Elämää värin kanssa // Life With Colour

Näkymä Illustratorin työpöydältä / Screenshot of Illustrator workspace

Eilen loppui Suomen taidegraafikoiden Summer Prints -näyttely Helsingissä ja kohta loppuu Keski-Suomen valokuvataiteen 12. aluenäyttely. Pitäisi lähteä hakemaan teoksia pois Galleria Ratamosta, mutta en millään malttaisi lähteä koneen äärestä.

Olen viime päivinä askarrellut erilaisten värikuvioiden toisintojen kanssa. Ajatukseni on ollut iskeä vähintään kolme kärpästä yhdellä iskulla: saada tuotekuvituksia viime viikolla avaamaani Colorian Society6-kauppaan (jonka myyntituotto menee Coloria-projektien ylläpitoon ja kehittämiseen), saada kuvitusta Colorian uudistuville nettisivuille sekä harjoittaa jo puoliksi unohtuneita Illustrator-ohjelman käyttötaitojani. Illustratorin verestämiseen väriympyrät aiheuttavatkin mukavaa ja monimuotoista työkaluharjoittelua, kun yksinkertaisissa kuvioissakin on paljon pieniä toistettavia juttuja, ja kerta toisensa jälkeen saa ilahduttavia ahaa-elämyksiä. Omaan haasteensa heittää kehiin vanhojen kuvioiden näennäinen symmetrisyys: kun ympyrä ei olekaan ihan ympyrä ja kuusikulmiot ja tähdet ovat mittasuhteiltaan vaihtelevaisia.

Tämä väriympyröiden ja -pyramidien ja ties minkä systeemien kanssa pelaaminen on todellista sunnuntaiterapiaa työn keskelle.

(Coloria-blogissa kirjoitan hieman enemmän siitä, miten väritystyötä olen tehnyt ja miten värit olen valikoinut.)

---

Yesterday the Finnish Print Makers Association's Summer Prints exhibition ended in Helsinki, and today the 12th Regional Exhibition of Photography in Central Finland will end just in couple of hours. I should go and pick up my works from the Gallery Ratamo, but it's hard for me to make myself go...

During the few last days I have worked with remaking of colour wheels and systems. I thought that I could both make new illustrations available at my Coloria Society6 Shop I opened last week (the profits of any sales go straight to funding my Coloria projects) and to have some illustration material in Coloria.net website that I'm renewing at the moment, and also to practise my halfly forgotten Illustrator skills. For the latter purpose the colour systems are really good ones for tool practice, as there are many repeatable processes in even the simplest of the shapes, and I have had an heureka moment after another! And whole another trick is to redo the polygons and star shapes which are not really symmertrical even they first look like it.

Playing with these colour wheels and pyramides and what-ever-systems is the Sunday Therapy at its best.

Näkymä Illustratorin työpöydältä / Screenshot of Illustrator workspace

Kortteja tulossa / New Postcards On Their Way

Maanantain to do -listalla luki, että tilaa postikortit Kyynelpuun oksat -sarjan teoksista, joten minä menin ja tilasin. Tosin olen nyt menossa kahden viikon takaisessa maanantaissa, joten millään nämä eivät Höyry-gallerian PLANKKO-näyttelyn aikaan alakerran Emalipuu-kauppaan ehdi myyntiin ennen näyttelyn loppua.

---

One of the things on my Monday's to do list was to order postcards of my Branches of the Tree of Tears print series, so I did just that. Though that was the to do list of the Monday two weeks ago, so these cards won't make it to the Emalipuu shop, downstairs of the Höyry gallery, before our PLANKKO exhibition will end at the end of July.

Random Prints Special Edition

Kesäpäivä - Summer Day

Jotenkin ajattelin, että Höyry-gallerian avajaisten jälkeen meininki vähän rauhoittuisi, mutta heti sunnuntai jatkui maanantaina pystytettävän värinäyttelyn suunnittelulla. (Totta puhuen, se nyt oli enemmän lomaa kuin työtä, kuten oli maanantainen näyttelypystytyskin ja sen jälkeen muutamat lyhyet tapaamiset tulevaa värjäyskurssia suunnitellessa.) Siinä kaikessa huiskeessa meinasi jo melkein unohtua tämän vuotinen Random Prints Special Edition 2016, joka alkaa huomenna maanantaina 11.7. klo 12, kun julkaisen projektin koordinaatit osoitteessa randomprints.blogspot.fi/p/random-prints-2016-special-edition.html Porista löytyy 30 kappaletta Kesäpäivä-vedosta, mutta aiemmista toteutuksista poiketen, nyt annetaan koordinaatit, josta kuoria voi etsiä. Vähän jänskättääkin, miten tässä spesiaaliversiossa lopulta käy.

Somehow I thought that my life would slow down in July, but... After the Saturday Höyry gallery vernissage I had a meeting on Sunday about the dyeing exhibition we started to build on Monday. (But, to tell you the truth, it was more relaxing time than work, like the whole exhibition building on Monday, and those few short meetings on the weeks planning the dyeing workshop.) At all the fuss I almost forgot about this years Random Prints Special Edition 2016, which will start tomorrow, on Monday July 11, at 12 noon, when I will publish the project coordinates at randomprints.blogspot.fi/p/random-prints-2016-special-edition.html There are 30 prints of Summer Day (the whole edition) in Pori to be found. This time I'll give the coordinates where the envelopes can be found. I'm a bit excited on how this special edition will succee...

Kyynelpuun oksat // Branches of the Tree of Tears

Here they are, Branches of the tree of tears. #branchesofthetreeoftears #pigmentinkprints #prints #exhibition #näyttely #höyrygalleria

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 28. 06ta 2016 klo 7.16 PDT

Tänään oli Höyry-galleriassa PLANKKO-näyttelyn ripustus. Kokonaisuutena koko homma sujui hyvin. Ammattitaito ripustuksessa varmaan tuntui ulkona asti, sen verran nopeasti järjestys hahmottui (ottaen vielä huomioon sen, että tilassa oli kuusi kokkia soppaa hämmentämässä) ja teokset nousivat seinälle. Ripustusta siivitti aurinkoinen ilma luvatun jatkuvan harmaan sateen sijaan.

Silti vähän mietityttää, olisinko voinut omalta osaltani varautua näyttelyyn vähän paremmin. Omien töitteni kohdalla päädyin ripustuksellisesti kompromissin kompromissin kompromissin kompromissiin. En mitenkään sijoitukseltaan tai siitä, miten ne on seinälle aseteltu, vaan lähinnä ripustustavan suhteen. Alkuperäinen ajatukseni oli laittaa ne seinälle vähän samalla tavalla seinän eteen ilmaan kellumaan magneettikiinnityksin kuin Momentum temporis -sarjani, mutta lyhemmillä nauloilla: tavoitteenani jonkinlainen kevyt kiinnitys, jollaisia olen nähnyt joissakin kasvitieteellisissä puutarhoissa ja luonnontieteellisten museoiden näyttelyissä. Vaan vaakamuotoinen kuva ei pysynytkään samalla tavalla kuosissa vaan painui keskeltä kuopalle, ja kun en ollut huomannut varautua täytemateriaalein, idea piti hylätä alkutekijöissään. Sen jälkeen siirryin varasuunnitelmaani ja ajattelin kiinnittää työn seinään iskemällä ohuen ohuet nupit niiden läpi, ja jättämällä työt niiden varaan, mutta empiirisen tutkiskelun jälkeen totesin, että painava paperi olisi voittanut nupit neljä-nolla ja paperi luultavasti repeytynyt. Ajattelin myös ohuita nauloja, mutta niissä taas se keveys ja ohuus olisi kadonnut sikseen, joten viimeisenä vaihtoehtona ruuvattiin lyhyet pienet ruuvit seinään ja työt asetettiin magneeteilla kiinni, aivan seinäpintaan. Tällä ripustuksella niistä hävisi se toivomani ilmassa leijumisen vaikutus ja hakemani kasvitieteellisyysmäisyys (onko tuo edes sana?) ja tilalle tuli lievä epävarmuus siitä, tulivatko työt nyt kuitenkin vähän liian lähekkäin, vaikka ne juuri suunnitelman mukaiseen järjestykseen ripustinkin. Ja ovatko ne kuitenkin ilman kehyksiä liian heiveröisiä tähän näyttelyyn?

Toisaalta, paikalla jo itse totesin, että vaikka työt eivät nouseet seinälle ehkä aivan tismalleen ennakkosuunnitelman mukaisella tekniikalla, niin ne eivät voisi oikein mitenkään muuten tilassa kuitenkaan olla.

Joten, loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tai alku: tästähän se näyttely vasta alkaa. Avajaiset lauantaina 2.7. klo 12-16, olen muiden taiteilijoiden kanssa tavattavissa ja kahvia ja kesäjuomaa on tarjolla. Tervetuloa!

---

Today was the setup of PLANKKO exhibition. The whole process went well. The precence of half a dozen of professional artists must have felt outside the walls also, that fast the layout of the exhibition was decided (considering that there were six cooks making one soup) and the artworks were setup. The sunny weather (instead of a gray rainy weather it was promised) helped to keep the mood up.

Still I'm wondering if I could do something better myself. I think I had to compromise after compromise after compromise. Not in how or where my works were placed or in which order, but mostly about the way they are hanged. My initial idea was to hang them in the same way like I have set up my Momentum temporis series, leaving the works floating in air with magnets and long nails (only shorter in this case): my aim was to get a light fixture in a same way that I have seen in some exhibitions in botanical gardens or at the natural history museums. But this landscape print didn't hold itself straight in the same way, and I couldn't help the situation in any other way but moving to the plan B. Which was to use very very thin needles, pushing them through the paper and then to wall, leaving the print a few mils from the wall, but after an empiric research I noticed that the heavy paper would win these needles 4-0, and the paper would have probably teared. I also thought about thin nails, but then there wouldn't have been enough lightness and thinnes, so as the final possibility we put very short screws right to the wall surface and placed the works with magnets touching the wall surface. So, finally I missed the floating effect and the sort of botanical feeling I had looked for, and instead I was slightly unsure if my works were too close to each other, even though they are placed right the way I planned. If they are too fragile to this exhibition without frames?

On the other hand, when I looked at the exhibition afterwards, that even though my artworks weren't hang exactly like I had planned, they couldn't be shown in any other way.

So, the end is good, all is good.

Or beginning: from this the exhibition really starts. The vernissage is on Saturday July 2, from 12 to 4pm, I'm there with some other artists and we'll offer you some coffee and such :) Welcome!

Naisia puussa / Women in Trees

Aavistus ajasta / A Sense of Time, 2014, ed. 25

[English text below]

Eilisen juhannusaaton miniloman jälkeen palasin koneelleni jatkamaan Kyynelpuun oksia -sarjan kuvien viimeistelytöitä. Eilinen päivä meni saunan vieressä rannalla grillaten ja kahvitellen, ja häiriintymättömästä lämmöstä nauttien (täydellinen kesäilta!), ja tänään samanlainen rento kesäfiilis on jatkunut, vaikka kerrostalon työhuoneelleni olenkin taas siirtynyt. Aurinko paistaa, ikkunat ovat apposen avoinna ja tuuli puhaltelee muistilaput seiniltä, jotta en tietäisi, mitä kaikkea ensi viikolla pitikään tehdä. En välitä. Työ sujuu kerrankin ihanassa levollisuudessa. En tiedä minne pari viikkoa sisälläni vellonut paniikki on hävinnyt, enkä välitäkään ottaa siitä selvää.

Silti välillä harhauduin töistäni Twitterin pariin lukemaan uutisia. Alunperin aikomus oli päästä kartalle Brexitistä, mutta eteen pompannut otsikko The Unexpected Art of Posing in Trees hämäsi. AnOtherMagazinen jutussa kerrotaan saksalaisesta taiteilija Jochen Raißista, joka on kerännyt parikymmentä vuotta kirpparilta kuvia naisista, jotka poseeraavat puissa ja joista nyt tulee kirja - samanniminen kuin oman kuvasarjani: Women in Trees (mikä sinänsä ei ole mitenkään yllätyksellistä, ottaen huomioon kuvien sisällön...)

Omat kuvani eivät perustu mitenkään todellisiin kuviin: puut ovat oikeita, naiset niiden oksilla keksittyjä, mutta voisivat periaatteessa olla mahdollisia. Ensimmäinen mieleeni hahmottunut kuva-aihe ei ollut yksittäinen puu ja nainen, vaan suurikokoinen teos metsästä, jossa jokaisen puun oksalla istuisi yksi nainen. Teos on ollut puolivalmiina viitisen vuotta, koska en ole pystynyt toteuttamaan sitä niin isona kuin olisi tarkoitus (tämä on lähinnä finanssi- ei tekniikkakysymys), ja koska teema kuitenkin kiinnosti, päädyin sitten tekemään noin älppärinkannen kokoisia kuvia yksittäisistä naisista - yksittäisten hahmojen aihe sopi paremmin paperikoolle, joka oli käytettävissäni. Ne ovat kuin yksityiskohtia metsästäni. Ehkä tuon teemallisen kiertotien vuoksi en päätynyt kaivamaan mitään lisätietoa kyseisestä aiheesta - jos olisin, olisin ehkä jotenkin törmännyt Raißin projektiin ja löytänyt sen kautta vielä uusia ulottuvuuksia sarjaani. Mielessäni naisia puussa oli sopivan surrealistinen teema, mutta ehkä se surrealismi omaan päähäni tulee nimenomaan siitä, että sijoitan kuvieni naiset metsään, jossa puiden oksat ovat täynnä naisia. Nyt, kun katselen Raißin keräämiä valokuvia ja sitten omia Naisia puissa -sarjan töitäni, eihän niissä ole hitusenkaan surrealismia: naiset nököttävät oksilla niinkuin pitääkin, ja kuvat sopisivat aivan hyvin Raißin kokoelman jatkeeksi ilman, että niitä erottaisi muista kokoelman kuvista. Ainoana erona ehkä on se, että minun teosteni hahmoja ei ole koskaan ollut olemassa. (Ja edelleen näen niiden ympärillä metsän täynnä omilla oksillaan istuvia naisia, mutta niin näen nyt noiden Raißin kokoelman kuvien ympärilläkin!)


The Unexpected Art of Posing in Trees
Katso koko teossarja

---

Yesterday I had a little Midsummer Eve minivacation, after which I have now returned to work to continue finishing the works from the 'Branches of the Tree of Tears' series. Yesterday I spent the day in the lake shore, next to the sauna, barbequeing and having coffee, and just enjoying the undisturbed warmth of the perfect summer evening, and this relaxed feeling has continued to this day, even I'm now back at my work desk in the city. The sun is shining, the windows are wide open and the wind blows all my note-its from the wall, so I wouldn't know what was it that I was supposed to do next week. I don't mind. For once I'm working in total serenity. I don't know where the panic (that has bothered me for a couple of weeks) has gone, and I don't even care.

Yet I tend to wander away from my work time to time to Twitter to read some news. Originally I had in mind to read some news about Brexit, but then one headline captured my eye: The Unexpected Art of Posing in Trees. AnOtherMagazine has published a story about German artist Jochen Raiß who has collected photos of the women in trees for about twenty years, and which will be now published as a book, called exactly like my own print series 'Women in Trees' (which isn't surprising in any way, looking at what the pictures are...)

My print series is not based in any real photos: the trees are existing, the women sitting on the branches are from my imagination, but they could exist, I know. The first idea that came to my head, was not about one tree and one woman, but a very large sized print depicting a forest, where there would be one woman in one branch in each tree. The work has been half finished for over five years, because I haven't been able to make it (this is mainly a question of finances, not about technique). But because I had the theme in my head, I decided to make a series of prints with lone women in trees, sized about the same as LP cover - those lone characters fitted to this paper size I had without being too tiny. They are like details of the forest. Maybe because of the thematical round way I really didn't search any more information about this theme - if I had, maybe I had also found out about Raiß's project and also found new dimensions in my works. In my mind the women in trees was a fittingly surrealistic theme, but maybe the surrealism came specifically about the fact, that I had placed also these lone women sitting in trees to the forest full of women in trees. When I now look at the photos Raiß has collected, and then some of my own 'Women in Trees' series prints, I really can't find any surrealism in them: the women sit on their branches and in their trees as they would belong there, very naturally, and my prints would be easily fit next to Raiß's collection in a way that you couldn't really tell which one is a collection work, and which one is my art. The only difference is, that the women in my pictures never really were. (And I still see the forest full of women in trees around them, but then again, now I see them also when I look at the photos from Raiß's collection!)


The Unexpected Art of Posing in Trees
View my print series 'Women in Trees'

Ilonkyyneleet // Tears of Joy

Ilonkyyneleet / Tears of Joy, 2016, ed. 30, 24x42cm + marg., 220€

Vihdoinkin yli viisi vuotta työn alla ollut kuvasarja alkaa osoittaa materialisoitumisen merkkejä. Seitsenosaiseksi suunnittelemani "Kyynelpuun oksat" -sarjan ensimmäisestä vedoksesta "Ilonkyyneleet" tuli jotenkin huomattavasti hentoisempi kuin mitä sen vielä luonnosteluvaiheessa luulin olevan. Se nyt jotenkin vain etsi itse muotonsa, minä simppelisti seurasin tyhmänä perässä ja kuuntelin, mitä kuva sanoi. Tämä saa poiketa ihan kaikessa rauhassa muista sarjan töistä, joissa paperilla risteilee huomattavasti tummempia ja paksumpia oksia. Vaikka vielähän nuo kaikki muut kuusi työtä ovat kesken. Muutama on viimeistelyvaiheessa, mutta aika viime metreillä sitä ehtii vielä kuvien maailma pyörähtää ympäri kerran, jos toisenkin.

En nyt sitten malttanut odottaa, että pääsisin kuvaamaan työn studiossa tasaisemmassa valossa, eikä koko asunnosta löydy kolkkaa, jossa valot ja varjot eivät tällä hetkellä leikkisi piirileikkiä. Mutta virallisille teosten laadukkaille pönötyspotreteille on aika sitten myöhemmin, nyt saavat kesän ja valon varjot riemuita yhdessä ilon kyynelten kanssa!

---

Finally, a series that I have been working with over five years, starts to finish. I have planned the 'Branches of the Tree of Tears' series to include seven prints. The first of them, 'Tears of Joy' is much more delicate than I thought it would be when I was sketching it. Somehow it just found its way itself, I just simply followed where the picture took me, and listened what it said. This one is very different from the other works of the series, in which much more darker and stronger branches are crossing the paper, but it's ok. Although maybe I shouldn't promise anything: those six other works are yet to be finished. Some of them are almost there, but I tend to do big changes at the very end - they still have time to change totally before they reach the printing paper.

I just couldn't wait for the proper photographing circumstances at my studio. There's no place in home, where the lights and shadows wouldn't dance their round game. But there's still good time to take the official good quality photos later, now it's time for the shadows of the summer and light rejoice together with the tears of joy!

Kevyesti kesänäyttelyissä // Light Summer Exhibitions

Kesän piti olla näyttelyllisesti aika tyhjä, mutta kuinkas sattuikaan... huomasin, että yllättäen kalenterissahan on ihan suma. Kevyesti hengitellen saa kuitenkin edetä: kaikki ovat yhteisnäyttelyitä ja minulta on kussakin mukana vain kahdesta kuuteen teosta. Höyry-galleriaan tuleva Plankko-näyttely on ainoa, jossa kaikki työt ovat uusia, eikä niidenkään kanssa nyt mitään hirmuisaa tuotannollista stressiä ole. Pientä painetta vain, mutta enemmän uuden tekemisen - ja työn äärelle pääsemisen - riemua.

I thought that there wouldn't be much exhibition action this summer, but well well... I suddenly noticed that the pages are filled. I still breathe quite lightly: all these are joint, group or collective exhibitions and I have only two to six artworks in each exhibition. There will be totally new prints shown only at the Höyry gallery, and I don't really stress about making them in time. Only a slight pressure, but more the joy of getting something new created, and getting to work, in general.

9.6.-8.7.2016
Muutos (Change)
Jyväskylän taiteilijaseura / The Jyväskylä Artists Association
Wanha Woimala, Vaajakoski (Jyväskylä)
Lue lisää nettisivuiltani / Read more from my web page

28.6.-23.7.2016
Summer Prints
Galleria G & Grafoteekki, Helsinki
Lue lisää nettisivuiltani / Read more from my web page

30.6.-24.7.2016
Keski-Suomen valokuvataiteen 12. aluenäyttely
The 12th Regional Exhibition of Photography in Central Finland
Galleria Ratamo, Jyväskylä
Kolme teostani on valittu mukaan Keski-Suomen valokuvataiteen 12. aluenäyttelyyn. Näyttelyn jurytti kuraattori Jan-Erik Lundström Luulajasta, Ruotsista.
Three of my works have been chosen to the 12th Regional Exhibition of Photography in Central Finland. The exhibition was curated by Jan-Erik Lundström from Luleå, Sweden.
facebook.com/events/978107132310600

2.-31.7.2016
Plankko
Ryhmänäyttely / Group exhibition
Höyry-galleria, Korpilahti (Jyväskylä)

Lisätietoa tulossa - More information to come later

Jännää // Excited

Checking out the b&w + brightness and contrast levels of my new print. The final adjustments before test and proof prints of a new work. Too exciting, having almost a slight nausea. #workdiary #workingday #artistlife #inmaking #theteargardenersdiary

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 14. 06ta 2016 klo 3.27 PDT

Ihan hirveän vaikeaa on kyllä pitää kuria itselleen. Mieli kun tekisi lähteä kirmaamaan tuonne ulos auringonpaisteeseen. Tekosyykin olisi valmiina: kamera odottaa ladattuna ulkoiluttamista ja pitäisi ottaa muutamia lähikuvia kivistä... Yritin liennyttää karkaamishalujani tulemalla parvekkeelle läppärin kanssa kirjoittamaan blogia kahvitauolla, mutta tämä auringossa paistatteleminen vain pahentaa tilannetta. Miten ihmeessä saan pidettyä itseni sisällä töissä? Kun olisi pakko.

Olen koko viikon epätoivoissani hionut uuden työn värejä kohdalleen. Nyt alkaa vihdoin näyttää lupaavalta, vaikka vielä on vähän matkaa: sen verran tarkka olen sävyistä, että melkein ei riitä. Kiire tuntuu kuitenkin luissa ja mielessä: postiin uusi työ pitäisi saada jo huomenna, siis signeerattuna ja pakattuna tietenkin. Yritän olla ajattelematta sitä.

Viime viikolla sain myös vihdoin tehtyä loppuun kuvasarjoja, joiden tekeminen ei onnistunutkaan ihan noin vain, kun musteet vaihtuivat muutama vuosi sitten. On jo aikakin: muutamia tiedusteluita joistakin töistä on tullut, enkä ole niihin pystynyt vastaamaan. Värisäädöt ja koevedokset ovat vieneet sekä aikaa että rahaa, mutta muutaman sarjan viimeiset vedokset olen saanut jo loppuun otettua, joten homma on ainakin aloitettu. Neljä työtä on voiton puolella, kuusitoista vielä jonossa. Olen itselleni luvannut, että tämän kesän aikana hoidan koko jonon alta pois. Kerrankin olen osannut järjestää itselleni ehjää aikaa tätä varten - jospa ne eivät nyt kalenteriin merkittynä livahtaisi työtutkan ulottumattomiin niin helposti.

---

Kas, suuri pilvi tuli peittämään auringon. Hyvä hetki palata sisään tekemään uusi työ loppuun.


---

It's just so hard to have some self-discipline. I just would like to go wandering outside into the sunlight. I have also the excuse made up: my camera battery is loaded and I really *should* take some closeups of some stones... I tried to end my urge to run away by coming to the balcony with my laptop to write this blog during my short coffee break, but this, sitting in the sun, just makes it worse. How an earth can I keep myself working inside? I really should.

For the whole week I have been desperately trying to get the shades and tones right in my new print. Now it finally starts to look promising, but I still have quite a lot to do: I'm that pedantic about colours that 'about there' isn't enough. I can feel the hurry with the project in my bones and in my mind: I should get this print to the post office tomorrow, and then it should also be signed and packed. I try not to think about it.

Also, last week I finally got to take the last prints of some series, that I haven't been able to do after the change of my inks a few years back. It was about the time: I've already received some inquiries about some of the works, and I haven't been able to answer to them. The colour adjustments and test and proof prints have taken both time and money, but there are a few series that I've managed to finish, so I've at least started the project. Four print series adjusted and printed, sixteen to go. I've promised myself, that I'll make the rest of them during this summer. And for once, I've managed to organize some time for this - maybe now, when everything is marked into my calendar, these jobs wouldn't hide from my work radar so easily.

--

Oh, one large cloud came and hid the sun. Good time for returning inside to continue with my new print.

Paluu päiväjärjestykseen / Back to the Routines

I have ordered water proof red envelopes for this summer's Random Prints Special Edition project. They will arrive later, so I'll just have to wait for a while to finish the packing... But I have now cut the back boards for the prints to prevent them from bending, and right now I'm placing each print in tight closed cellophane bag. I don't do either of these normally with Random Prints project prints, but this time it's a special edition, and I want to be sure that all my prints are safe when left in the Finnish outdoor air... Oh, and the name of the print (depicting a woman in red swimming suit jumping into water which is actually a gold framed coffee plate) is 'Summer Day'. #RandomPrintsProject #RandomPrints2016 #KätkettyTaide #päivihintsanen #paivihintsanen #artproject #artprocess #workingday #workdiary #inmaking #process #artist #HiddenArt #Pori #SummerDay #Kesäpäivä #Hahnemühle #Hahnemuhle #hahnemühlepaper #hahnemuehlepaper #HahnemühlePhotoRagUltraSmooth

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 6. 06ta 2016 klo 5.08 PDT

Eilen saapui uusi jääkaappi. Sen toi asennusmies, josta huokui vuosien asiantuntemus, ja joka sujautti kaapin paikalleen ohjeiden saattelemana tuosta vain. Ja hups vaan, vanha kaappi oli tiessään. Ihan toista kuin edellinen kaapinvaihto, josta jääneen muistijäljen mukaiseen tuntien asennustaisteluun olin jotenkin itseni ehtinyt virittää. Kun tuntien asennustyötä ei tullutkaan - vain puolen tunnin odotus, ennenkuin kaapin sai laittaa päälle - tuli ihmeellinen ajallinen tyhjiö. Luppoaikaa. Olisi varmaan voinut tehdä vaikka mitä järkevää, mutta en osannut tehdä oikein mitään. Hämmästelin vain, että voi olla päivä, jolloin voin seisoa kymmenen minuuttia yhdessä paikassa ilman mitään kiirettä mihinkään tai edes kolkuttavaa ääntä pään sisällä kertomassa odottavista asioista, ja sitten toiset kymmenen minuuttia, tai vaikka parikymmentä minuuttia toisessa paikassa, eikä edelleenkään ollut kiire mihinkään. Koska en kotona osannut tehdä mitään, eikä myrskykään ollut korauttanut vielä sateita yllemme, lähdin pienelle kävelylle (Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamoon ja galleria) Beckerille, ilman mitään varsinaista asiaa. Istuin hetken Beckerin portailla auringonvalossa ja piirtelin mustaan vihkooni mieleen tulleita suunnitelmia tulevista projekteista.

Päivän aikana sain tilaamani vesitiiviit postituspussit. Pääsin vihdoin pakkaamaan Kätketty taide -projektiin Poriin lähteviä Random Prints (Special Edition) -vedoksia. Saatekirjeetkin tulostin kahteen kertaan, kun asemoinnissa oli tullut useampikin kirjoitusvirhe - mutta onneksi vedosmäärä on tällä kertaa vain kolmekymmentä, eikä yhdeksänkymmentä. Siihenhän se ilta menikin: kaikessa rauhassa olohuoneessa istuessa, vedos toisensa jälkeen kirjeen kanssa pussiin ja pussin päälle tekstiksi "Sinulle, kuka ikinä oletkin". Aamulla laitoin kuoret pakettiin, ja nyt ne ovat postitse matkalla Poriin. Projekti toteutuu aikalailla tasan kuukauden päästä.

Nyt pitäisi jatkaa Galleria G:n Summer Prints -kesänäyttelyyn tulevien vedosten kanssa. Joukossa on yksi vielä keskeneräinenkin, ja alkuviikosta pitäisi saada jo lähtemään kohti Helsinkiä. Johan tässä alkaa jännittää ehdinkö. Mutta mitään stressipaniikkia en tästä nyt aio ottaa, kun maitoakin saa taas kahviinsa kylmänä ja tuoreena.

---

Yesterday our new fridge arrived. It was brought by a man whose expertise in this area was seen far away, and who just placed the fridge in its place, just like that, without any fuss. And he took our old fridge away with him. It was totally different experience than our last fridge replacement years ago, and which I had remembered when I had prepared myself for hours of installation nightmare. When these nightmare hours didn't arrive after all - only a half an hour wait before we could turn the fridge on - I stepped into a strange timeless void. Idle time. I could have probably done all kinds of sensible stuff in that time, but I really didn't do anything. I was just wondering how there could be such a day, when you can stand ten minutes in one place without doing anything, or even feeling pressure to do anything, and then another ten minutes, or even twenty, in some other spot, and still you weren't in hurry. And because I couldn't really find anything to do at home, and the summer storm hadn't yet brought the rain upon us, I took a little walk to (the Jyväskylä Artists' Association's Artotheque and gallery) Becker, without any proper reason. I sat there, in the sun at the Becker house stairs for a while and draw some ideas concerning my future projects in my black notebook.

Also, my waterproof small pouches arrived. I finally could proceed to pack the Random Prints (Special Edition) prints for the Hidden Art project in Pori. I had to print the accompanying letters twice because of some spelling mistakes - but luckily the edition of the prints is this time thirty, and not ninety. The project took the rest of my evening: I just sat there in my living room, placing print after print in their own pouches and then writing the very familiar text upon the envelope: 'To You, whoever You are'. This morning I packed the envelopes and now they are travelling towards Pori. The project will take place just about in one month.

Now I should start working with my prints that will be sent in the Gallery G Summer Prints exhibition. There is still one not finished, and it's already after this weekend, when I should send them. I should probably already start to stress if I will make it. But then again, I just won't panic about this, after all, I now get milk in my coffee fresh and cold again, after a few days pause.

Elämä järjestykseen // Organizing Life.

Eilen lähdin aamulla työhuoneelle mieli intoa täynnä. Oman vedosnurkkaukseni läjittyminen on häirinnyt jo kauan: olen säilyttänyt kehystettyjä teoksiani kahdessa puisessa kuljetuslaatikossa, joiden eteen ja kansien päälle on sitten kertynyt kaikki muu. Aina, kun on tarvinnut jotain, on ensin pitänyt tyhjentää kaikki tavara edestä ja päältä, ja nyt, kun valmiiksi kehystettyjä töitä on ennätysmäärä, tajusin, ettei tila yksinkertaisesti riitä. Mittailin tilan tarkasti, ja viime viikolla ostin valmiiksi kaksi hyllyä ihmetellen, miksi en ole aikaisemmin aikaiseksi saanut, kun ei tämä nyt niin vaikea ja edes aikaa vievä projekti ole. En vaan ikinä opi.

Työhuoneella nurkka tyhjäksi ja ensimmäinen hylly kasaan. Jännitin lähinnä sitä, mahtuvatko hyllyt paikalleen aika tiukoilla mitoilla säädettyjen tukipalkkien väliin - kyllä mahtuivat! Lämmin helpotus valahti kehoon. Vasta sitten, kun tuli eteen töiden sijoittaminen hyllyille, tajusin ajatusvirheeni. Hyllyvälit olivat ihan liian pienet isommille töille. Oli aika lannistavaa, kun oikein fyysisesti tunsi intonsa häviävän ja väsymyksen ryntäävän tilalle - ja kuinka hölmöksi itsensä voikaan tuntea. (Tämä on suora käytännön esimerkki siitä, mihin johtaa, kun kaikki aika on kovin repaleista ja työn joutuu tekemään useissa lyhyissä erissä: unohtaa edelliset päätelmänsä ja syyt, miksi on jo hylännyt jonkun idean...) Toinen hyllyistä oli kuitenkin käyttökelpoinen: sain sinne pienemmät kehystetyt työni, paspoissa olevat isommat työni, putkissa säilytettävät installaatioprojektini ja rullalla olevat kalliit käsintehdyt paperini.

Onneksi Timppa keksi, että jos toisesta teoslaatikosta poistetaan kahvat ja kannen lukitussysteemit, ja käännetään se sivuttain maahan, saan siitä väliaikaisen säilön isommille kehystetyille töilleni. Päälle laitettiin tukirimojen ylle ohut vaneri tasoittamaan kannen (entisen sivuseinän), nakutettiin etuosaan pieni toppari liukumista estämään ja nidottiin vielä kuplamuovia vanerin päälle pitämään kiristekelmutetut kehystetyt työt paikallaan. Sivuille jäi vielä tilaa isoille vedoskansiolleni. Vain muutamia töitä piti jättää lattialle, kun eivät mahtuneet hyllyille, mutta lopputulos vastaa kutakuinkin toivottua: teokset ovat suhteellisen helposti saatavilla. Lopulta vain iso ja painava lämpölevy ja kolme pakkausta 70x100cm kokoisia pahveja jäi ilman sijoituspaikkaa. Lämpölevy löysi jo paikkansa vedoslaatikon päästä, eivätköhän pahvitkin uuden paikan jossain välissä löydä.

Projektin lopussa olin kohtuullisen väsynyt. Sekä rakentelu että roudailu oli suhteellisen fyysistä, eikä väsyttävyyttä ainakaan lieventänyt se, että tila on niin matala (150cm), että koko päivä tuli vietettyä kummallisen kumarassa asennossa. Eikä se, että evääksi oli yksi onneton kanaleipä. Lopulta, kun vähän ennen seitsämää lähdimme, olo oli kohtuullisen nuutunut ja siinä vaiheessa vielä olimme menossa tunnin vierailulle kotimatkalla. Olotilaa helpotti se, että tiesimme, että kotona odotti vapaa ilta: jääkaapissa paketillinen kanansiipiä ja herkkudippiä, ja kerrankin oli katsottavana dvd-leffa. Oli kerrankin sellainen olo, että vapaa-aikansa on ansainnut.

Puoli yhdeksän maissa lopulta pääsimme kotiin ja laitoimme uunin päälle - mutta ruoanlaitosta ei sitten tullutkaan mitään. Jääkaappi oli lämmin (eikä mitenkään kädenlämmin vaan oikeasti ihan kunnolla lämmin), eikä (vähintään) päivän lämpimässä lillunutta kanapakettia oikein uskaltanut uuniin heittää. Pakastinkin oli sulana, jopa kylmäkallet hölskyivät vettä. Onneksi pizzatilaus vielä toimi, mieli ei yksinkertaisesti keksinyt mitään muuta. Ei olisi enää jaksanut liikauttaa pikkusormeakaan, mutta pakkohan sitä oli tyhjentää kaikki ulos. Päivällä oli vähän harmittanut hienojen aurinkoisten hellepäivien loppuminen, mutta ajoitushan oli ihan priima, koska osa jääkaappitavaroista saatiin parvekkeen kylmälle betonille. Pakasteet olivat kaikki kuitenkin mennyttä.

Kun lopulta pääsimme paria tuntia myöhemmin dvd:n katselun ääreen (uudelleen lämmitetty pizza naaman edessä), totta kai dvd oli yhtä pikselimössöä, eikä puhdistus auttanut mitään. Onneksi pleikkarilla lähti lopulta pyörimään - kolmas kerta toden sanoo. Siinä vaiheessa - lähempänä kahtatoista - oli vain jo niin totaalisen väsynyt, ettei melkein jaksanut enää edes syödä eikä oikein keskittyneesti katsoakaan mitään. Se siitä vapaaillasta.

Varmaan väsymystilan mittavuuden takia en sitten saanut oikein unta koko yönä. Nyt toljotan tyhjin katsein oksia, jotka olen kerännyt piirrosprojektia varten ja leikkuria, jolla pitäisi napsia tänään kolmekymmentä pahvia sopivan kokoiseksi, mutta jotenkin moottori nyt ei oikein käynnisty.

Pitäisikö vain jättää tämä päivä suosiolla väliin ja paeta kirjan kanssa sohvalle lepäilemään? On sentään sunnuntai.

---

Yesterday I went to my studio with enthusiasm pouring in my blood. I've been annoyed of one corner of the studio for long: my framed prints have been in two wooden cases, and everything has piled upon them and in front of them. Everytime I've needed something, I've first have had to empty all the stuff from the front and then from the top, and at this time, when I have more framed artworks than ever, I just realized that there's just not enough space. I measured the space very carefully, and last week I bought two shelves wondering, what is it that has kept me from doing this earlier - this isn't so hard or time consuming. I just never learn.

At the studio we emptied the corner and built the first shelf. I was nervous mainly about the outer measurements and if the shelves will fit to the space between the large wooden supporting beams - and they did! I felt warm and fuzzy. It was only when I started to fit the artworks to the shelves I realized my aberration. The spaces between the shelves themselves were too low for my bigger works. It was quite discouraging, when you feel your spirit break and the tiredness crawl in instead, physically really - and how fool you can feel. (This is a live example of what it leads to, when your time is all very fragmented and you have to do everything in many sessions: you just forget all your conclusions and why you have abandoned some idea...) One of the shelves was usable, however: I could place there my smaller framed works, my bigger work in passepartouts, my installation projects in thick tubes and my expensive hand made papers rolled.

Timppa came up with a temporary solution to fix one shelf of one of the cases by turning it into one side and removing all handles and locks. He stapled a plywood cover upon the top (previously side), and nailed a small stopper to the front of the top, and then also a layer of bubble wrap upon the plywood to keep the framed works, protected with plastic wrap, in place. There was enough space in side for my bigger print folders. There were only few works that had to be left on the front floor, as they didn't fit to the shelves, but the final set up is just about what I had wished for: the artworks are relatively easy to reach. Finally there were only the very heavy hotplate and three packs of 70x100cm cardboard that I couldn't fit into the corner. Actually, we found a new place for the hotplate, so probably the cardboards will find one too.

After we got finished I was totally tired. Both building and carrying wooden framed artworks was quite physical, and it didn't help that the space is so low (150cm) that I had to bent myself the whole day to work. And it didn't help either, that I had only one chicken sandwich for lunch. Finally, when we left just before seven, I was somewhat weary and at that point we still had one one hour visit to make. It helped to think that we had a free evening to wait: there were some buffalo wings waiting in the fridge plus some good dip sauce, and dvd movie to watch. I really had the feeling, that I had really earned my free evening, for once.

We arrived home about half past eight and started our oven - but that was it. The fridge was warm (and not just about lukewarm, but really warm), and we really didn't have courage to eat the chicken wings that had been warming all through the day. The freezer had also melted, totally. Luckily for us, pizza place was still open and we could place our orders to have something to eat. At that point I really was so tired, that it took enormous effort to force myself to do anything, but of course we had to empty both fridge and freezer. During the day I had been a bit sad that the sunny warm days were over for a while, but the timing actually couldn't be any better, because we could then place some of the fridge stuff outside on the balcony's cold concrete floor. But all the stuff from the freezer was gone.

When we got to the dvd (with re-heated pizza waiting) a few hours later, of course the movie was one pixelated mash, cleaning didn't help. Finally, the third time we tried with Playstation 3, which luckily usually plays everything, and we got our free time started. At that point - it was almost midnight - I just was so totally drained, that I almost didn't have it in me to eat or even to watch the movie. So, that was my free evening.

I think it was the amount of my tiredness that I didn't then get myself to sleep. Now I'm staring (with empty eyes) some branches that I have collected for one drawing process, and a cutter that I should use today to cut about thirty cardboards to fit, but somehow I just can't get myself going.

Should I just leave it for today, and get my book and get to the sofa to have some rest. It's Sunday, after all.

Hinnan nousu // The Increase in Prices

[Nainen ja tyhjä lintuhäkki / A Woman and an Empty Birdcage, 2014 (~15x15cm+marg)]

Materiaalikustannusten nousun vuoksi joudun nostamaan "Ihmisiä saarillaan" -sarjan vedosten hintoja kympillä ylöspäin, eli 70 eurosta 80 euroon. Hinnan nousu koskee kaikkia sarjan vedoksia. Uusi hinta on merkitty jo nettisivuilleni, mutta tulee voimaan vasta 1.6. - eli toukokuun ajan on vielä voimassa vanha hinta 70e sekä teoksia myyvissä gallerioissa että minulta tilattaessa (tilaukset: paivi.hintsanen@coloria.net). Muut teossarjojen hinnat eivät näillä näkymin ole nousemassa, mutta Ihmisiä saarillaan -sarjan teoshinnat olen alkujaankin määrittänyt niin mataliksi, että materiaalikustannusten nousu uhkaa jättää hommat plus-miinus-nollan tasolle. (Ja jos materiaalihinnat nousevat samaa vauhtia ylöspäin kuin alkuvuonna ovat nousseet, niin voi olla, että vielä pieni hinnan nousu tulee syksylläkin, mutta hinta 80e pysyy ainakin elokuun 2016 loppuun.)

---

Due to the rising costs of materials I have to rise the price of the 'People On Their Islands' prints (all prints of the series) with 10 euros, from 70 euros to 80 euros. The new price is already seen on my web page, but actually it will take place from June 1 on - in May you can still purchase prints for the 'old' price of 70e, both from the galleries and from me (orders: paivi.hintsanen@coloria.net). It seems that the prices of other print series won't be increasing in near future; I have originally set the price of 'People On Their Islands' series prints so low that increases in material costs are threatening the profit margin, so that's why this series. (And, if the material cost prices will continue rising, it could be, that there will be a small increase in prices again in autumn, but the price of 80 euros will be valid at least until the end of August 2016.)

Hymyilyttää // Smiling

You never know what the mailman brings. Today he brought me a very welcome(d) letter: I've received a grant for my Random Prints project. I bought some strawberries to celebrate this all - what a wild life I live! (*grinning sarcasticly*) #RandomPrintsProject #artistlife #whatthemailmanbrought #workdiary

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 26. 05ta 2016 klo 7.01 PDT

Tänään heräsin näyttelyn (purkamisen) jälkeiseen apaattiseen "mitäs nyt sitten" -tilaan. En oikein meinannut millään käynnistyä. Tiesin, että päivän sovittuihin tapaamisiin oli sen verran vähän aikaa, ettei minkään suuremman projektin tekeminen millään onnistuisi, ja koska olen huono palaamaan keskeneräisen ääreen, keskityin lähinnä noutamaan itselleni kahvikupin toisensa jälkeen ja odottamaan, milloin sen vaikutus alkaisi. Oli jotenkin harvinaisen levoton olo, eikä tiennyt, mitä muutaman tunnin luppoajallaan tekisi. Silti en jaksanut mennä heti poimimaan postia, kun se luukusta kolahti eteisen lattialle. Ehkä jotenkin alitajuisesti yritin suojella itseäni: nykyään, yleensä, kun postia tulee, mukana on aina vähintään yksi lasku, eikä reippaasti taloudellisesti tappiolle jääneen Hyvinkään näyttelypyräyksen jälkeen ehkä oikein olisi halunnut kiusata itseään enää enemmällä rahan menolla. Mutta lopulta sekin oli tehtävä: asteltava sateisen päivän pimentämään eteiseen, nostettava posti lattialta ja avattava kirjekuoret. Mutta: ei laskuja. Yksi komeasti tilpehöörillä silattu naistenlehtimainos ja yksi kultaleimainen kirje Niilo Helanderin Säätiöltä, sisällään ilmoitus siitä, että olen saanut apurahan Random Prints -projektin toteuttamiseen.

On se vain kummallista, kuinka nopeasti voivat mieliala ja tunnelma muuttua, tuntui kuin eteinenkin olisi tulvahtanut valoisammaksi. Aurinkoiseksi värittyi lopulta tämäkin päivä, vaikka ulkona sade on tehnyt parhaansa viilentääkseen ilman melkein kuin syksyiseksi.

---

Today I woke up into apathetic "what's now then" mode which I often have after (dissembling) an exhibition. I somehow didn't find a way to get myself going. I knew that there would be so little time before a few meetings, that there was no use to start making a bigger project, and because I'm extremely bad to return to any project I have started but which has not continued long enough, I just concentrated into fetching myself a cup of coffee after another, and to wait it to affect. I felt exceptionally restless, and I didn't quite know, what I would do with this few hours of idle time I had. Nonetheless I didn't go to pick up the mail, when I heard it landing on our hallway floor. Maybe I somehow tried to protect myself: nowadays, usually, when I receive some mail, there's almost always at least one invoice, and after the unprofitable Hyvinkää exhibition I maybe didn't want to tease myself with new spendings. But I had to, finally: I had to enter into the hallway, darkened by the rainy day, pick up the mail from the floor and open the envelopes. But: no bills. One very fancy advertising envelope for women's magazine and one golden labeled envelope from the Niilo Helander Foundation, including a message of the grant I had received for my Random Prints project.

It's odd how fast the mood and ambiance can swift into totally another, it felt like even the hallway would suddenly felt lighter. So, I had my sunny day after all, even though rain outside has worked its best to cool the weather down.

Taidealetalkoissa // Art sale volunteering

Yläkaupungin Yö Galleria Beckerissä / Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamossa alkaa jo puolelta päivin taidealella! Esillä myös pieni kuukauden taiteilija -näyttelyni, ja jos haluat tulla moikkaamaan, olen paikan päällä talkoissa iltapäivällä! #galleriaBecker #GalleryBecker #JyväskylänTaiteilijaseuranTaidelainaamo #taidelainaamo #yläkaupunginyö2016 #yläkaupunginyö16 #yläkaupunginyö #Jyväskylä

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 20. 05ta 2016 klo 23.18 PDT

Olen tässä kohtapuoliin lähdössä kohti Galleria Beckeriä, jossa olen talkoohommissa ainakin iltapäivään saakka, ehkä myös sitten illalla jälleen (kun olen ensin käynyt syömässä). Aamulla olen ehtinyt jo piirrellä kukan terälehtiä ekstraohuella pigmenttimustekynällä hentoisella otteella: olen jatkanut vesiväriluonnosten sivutuotteena syntynyttä työtä, jota olen tehnyt valokuvauksen ohella koko viikon. Katsotaan nyt, mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään.

Ja kyllä: kuvata voi niin paljon, että kameralaukaisinta painavaan sormeen voi tulla rakko. (Tai ehkä se on vain merkki siitä, etten ole tehnyt tarpeeksi töitä - eikö se niin ole, että työhön tottumattomiin käsiin ne rakot tuppaavat tulla?)

---

I'm soon off to Gallery Becker, where I will be working this afternoon, and possibly also at the evening (after having my late lunch break). This morning I started drawing flower petals with an extrafine archival pigment ink pen with a delicate touch: I have continued the sideproduct project of my aquarelle sketches, which I have made (together with photographing) all week. Time will show, what this will be, if anything at all.

And yes: it is possible to take so many photos that you can have a blister in your shutter-release button pressing finger. (Or maybe that's just a sign of not working enough normally - isn't it so, that the blisters happen for people who haven't used to working?)

Uuden äärellä // Making Something New

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 15. 05ta 2016 klo 12.55 PDT

Tänään on se päivä, kun aloitan uusien teosten tekemisen. Valmistelua ja tunnelmaan virittelyä olen tehnyt jo parin päivän ajan parvekkeen akvarellistudiossa läträyskeskuksessa, jossa olen luonnostellut ja etsinyt hyviä värikombinaatioita, kuitenkaan mitään tavoitteellisempaa tekemättä.

Kevään 2014 jälkeen olen ollut jonkinlaisessa ihmeellisessä välitilassa: olen kyllä tehnyt uusia teoksia, mutta useita uniikkiteoksia, ja niin uusilla ja itselleni kokeellisilla tekniikoilla, että kuvien tekeminen on oikeasti tuntunut turhankin työläältä, eikä flow ole kestänyt tarpeeksi kauan pitääkseen työvirettä yllä. Kun on ollut tarpeen jatkaa työtä, ensimmäisenä mieleen on tullut töiden työläys ja niiden äärelle pääsemisen hitaus (tähän liittyy myös työlle tarvittavan tilan raivaaminen ja muu parin tunnin valmistelutyö), ja sen jälkeen olen eksynyt tekovaiheiden labyrinttiin. Siis siihen orpoon olotilaan, kun kaikki prosessit eivät vielä ole tatuoituna mieleen, vaan ne pitää joka kerta miettiä uudelleen. Joten tarkoitus on jatkaa, mutta aikomuksena pysynee vielä jonkin aikaa.

Toisaalta, viimeisen kahden vuoden aikana olen tehnyt myös uusia teoksia aiemmin aloittamiini sarjoihin, kuten Missä tuuli lakkasi (täydentyi lopulliseen 10 vedoksen kokoon vuoden 2016 alussa) ja Ihmisiä saarillaan (jossa on nyt valmiina kahdeksantoista vedosta aiotusta kolmestakymmenestä). Jälkimmäinen on helpompi, kun sitä olin alunperin ajatellutkin tekeväni 4-6 kuvan vuosivauhtia, mutta ensin mainittu kuuluu niihin kauan työn alla olleisiin projekteihin, jotka olen "käsikirjoittanut" melko tarkkoine suunnitelmineen kokonaisuuksiksi alkuvaiheissa, ja sitten ne ovat taas - toisen tyyppisen työläyden vuoksi - jääneet hitaan prosessin rattaisiin. Kun sellaiset työt valmistuvat, huomaan huokaisevani helpotuksesta, enkä innostuksesta, vaikka olisi tullut juuri sitä mitä pitikin.

Ja kolmantena, mutta viimeisen parin vuoden aikana eniten aikaa vieneenä, on se vielä näkymätön työ, jota olen tehnyt suuritöisen teoskokonaisuuden valmistelua varten. Sen toteutus näyttää nyt kaikesta työstä huolimatta olevan vaakalaudalla (tarvitsen siihen sekä tekniikkaa että apua, enkä kumpaakaan pysty taloudellisessa tilanteessani nyt ostamaan). Olen jotenkin ajatellut viime vuosien aikana sitä tähän astisen urani päätyönä, joten siihen liittyvä tappiomieliala on kieltämättä vaikuttanut myös muiden teosten kanssa työskentelyyn.

Muutenkin lipsahdan näissä pitkissä projekteissa helposti inspiroituneesta tilasta velvollisuuden puolelle, ja alan kyseenalaistaa projektin mielekkyyttä, kun työ takkuaa. Miksi jatkaa, kun joutuu tekemään jatkuvia kompromisseja resurssien puutteen takia, ja samaan aikaan päähän pulppuaa uusia ideoita, joita pitäisi päästä toteuttamaan? Vielä aion vähän taistella tuon suuren projektini puolesta, mutta jos on jälleen uusi kompromissi edessä, niin ehkä laitan sitten projektin pöytälaatikkoon odottamaan parempia aikoja. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista työtavassani. Viisi tai kymmenen vuottakaan ei teosten luomisessa ole mitenkään poikkeuksen pitkä aika, joten joskus vain pitää odottaa ja haudutella.

Ja sillä välin, odotellessa, pitää päästä muutamia askelia eteenpäin toista reittiä.

Uusien töiden pariin siis!


---

Today is the day, when I start making new artworks. I have been tuning myself into the work for the last few days at my aquarelle studio water and colour splashing centre in my balcony, where I have made some sketches and studied good colour combinations, but not made anything specific.

After the spring 2014 I have slipped into some kind of strange in between space: I have made also new artworks, but many of those are uniquie, and I have used so new and experimental (for me) techniques, that making the pictures has really been Work with capital W, and I haven't been able to keep the flow flowing long enough to enjoy my work. Then, when it has been the time to continue, the very first thing in my mind is the laboriusness of the whole project, and the difficulties to get to work (including making some space for the project and other preparing work, which takes usually about two hours). After this I've always lost myself into the maze of all the stages of my work. That is, into that very hollow feeling, when all the processes are not yet tattooed into your mind, but you have to think them over every time. So, I mean to continue, but it will probably take some time.

On the other hand, during the last few years I have also made some new prints to the series I have started earlier, like 'Where the Wind Stopped' (which I designed to have ten prints in it, and I made the last one this year) and 'People on Their Islands' (which now includes eighteen prints of the thirty that will be). The latter one was easier, when I originally planned to continue the series with 4-6 pictures a year, but the first one mentioned is one of those forever-projects which I have 'scripted' quite detailed early at the start of the project, and then they have taken a loooooooong time to proceed - because of another kind of laboriousness. When those kind of works will be finished, I often find myself sighing with relief, not with enthusiasm, even though the final prints would be just what I wanted.

And the third thing, and the one that has taken most of my time during these last few years, is the still invisible work, which I have done for my new big installation-like series of prints. At this point, in spite of all my hard work, I'm not sure if I'm able to complete the project (I need to have to buy some technics for that, and I also need some help for programming, and I can't purchase either of those right now). For the last years I have thought this process to be my main work in my career so far, so the defeatism really has affected to all my working negatively.

It's too easy for me to slip from the inspiring feeling into the feeling of 'duty', and I start to question the sensibleness of the project, when all the joy is gone and it just won't jappen. Why continue, when you have to compromise after compromising, and at the same time your head is filled with new ideas, that you yearn to get to work with. I will try to find a way for my big project to come true, but if there's another compromise waiting, maybe I'll just leave it for a while. That's not really unusual for me. Five or even ten years is not s specially long time to me when creating art, so sometimes you just have to wait and let the process steep.

And while waiting, I can proceed a few steps taking another route.

So, towards new artworks!

Unenomainen iltapäivä // An Afternoon Like Dream

Aamupäivän kuikoilin kärsimättömästi ikkunasta ulos aurinkoiseen ilmaan, kun odottelin pahvilähetystä, jonka piti saapua jo eilen. En uskaltanut mennä edes parvekkeelle valoon ja yrttien tuoksuun lukemaan, kun sinne ei välttämättä ovikello kuulu, joten katselin aurinkoa lähinnä ikkunalasin takaa levottomana. Siinä odotellessani päivittelin Society6 -kauppaani uusia tuotteita ja tein muita pikkuaskareita, jotka ovat odottaneet aikomuksina jo viikkoja. Tilaamani pahvit tulivat ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen hieman ennen kolmea. Riemukkaana kuittasin lähetyksen vastaan, vedin saman tien kengät jalkaani ja astuin rappukäytävään, joka samalla hetkellä pimeni miltei luonnottoman nopeasti. Ja rops vaan, vettä alkoi tulla roimasti ropisten. Mietin hetken, lähdenkö vai en, ja lopulta päätin, etten pienestä sateesta järkyty, haen vain sateenvarjon. Ulos päästyäni sade oli jo hiljennytkin niin, ettei varjoa lopulta tarvinnut. Märkä maa ja nurmi tuoksuivat, ja multa (sitä tuoksua oli ollut jo ikävä).

Käväisin Galleria Beckerissä, ja siellä sisällä ollessani nousi minimyrsky. Ihan hirmuinen tuuli, satoi melkein sivuttain, ukkonen jyrisi ja puista putoili oksia maahan. Tuuli tyyntyi miltei yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Jatkoin matkaani Janne Laineen ja Outi Heiskasen näyttelyyn Ti-Laan, tapaamaan Jannea. Todettiin kaikki, että ilma on jotenkin todella outo, aivan kuin olisi ulkomailla jossain. Aika meni nopeasti jutellessa, ja lähdettiin lopulta pois yhtä matkaa, Janne autolleen ja minä kotiin. Seminaarinkadulla kurkistelin valkoisen aidan takana piilottelevia saniaisia, kunnes lopulta pysähdyin haistelemaan kesäisen voimakkaita vihreitä tuoksuja ja kuuntelemaan lintusten lirkutusta. Seisoin minuutteja katselemassa lehvistön läpi siivilöityvää valoa pisaroiden ropistessa sateenvarjooni.

Kotiin päästyäni, mehu- ja maitotölkkejä jääkaappiin asetellessani, olo oli vähän samanlainen kuin juuri unesta heränneenä.

Hienoa outoutta.

---

This morning and noon I waited anxiously to get out to the sunny weather, but I had to stay in and wait for the cardboard shipment that was dued already yesterday. I didn't even dare to go to the balcony to read amidst light and odours of our small herb garden, because I can't hear the doorbell there... So I just viewed the sun through the window glass, restless. While I was waiting the shipment to arrive, I uploaded some new products to my Society6 Shop and did a bunch of some chores that I have meant to do already several weeks ago. It felt like forever before the cardboard shipment arrived, just before three o'clock. I signed fast, put my shoes on and as I entered the hallway, the light darkened almost unnaturally fast. And there we went, all the waters kept pouring from the sky at once. I took a moment to think if I should go or not, but I decided that I wouldn't upset from the small rain, I just have to get my umbrella. When I got outside the rain had already almost stopped, I really didn't need umbrella. The wet ground and grass smelled, and the soil (which odour I have already missed some time).

I visited shortly Galelry Becker, and while I was there a small mini storm rose. The wind was maniac, it rained almost sideways, there was thunder and some branches fell down from the tree on the yard. The wind calmed down almost as fast as it had risen. I continued my walk towards Janne Laine's and Outi Heiskanen's exhibition at Ti-La, to meet Janne. We all spoke about the strange weather, like we were abroad somewhere. Time went by fast as we talked this and that, and finally we left together, Janne to his car and I headed home. Very near to my home I peaked through the white picket fence and saw some ferns hiding there. Finally I stopped to smell those summery strong green odours all around and to listen the birds sing. I stood a while watching the light sifting through the woods, as the tiny drops drummed my umbrella.

As I came home and put some juice and milk cartons into fridge, I felt like I had just woken up from a dream.

A beautiful strangeness.

Tyhjää täyttä / Full emptiness

Hyvinkään näyttely on paikallaan Promenadigalleriassa ja odottaa katsojiaan 25.5. saakka.

Olen aina karsastanut yksinkertaista työt rivissä seinällä tasavälein -ripustusta. Sitäkin toki teen (kerrankin sain melkein koko Missä tuuli lakkasi -sarjan sievään miltei tasaväliseen ketjuun!), mutta etenkin silloin, kun täytän tilan suhteellisen pienikokoisilla vedoksilla, alan kaivata ripustukselta erilaista rytmiä - taukoja ja rytmityksiä, installaatiomaisuutta. Kyse ei ole koskaan yksittäisistä teoksista, vaan kokonaisuudesta.

Olen tyytyväinen Hyvinkään ripustukseen, jonka toteutin vanhan talon ja tilan ehdoilla. Vanhoja seiniä suojasivat lastulevypaneelit, jotka myös pätkivät yhtenäisiä seinäpintoja visuaalisesti palasiksi. En viitsinyt lisätä repaleisuuden tuntua kuvilla, joten jätin paljon myös tyhjää seinäpinta-alaa: tila ja jumalainen valo saavat hoitaa omat tehtävänsä. (Kotona katselin, että jotkut näyttelystä otetut valokuvat tuolista ikkunan edessä, voisivat olla suoraan jostain Hammershøin maalauksesta... Se valo!)

Hyvinkäällä onnistuin rytmittämisessäkin niin lahjakkaasti, että näyttelystä voi ottaa kuvia, joissa teoksia ei näy lainkaan!



My Hyvinkää exhibition at the Promenadigalleria is on until May 25, 2016!

I've always disliked the simple exhibition layout, where the artworks are hanging in straight line, side by side in even intervals. I use also that layout (I'm glad I got to hang almost the whole Where the Wind Stopped series to this neat line this time!), but especially when I fill the space with those rather small prints, I start to look for a different kind of rhythm - pauses and pacing, leaning towards installation. It's never the artworks only, but the whole.

I'm absolutely happy about the Hyvinkää exhibition layout, which I executed having the old house and the space in mind. The old inside walls were covered with chipboard panels, which also cut the uniform wall surfaces into visual pieces. I didn't want to add more to the scattered feel by hanging the artworks everywhere, so I left a lot of empty wall space also because of that: the space and divine light can fulfill their own job. (At home when I looked at some photos from the exhibition, of the chair in the front of the window, and it could be from some Hammershøi painting... The Light!)

In Hyvinkää I succeed in pacing so well, that you can take some photos at the exhibition, where none of my artworks can be seen at all!

Tule tapaamaan / Come to meet me

Viime aikoina mieli on matanut melko matalalla ja sisäinen optimistini on piiloutunut jonnekin syvälle niin hyvin, että sitä on ollut vaikea kaivaa ulos. Huhtikuu on monessakin mielessä ollut kuukausista julmin, ja senkin vuoksi päätin, että toukokuu ei sitä enää ole. Itseni kevätmörrinmöykkyydestä valoisampaan vireeseen säikyttääkseni järjestän työn ääressä pienet kevätjuhlat, kas näin:

Toukokuussa 2016 olen Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamon kuukauden taiteilija ja ripustan lainaamon yhdelle seinälle toukokuun ajaksi (hyvin pienen) pienoisnäyttelyn. Tiistaina 3.5. olen paikalla lainaamossa (Galleria Becker, Seminaarinkatu 28, Jyväskylä) ripustelemassa teoksiani gallerian aukioloaikana klo 12-17 – tervetuloa tapaamaan + juomaan kaffet kanssani!

—

Lately I have been quite low, my inner optimist has hidden somewhere so deep, that it has been hard to find. April has been the cruellest month in many ways, and because of that I have decided that May won't be that. I want to push myself from my current grumpy spring mood to somewhat lighter mood, and to do that I'll be having a small sprint partyish event while working, like this:

I’m the Artist of the Month at the Jyväskylä Artists’ Society’s Artotheque in May. I’ll have a small one wall exhibition at the Artotheque, which situates at the Gallery Becker house (Seminaarinkatu 28, Jyväskylä). I’ll be at the Artotheque on Tuesday May 3rd, 12pm-5pm – welcome to visit & have coffee with me!

Tavallista elämää / Ordinary life

Our herbs are anxiously waiting to get into their new home: into a small herb garden we just built on our balcony - but then it started to snow, and it's only +3°C, and no warmer weather promised. So, we'll have to wait yet another few weeks. #herbs #coriander #basil #dill #summerwhereareyou #smallherbgarden

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 23. 04ta 2016 klo 7.58 PDT

Eilen kävin noutamassa Matkahuollosta Rovaniemeltä saapuneet teokset ja pakkasin Hyvinkäälle lähtevät teokset valmiiksi. Jos olisin ollut kaukaa viisas, olisin ottanut Matkahuoltoon mukaan järkeni, ja lähettänyt sinne saapuneet työt saman tien matkaan eteenpäin Hyvinkäälle, ja olisin välttynyt painavien laatikoiden roudaamiselta, tunteja vievältä purku- ja paketointityöltä ja yhdeltä Matkahuolto-reissulta. No, ei paketeissa joka tapauksessa ihan samoja töitä ole, vaikka samanniminen näyttely onkin. Eikä Hyvinkään laatikoiden pakkaaminen niin suurta tuskaa ollut, kun laitoin sinne käytännössä menemään Tampereen Rongan näyttelystä tulleen paketin; täydensin vain kehystetyllä työllä myytyjen tilalle (jotka tietenkin oli erilaisissa kehyksissä kuin Rovaniemellä olleet työt, joten en voinut lainata Rovaniemen laatikosta). Argh. Tätä säädön määrää väsyneessä mielessä.

Nyt, kun olisi vihdoin se päivä, jota olen odottanut - aikaa luovalle työlle ja uuden luomiselle - en jaksa. En yksinkertaisesti jaksa. Eikä tänään synny pakottamalla. Siispä hoidan alta pois muutaman to do -listalla ikuisuuksia roikkuneen korttitilauksen ja sen jälkeen menen pitkään ja lämpimään kylpyyn, teen itselleni teetä ja asetun kirjan kanssa sohvalle sateen raidoittaman ikkunan eteen. Jossa todennäköisesti sitten herään parin tunnin päästä otsa kiinni kirjan sivuissa.

---

Yesterday I received my artwork shipment from Rovaniemi and I packed the Hyvinkää artworks ready to be sent later. If I had been wise enough, I had taken my brains with me, when I went to fetch the Rovaniemi shipment: I could have just sign the packages and then resend them to Hyvinkää rightaway, and I would have avoided carrying those heavy packages, and the hours of opening packages and packing another packages, and also one car trip to the shipment company. Well, they didn't have exactly the same works in them (in packages which came from Rovaniemi and in packages which I'll send to Hyvinkää), although the exhibitions carry the same name. And it wasn't that big thing to pack the Hyvinkää shipment, since I just used the almost unpacked boxes that came from Tampere the Gallery Ronga exhibition a few weeks ago; I just had to fill it with a few framed prints to substitute the sold ones (and which of course wwere in different kind of frames than the works in Rovaniemi were, so I couldn't just take ones from the Rovaniemi box). Argh. This enormours amount of bits and bobs.

Now, when it's finally the day, that I have waited so anxiously for - some time for my creative work and creating something new - I just don't have it in me right now. I just simply don't have enough energy right now. I can't push myself today, I know I can't create anything by forcing myself. So, I fill one card order which has been hanging on my to do list for ages, and then I'll take a long and warm bath, after which I will make myself some tea and I'll sat to the sofa next to the window striped by the rain, and I'll take a good book with me. And I will probably wake up a few hours late with my forehead stuck to the pages of the book.

Seuraavaksi: Hyvinkää / The Next Stop: Hyvinkää

Missä tuuli lakkasi -näyttely on esillä Hyvinkään taiteilijaseuran Promenadigalleriassa 7.-25.5.2016.
Näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 6.5.2016 klo 18. Tervetuloa!

Facebook-tapahtuma: www.facebook.com/events/580146585494534/

---

Where the Wind Stopped exhibition is shown at the Promenadigalleria in Hyvinkää May 7-25, 2016.
The exhibition vernissage is on Friday May 6, at 18. Welcome!

Facebook event: www.facebook.com/events/580146585494534/

Kolme viikkoa menee aina liian nopeasti // Three Weeks Pass Always Too Quickly

Tanssi / Dance. 2016, pigmenttimustevedos / pigment ink print, ed. 25.

Tuntui, että vasta sain Rovaniemen Galleria Napan näyttelyn pystyyn ja nyt on enää kaksi näyttelypäivää jäljellä. Näyttelyaika kuluu aina vähintään triplanopeudella normaaliin verrattuna. Taisin tehdä näyttelyllä roiman tappion: myyntejä ei ole ollut tähän mennessä kovinkaan paljon, en varmaan saa edes matka- ja lähetyskuluja katettua, puhumattakaan näyttelytilan vuokrasta. Mutta se nyt oli tavallaan odotettavissakin. Teoksia on muutenkin liikkunut alkuvuonna todella vähän verrattuna aiempaan, joten olin osannut henkisesti varautua siihen, etteivät työt Rovaniemeltäkään lähde kovin vilkkaasti liikenteeseen. Ja toisaalta, matka- ja majoituskulut olivat niin hintavat, että osasin senkin puolesta varautua asiaan. (Ja onhan tässä vielä kaksi päivää aikaa: ehkä tulee viimeisten päivien asiakkaita, kuten viime vuonna kävi Black Wall Galleryssa Vaasassa!)

Tämä Jyväskylä-Rovaniemi -matka sai minut kyllä miettimään Suomen ulkomaita arvostavaa näyttelyapurahajärjestelmää. En tiedä millaiset rahasummat noissa pyörivät, mutta huomio kiinnittyy ennenkaikkea apurahajärjestelmien joustavuuteen, joka tuntuu suoraan huutavan, että ulkomaa on parempi. Ulkomaan matkatukia on haettavissa useammasta paikasta useampia kertoja vuodessa, kun taas kotimaan näyttelyihin tukia lähinnä saa hakea Taiken ja eri säätiöiden yleisistä apurahoista, eikä niissä ole (käsittääkseni) yhtään suoraan matka- ja majoituskuluihin kohdennettuja hakuja, eikä ainakaan sellaisia, joita voisi hakea joustavammalla aikavälillä kuin kerran vuodessa. Korjatkaa joku, jos olen väärässä. (Toivottavasti olen!) Totean tämän nykyään haettavissa olevia apurahoja yhtään väheksymättä: nekin on tietenkin hyvä olla olemassa, ja itse saan olla kiitollinen sekä tänä että viime vuonna saamistani Taiken apurahoista, jotka ovat ylipäätään mahdollistaneet näyttelyjen pitämisen. Mutta silti toivoisin, että näyttelyjen järjestäminen kotimaassa nähtäisiin yhtä arvokkaana kuin ulkomailla ja siihen panostettaisiin samalla pieteetillä.

Kotimaassa matkustaminen ja teosten kuljettaminen on (ainakin autottomalle) edelleen kallista. Itselläni suhteellisten pienikokoisten paperipohjaisten töiden kuljetus sujuu kohtuullisen edullisesti, kun ne kulkevat melkein missä tahansa lämpötilassa ja mahtuvat standardikuljetukseen, mutta erikoiskäsittelyä vaativien öljy- tai akryylimaalausten tai muiden kylmänarkojen teosten kuljetus talvisaikaan lämpösäädellyssä kuljetuksessa voi maksaa ihan käsittämättömän paljon - sen verran, että siitä saattaa tulla lopulta kynnys näyttelyn järjestämiseen kauempana. Yksityisautoilijoille tämä saattaa olla hitusen edullisempaa, minkä itsessään on nykypäivän joukkoliikennettä "suosivassa" systeemissä ironista.

Nyt tämä pohdinta lähti siitä, kun huomasin, että omien teosteni kuljettaminen toissa vuoden näyttelyyn Prahaan, sekä matkat ja viiden päivän majoitus kahdelta Prahassa maksoivat suurin piirtein saman kuin mitä maksoi teoskuljetus ja neljän päivän matkani Rovaniemelle. Tosin, samaan näyttelyyn Timo Sälekiven akryylimaalausten lennättäminen maksoikin sitten enemmän kuin Rovaniemen matkani, mutta siitäkin hinnasta kotimaan sisäinen kuljetus (Jyväskylä-Helsinki lämpösäädellyllä rekalla) maksoi aikalailla samanverran kuin Helsinki-Praha -lentokuljetus. Näyttelyteostemme kuljetus toissa vuoden näyttelyresidenssiin Berliiniin ja omat matkamme maksoivat kahdelta henkilöltä vähemmän kuin matkani ja teoskuljetukseni Rovaniemelle (majoituskuluja en tässä ota vertailuun, kun Berliinissä olimme kolmen viikon residenssissä). Mainittakoon, että sekä Prahan että Berliinin näyttelyyn saimme matka-apurahaa (Taikelta ja Framelta), millä saatoimme kattaa matka- ja majoituskulut ja mikä mahdollisti näyttelyiden pitämisen.

Rovaniemen junamatkalla tajusin Suomessa koettavat etäisyydet. Pistää vain miettimään, että mitä jos apurahasysteemi jotenkin kannustaisi kotimaan näyttelyiden pitämiseen yhtä tehokkaasti kuin ulkomaan näyttelyiden järjestämiseen, ja apurahaa kotimaan matkakuluihin olisi haettavissa yhtä fleksiibelillä systeemillä kuin ulkomaan matkakuluihin? Ehkä taiteesta tulisi tasa-arvoisemmin tavoitettavaa koko Suomessa. Ehkä vähän kärjistettyä, mutta ei kaukana totuudesta?

EDIT: Koska sain välittömästi julkaisun jälkeen sähköpostiini kitkerää palautetta siitä, että yritän ajaa alas kansainvälistä toimintaa ja haukun Frame Finlandia (henkilöltä, jolla ei ole käsittääkseni mitään tekemistä Framen kanssa), tahdon vielä lopuksi painottaa, että tämä ei ole mikään Frame Finlandin vastainen kirjoitus. Frame Finland tekee hyvää työtä omalla alallaan, edistäessään suomalaisten taiteilijoiden näkyvyyttä ulkomailla. Tämän kirjoituksen toivomus on, että kunpa tehokkaan taiteen ulkomaille viennin rinnalle saataisiin yhtä tehokkaasti taiteilijoiden kotimaan näyttelytoimintaa tukeva systeemi. Tai siis: voi, kun koko Suomen kattavaa näyttelytoimintaa varten olisi olemassa kotimaan Frame Finland!

---

It feels like yesterday, when I had the Gallery Napa vernissage in Rovaniemi and suddenly there're only two days left. The exhibition time goes by at least three times as quick as "normal" time. I think I have made a grand financial loss with the exhibition: there hasn't been many sales so far, and I won't probably even cover my travel and shipping expences with the sales, not to speak about the exhibition space rent. But I had somehow guessed it. This year the art sales have been really really quiet, at least when compared to the previous sales, so I had prepared myself to think that those works in my Rovaniemi exhibition won't sell very quickly. And in the other hand, also the travel and accommodation expences were so pricey, that I had prepared myself to that also. (And there are still two days time left: maybe there will be some last day customers, like there were at the Black Wall Gallery in Vaasa last year!)

This Jyväskylä-Rovaniemi trip (about 550 kms) made me think about the Finnish grant system that puts a lot of value to the exhibition activities outside Finland. I don't know the financial amounts of the grants but my attention is most of all at the flexibility of the systems, and in that area the system is practically screaming that it's better outside Finland. The exhibition grants to the international exhibitions (or, exhibitions outside Finland) can be applied for several times in a year when there are a lot less grants avalaible to organizing exhibitions in Finland, at least there is not such flexibility in those grant applications. (I hope I am wrong with this assumption). I'm very greatful to every grant I've received last year and this year, which have made possible for me to have exhibitions, but still I wish that somehow the exhibitions in Finland could be at least the same value as the exhibitions abroad and they could get the same attention and flexibility.

Travelling and shipping artworks in Finland is very expensive because of long distances (at least when you don't have a car). To myself the shipping it's quite easy and reasonable priced, because my small prints can be handled in almost any temperature and they fit to standardized packages, but if you have for example oil or acrylic paintings which are larger and which should be transported in temperature regulated containers, the shipping can be really really expensive - it really may be the thing that stops people to have exhibitions in further away. For the car owners this might be a bit cheaper (but not cheap), which is very ironic in this world that should prefer the public / mass transportation.

At this time I started to think about this all, when I noticed that the cost of shipping my artworks to Prague two years ago, and the flights and accommodation for two people was about the same as the costs of the shipping of my artworks and my four day trip to Rovaniemi. Though, shipping Timo Sälekivi's paintings to the same exhibition was far more expensive than my trip to Rovaniemi, but about the half of the shipping price was about the inner Finland transport (Jyväskylä-Helsinki with temperature regulated truck), about as much as the flight shipment from Helsinki to Prague. At the same year our artwork shipments and our own flights to Berlin were less expensive (for two people) than my trip and artwork shipment to Rovaniemi. (I don't count accommodation to this, because we spent three weeks in Berlin in residence). I should also mention, that we received travel grant both to Prague and Berlin exhibitions, which made possible the whole thing.

When I was travelling back from Rovaniemi to Jyväskylä I really realized the distances in Finland. I can't help but to think that what if the grant system would somehow encourage to have exhibitions in Finland as efficiently as it encourages to have exhibitions abroad, and what if the grants for exhibitions in Finland could be applied in as flexible system as they can be applied to the exhibitions abroad? Maybe the art(life) would be more coequal and equally available in the whole Finland, not just in southern cities. Maybe a bit exaggerated, but not far from the truth?

EDIT: Because I received very heavy feedback just about minutes after publishing this post, about that I try to run down the international activities and I criticize Frame Finland withtout a reason (this all came from a person that doesn't have anything to do with Frame), I would like to emphasize the fact that this post is not against Frame Finland in any way. Frame Finland makes awesome job in their area of expertice, as they support opportunities for Finnish artists to participate in international art events and exhibitions. In my post I just wish that if only we could have as efficiently working system for the exhibitions and events in Finland too.