maanantaina, helmikuuta 23, 2015

Projekteja / Projects



Kaiken sälätyön ohella olen siivonnut parvekettani tehdäkseni sinne tilaa sekä työlle että vapaa-ajalle (mielessäni siintävät jo kesäiset aamukahvihetket), ja olen samalla inventoinut parvekkeella asuneita värjäystavaroitani. Löysin myös jonkin aikaa kadoksissa olleet värjäysnäytteet, jotka osuivat käsiini juuri sopivaan aikaan yhtä tulevaa väriaiheista luentoa varten. Hitaasti etenevässä siivousvimmassani olen löytänyt itsestäni uudelleen listojen kirjoittajan. Parvekesiivoilun yhteydessä ja omassa työhuoneessa tavaroita siirrellessä löytyi niin monta keskeneräistä projektia, jotka ovat jääneet aloituksen jälkeen siihen kuuluistaan "sitten kun" -aikaluuppiin, että tilanne alkoi tuntua sietämättömältä. Nyt pöydälläni on päivittäin kasvava lista asioista, jotka aion kurinalaisesti viedä loppuun siinä järjestyksessä, kun ne listalle ovat päätyneet. Kunhan aina päivittäiset akuutit asiat saa alta pois.

---

I've been cleaning up our balcony to make some room for both work and leisure (I already can imagine the summer morning coffees in a fresh June air), and at the same time I've been making inventory of all the dyeing equipment I've been keeping in my balcony. I also found some dyed yarn samples which have been lost for a while - just in a right time for my upocoming lecture on colours. In this slow cleaning process I've found again the list-maker in me. While I was cleaning the balcony and moving stuff around in my own working space I found so many unfinished (or should I say, incomplete) projects, that after starting have lingered in that infamous "when I've got more time" time loop, that the situation started feel unbearable. Now there is a daily growing list of these projects, that I will finish, disciplinery in the order, in which they are now listed. As soon as I always get my daily acute projects finished first.

Ei kommentteja: