Uhkarohkea elämäni / Living recklessly

Sanaton kyyneltäjä - The Silent Artisan of the Tears

Kun viime torstaina päiväjärjestykseni muuttui onnettoman vernissaustapauksen vuoksi, päätin siirtää töiden paketoimisen Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamossa kuluvalle viikolle. Juhannusaattona, kun katselin aikatauluani, totesin, että ei minulla ole yksinkertaisesti enää varaa "risaisiin" päiviin. Siis sellaisiin, joina en voi taukoamatta tehdä aamuvarhaisesta yömyöhään töitä. Kirjan deadline on liian lähellä, ja Porin asuntomessuihin valmistuminen ja pari muuta pakollista aikatauluun sidottua hommaa siihen päälle. Päätin keskittää kaiken pakkaamisen asuntomessuja varten perjantaille, jolloin noudan teokset kehystämöstä.

Onnistuin juhannusaaton ja osan juhannuspäivääkin viettämään melkein vapaa-ajan moodissa (mitä nyt muutaman testin tein uusilla vernissoilla ja akryylimediumeilla), ja sen jälkeen pari työpäivää menikin sutjakkaasti ilman ylimääräisiä häiriöitä. Eilen kuitenkin heräsin päänsärkyisenä. Eikä jomotus päässä tietenkään kaikonnut millään lääkkeillä. Bonuksena Keski-Suomen museon työmaalta, joka tuossa likeisyydessä sijaitsee, kuului niin järjetön mekkala, että kotona oli melkein mahdotonta olla. (Työmaalla on selvästi nostettu nyt kunnolla kierroksia, aikalailla samaa vauhtia oman stressitasoni nousun myötä. Viikko pari sitten sinne ilmestyi kaivinkone, jonka rasvaamattomat telaketjut kitisevät kuin sata narisevaa ovea, hampaisiin sattuu. Nyt on alkanut jälleen isojen metallipaalujen junttaus, ja se vasta metelin aiheuttaakin. On kaksi vaihtoehtoa, joista kumpikaan ei ole kovin mieluisa: ikkunoiden kiinni pitäminen ei peitä kokonaan melua, mutta se laskee sen sellaiselle tasolle, ettei korvat soi illalla (varsinkin, jos vielä laittaa korvatulpat). Mutta jos pitää ikkunat kiinni, aurinkopaikalla sijaitsevan asunnon lämpötila nousee nopeasti yli kolmenkymmenen, ja sitten ei jaksa tehdä oikein mitään.)

Lisäkierroksen keskittymiseni totaaliseen herpaantumiseen toi aamulla laatikossani odottava sähköposti: Kyynelpuutarhurin päiväkirjan ISBN-numero. Vatsasta kouraisi. Jos on hyvänlaatuisia paniikkikohtauksia, sain ehkä sellaisen. Sydän hakkasi villinä ja kaikenlainen keskittyminen ja järjellisyys vain katosivat johonkin.

Nopea ratkaisu: koska luova työ ei onnistunut, päätin hoitaa juoksevia asioita. Päänsärkyni kuitenkin koveni aika nopeasti. Kirosin Beckerille mennessäni, että olisi sittenkin pitänyt jäädä korvatulpat korvissa, kolme tyynyä pään peittona nukkumaan kotiin. Pakkaaminenkin sujui ihan hirveän hitaasti, kun kaikki ponsi oli pois. Mutta sitten tapahtui jotain ihmeellistä: asiakas, joka oli varannut Sanattoman kyyneltäjän, tuli noutamaan sitä. Ilahduimme molemmat kohtaamisesta - mutta minulle tuo oli aivan totaalinen käänne koko päivässä. En osaa sanoa miksi ja miten, mutta tapaamisen jälkeen tiesin heti, ettei minulla ole mitään hätää kirjan kanssa, vaikka tällaisia luppopäiviä sen suhteen tuleekin. Päänsärky ei lakannut, mutta se unohtui.

Eilen kirja ei siis edistynyt, tänään senkin edestä. Vieläkään en ole varma, onnistunko tässä projektissa, mutta jostain syystä se ei vaivaa mieltä kovinkaan paljon. Parastaan enempää ei voi tehdä, ja pitää olla aikaa tyhjäpäiselle nurmikolla istumiselle. Käy niinkuin käy.

---

Last Thursday, when my schedule changed because of my varnish incident, I decided to pack my artworks at Jyväskylä Artotheque some day this week. However, when I took a look at my calendar on Friday, I noticed that I have so little time, that I really can't afford to any multitasking days, I just have to concentrate on my book. So, I decided to pack those works on Friday, when I'll also pick the framed ones from the frame shop.

I had some kind of holiday in midsommer eve and on midsummer day (I did make some testings with new vernissage and acrylic medium, though), and then I had a few very efficient working days. But yesterday I woke up with a horrible headache. And no medicines helped. I also got a bonus: there's a large construction site of the Museum of Central Finland quite near us, and the noise is unbearably horrible - it's almost impossible to be home in some days.

And besides these: when I went to my email, there was one very important waiting for me: the ISBN number for my book. Butterflies in my stomach. If there are such things as positive panic attacs, I guess I had one. My heart beats were strong and fast, and all possibilities to concentrate just vanished.

A fast solution: because I knew I can't make any creative work, I decided to deal with some other stuff instead. My headache just got stronger. When I walked to the artotheque I was truly regretting leaving, I should have just plugged my ears and slept through the day. The packing job felt heavy and I did everything too slowly, I just didn't have any power in me to do things. But then something miraculous happened: a client, who had bought my work the Silent Artisan of the Tears, came to pick it up. We both were glad to meet - but for me this was a total change in the course of the day. I can't say why and how, but after the meeting I just knew right away, that everything is going to be just fine with the book, even with these kind of days. My headache didn't pass, but I just forgot about it.

So, yesterday I didn't do anything for the book, but today, I have done plenty. Still I am not sure, if I will make this project happen, but somehow it just doesn't bother me that much. I do my best, and there just has to be some time to this kind of empty-headed sitting on grass. It happens what happens.

.

Asioiden kertymä / Oh, how many things there are to do

Say what you want, but my vernissage tent in kitchen is pretty beautiful. (I'm using water solvent vernissage, not any too toxic, the tent is mostly for preventing dust entering the surface.) . #artistlife #workingday #workdiary #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thediaryofateargardener #kyynelpuutarhurinpäiväkirja #thediaryofateargardener #hyvänjapahankyynelpuu #thetreeoftearsofgoodandevil #workingathome

Henkilön Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) jakama julkaisu Kesä 21, 2018 kello 9.16 PDT

Nyt voisi vaikka alkaa panikoida... Olen asettanut itselleni Kyynelpuutarhurin päiväkirjan sisällön deadlineksi 30.6., joka on nyt häkellyttävän lähellä. Tekstiä on vähän liikaa, sen editointi sopivaan mittaan on hankalaa, ja järkevään, luettavaan muotoon vielä vaikeampaa. Kuvia on puolestaan liian vähän: olin varannut sivuja myös uusille teoksilleni, jotka ovat puolivalmiina, mutta en tiedä, saanko niitä viimeisteltyä ajoissa. Sisällön ongelmat ei sinänsä ole varsinaisia ongelmia, koska nautin tekemisestä silloin, kun vain pääsen työn pariin. Mutta se työn äärelle pääseminen on taas ihan tolkuttoman hankalaa. Miten tämä projekti taas koukkaakin niin pitkän kiertoreitin vastoinkäymisten polulla? Aikataulun suunnitteleminen ja lisäajan haaliminenkaan eivät oikein ole ratkaisuja, koska se lisäaika menee säännönmukaisesti jostain nurkan takaa ilmestyvälle uudelle säädölle, ei tekemiselle.

Kun on jatkuvasti tällaisia päiviä kuten ja toissapäivänä, jotka vatkaavat aikataulun uusiksi:

Keskiviikkona piti keskittyä täysin teosten tekemiseen, mutta aamupäivä menikin yllättäen kaiken maailman pikaisesti hoidettavien muiden asioiden hoitoon (reklamaatiota "happovapaasta" kehysteipistä (tästä lisää myöhemmin) ja tilaamistani flyereistä, jotka saapuivat aivan vihreinä; pikaisesti hoidettavia laskutuksia ja muita pankkiasioita, paperia, paperisotaa, lomakejahtia). Sain vihdoin iltapäivällä kahden maissa kaikki akuutit asiat hoidettua, ja ajattelin, että pidän samantien lounastunnin, kun en ole koko päivänä ehtinyt syömään mitään, edes aamupalaa. Mutta jokin idioottimainen ääni sisälläni kehotti hoitamaan samaan syssyyn yhden vakuutusasian, joka on vaivannut jo pidemmän aikaa. Edellisestä lauseesta voinee päätellä, että oli virhe. Sain ensimmäisessä yhteydenotossa vääriä neuvoja, ja kun toimin niiden mukaan, seuraava tunti meni yrittäessä korjata virheellisesti tehtyä asiaa - ja siinä ohessa huomasin vielä toisen virheen vakuutuksessa, josta piti olla erikseen yhteydessä. Jäin ihmeelliseen lumipallobumerangiin: sovin asioita yhden virkailijan kanssa, kun toinen virkailija hoiti asiaa toisesta keskustelusta tietämättä toisaalla, ja asia vain palasi takaisin, kun luulin jo hoidetuksi, ja aina vain isommalla kehällä, kun sitä hoidettiin aina vain uudella taholla. Kun neljä tuntia myöhemmin olin puhunut yhden vakuutusvirkailijan kanssa, chatannut kahden muun ja vielä viestitellyt vakuutusyhtiön viestipalvelun kanssa neljännen kanssa, olin ihan hermoraunio. Oli kuitenkin aika isoista asioista kysymys, joten ehdin jo säikähtää ihan kunnolla, ja siihen lisättynä koko päivä syömättä ja aikalailla vähäisellä vedellä - olin kyllä aika lähellä purskahtaa itkuun siinä väsymyksen ja turhautuneisuuden tilassa. Syötyäni kävin kahden tunnin kävelyllä ja totesin, että koko päivä oli jo varsinaisen työn osalta menetetty: päätin loppupäivän vain olla ja maata. Mutta kun pääsin kotiin ja pistin telkkarin päälle katsoakseni jotain, nukahdin sen saman tien, ja nukuinkin kymmenen tuntia putkeen ihan suvereenisti.


Uni teki hyvää. Heräsin seuraavana aamuna optimistisena ja toiveikkaana. Hyvä mieli oli myös siksi, että edellisen päivän kaiken säädön keskellä näin, että paperitilaukseni on vihdoin liikahtanut eteenpäin. Tai korvaavat paperit: jo kuukauden odottamieni paperien piti saapua viimeistään kuluvan viikon alussa, mutta maahantuoja on ilmoittanut, että ne tulevat 1-2 viikon päästä. Silloin on myöhäistä jo sekä kirjan että Porin asuntomessujen suhteen, joten kammokeskiviikkona, onneksi, onnistuin sutjakkaasti vaihtamaan tilauksesta kaksi pakettia toiseen paperiin ja teen sitten uudet teokset niille. Onneksi paperi on melkein samanlaista. Tekstuurin eroa on, mutta silmin sitä ei erota, ja painossa on vain muutaman gramman ero, joten ottanee värin vastaan melko samalla tavalla. Eihän tämäkään nyt ihan ilman ekstra-aikaa suju: sen sijaan, että pääsisin heti tekemään työt, pitää katsoa värit uudelleen. Mutta värisäätöön menee toivottavasti vain tunti pari (verrattuna siihen, että jos täysin erilainen paperi, aikaa menee päivästä kahteen).

Heti aamulla tein tarkan aikataulun itselleni: tiukkaa työskentelyä kolmeen asti, sitten kaupunkikierroksella alta pois kaikki irtoasiat, ettei tarvitse enää ensi viikolla "rikkoa työpäiviä" niiden hoitoon. Ensimmäiset pari tuntia menivätkin hyvin. Hioin aiemmin pilalle menneet pohjat ja pohjustin ne. Rakensin keittiöön teltan pintakäsittelyn pölysuojaksi vaneriteosten välikerrosten lakkaamista varten (käytän välikerroksiin vesiohenteisia lakkoja ja mediumeja, joten uskallan ne tehdä kotonakin). Olin oikein hyvällä fiiliksellä, ennenkuin huomasin, että peltipurkista on päässyt ripauttamaan vähän ruostetta lakka-aineeseen, ja sehän on kirkkaan värittömän sijaan oranssia. Luonnollisestikin huomasin tämän vasta sitten, kun olin onnistunut lakkaamaan teokset. Onni onnettomuudessa: aloitin melkein kaikissa teoksissa lakkaamisen taustapuolelta, joten vain muutaman työn kuvapuoli meni pilalle ja pitää hioa pois. Mutta tämä tietenkin pisti koko suunnitelman uusiksi.

Ajatuksenani oli ennen postiin lähtöä käydä Beckerissä / Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamossa pakkaamassa muutama teos valmiiksi Poriin viemistä varten. Mutta kun huomasin lakan keltaoranssin värin, tuli kiire, koska taiteilijatarvikekauppa (Taidetarvike Flyktman) oli auki vain viiteen - pakkaamishomma jää siis sittenkin ensi viikolle, ja vie yhden "ehjäksi" toivomani päivän. Onneksi visiitti Flyktmannilla oli aivan uskomattoman piristävä. Sain mukaani haluamani ja lisäksi roppakaupalla hyvää mieltä: juttelimme hyvän aikaa leimasimista, väreistä ja kaikesta muustakin. Postiin kävellessä alkoi tuntua, että tuurini suunta on nyt vaihtumassa. Tietenkin postissa oli vielä normaalia sähläystä: paketin operoiminen auki, ja konttaaminen postin lattialla laatikoita leikellen, että mahtuivat mukaan - mutta kun tulin bussilla puolinäännöksissä painavien kantamusteni kanssa kotiin, sade ymmärsi aloittaa shownsa vasta, kun olin katoksessa avaamassa ulko-ovea.

Eli kyllä tämä tästä.

Maaliviivaa kohden, vaikka ryömien.

---

Too long to translate all details in English in this state of mind... But shortly I'm having a lot of misfortune in proceeding with my artworks. My papers haven't arrived, the lacquer I used was corrupted and I'll have to go a few steps back with some of the works, there has been annoying things happening with my insurance, and with some art supplies and flyer orders which I have to complain about. It really doesn't go smoothly right now... But I tend to think, that the better the prize is then, when I'll get to the finish line!

.

Kyynelpuutarhurin päiväkirja / The Diary of a Tear Gardener

Kuvassa on kansiluonnos elokuun lopulla julkaistavaan Kyynelpuutarhurin päiväkirjaan, joka on fiktiivinen tietoteos Kyyneltarhasta ja samalla dokumentaatiota kyynelpuutarhurin työstäni. Kannen kuva on vain yksi vaihtoehto monista. Kannen valinta on vielä kesken, kuten koko kirjakin, ja aina välillä mietin, että mahtaako siitä valmista tullakaan. Tekstiä ja kuvia on ihan valtavat määrät, mutta vain vähän julkaisuvalmiina, ja järkeväksi kokonaisuudeksi editoinnin suhteenkin välillä usko on horjuvainen. Paradoksaalisesti olen samanaikaisesti hukkua materiaalin määrään ja kärsin materiaalipulasta. (Vähän samanlainen tilanne kuin se, että voi janottaa ja pissittää yhtäaikaa.)

Mielialani kirjoittaessa vaihtelee huimasti. Välillä nautin kirjoittamisesta ja tuntuu, että sormeni ovat kotonaan näppäimistöllä, mutta viime aikoina turhan usein on tuntunut siltä, että olen hypännyt suoraan altaan syvään päähän. Ei se mitään, jos kesällä voisin keskittyä täysin tähän, mutta kun on muutakin: Taiteilijatalli Porin asuntomessuilla heinäkuussa, ja Galleria Aarnin näyttely elokuussa. Toisaalta, aikataulu kirjan kanssa on niin tiukka, etten juuri vapaapäiviä pysty pitämään, joten työ asuntomessuilla tuo tarpeellisen irtioton, ja Aarnin näyttelyn alkaessa kirjahan on jo painossa (tosin jännitän jo etukäteen oikovedoksen katsomista, koska jos siinä on jokin pielessä - no, en ole ajatellut niin pitkälle.)

Joka tapauksessa: tämän kesän siis vietän Kyyneltarhassa täyspäiväisenä puutarhurina!

Kirjan edistymistä voi seurata FB-sivulla facebook.com/kyynelpuutarhuri


---


The image is one of the front page options for The Diary of a Tear Gardener book which will be published at the end of August, in Finnish only though. After finishing the book I'll try to seek some funding for translating it in English, but that's a whole another story then. I haven't yet selected the cover, and I actually haven't yet finished writing the book either. Once and a while I wonder if I will. I have tons of text and images, but only a small amount of it is already publish-ready, and almost each day I'm skeptical about editing it all to a sensible and readable book. It's a paradox: at the same time the amount of all material is paralyzing me, and I'm not having material enough. (The same kind of situation when you are thirsty and need to pee at the same time.)


I'm going up and down with this. I really enjoy writing and there's no better place for my fingers to be than a keyboard, but too often I feel like I've jumped to the deep end of the pool. If I just could concentrate fully on this through the summer, but there's so much stuff going on: our small gallery art shop at the Pori Housing Fair on July and exhibition at the Gallery Aarni on August. On the other hand, the time schelude of the book is so tight, that I can't even think about having a day off, so the work at the housing fair will give me a much needed break on working with the book, and when the exhibition at Aarni will start, the book is already to be printed (though I already am nervous about checking the proof print of the book, since if something is wrong there - well, I haven't thought it really yet.)


Anyway, I'll spend this summer at my Garden of Tears working a full-time job as a tear gardener.