostuvat näyttelyt toimivat kuin häkä. Vai onko tämä jonkinlainen visuaalinen ADHD -häiriö?

Äiti sanoi kerran, aikansa uutta maalausta tuijoteltuaan: Nyt on pakko laittaa silmät kiinni, ettei värit kulu. Ihailtavaa optimismia.

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Peeping Tom - 5 Seconds



Pysyttelen sisätiloissa piilossa tuulta ja sadetta ja kosteaa viimaa, joka hiipii selkärankaani kiduttamaan. Vuosi on alkanut työllä ja askareella, mutta ei niin ahkerasti kuin voisi luulla. Television eteen on kertynyt pieni läjä lehtiä, lankoja, ristikoita ja piirustusvälineitä, ja peitto, jonka alle voi rakentaa luolansa. Löysinpä kuvaavan kuvan muutaman vuoden takaa - vaikka ryönäröykkiötä siinä ei näykään. Herranjestas, siinähän se on, suomen kielen kaunein sana, jota jossain on metsästetty: ryönäröykkiö. Äärimmäisen vaikea kirjoittaa nopeasti - kokeilkaa!

Öisin päähän hiipii valtavasti ideoita, joita en ehdi kaikkea kirjoittamaan ylös ja joista osa haihtuu aamun tullen taivaanrannan taa. Uusi vuosi tuo kuitenkin aina tuhatmäärin uusia suunnitelmia ja mahdollisuuksia, joten ehkä tuo mielitulva liittyy vain tähän hetkeen. Yritän kuitenkin pitää itseni jonkinlaisessa selkärankaisessa moodissa ja hoitaa alta ensin pois kaikki kaksi vuotta sitten aloittamani projektit. Ja työt.

Tämä sisällä lurkkiminen ja ulkoinen epätalvisuus ovat kieltämättä hieman vieneet mieltä alaspäin. Mutta tulipa hyvä mieli, kun Ystävä eilen soitti, kertoi palanneensa Afrikasta takaisin laukussaan ääntä kuultavakseni. Jotain mitä odottaa :D

Ja odotan myös parsakaalikeittoa, jota olen vinkunut viime Tampereen reissun jälkeen jatkuvalla syötöllä. Tänään sitä on luvattu tuleman.

---
ONKO SIELLÄ KETÄÄN, joka olisi pelannut Kingdom Heartsin ykkösosaa läpi ja voisi tulla kahvipalkalla pelaamaan yhden bossikentän (ollaan siellä Aladdinin erämaassa, jossa Riku, Aladdin ja Hessu yrittävät iskeä tainnoksiin lohikäärmeen)? Jäin jumiin jo yli kuukausi sitten ja tässä välissä jo ehdin vältellä ongelmaa pelaamalla Ratchet&Clank 3:n siihen ultimate viimeiseen bossikenttään asti, jolla en nyt jaksaisi stressata. Nyt on aika turha lähteä hirviön tappoon, kun kestää taas päiväkaupalla, ennenkuin kontrolleja oppii uudelleen käyttämään erilailla. Ja haluaisin joskus palauttaa tuon pelin Janille, kun se on ollut jo yli vuoden lainassa. Grrr. APUA!