soi | The Alarm - Declaration

Jo useamman kerran olen yrittänyt aloittaa majakkareissusta kirjoittamista, mutta sanat eivät vain löydä paikkaansa. Majakoissa oli sellaista jylhyyttä ja hartautta, jota ei hevillä sanoiksi pueta.



Matkaohjelmaan kuului ensimmäisenä päivänä vierailu Kobba klintarin luotsiasemalla. Vasta, kun lähestyimme sitä, tajusimme, että kyseessä on se valkoinen yksinäinen talo, jota aina Maarianhaminaan saapuessa tai sieltä lähtiessä laivan kannelta ihmettelee. Eka yritys ei vienyt maihin saakka, mutta Buster-kyyti muutamaa tuntia myöhemmin vei perille saakka.



Takaisin päin "saattaa vähän kastua", kuten meitä varoitettiin = Timpan kanssa istuimme takana ja olimme paluumatkan jälkeen alusvaatteita myöten litimärät. Koska vaatteemme seikkailivat ties kenen autossa, kuivattelimme itseämme auringossa ja istuimme automatkan sadetakin päällä, jottei penkki mätänisi altamme.



Sälskärin majakkasaarella meitä opasti Bengt Häger, joka vietti lapsuutensa saarella. Ilmassa leijui kummallinen déjà vu -henki, kun omituisella tavalla tunsi kävelevänsä tutuissa maisemissa: maisema oli hyvin samanlainen kuin millaiseksi olen kuvitellut muumien majakkasaaren, mutta kuitenkin hyvin erilainen. Syntyi outo unenomainen olotila, mikä jatkui miltei koko matkan läpi.



Sälskär antoi Timpalle ja minulle ensimmäinen majakkakokemuksemme. Siksi oli jotenkin äärimmäisen hienoa, kun se oli samalla Seppo Laurellille suomalaisista majakoista se ainoa, jossa hän ei ollut vielä käynyt.

Lopussa on alku.



Sunnuntaina Märketiin. Alunperin meidän oli tarkoitus mennä sinne jo lauantaina, mutta tuuli oli liian voimakasta. Sunnuntaina onnistui - meillä oli tuuria.



Jo Sälskär tuntui uskonnolliselta kokemukselta, mutta Märket oli ehkä vieläkin enemmän. Sileillä kallioilla ei kasvanut kuin pienen pientä heinää, ei mitään suurempaa. Uteliaat hylkeet nostelivat päätään vedestä ja kurkkivat tunkeilijoita. Hylkeiden hymisevä laulu seurasi iltauniin.



Sisälle Märketin majakkaan emme päässeet - meillä oli väärä avain. Oikeastaan tilanteen tajusi vasta myöhemmin. Majakassa oli paljon katsomista ulkopuoleltakin, eikä sisään osannut edes kaivata. Melkein hienoa, että saarelle jäi vielä minulle salaisuus: ehkä se on sitten se viimeinen katsottava.



Koskettavinta oli ääretön epätoden tuntu. Sälskärillä tunsi astelevansa muumikirjan maisemassa, Märketissä Timpan maalausten maisemissa. Niihin on kuvitellut samanlaisen ilman, samat äänet, samat tuoksut -








Lisää majakkareissun kuvia »

--

Varsinainen majakkareissu päättyi jo sunnuntaina, mutta jäimme vielä muutamaksi päiväksi Maarianhaminaan toipumaan. Täydellistä lomaa: aurinkoa, merta ja hyvää ruokaa. Palasimme kotiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Kummallisen reissun päätteeksi istuimme tavallisessa matkustajavaunussa, jonne joku oli tuonut ripuloivan koiran. Kokemuksen jälkeen oli selvästi maanläheisempää herätä seuraavana päivänä tavalliseen arkeen.

Mikä ei tosin ollut ihan tavallinen arki. Tuomo nouti meidät puolen päivän maissa kaupungista, jonka jälkeen haimme Sarin ja suuntasimme kohti Joutsaa ja Haihatusta. Näyttely itsessään valui toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos, kun mieli vielä harhaili Märketin luodoilla ja kallioilla; edes kirpparivisiitit eivät kirvoittaneet normaalia penkomishalua. Mutta reissu oli hyvänmielinen ja tuntui jotenkin lohdulliselta tehdä jotain muuta kuin istua työkoneen ääressä. Hilpeä taide-kirpparireissu kruunautui lopulta valtaisaan mansikkakakkuun Sarin luona. Minkä jälkeen Tuomo jätti meidät Beckerin pihaan: Timpan näyttely pistettiin pakettiin ja takahuoneeseen odottamaan poiskuljetusta.

--

Saa nähdä tuntuuko noiden majakoiden jälkeen mikään enää miltään.