tiistaina, maaliskuuta 08, 2016

Tampere näyttely / exhibition



FACEBOOK - Please share:
https://www.facebook.com/events/814193415392610/



Työ, yö, yötyö. Sen jälkeen, kun teokset ovat valmiina, näyttelyn valmisteluprosessissa ei juurikaan ole mitään luovaa, vaikka luovuutta luoviminen vaatiikin. Olen leikannut ja signeerannut, pakannut ja pakannut lisää. Olen kiikuttanut töitä kehystykseen ja tuonut sieltä pois, ja jälleen pakannut. Olen kirjoittanut listoja ja lähetysluetteloita, ja lisää listoja, ja pankkisiirtolomakkeita ja laskuja, ja maksanut laskuja, ja vielä lisää laskuja ja miettinyt, että siihen sitä luovuutta tarvitsisikin, että saisi kaikki laskut maksettua. Mutta onneksi uusimman eräpäivä on vasta huhtikuussa, jolloin Teos 2016 -tapahtuman tilitykset tulevat (omalta osaltani tapahtuma sujui myynnillisesti paremmin kuin osasin odottaa, ja lisäksi sain muutaman palauteviestin, joihin ei liittynyt myyntitapahtumaa, mutta jo niiden takia osallistuminen olisi ollut kannattavaa!) Sunnuntaina pakkasin koko päivän, ja eilen vein Tampereelle lähtevät työt Matkahuoltoon, kävin postissa lähettämän muutaman tilaustyön ja lähetin koko nipun vedoksia Grafoteekkiin, Helsinkiin. Palkkioksi soin itselleni ensimmäisen sosiaalisen hetken pitkään aikaan: sushilounas ystävän kanssa, ennenkuin oli aika jatkaa missiota työhön liittyvien tarvikkeiden etsimisellä.

Tänään olen tikistellyt näytteyrupeaman jalkoihin jääneiden tehtävien kanssa. Hitaasti etenee, mutta etenee - ja mihinkäs tässä enää kiire Tampereen näyttelyn kanssa. Paketit ovat jossakin matkalla perille, ja ainoastaan julisteiden viimeistely on kesken. Sen ajattelin tehdä huomenna olohuoneen lattialla samalla, kun katson jotain hyvää hömppää televisiosta.

Tietenkin tuossa nyt olisi tämän viikon työlistalla vielä seuraavan näyttelyn (Galleria Napa, Rovaniemi) kutsareiden, julisteiden, pressimatskujen ynnä muun sellaisen tekeminen, jonka jälkeen koko näyttelyvalmistelurumba alkaa uudelleen samantien sen jälkeen, kun Tampereen Galleria Rongan näyttely on lauantaina auennut... Mutta ehkä vielä tänään tuijottelen tuota Tampereen näyttelyyn liittyvää to do -listaa ja kellun tässä ihanassa tunteessa, että valmisteleva työ on käytännössä tehty.

---

Working, sleeping, working and sleeping. After finishing the artworks for the exhibition, the rest of the process holds nothing creative in it, although getting it all together, somewhat demands it. Iäve been cutting and signing, packing and packing some more. I've brought prints to be framed and got the prints from the frameshop, and packed yet again. I've been writing lists and delivery orders, and yet again more lists, and giro forms and bill, and I have paid bills, and more bills, and I have thought, that this is really where the creativity could do some good - to organize everything in a way that I could pay all my bills. But luckily, the newest one is due only in April, which is the month when the Teos2016 sales clearence will come (taking part to this event was much more successfull than I ever would have thought, and in addition I got some feedback, which themselves, even when they didn't include any purhcases, would have been enough to make taking part worth while!) On Sunday I was packing the whole day, and yesterday I took the exhibition prints travelling to be shipped to Tampere plus I sent some orders by post as well as 10+ prints to Grafoteekki, Helsinki. To reward myself I gave myself a social moment - it has been a long time since the last one: a sushi lunch with a friend, before it was time to continue with searching some goods I still needed for my exhibition set up.

Today I've tried to catch up everything I have ignored during the exhibition preparation. Everything proceeds so slowly, but still it proceeds - and with the Tampere exhibition I'm in no hurry anyway. The packages are on their way, and only the posters are still unfinished. Which I planned to complete tomorrow, on the living room floor, while watching some good tv series on telly.

Ofcourse there actually is the invitations, posters, press materials etc. for the following exhibition (Gallery Napa, Rovaniemi) in my this week's to do list, and after the Tampere exhibition has been opened on Saturday, it all begins all over again... But maybe I'll just stare my almost completed to do list of the Tampere exhibition and float in this wonderful illusion, that all the work is done.




Ei kommentteja: