maanantaina, heinäkuuta 15, 2019

Ei asuntomessuja tänä vuonna - No housing fair this year for me!




Minulle on tullut viime päivinä useampiakin ihmettelyjä siitä, että emmekö me tänä vuonna ole asuntomessuilla (viitaten viime vuotiseen Taiteilijatalliin Porin asuntomessuilla)... No, emme ole, kun meille ei ollut sijaa Kouvolassa. Harmittaahan se kieltämättä, mutta onneksi on kaikenlaista muuta kesähommaa (ja Facebook-sivullani onkin vinkkejä, mistä vedoksiani voi löytää, muualta kuin Kouvolasta!) Porin asuntomessukokemus oli kyllä todella hieno, mutta myös kovin työläs, joten tekee ihan hyvää viettää yksi (ja toivottavasti vain yksi!) välivuosi asuntomessujen suhteen.

Pidän nyt heinäkuussa työhuoneeni ovia auki pitkät viikonloput pe-su klo 12-18, mikä on ollut todella antoisaa, kaikin puolin. Työhuonevieraita odotellessani olen saanut tehtyä kaikkia pieniä paperiasioita alta pois, jotka muuten aina jäävät viimeisiksi to do -listalle roikkumaan. Ajattelin ensin varata luovalle työlle viikon loput neljä päivää, mutta siitä on tullut vähän haastavaa, kun on elämä täynnä muuta sälää - esimerkiksi putkiremonttiin valmistautuminen kotona, joka näköjään nielee yllättävän paljon aikaa ja energiaa. Joten kerään nyt heinäkuussa ideoita ja palaan teosten toteuttamisen pariin elokuussa - kun saan taas työhuoneeni pöydän myytäviltä vedoksilta tyhjäksi työtä varten.

Huomaan vain syöväni omasta kuormastani... :D Kun ei pääse varsinaiseen toteutusvaiheeseen kiinni, tykkään kirjoitella muistiinpanoja ja piirrellä luonnoksia vihkoihin, ja nimenomaan näihin itse tekemiini pikkuvihkosiin, joita olen myyntitiskiltäni napannut itselleni jo useampia. Enemmän nämä vihkot ovat joka tapauksessa terapiaprojektini (saan kalliita papereitani hyötykäytettyä johonkin) kuin mikään "oikea tuotesarja", ja varmaan nuo parin euron hinnatkin kertovat, ettei tästä nyt mitään hirmuista taloudellista tappiotakaan tule. Ehkä joku näistä heinäkuun luonnoksista poikii tulevaisuudessa jotain isompaakin.





During the last few days there have been a couple of people wondering if we are at the housing fair this year (last year I was with several other artists at the Pori housing fair)... Well, we are not, since there was no room for us in Kouvola. Yes, it has bugged me a lot, but luckily there are a lots of other things going on (and on my FB page there are tips where you can find my prints - elsewhere than Kouvola). The housing fair last year in Pori was a truly wonderful experience, but also very very hard work, so maybe it's good to have one (and hopefully just one) year holiday from housing fairs.

In July I have my studio doors open every long weekend from Friday to Sunday from noon to 6pm, which has been really fun in so many ways. While waiting for guests I've been working with all those little nasty paper work things, that usually are the last ones on my to do lists. First I thought to make my creative work on those four remaining days of the week, but it has been a bit challenging, when my life is filled with little things to do - like that pipe renovation starting at our home - preparing it is taking a lot more of time and energy than I originally thought. So, in July I just collect my ideas and I'll return to actually creating artworks in August - after I've cleaned my studio desk of all the prints on sale right now.

I've just noticed I'm sort of 'stealing' from myself... :D I like to write up my ideas and also draw sketches on notebooks, and to these selfmade notebooks especially. I'm grabbing one to myself from the desk nearly every day... However, I'm defending myself that these are a sort of therapy project anyway (I've found some use for those very expensive print and drawing papers) and not a "real product", and maybe those low prices of a couple of euros tell, that I'm not heading towards financial crisis if they are not sold but used by myself. Maybe some of these July sketches will some day turn out to be something bigger.


Ei kommentteja: