Maailmankaikkeuden sääntöjen mukaan kaikki hässäkkä osui tietenkin tälle yhdelle helmikuun viikolle: useampi pienempi projekti, tapaamisia, Teos 2019 -tapahtuma sekä - ehkä itselleni merkittävimpänä - Vaskenruosteyrttitarhan ripustus Kaukana viileä varjo -näyttelyyn Serlachius-museo Göstaan ja avajaiset perjantaina. Mutta tällä kertaa olin kaukaa viisas: ei tullut kiirettä. Teos 2019 -tapahtuman työt lähtivät ajallaan, projektit sain hoidettua onnistuneesti aikataulun mukaan ja tapaamisetkin sain alta pois.
Sitten, Vaskenruosteyrttitarha-teoksen ripustusaamuna, heräsin aivan järjettömään päänsärkyyn. Huonosti nukutun yön jälkeen bussimatka Mänttään oli melko kammottava kokemus, mutta lääke alkoi vaikuttaa melko nopeasti, ja itse ripustus sujui ihan siedettävässä olotilassa. (Ja helposti, kiitos siitä Jonnalle ja Kaisalle, ja muullekin henkilökunnalle!) Minulle jäi kuitenkin reilut pari luppotuntia ennen bussin takaisin lähtöä ja sinä aikana päänsärky alkoi kehittyä aivan megalomaanisiin mittasuhteisiin. Tarkoitukseni oli kuvata teosta hieman, mutta olin niin pahoinvoiva, että ajattelin hoitavani homman sitten avajaispäivänä, parin päivän päästä. Olin suunnitellut katsovani museon muut näyttelyt läpi bussia odotellessani, mutta istuin sitten jossakin nurkassa silmät kiinni ja yritin estää päätäni putoamasta lattialle.
Jos menomatka Mänttään oli kammottava, minulla ei oikein ole edes sanoja paluumatkalle. Pään lisäksi myös vatsaan alkoi koskea, ja kun vihdoin pääsin kotiin puoli seitsemän maissa, melkein puhkesin helpotuksen itkuun. Vaikka eihän se mihinkään helpottanut. Seuraavan päivän voivottelin sekä päätäni että vatsaani ja tärisin paleluhorkassa, vaikka kuumetta ei ollutkaan. Vaikka perjantai-aamuna olo olikin helpottunut, olihan se heti aamusta selvää, ettei minusta ollut avajaisiin lähtijäksi.
Totesinpahan vain illalla itsekseni, että jos onkin kurjaa olla sairaana, niin vielä kurjempaa on, kun missaa tapahtuman, jota on jo hyvän aikaa odottanut. Voi tätä ketutuksen määrää!
No, onneksi näyttely on sentään syyskuulle saakka. Ehdin vielä pariinkin otteeseen käydä kuvaamassa teokseni prosessia ja - ennenkaikkea - käydä katsomassa väriteemaisen näyttelyn. (Mutta silti - avajaiset! Olin hankkinut uuden avajaispaidankin!)
Toinen jänskäämisen kohde on nyt Kaapelitehtaalla Helsingissä parhaillaan menossa oleva Teos 2019 -tapahtuma. Lähetin sinne viime viikolla teoksia - vai lähetinkö? Samana päivänä lähetin myös useampia muita paketteja, ja kaikista muista löydän kuitin seurantakoodeineen, mutta Helsinkiin lähettämästäni satsista en löydä kuittia. (Enkä siis myöskään seurantakoodia, jotta voisin katsoa, onko koko paketti mennyt perille.) Pahoin pelkään, että seuraavan kerran, kun menen työhuoneelleni, löydän paketin sieltä pakkauspöydältäni odottamassa...
Siitä huolimatta, yritän nyt luottaa siihen, että teokseni ovat perillä - ja siihen liittyen jälleen tämä instakisa:
The rules of the Universe: everything happened this week. I had several smaller projects, meetings, Teos 2019 even and - maybe the most important one for me - the set up of my installation Copper Rust Herb Garden at the Serlachius Museum Gösta, and its vernissage on Friday. But this time I managed my time perfectly: no hurry. I sent all my artworks for Teos 2019 in time, I managed to do all my projects as scheduled, and I didn't have to cancel any meetings.
And then, on the morning when I was leaving to set up the Copper Rust Herb Garden installation, I woke up with head splitting headache. After a very badly slept night the bustrip to Mänttä was quite horrible experience, but my medicine started to work quite fast, and I actually managed to set up my installation in quite a good shape. (And easily, which I owe thanks for Jonna and Kaisa, and other personnel who helped me!) I still had a few extra hours before heading back, and at that time my headache started to develope again. I had meant to photograph my installation a bit, but I was feeling so bad, that I thought that I would do that on the vernissage day. I had planned to visit the other exhibitions at the Serlachius Museum, but instead I sat there in some corner, my eyes closed and tried to prevent my head from dropping to the floor.
If the trip to Mänttä was horrible, I don't even have words to describe the trip back to Jyväskylä. Besides my head, also my stomach started to hurt really bad, and when I finally was at home about half past six, I almost cried for relief. Although, it really wasnt't any relief. The next day I cried about my head and my stomach, and I shaked all over feeling cold, even I didn't have any fever. On Friday morning I felt a bit better, but it was clear at the morning already, that I wasn't well enough to join the vernissage.
In the evening I just noted myself, that if I was miserable to be sick, it's even more so, when you're missing out something you have waited for for a good time already. I can't even say, how vexed I am.
Luckily the exhibition itself is on show until September. I still have time to make a few trips there and take process and - what's more important - to get to view the colour themed exhibition. (But still - the vernissage! I had even a new shirt for that!)
Another thing is the Teos 2019 art sales event which is going on right now at the Helsinki Cable Factory. I sent some prints there last week - or did I? I sent several parcels that day, and I can find the receipt with tracking codes for all the other packages, but not for the Teos 2019 package. Hmmm. Maybe I'll find the package, when I'll go to my studio the next time... there it will be waiting for shipment in my desk...
Nevertheless, I try to trust myself and the fact that I've sent the prints, and they are all in Teos 2019. So, the Instagram draw (see the above picture) is on.
Tekstit
