Kuvitusjuttuja // Illustration Stuff

Nyt on monsterit (ja parit muut kuvitukset) kasvaneet niin isoiksi, etteivät edes mahdu kunnolla paitoihin. Tällä...

Posted by Monsterium - Kuvituksia on 26. kesäkuuta 2015

Näyttelystä toiseen // From one exhibition to another

Viime maanantaina lähtivät seuraavan näyttelyn työt Matkahuollolla kahdessa paketissa kohti Uuttakaupunkia, ensi tiistaina menen itse perässä, kunhan siinä välissä sunnuntaina käyn purkamassa ensin Vaasan näyttelyni. Uudestakaupungista palattua perjantaina sitten Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamon kuukauden taiteilijan näyttelyseinän ripustustyö.

Näyttely suhahtaa loppuun aina ihan käsittämättömän nopeasti. Näyttelyaikani Vaasassa on ilmeisesti vähän normaalia pidempi, mutta silti sitä tuijottaa silmät ammollaan kalenteria ja ihmettelee, että joko se nyt on kuitenkin loppumassa.

Ilmeisesti näyttely ei olr ollut mikään hirveä yleisösuksee, enkä tiedä, onko missään lehdessä ollut siitä kritiikkiä. Pohjalaisessa julkaistiin kyllä muutama viikko sitten pieni puffijuttu, joka oli kirjoitettu lehdistötiedotteeni pohjalta, muista jutuista en tiedä. Henkilökohtaista palautetta on tullut poikkeuksellisen vähän ja yhtään työtä ei ollut eiliseen mennessä mennyt kaupaksi. Edellä mainittujen asioiden perusteella tätä näyttelyä voisi tietenkin pitää jonkinlaisena epäonnistumisena ja kai se noiden tavoitteiden mittapuulla laskettuna sitä olisikin, mutta itse olen niin onnellinen siitä, miten kokonaisuudesta muodostui kovan puurtamisen jälkeen juuri sitä mitä pitikin - "Sehnsucht" on tasapainoisin näyttelyni pitkään aikaan, eikä siellä ole esillä yhtään kompromissityötä (vaikka tekniikan kanssa kompromisseja joutuikin tekemään); olen niin tyytyväinen saavutukseeni, etten oikein osaa murehtia kunnolla edes hiljaisuudesta sen ympärillä. Kyllä silti vähän jännittää nähdä vieraskirja: onkohan siellä yhtään kommenttia ...tai edes yhtään nimiä?

Uudenkaupungin näyttely on jo niin lähellä, että ajatukset ovat melkeinpä vain ja ainoastaan sen parissa. Maanantaina pakettien mukana ei lähtenyt ihan kaikki, vielä pitää vähän säätää ja vääntää, kirjoittaa lähetyslistaa ja miettiä pelikuvioita valmiiksi. Jospa tällä kertaa osaisi toimia niin, että ehtisi nauttia pienestä kauniista kaupungista turistinakin vähän aikaa, eikä vain vajoaisi pystytyksen ja avajaisten jälkeen zombiemaiseen olotilaan, kuten tavaksi on tupannut käydä.

EDIT myöhemmin: Vaasassa vieraskirjassa oli nimiä ja kommentteja nostamaan mielialan kattoon ja teoksiakin meni kaupaksi. Joten kaikin puolin onnistunut näyttely. Ja kerrankin osasin pystyttää näyttelyn Uudessakaupungissa niin, että turismille olisi ollut aikaa, jos vain tauti ei olisi vienyt mukanaan... Mutta se onkin jo oma tarinansa.

---

Last Monday my new exhibition works took off towards Uusikaupunki by bus, on next Tuesday I will follow them, and in between, on Sunday, I'll go take down my Vaasa exhibition. After coming back from Uusikaupunki, on next Friday, I will hang my Jyväskylä Artists' Society's Artotheque artist-of-the-month miniexhibition at the Gallery Becker back in Jyväskylä.

Exhibition time itself ends always unbelievable fast. My exhibition time in Vaasa is a bit longer than average, I guess, but still I just stare at my calendar and I wonder, how can it possibly be ending already.

I guess the exhibition hasn't been a grand success (not reaching a lot visitors), and I don't know, if there has been any critique at all in any newspapers. There was a short introduction story in a local newspaper a few weeks ago, which was written based on my press release, but I don't know about other articles. I have received far less personal feedback than I do normally and not one work had been sold until yesterday. According to those facts, I should probably consider this exhibition to be a failure of some kind, and probably it is, if you look only to those facts, but I myself am so happy about how the exhibition layout is just what it was supposed to be - 'Sehnsucht' is my most balanced exhibition for a long time and not one "filling" or compromise work is shown (even though I had to compromise with a technique a little bit); I'm so pleased about my work, that I don't find myself worrying even about the silence around it. Still I'm a little bit excited to see, if there are any comments in my guest book ...or any names.

The Uusikaupunki exhibition is already so close ahead, that my thoughts are almost only there. On Monday everything did not leave the studio, so there's little bits and bobs still to remember, and small preparing jobs to do and I still have to plan the set up process. I wish that this time I can make everything go in a way, that I could have some time to enjoy this beautiful small town even for a while, instead of going to the zombie mode after the exhibition opening, like it has been for a couple of times lately.

EDIT later: There were a lots of names and comments in my Vaasa exhibition guestbook, and I was so happy about it... and a few works were sold. So, very successful exhibition in every way. And, this time I was so well prepared with Uusikaupunki exhibition that would have had time for some tourism in Uusikaupunki, if I hadn't got sick... But that's a whole different story.

Utu ja Aamu // Mist and Dawn

Utu ja Aamu -sarjojen e.v.-vedokset löytyvät kehystettynä Jyväskylän taiteilijaseuran taidelainaamosta (Galleria Becker)...

Posted by Päivi Hintsanen on 14. kesäkuuta 2015

Värikki-vahakyniä / Wax crayons

Kun mieli on jähmettynyt, käsillä tekeminen auttaa. Kuluneella viikolla olen tehnyt pari päivää jotain ihan muuta: Värikki-vahakyniä (joita löytyy Jyväskylän taidemuseon lisäksi myös Emalipuu-kaupasta Höyry-gallerian yhteydestä, Korpilahdella), jatkanut virkattuihin isoäidin neliöihin pohjautuvaa Granny's Legacy -projektia uusien ideoiden kehittämisellä (joista lisää myöhemmin) ja iltaisin tv:n ääressä olen valmistellut pilalle menneitä vedoksiani uusiokäyttöön ja virkannut kasvivärinäytteistäni pieniä lappusia, jotka on helpompi säilyttää ja joita on helpompi käyttää luennoilla yms. Olo on helpottunut, kun ei tunne itseään ihan totaalisen aikaansaamattomaksi, vaikka ei juuri sitä saisikaan tehtyä, mitä pitäisi. Ja aika ihanaa, kun koti tuoksuu mehiläisvahalle.

When my mind is complete empty, crafting helps. During the last weeks I've spent a few days doing something completely different: Värikki wax crayons (which can now be found in the Jyväskylä Art Museum shop as well as from Emalipuu shop at downstairs of Höyry gallery in Korpilahti, near Jyväskylä); I also continued my Granny's Legacy project, which is all about crotcheted granny's squares (more about that later, and during evenings, while watching tv, I've been preparing my bad prints to reusing purposes, and I've been crotcheting small patches of my natural dye sample yarns - they'll be easier to store and easier to use in my lectures etc. I've not really done anything I should have done, but still I'm quite relieved after doing everything else - I'm not completely useless. And I love when my home smells bees wax.

Kesä ja loma <3 mutta älä jää tuuleen makaamaan!Lomapuuhaksi värittely Päivi Hintsasen Värikki-vahaliiduilla (nyt...

Posted by Jyväskylän taidemuseo on 13. kesäkuuta 2015

Näyttelyjen välinen lamatila // The Standstill between two exhibitions

Näyttelyn pitämisessä kehittyy takaperin: yleensä, kun tekee jotain tarpeeksi monta kertaa, asiat tuppaavat helpottumaan ja nopeutumaan rutiinin syntymisen myötä, mutta näyttelyjen järjestämisen kohdalla tuntuu olevan tismalleen päin vastoin. Mitä useammin näyttelyitä pitää, sitä tahmeammin valmistelut sujuvat, sitä enemmän on ongelmia varsinaisessa ripustusvaiheessa ja sitä kauemmin näyttelypystytyksestä toipuminen tuntuu kestävän. Myös näyttelyn huolellinen suunnittelu tuntuu korreloivan suoraan näyttelyn mikä-voi-mennä-pieleen-menee-pieleen-pahimmalla-mahdollisella-tavalla-ja-suunnitelmista-ei-varmasti-ole-mitään-apua-lällällällälieruu-kertoimeen. Siis juuri nurinkurisesti - näyttelyiden ripustuksesta selvinnee parhaiten, kun ei tee mitään suunnitelmia, koska mitä nopeammin pää saadaan tyhjäksi kaikista tyhjistä valmisteluskenaarioista, sitä nopeammin päästään ripustuksen kimppuun uusilla suunnitelmilla, jotka pitää tehdä joka tapauksessa.

Nyt on jo viikko Sehnsucht-näyttelyn avajaisista Black Wall Galleryssa, Vaasassa, ja edelleenkin kaikki arkisetkin toimet tuntuvat melkein ylivoimaisilta. Tosin tällä kertaa näyttelyyn oli sekä henkisesti että fyysisesti ladattuna niin paljon enemmän kuin moneen muuhun näyttelyyn, että ymmärrän kyllä, mistä tämä väsymys kumpuaa. Antaisin itselleni pari vapaapäivää, ellei olisi sitä seuraavaa näyttelyä edessä: Uuteenkaupunkiin menevät työt ovat parhaillaan kehystyksessä, julisteita, tiedotteita ja sen sorttista pitäisi pykätä kiireellä kasaan. Ja jotenkin itsensäkin pitäisi saada taas ihmismäiseen kuosiin ennen seuraavaa lähtöä. Onneksi vielä pari viikkoa palautumisaikaa (ja rästien altasuorittamisaikaa).

Viime viikon keskiviikon muutaman tunnin ja torstain puoli vuorokautta kestäneen hermoja raastavan ja sekä psyykkisesti että fyysisesti kuntoa koetelleen pystytysrupeaman jälkeen perjantaiaamuna pää oli lyijyä, sisältä ja ulkoa. Kerrankin olin tyytyväinen, kun pressiin ei saapunut ketään: itse olin kyllä fyysisesti läsnä, mutta kun aivo kompuroi jo kaksitavuisissa sanoissa, niin mitä olisikaan tullut koko sen Sehnsucht-sanan ja koko näyttelyyn upottamani henkisen latauksen selityksestä. Puhumattakaan silmäpusseista, jotka olisivat innostuneet sanomalehtimusteesta, jos henkilökuvan olisivat innostuneet nappaamaan. Toisaalta: kyllähän pressitilaisuuden tyhjyys harmittikin ihan oikeasti. Tuossa tilanteessa pääosa harmituksestani kumpusi lähinnä muutaman lisäunitunnin menettämisestä (olisin niin mielelläni nukkunut sen ajan, kun nuokuin pressitarjoilun äärellä), mutta etenkin jälkeenpäin tiedotuspaitsio oli kääntyä ärtymisen puolelle. Olisi ehkä kääntynytkin, jos en olisi ollut niin väsynyt. Meinasin jo, että toteutuuko tässä aiemmin tekemäni ennustus siitä, että seuraavasta näyttelystäni ei tule juttua ollenkaan, mutta pari päivää sitten Pohjalainen kertoi tekevänsä viikonloppuna jutun tiedotteeni pohjalta. No, ehkä etukäteen harkiten kirjoittamani sanat tässä tapauksessa kertovat selkeämmin näyttelyn taustasta kuin kaksitavuiset huonosti artikuloidut ja väsyneet urahdukseni toimittajalle olisivat livenä kertoneet.

Sikäli tuo pressitilaisuuden mönkään meneminen ei oikeastaan edes ihmetyttänyt, koska viimeisen kuukauden ajan ja näyttelyä valmistellessa ja ripustaessa kaikki vain meni ensin mönkään, yksikään asia ei sujunut kertaotolla. Siksi olenkin jotenkin erityisen ylpeä siitä, mitä tilassa on esillä: kaikista vastoinkäymisistä - pienistä, mutta lukuisista - huolimatta näyttelystä tuli sitä mitä piti. Tyhjässä pressitilaisuudessa oli aikaa katsoa ympärilleen ja todeta, että hyvä tuli. Ehkä se hetki olikin käännekohta: avajaisiin tuli ihmisiä ja olen saanut hyvää palautetta. Eikä yhdessäkään yksityisnäyttelyssäni ei ole koskaan ollut niin hyvää valaistusta!

---

When having exhibitions, you develope backwards: usually, when you repeat something several times, things tend to get easier and faster when some kind of routine is found, but with exhibitions it's complete opposite. The more you have exhibitions, the slower the preparation is, the more you'll have problems with the setting up process and the more it takes to get over the whole preparation-setting-up-opening thing. Also, the detailed planning seems to correlate to the what-can-go-wrong-goes-wrong-in-the-worst-possible-way-and-your-plans-won't-certainly-help-at-all-nyah-nyah-nyah-factor of the exhibition. That means, in a topsy-turvy way: you'll propably will survive building the exhibition, if you don't do any plans, because the faster you can empty your head of all the plans and scenarios, the faster you'll get to the actual work with new plans - which you have to do anyway.

Today it's already one week from the opening evening of the Sehnsucht exhibition at the Black Wall Gallery, Vaasa, and still every small chore feels overwhelming. Though this time I had to carry so much both physical and psychical things with this exhibition, that I can totally understand myself and my tiredness. I would give myself a few days off, if I only didn't have another exhibition coming: prints going to be exhibited in Uusikaupunki, are to be framed at the moment, and I should write press release, check posters and invitations as fast as I can (already late with these). And somehow I should collect myself to be somekind of person again before the next trip. Luckily still a few weeks time to recover (and make all the undone work during three weeks time).

After the few hour exhibition building work in Wednesday last week, and then over twelve-hour marathon without breaks then on Thursday, was challenging both physically and psychically, and on Friday morning I woke up with a head of lead inside out. For once I was pleased, when nobody came to press event: I was there physically but my brain stuttered already with two syllable words, so what would it have been like to explain the universe of the exhibition title 'Sehnsucht' and the tremendous spiritual load I've put in it. Not to mention about the dark bags under my eyes, which had been totally exhilarated of the printing black of the newspaper, if there would have been an artist photo. But on the other hand: I was really upset about the fact that no press was present at all. At that moment it was mostly the fact that I missed a couple extra hours to sleep (I would have been so glad to sleep the whole time, when I was waiting at the space, in vain), but afterwards I was about to get a bit irritated about it. I was already thingking that maybe my foretelling earlier of not having any newspaper mentions of my following exhibitions will come true after all, but a couple of days ago I received email from the local newspaper Pohjalainen and I found out that they will write something of the exhibition using my press material only. Well, maybe my words, written in the state of pre-tiredness will tell more clearly about the exhibition than those two syllable badly articulated and exhausted gruntings would have told.

In fact, I was a bit sad, but I really wasn't even surprised about the poor success of the press event. When I think about the last month and the exhibition preparing and setting up provess, there is nothing that did go right at first try. That's why I'm especially proud of what is now shown at my exhibition: despite of all the misfortunes - which were small but many - the exhibition is just what I had hoped. At that empty press event I had some time to look around and make a note to myself: I did well. Maybe that was the turning point: there were people at the opening party and I have received such a good feedback. And I've never ever had such a good lights in any of my previous exhibitions!

Viimehetkenpaniikki / Lastminutepanic

I thought I was over this phase many days ago... but no. Here I am editing, it's over half past one at night and the exhibition building starts tomorrow... #vaasa #vasa #vaasantaiteilijaseura #blackwallgallery #artistlife #artist #sehnsucht #exhibitionpreparation #exhibitioncomingsoon

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 1. 06ta 2015 klo 15.38 PDT

Avauduin aamulla FB:ssä: Viime hetken editoinnin epätoivoa. Aamulla kuolemanväsyneenä ryömin kolostani koneen ääreen viimeistelemään editointia, joka oli yöllä pakko jättää kesken, kun ei vaan päässä enää liikkunut mikään. Eikä liikkunut aamullakaan. Tässä jonkin aikaa sitten yritin raahata materiaalia vaikka tavoin aikajanalle, mutta ei. Mietin jo epätoivoissani, että miten tästä asiasta voi kysyä edes millään Premiere-vertaistukipalstalla, kun ei tule edes mitään virheilmoitusta, jonka voisi antaa johtolangaksi. Sitten tajusin, että mikään muukaan ei koneella toiminut: yritin painella vaikka mitä nappeja - ei mitään reaktiota ohjelmassa. Kunnes sitten koitti hämmentyneen ylevä hetki, jolloin ymmärsin, että pöytäkoneessani ei ole kosketusnäyttöä. Hiiren käyttö auttoi kummasti asiaan. Oh, tämä mobiilielämän aikakausi.

---

Nyt videot on - pitkän ja monimutkaisen prosessin jälkeen (ihan oma tarinansa) - DVD-levyillä ja varmuuskopioin niitä parhaillani ulkoiselle kovalevylle, jonka otan läppärin kera mukaan. Projekti on alkanut kauan aikaa sitten ja tein Verba-trilogian kaksi tänä vuonna valmistunutta videotakin perinteiseen 720x576 px -kokoon, eli ei mistään teräväpiirrosta puhuta. Tätä näyttelyä ajatellen sillä ei ole merkitystä, koska en onnistunut haalimaan kasaan keskenään samanlaisia mediasoittimia, jotka olisivat pyörittäneet materiaalini ja mihin minulla olisi ollut varaa (tämä oli saamastani apurahasta huolimatta haastava projekti!) Toisaalta: myöskään tulevaisuudessa pitänee noissa flash-animaatioissani pysytellä varsin pienissä pikseleissä: jo tämä koko, noin viiden minuutin pituisilla pikkuvideoilla, oli jo aika kitkuttavaa tekemistä. Tai ei tekemisen vaiheessa varsinaisesti, mutta elokuvamuodossa movina ulos vietäessä. Mieluummin jatkossakin pientä ja sulavaa kuin suurta ja nykivää. (Animaatiorunoni ovat tauotonta ryöppyä, niitä ei voi myöskään tehdä ainakaan tässä muodossaan useammassa pienessä erässä, jotka sitten editoisi Premieressä - kun ei ole kohtaa, josta voisi katkaista).

Tuo mediasoittimen hankkimisprosessi oli melkoisen koominen sessio ja kolmen aktiivipäivän jälkeen tajusin onneksi jättää sikseen, muuten en varmaan olisi ehtinyt saamaan projektia edes valmiiksi. Tutut suosittelivat jos minkälaisia kolmenkympin soittimia, mutta kun tutkin tarkemmin, a) niitä ei enää ollut joko saatavilla, tai b) kun tutkin kommentteja ja käyttökokemuksia, kävi aika pian ilmi, että tällaiseen näyttelykäyttöön niitä oli edes turha miettiä. Onneksi muistui mieleeni Live Herringin vuoden 2011 tapahtumaan hankitut dvd-soittimet - joten ei muuta kuin materiaali dvd:lle ja that's it. Tosin, koskaanhan mikään ei ole niin yksinkertaista: olin unohtanut näiden editoimattomien vuosien aikana, että toistimet, televisiot ja/tai tykit nappaavat PAL-kuvan pinnasta ihan ison prosentin, ja runoistani rajautui aika turhauttavan suuri määrä pois. Otti useamman hetken itkien, riipien, miettien pää höyryten ja nettiä läpi selaten, ennenkuin muistin, että kannattaa pakottaa 720x576 PAL widescreen-formaattiin: ylhäältä ja alhaalta varmaan häviää pari pikseliä, mutta se ei ole niin tuhoavaa kuin 10% häviäminen sivuilta - ja mustat palkit saa kyllä peittoon pahvilla vanhaan malliin. Tämän oivalluksen tehtyäni suurin stressi petollisesti hävisi, vaikka varmaan vielä pahin on edessä ripustusvaiheessa.

Itselleni näissä Verba-trilogian videorunoissa se kaikkein tärkein on sisältö, siksi tuntuu oudolta puhua niistä niin tekniikkakeskittyneesti. Tosiasia kuitenkin on, että tekniikka pitää saada kuntoon, jotta sisältö ja se olennaisin näyttää siltä kuin pitäisikin ja tulee esiin niinkuin on tarkoitus. Vaikeinta videohommissa on aina löytää se keino, millä yhdistää omat resurssinsa omiin vaatimuksiinsa. Epätoivoisimmalla säätöhetkellä olin jo luovuttaa ja ajattelin, että eihän se haittaa, jos osa leveydestä rajautuu pois - mutta kun nyt katsoin teoksia uudelleen, oikein hävetti, että sellainen ajatus oli edes käynyt mielessäni. Visuaalisesti rakennetuissa runoissa kuvan tasapainollakin on merkitys ja vaikka näyttelytilanteessa satunnainen galleriavieras ei olisikaan huomannut kuvan rajautumista ollenkaan, lopputulos ei olisi ollut sitä, minkä halusin näkyville.

Mikä lohdullinen hetki löytyikään tästä päivästä, kun lopulta istuin aamupäivällä työtilan lattialla kuuma kahvikuppi kädessäni, kun projektori tikitti pinnatuolilla kuvaa seinään raivattuun tyhjään kohtaan, ja kun vihdoin pystyin toteamaan itselleni, että ehkä saan sittenkin esille sen, mitä ajattelin.

ps. Sehnsucht-näyttelyn tiedote ja lisätietoa myös videoista löytyy nettisivuiltani

---

This morning I FBd: The last minute editing despair. This morning I was dead tired when I tried to continue the editing process, which I had to leave last night after my brain stopped working. And my brain didn't work this morning either. I tried to drag and drop some editing material to timeline in editing program, but nothing happened. I was desperate: how could I even ask anything in any Premiere support page, when I don't even get any error messages or such to give as a clue. Then I realized, that nothing else was working too: I tried to push all the buttons, but no reaction at all. Until the moment of sublime astonishment, when I finally understood that there's no touch screen on my table computer. Using mouse did help in mysterious way... (This mobile age...)

---

The videos are - after long and complicated process (which is a whole different story) - saved as DVDs and at the moment I'm making backups, which I will take with me in case of... The project has started a long time ago, so I made the two videos of Verba trilogy in same format as the one before, to 720x576 px size - so not any high definition video. In this exhibition that doesn't really matter in any way, because I couldn't get enough identical media players which would have played my material and which I could have afforded (this was actually really challenging, even though I have a grant for this exhibition and more financial resources to use than normally!) On the other hand: I think I have to use quite small resolution in my future flash animations too: even in this small size making five minute videos was quite slow. Not necessary in the process of making but exporting movs was using everything my computer could give. So, rather small and smooth than big and bulky in future too. (My animated poeams are non stop flood of words, I can't make several small flash animations and then combine them in Premiere - I simply don't have any scene I could cut the animation).

The process of getting the media player was quite a comical session and after three active days I realized that it would be better to leave the whole thing, otherways I wouldn't have time to finish the whole process. My friends recommended me all kinds of thirty euro players, but when I took closer look at the players, a) they were not available anymore, or b) when I read comments and user experiences I quite fast realized that these wouldn't help me in my exhibition use. I was glad to remember the dvd players that we bought for the Live Herring 2011 event - so I planned to burn the material on dvds, and that's that. Of course, nothing ever is as simple: during these un-editing years I had forgotten the fact that most players, tvs and/or projectors cut several percentages of PAL videos, and too much of my poems was cropped out in this process. It took several big moments when I was crying, thinking my head off and browsing the internet like a madman, before I remembered that I should force the 720x576 pixel film to PAL widescreen: some pixels are cutted from the top and from the bottom, but it's not as destructive as missing 10% from the sides - and the black bars can be blocked with cardboard like in old days... After this realization the biggest stress vanished, although the biggest problems are probably ahead at the stage of setting up the exhibition.

For myself the most important thing with these Verba trilogt videos is of course the content, that's why it feels so strange to write about them so technology centered words. Still the fact is, that the techbology must work, so the content and the most essential of all will be delivered as it should be. The most difficult thing with these videoworks is to find the means to combine the resources in use to my own requirements. At the most desperate moment of endless seeming tuning I was quite ready to give up and I thought that it wouldn't really matter, if some of the content width is cropped out - but now, when I rewatched the videos, I'm ashamed of my thoughts. When the poems are built visually, the balance of the words and of images means everything, and although the random exhibition guest would propably paid no attention to the cropping of the image, the result just wouldn't be the same I wanted to exhibit.

What a comforting moment I found in mids of this day, when I finally sat down in forenoon, with a hot coffee cup on my hand, when the projector sitting in a wooden kitchen chair reflected the image to the emptied wall space, and when I finally could state to myself that I propably could deliver what I would like to.

ps. The press release of the Sehnsucht exhibition and more information on these videos can be found on my web page