torstaina, joulukuuta 22, 2005

s-track | Cheshire Chord Company - I Predict A Riot


Kohtuullisen iloisen hetken sain tänään omakseni, kun Vic McGlynn soitti ohjelmassaan (BBC6) Kaiser Chiefin I Predict A Riot Cheshire Chord Companyn (kuoro) esittämänä. Jota olen sen jälkeen kuunnellut huomattavan monta kertaa.

Henkisesti olen ollut täysjouluinen jo pari viikkoa, mutta töitä olen kuitenkin vääntänyt semiaktiivisesti. Saamatta kuitenkaan mitään edistystä aikaan suurimmassa osassa keskeneräisiä projekteja. Eilen palaveerasin Sirpan ja museon harjoittelijan (jonka nimen epäkohteliaasti juuri nyt unohdin) kanssa aiheenamme taidemuseolle tuleva värinäyttely ja tänään puhuin muutamia minuuttipareja Mikon kanssa Käsityön museon näyttelystä. Alkuvuodesta alkaa intensiivinen kokoonrunnominen.

Tänään aamupäivällä tein uskaliaan tutkimusretken kaupunkiin, enkä joutunut väkijoukkojen tallaamaksi. Mutta ruokapaikkaa ei löytynyt, kaikki olivat täynnä. Raija kontaktoi iltapäivällä joulutervehdys-asioissa ja muutti varsin voimallisesti alkaneen apatia-illan ideamyssyttelyksi. Pitkästä aikaa tuli sellainen dynaaminen olo koneen ääressä. Nyt on vaikea irrottaa sormet näppäimiltä.

Oma olo on hilpeän vilkerinen, mutta muilla ehkä ei. Tänään tuli vain yksi työhön littyvä viesti, mutta sen sijaan kasapäin hyvän joulun toivotuksia ja yhtä paljon linkkejä erilaisiin joulustressiin liittyviin juttuihin... Olisikohan tässä syytä huolestua ystävistään? Aiheeseen liittyen päivän tiedepläjäys (vaikka onkin pari vuotta vanha tieto): Dogs experience stress at Christmas.

Toivoen ymmartamykseen ja kannatukseen Teidan puolelta.

Ei kommentteja: