Coloria ihailee maailman värejä / Coloria loves all the colours in the world

Rasismin vastaista viikkoa on jäljellä enää pari päivää, mutta rasismin vastainen elämä jatkuu senkin jälkeen - myös...

Julkaissut Coloria 25. maaliskuuta 2016

Sitä samaa, sitä samaa // The same, the same

Pullopostia I / A Message in a Bottle I

Ihan kuin eläisi jotain déjà-vuta koko ajan. Ihan samaa asiarumbaa käyn läpi nyt Rovaniemen näyttelyä valmistellessani kuin pari viikkoa sitten Tampereen näyttelyä valmistellessani, vaikka ajattelin olevani etukäteen ovela ja tehdä yhteisrysäyksessä monia asioita yhtäaikaa valmiiksi kaikkiin tuleviin näyttelyihin. Sellaisenaan puuduttavaa toistoa, mutta huomaan saavani jotenkin merkillistä hyvänolon tuntua, kun kirjoitan kaikki pikkuasiatkin listaan, ja sitten pääsen yliviivaamaan tehtyjä töitä. Ihan kuin oikeasti saisi jotain suurempaakin aikaan.

Pienet hienot jutut katkovat tasaista arkea: Raisa Jäntti kirjoitti Nokkonen-blogiinsa Tampereen Galleria Rongan näyttelystäni otsikolla Tarinoiden ketju. Siitä iloisena palaan sunnuntaisen arkeni pariin.

---

Like I was living all the time in some déjà-vu. I'm re-doing exactly the same things now as I'm preparing myself for the Rovaniemi exhibition, as I was doing a couple of weeks ago when I was preparing my Tampere exhibition. And I thought I was wise enough to prepare several small things for all my future exhibitions at the same time. Very boring repeating, but I find myself enjoying in a very strange way about my to do lists... I write every little job to the list and then get a good happy feeling about the fact that it is done and I get to overline the job from it. Like I was doing something very meaningful.

Also, some small things break my even everyday life: Raisa Jäntti wrote about my exhibition in her blog (in Finnish only). Glad to continue my Sunday work after reading the positive review.

Kahden vuoden prosessi // Two Years Process

Nostalgia, 2015.

Alunperin suunnittelin Missä tuuli lakkasi -teossarjaa kymmenen kuvan kokoiseksi, ja takkuisen kahden vuoden taipaleen jälkeen sarja on vihdoin täydentynyt täyteen mittaansa. Viime vuonna, kun tartuin sarjaan vuoden tauon jälkeen, mietin useaan otteeseen, olisiko maaginen luku seitsemän sittenkin parempi. Sarjan seitsemän ensimmäistä työtä olin saanut valmiiksi edellisen vuoden, 2014, aikana ja ne valmistuivat verrattain lyhyellä aikavälillä puolen vuoden sisällä toisistaan. Minulle oli itsestään selvää, että viimeiset kolme työtä joka tapauksessa tulisivat julki vasta Missä tuuli lakkasi -näyttelykiertueen ensimmäisessä näyttelyssä Galleria Rongassa, Tampereella, maaliskuussa 2016, mutta silti harmitti, kun prosessi pysähtyi kesällä ensin musteiden loputtua ja niiden maahantuonnin hitauden vuoksi, sitten printterin rikkouduttua ja lopulta paperien loputtua maahantuojalta. Elämän rivien välistä alkoi lukea vinkkejä joltakin suuremmalta voimalta siitä, että tätä ei ollut tarkoitettu. Itsepintaisesti kuitenkin pidin kiinni muistikirjaan piirtämästäni suunnitelmastani ja niiden kolmen sarjan viimeisen kuvan tekemisestä.

Nostalgia ja Odotus valmistuivat lopulta loppuvuonna 2015 ja Tanssi alkuvuonna 2016. Vielä silloin, kun vedokset olivat kädessäni, kyseenalaistin alkuperäistä suunnitelmaani. Tuntuivatko nuo kolme sarjan iltatähteä vain päälleliimatuilta jo kokonaisuudeksi muokkaantuneille seitsemälle työlle? Ja eikö numero seitsemän muutenkin tuntuisi maagisemmalta ja tavallaan oikeammalta? Pakatessani töitä lähetettäväksi Galleria Rongaan ajattelin vielä, että jätän tarvittaessa työt sitten ripustamatta seinälle.

Kun astuin galleriaan sisään, kaikki kyseenalaistamiset rapisivat pois mielestäni. Yhtä-äkkiä ei ollut enää mitään epäselvyyttä siitä, lunastivatko kolme uutta työtä paikkansa kuvasarjassa. Ripustaessani töitä huomasin, että kymmenen kuvan sarja muodosti (alunperin tahattomasti kylläkin) ihan uudenlaisen sanattoman kertomuksen, ja moni avajaisvieraskin teki saman havainnon, vaikka tulkintoja niiden kertomasta tarinasta oli useita.

Lähestyn aina näyttelyä ennemminkin jonkinlaisena kokonaistaideteoksena kuin vain yksinkertaisena ajatuksena laittaa töitä esille seinille. Ennen Galleria Rongan näyttelyä olin (teossarjan kokonaisuuden kyseenalaistamisen lisäksi) hyvin levoton siitä, häviävätkö vähäväriset teokseni gallerian vaaleaan tilaan ja saanko kokonaisuudesta tasapainoisen tilassa. On outoa, kuinka nopeasti jonkinlainen levollisuus valtasi minut heti ensimmäisen työn (Varjo betoniseinällä) ripustamisen jälkeen: ajatus kokonaisuudesta ja ripustamisesta muodostui hyvin selkeäksi, yksinkertaisesti vain tiesin, mihin mikäkin teos kuului.

Olen hyvin tyytyväinen näyttelyyn. En joutunut tekemään ripustuksellisesti yhtä ainutta kompromissia, eikä ole mitään, mitä olisin tehnyt toisin. Tämä on harvinaisen tyydyttävä tunne. Ei kai sitä muuten voi ilmaista: olen ylpeä näyttelystäni ja siitä, miten tila ja teokset muodostavat yhdessä jotain itseään suurempaa.

Tilaa, hiljaisuutta.

---

Originally I planned the series 'Where the Wind Stopped' to include ten pictures, and after very difficult two year process the series is finally completed. Last year, when I continued working with the series after one year pause, I thought seriously, if the magical number of seven works would be better. I had finished the first seven pictures of the series during the previous year, 2014, and they all were finished in rather short time window, in half a years time. I had planned that the three last works of the series would be shown first at the first 'Where the Wind Stopped' exhibition at Gallery Ronga, in Tampere, on March 2016, but still I was annoyed, when the process paused last summer first because I ran out of inks and importing them took time, and then because my printer broke down, and then after the importer ran out of papers I use. In between the written lines of life I started to read hints from some bigger power, that maybe this wasn't meant to happen. Stubborn as I am, I just held on to my plan and finishing the final three works.

'Nostalgia' and 'Waiting' were finished at the end of the year 2015 and 'Dance' at the beginning of 2016. I still continued to question my original plan and the three last prints, when they were already in my hands. Did they just feel like an add-on to my previous seven works that had already formed some kind of entity themselves? And didn't the number seven feel more magical and somehow right anyway? When I packed my works to be shipped to Gallery Ronga I still thought about the possibility to leave them out of the final exhibition.

When I first stepped into the gallery, all my doubts vanished. Suddenly I had no unclarity of if the three final works wouldn't take their place in the series. As I hang the pictures, I noticed that this series formed (though originally accidentally) a new kind of wordless story, and many exhibition vernissage guests made the same observation, although there were many interpretations on the story they tell.

I always think about my exhibition as some kind of installation like artworks themselves, rather than just placing works to be shown in the gallery walls. Before Gallery Ronga exhibition (in addition to questioning the entity of the print series) I was very anxious about the space itself: I was worried if my low-tinted works will vanish into the very light gallery space and if I could build balanced exhibition in that space. It was weird how fast some kind of tranquility took over right after hanging up the first work ('A Shadow on a Concrete Wall'): the idea of the whole and how to place the artworks was suddenly very clear, I just simply *knew*, in which place each artwork belonged to.

I am very pleased with the exhibition. I didn't have to compromise with anything, and there's nothing I had done differently. This is unusually satisfying feeling. I can't put it in any other way: I am very proud of my exhibition and of the way, how the space and artworks together form something greater than themselves.

Space, silence.

Galleria Ronga, Tampere

#galleriaronga #tampere Hämäriä kuvia näyttelystä, joka on oikeasti paljon valoisampi...Shady photos from a light and airy exhibition.

Julkaissut Päivi Hintsanen 13. maaliskuuta 2016

En muista milloin näyttelyn ripustus olisi mennyt yhtä kivuttomasti kuin Galleria Rongassa, Tampereella, viime perjantaina. Kyllähän siinä työtä riitti, mutta ei mennyt kuusitoistatuntiseksi tauottomaksi äheltämiseksi, ja vaikka ruokataukoa ei tajunnut pitää ajoissa, ei kuitenkaan ollut taju kankaalla prosessin jälkeen. Gallerian puolesta kaikki hoitui hienosti, itse olin osannut mitoittaa projektin jotenkin järkeviin mittasuhteisiin ja onni oli muutenkin puolellamme (eikä junakaan verottanut työaikaa kuin varttitunnin myöhästymisen verran).

Avajaiset olivat poikkeuksellisesti lauantai-päivällä johtuen omasta hankalasta aikataulustani. Onneksi en edes yrittänyt ahtaa niitä perjantai-iltaan, koska sitten näyttelyn ripustuksesta ei olisi jäänyt samanlaista hyvää fiilistä - valmiiksi olisi kyllä saatu, mutta huomattavasti kovemmalla pulssilla. Hienoa, että monet avajaisvieraat kommentoivat sitä, että lauantai-päivä oli paljon miellyttävämpi aika: perjantaina ei olisi illalla jaksanut rahtautua paikalle. Itsekin kerrankin pääsin nauttimaan avajaisista. Se on harvinaista herkkua; turhan usein sosiaalinen kanssakäyminen heti näyttelyn pystytyksen jälkeen tuntuu raskaalta ja edellisillä muutamalla kerralla on ollut ihan taistoa seisoa avajaiset läpi (viime vuotisen Black Wall Galleryn näyttelyn avajaisissa Vaasassa olin niin järjettömän väsynyt, etten oikein osannut nauttia kunnolla muuten hienoista avajaisista ja sen jälkeen Runonkulman gallerian näyttelyn avajaisissa Uudessakaupungissa pönötin kuumeessa ja olo oli aivan hirveä, vaikka olikin ihana kesäinen päivä ja ihmisiä paljon paikalla).

Mikään ei jäänyt harmittamaan, edes se, ettei pressiin tullut tälläkään kertaa ketään. (No joo, jos olisin tiennyt, olisin ehtinyt ottamaan pitkän rentouttavan kylvyn Tammerin leijonanjalkaisessa isossa kylpyammeessa, myönnetään, että vähän harmittaa kylvyn väliin jääminen. Mutta en myöskään tehnyt oikein töitä pressin eteen aktiivisesti, joten mitäpä siitä.)

---

I don't remember the last time when the exhibition building was so easy as it was at the Gallery Ronga in Tampere last Friday. We had to work, all right, but the process didn't turn inta mindless sixteen hour nonstop work, and even though I didn't realise to have my lunch break early enough, I was all ok after the whole process. The gallery staff did everything perfectly, I myself somehow managed to keep everything on suitable scale, and we had luck on our side in other ways too (and even coming with train did take only fifteen minutes of our time, being fashionable late again).

The vernissage was exceptionally at the Saturday afternoon, because of my own difficult schedule. I'm so glad I had enough sense not to try to fit them into Friday night, because then I wouldn't have this good feeling about the whole exhibition - yes, we would have finished the setup in time, but heart beating much faster. I'm also glad that many exhibition vernissage quests commented on that that the Saturday afternoon was much better time, they would've not managed to get there on Friday evening. I actually *enjoyed* the vernissage, which doesn't often happen. It's actually rare thing; most of the time the vernissage is too soon after the exhibition building and it just feels very heavy to have any kind of social activities then. During the last few times I've actually have had to force myself to survive the vernissage (last year at the Black Wall Gallery vernissage in Vaasa I was so ridiculously tired, that I just couldn't enjoy fully of the otherwise great vernissage, and after that at the Runonkulma gallery in Uusikaupunki I was in fever and feeling terrible, although it was a beautiful summer day and lots of people on site).

I really didn't have anything annoying about this exhibition building and vernissage, I don't even mind that there was nobody at the press event. (Well, if I had *knew*, I would have filled the beautiful large bathtab of Tammer hotel with warm water and I had taken a relaxing bath before the vernissage, so I admit that I'm a little bit irked about missing the bath... But I actually wasn't active in any manner with the press, so never mind...)

6 uutta vedosta / 6 New Prints

Kuusi uutta vedosta Ihmisiä saarillaan -sarjasta esillä parhaillaan Galleria Rongassa, Tampereella (31.3.2016 saakka, tänään tosin kiinni) ja nyt löytyvät myös nettisivultani.

---

Six new prints from the People on Their Islands series are exhibited for the very first time in my exhibition at the Gallery Ronga in Tampere (until March 31, 2016), and can be now viewed also in my webpage.

Tampere näyttely / exhibition

FACEBOOK - Please share:
https://www.facebook.com/events/814193415392610/


Työ, yö, yötyö. Sen jälkeen, kun teokset ovat valmiina, näyttelyn valmisteluprosessissa ei juurikaan ole mitään luovaa, vaikka luovuutta luoviminen vaatiikin. Olen leikannut ja signeerannut, pakannut ja pakannut lisää. Olen kiikuttanut töitä kehystykseen ja tuonut sieltä pois, ja jälleen pakannut. Olen kirjoittanut listoja ja lähetysluetteloita, ja lisää listoja, ja pankkisiirtolomakkeita ja laskuja, ja maksanut laskuja, ja vielä lisää laskuja ja miettinyt, että siihen sitä luovuutta tarvitsisikin, että saisi kaikki laskut maksettua. Mutta onneksi uusimman eräpäivä on vasta huhtikuussa, jolloin Teos 2016 -tapahtuman tilitykset tulevat (omalta osaltani tapahtuma sujui myynnillisesti paremmin kuin osasin odottaa, ja lisäksi sain muutaman palauteviestin, joihin ei liittynyt myyntitapahtumaa, mutta jo niiden takia osallistuminen olisi ollut kannattavaa!) Sunnuntaina pakkasin koko päivän, ja eilen vein Tampereelle lähtevät työt Matkahuoltoon, kävin postissa lähettämän muutaman tilaustyön ja lähetin koko nipun vedoksia Grafoteekkiin, Helsinkiin. Palkkioksi soin itselleni ensimmäisen sosiaalisen hetken pitkään aikaan: sushilounas ystävän kanssa, ennenkuin oli aika jatkaa missiota työhön liittyvien tarvikkeiden etsimisellä.

Tänään olen tikistellyt näytteyrupeaman jalkoihin jääneiden tehtävien kanssa. Hitaasti etenee, mutta etenee - ja mihinkäs tässä enää kiire Tampereen näyttelyn kanssa. Paketit ovat jossakin matkalla perille, ja ainoastaan julisteiden viimeistely on kesken. Sen ajattelin tehdä huomenna olohuoneen lattialla samalla, kun katson jotain hyvää hömppää televisiosta.

Tietenkin tuossa nyt olisi tämän viikon työlistalla vielä seuraavan näyttelyn (Galleria Napa, Rovaniemi) kutsareiden, julisteiden, pressimatskujen ynnä muun sellaisen tekeminen, jonka jälkeen koko näyttelyvalmistelurumba alkaa uudelleen samantien sen jälkeen, kun Tampereen Galleria Rongan näyttely on lauantaina auennut... Mutta ehkä vielä tänään tuijottelen tuota Tampereen näyttelyyn liittyvää to do -listaa ja kellun tässä ihanassa tunteessa, että valmisteleva työ on käytännössä tehty.

---

Working, sleeping, working and sleeping. After finishing the artworks for the exhibition, the rest of the process holds nothing creative in it, although getting it all together, somewhat demands it. Iäve been cutting and signing, packing and packing some more. I've brought prints to be framed and got the prints from the frameshop, and packed yet again. I've been writing lists and delivery orders, and yet again more lists, and giro forms and bill, and I have paid bills, and more bills, and I have thought, that this is really where the creativity could do some good - to organize everything in a way that I could pay all my bills. But luckily, the newest one is due only in April, which is the month when the Teos2016 sales clearence will come (taking part to this event was much more successfull than I ever would have thought, and in addition I got some feedback, which themselves, even when they didn't include any purhcases, would have been enough to make taking part worth while!) On Sunday I was packing the whole day, and yesterday I took the exhibition prints travelling to be shipped to Tampere plus I sent some orders by post as well as 10+ prints to Grafoteekki, Helsinki. To reward myself I gave myself a social moment - it has been a long time since the last one: a sushi lunch with a friend, before it was time to continue with searching some goods I still needed for my exhibition set up.

Today I've tried to catch up everything I have ignored during the exhibition preparation. Everything proceeds so slowly, but still it proceeds - and with the Tampere exhibition I'm in no hurry anyway. The packages are on their way, and only the posters are still unfinished. Which I planned to complete tomorrow, on the living room floor, while watching some good tv series on telly.

Ofcourse there actually is the invitations, posters, press materials etc. for the following exhibition (Gallery Napa, Rovaniemi) in my this week's to do list, and after the Tampere exhibition has been opened on Saturday, it all begins all over again... But maybe I'll just stare my almost completed to do list of the Tampere exhibition and float in this wonderful illusion, that all the work is done.