Noel Gallagher’s High Flying Birds - Ballad Of The Mighty I

Varmaan pitäisi nyt käyttäytyä "Kel onni on, se onnen kätkeköön" -tapakoodin mukaisesti, mutta en jaksa. Olen niin vilpittömästi onnellinen siitä, että sain paikalliselta Taikelta tonnin erään (itselleni henkisesti suuren) teoskokonaisuuden toteuttamiseen (tai, oikeammin, yhteen pieneen osaan siitä) - ja viikko sitten Taiken pääkonttori (audiovisuaalinen taidetoimikunta) tykkäsi tuplasti enemmän ja turvasi ensi kesän Vaasan näyttelyni toteutumisen. Ihan suunnitelmani mukaisesti en varmaan pääse kesän näyttelyä toteuttamaan, mutta apurahan kanssa omat rahani riittävät siihen, ettei suunnitelmia joudu kirjoittamaan ihan kokonaan uusiksi, pienehkö säätö riittää. Samalla jotenkin tuli uudelleen uskoa myös siihen, että kyllä sekin päivä vielä joskus koittaa, kun pystyy toteuttamaan näyttelynsä (tai isomman teossarjansa) ilman minkäänlaisia kompromisseja.

Aloitankin kesän näyttelytöiden viimeistelyn maaliskuussa. Helmikuu on kulunut sutjakkaasti paperitöissä (odotan myös sitä aikaa, kun paperityöt taas tarkoittaisivat pääsääntöisesti jotain muuta kuin tili- ja veropapereita, apurahojen ja näyttelyjen hakupapereita ja kaikenmaailman lomakkeita, joita pitää täytellä - esimerkiksi akvarellipaperia tai uusia painopaperikokeiluja... mutta sitä saa nyt taas vähän odotella). Koska päivät ovat olleet niin säläisiä, täynnä pientä säätöä ja pätkätyötä, päätin jo tammikuussa, etten edes yritä tehdä alkuvuonna mitään keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä vaativaa. Uusien taidekuvasarjojen tekeminen ja varsinkin noiden isompien monimediaalisten projektien toteuttaminen on saanut jäädä odottamaan ja printterin päälle on kasautunut koko joukko pieniä käsikirjoitusjuttuja, kuvitusluonnoksia ja muuta pienimuotoisempaa, hahmotteluita ja suunnitelmia hetkeen, jolloin aika on taas ehjää.

Mutta nyt sujuvat nämä toimistohommatkin ja pienen sälän viskelyt hyvillä mielin.

...

I should propably act like the Finnish old saying says /translated roughly: "If you are happy, you should hide it". (Originally taken from a poem by Eino Leino, the phrase is sort of speaking out loud the belief, that if you show how happy you are, you will lose it somehow.) But I don't really care. I'm sincerely happy about the fact, that I received a grant from a local art council to execute one (small) part of one of my new art projects (and this one is emotinally the biggest one for myself) - and before that I learned that I also received a grant for my exhibition in Vaasa (Finland) next June. I probably won't be able to proceed with the exhibition using the original plans, but at least I have now enough finances so that I don't have to re-write the exhibition plan totally, I only need to adjust a little bit. And somehow I got some faith in the thought, that some day I can execute my exhibitions (or larger print series) without any compromises.

I will start the last working phase of the summer exhibition works in March. This whole February has been flying by fast while I've been handling papers (I also wait for the time, when working with papers means aquarell papers or new printing paper experiments instead of office papers and grant and exhibition applications and all kinds of forms that you have to fill... but there's still some time to wait for that to happen) Because the days have been so full of all kinds of small stuff, I decided early on January, that I won't even try to do anything that requires concentration and perseverance in the beginninig of this year. New art print series and especially those bigger multi media projects just have to wait and now there is a pile of small transcriptions for booklets and stories, illustration sketches and all kinds of small stuff piling upon my printer, plans and sketches for the moment, when the time is whole again.

But now, at this time, it feels quite fun and easy to do even these boring office work.