tiistaina, tammikuuta 25, 2005

Nomen est omen

Näin se alkaa.

Nimien keksiminen on aina yllättävän vaikeaa. Ensin ajattelin blogin nimeksi termejä Sanasto tai Kirjaimisto, mutta nehän ovat näsäviisauden aatelia. Tässä blogissa on tarkoitus kuvailla artsuelämääni, joten ajattelin lähteä vähän kauemmaksi kalaan.

Seuraava nimiehdokas oli Harmonie Universelle, erään René Descartes'n tutkielman nimi. Yksinkertainen klisee, jossa on ylevää sointia kerrassaan. Mutta sitten muistin, missä nimen viimeksi näin - verkossa oli jokin juttu keksityistä suunnitelmakielistä - ja lähdin harhateille. Sivustossa Descartes'n tutkielmien yhteydessä mainittiin hänen aikalainensa, matemaatikko Leibniz, joka kehitti matemaattiseen logiikkaan perustuvan kielen, jossa kirjaimia vastasivat numerot. 1666 kehitetyn numerokielen käyttäminen tuntui hieman kaukaa haetulta, mutta entä binäärit? Teenhän työtä tietokoneella ja kaikki kuitenkin pitävät minua nörttinä. Jos verkkokääntäisin automaatilla kirjoitukseni ykkösiksi ja nolliksi - en vain otsikon, vaan kaiken muunkin. Luettavana olisi sivukaupalla 1011 0010 -koodia.

Sitten tuli arghmitäminäoikeinolentekemässä-hetki ja palasin maan pinnalle.

Cholegh on klingonia ja tarkoittaa näet minut.

Kompensaation vuoksi kirjoitin tämän viestin otsikon latinaksi kaiken kielitaitoni käyttäen.

Ei kommentteja: