perjantaina, elokuuta 22, 2014

Näyttely, tapahtumia, linkkejä - The exhibition, some events and links

Kaipaus / Longing. Pigment ink print, ed. 25, 190€, 27x27cm+marg.

Näyttely Höyry-galleriassa jatkuu vielä reilun viikon. Aina näyttely tuntuu loppuvan melkein samantien, kun on mukamas juuri saanut sen pystyyn. Tällä kerralla näyttelyaika on keskimääräistä kolmea viikkoa pidempi, täysi kuukausi, mutta silti huomasin yllättyväni siitä, että työlistalla oli jo teosten pois roudaamisen järjestäminen. Palautetta näyttelystä ei ole valtavasti tullut, mutta joitakin pieniä kommentteja - ja sitten tietenkin tämä Riikka Mahlamäki-Kaistisen kirjoittama blogijuttu Päivi Hintsasen ja Timo Sälekiven työt vievät jonnekin muualle.

Tulevat järjestelyt pyörivät mielessä. Näyttelyn päätyttyä on vain viikko aikaa käydä kehystämässä lisää teoksia Habitarea varten (FB-tapahtuma) ja Habitaren kanssa osittain päällekkäin tapahtuvaa Jyväskylän taiteilijaseuran teosvälitystilaisuutta varten (FB-tapahtuma). Viime viikolla tein myös lopultakin sopimuksen Tampereen taidemessuille osastumisesta - se on onneksi vasta marraskuussa, joten siihen ehtii valmistautua.

Päivät kuluvat tällä hetkellä suuren kuvitustilauksen viimeistelyssä (surullisen satukirjan kuvitus on loppuvaiheillaan, tekemäni sarjakuva on pieniä muutoksia vaille valmis) ja loput hetkistä lipsahtavat näköjään tapahtumiin valmistautumiseen ja aikataulujen laatimiseen. Olkoon tapahtuma mikä tahansa, näköjään se aina tarkoittaa hillitöntä aikataulutusrumbaa ja pienten asioiden paraatia ja muutamaksi tunniksi arvioidun pikkuhomman sijaan huomaa urakoineensa järjestelyiden kanssa viikon.

---

Our exhibition at the Höyry gallery continues still just over one week. Every time it feels like the exhibitions end always almost rightaway after opening. This time the exhibition time is a whole month, a week longer than the three-week period normally used in Finnish galleries, but still I found myself surprised when I noticed that I should already arrange when to go to pack our works after exhibition and transport them back to our studios. We haven't received a lot of feedback, but some small positive comments - and one extremely good blog review of the exhibition (only in Finnish though).

The arrangements of the future events have filled my brain. After the exhibition ends, there is only one week time to frame artworks to Habitare Fair in Helsinki (FB event) and to the Jyväskylä Artists' Society's local art sale event, partly overlapping with Habitare (FB event). Last week (finally!) I also got the contract of Tampere Art Fair, so that's official now too - but gladly it will be happening only in November, so I have some time to prepare for that one.

My days are now spent with a large illustration commission (illustrations for the sad children's story are soon finished, and a cartoon that I already made needs only a few small changes) and the rest of the time seems to go to preparing for the events and to making the endless schedules for everything to happen in time. It doesn't matter if it is just a one day small event or something that takes the whole week, it always means unrestrained scheduling sessions and the parades of small things, and something small that I thought would take only a few hours turns to be a week of  arduous work.

keskiviikkona, elokuuta 20, 2014

Sataa, sataa - It Keeps Raining

"Myrskykeinu". Sarjasta "Ihmisiä saarillaan" // "Storm Swing". From series "People on Their Islands", 2014, edition of 30, pigment ink print, 15x15 cm + margin.

Viime viikonloppuna kävimme Isokarin majakalla. Luontoa, lampaita, ulkovessa, hyttysiä ja isoja ristilukkeja. Ilma tyyni ja aurinko paistoi - illalla nousi tiheä pimeys, jota majakan valo halkoi. Uskomattoman upeat kalliot ja merivesi oli lämmintä - vaikka uimaan en uskaltautunutkaan, niin kahlasin pitkään vedessä polviani myöten ja katselin merenpohjan kiviä kirkkaan veden läpi.

Majakka on oikeastaan Uudenkaupungin edustalla, mutta köröttelimme Raumalta paatilla useamman tunnin merimatkan Kylmäpihlajan majakan kautta koukaten ja useampien pookien kautta hidasta reittiä takaisin. Viisi-kuusi tuntia keinuvassa veneessä oli maakrapu-minälleni liikaa, sunnuntai-ilta meni maatessa huonovointisena ja päässä keinui vielä seuraavanakin päivänä (ja paluumatkalla junassa syöminen oli mahdotonta). Hetki kallioilla keskellä merta, keskellä ei mitään, oli kuitenkin sen arvoista.

Vietimme Raumalla myös ylimääräisen (ja sateisen) päivän. Rauman vanha kaupunki ei ole turhaan yksi Unescon maailmanperintökohteista - tuntuu kuin oikeasti kävelisi menneessä ajassa. Elokuun sateinen päivä oli hyvä päivä vierailla kaupungissa, kun turistimassat olivat jo hiljenneet ja sai valokuvia myös tyhjistä kaduista. Silti matkan väsymys puski päälle ja melkeinpä matkan helpottavimmalta tuntui hetki, kun sai vaihtaa kuivat sukat ja kengät jalkaansa ja istua paluubussiin. (Matka sai hieman surullisen lopun: viiden tunnin yhden bussin ja kahden junan paluumatka kasvoi seitsemään tuntiin, kun viimeinen juna seisoi muutaman tunnin Oriveden lähettyvillä henkilövahingon vuoksi.)

Muistikirjani säilyi tyhjänä koko matkan, mutta kameraan tallentui kymmeniä muistiinpanomaisia kuvia. Ja päähän tuli ideoita uusista kuvista, jotka toteutan lähitulevaisuudessa.

---

Last weekend we visited Isokari lighthouse on the west coast of Finland. Nature, sheeps, outdoor toilet with mosquitos and cross spiders. The weather was still and sunny - and in the evening the dense darkness took over, cutted only by the lighthouse light. The unbelievable beautiful rocks and the seawater was warm - even though I didn't go to swin, I walked long time in water reaching up to my knees and watched the stones at the bottom of the sea through the clear water.

The lighthouse is actually situated more near to Uusikaupunki town, but we took a boat from Rauma town for hours, and also visited Kylmäpihlaja lighthouse on our way, and on the way back we drove around near some pookis (sort of "lighthouses" without any lights in them), which made the trip a bit longer. Five-six hours in swaying boat was too much for landlubberish old me, and it took the whole Sunday evening to get over the nausea, and I still got the swinging feeling through the whole next day (and I couldn't eat anything on the train back home). But for those few moments in the middle of the sea, in the middle of nothingness, was worth it all.

We spent one extra (rainy) day in Rauma. Rauma old town is one of the Unesco world heritage sites, and I can understand why - there it really feels you are walking in past. The rainy Monday in August was a good day to visit the town, when most of the summer tourists were already gone and I was able to take some photos of the empty streets. But the tiredness of the trip started to take over, and almost the most  relieving moment was, when I could change my wet socks and shoes to the dry ones and then take the bus back. (The trip ended quite sadly: five hour trip with one bus and two trains took finally seven hours, when the last train was standing two hours at the end of the trip, because someone had walked under another train on the rail.)

I didn't make any sketches during the trip, but I took dozens of photo notes. And got some ideas of new pictures, to be made in the near future.

tiistaina, elokuuta 12, 2014

Hiljaista piirtelyä / Drawing in silence


Elämä on pienissä hetkissä. Aamuisin hidas alku päivälle, aamupala parvekkeella; kuppi kahvia ja toinenkin, ja kirja, sanoja toisesta maailmasta. Lämmin kesäsade pimenevässä illassa. Kesänurmikon alta nenään ryömivä kostea mullan tuoksu, aavistus syksystä. Työskentelyä ilman tietokonetta, tuntikausia luonnostellen karun kaunista tarinaa, joka on vuoroin inspiroinut, vuoroin ollut niin raskas työstää, että kynä on muuttunut kädessä liian painavaksi pidellä. Kesän viimeiset mansikat. Kevyt irrallisuuden tunne. Toive siitä, että näitä hetkiä saisi säilöttyä pieniin lasipurkkeihin, jotka voisi avata vuosien päästä.

---

The life is in the small moments. Each morning a slow start for a day, some breakfast in a balcony; a cup of coffee, and another, and a book, words from another world. Warm summer rain in the darkening night. A scent of wet earth, slowly crawling from under the summer green grass, a hint of the autumn coming. Working without computer, sketching a raw, beautiful story for hours, sometimes inspiring and sometimes so hard to work with, that my pencil turns too heavy to hold. The last strawberries of summer. Light feeling of unattachment. A wish to have these moments preserved in small glass jars, to be opened years from now.

lauantaina, elokuuta 02, 2014

Päivi Hintsanen & Timo Sälekivi, Höyry-galleria 1.-31.8.2014


Näyttely on pystyssä ja avajaisissa oli kymmenittäin ihmisiä - ja teoksiakin meni kaupaksi. Kaikin puolin hyvä alku siis näyttelylle. Avajaisten päätteeksi kävimme syömässä ravintola Harmoonin puutarharavintolassa. Meille oli kyllä pöytä varattuna sisältä, mutta kun kerran puutarhassa oli juuri sopiva pöytä vapaana ja aivan täydellinen ilma ulkona syömiseen, peruimme varauksen ja asetuimme vanhan omenapuun alle. (Ruoka oli mainiota - suosittelen! - mutta jälkiruoka, mansikoita kermavaahdolla oli lähinnä huono vitsi: alle kymmenen halkaistua mautonta mansikkaa ja muutama vajaa lusikallinen juoksettuneen kerman oloista ainetta - lähinnä harmitti maksajan puolesta.)

Harmillisesti kuvat näyttelytilasta eivät oikein onnistuneet, pitänee tehdä varta vasten kuvausreissu paikan päälle. Mikäs sinne mennessä: Höyry-galleria ja sen sijaintipaikka, Korpilahden sataman alue, on ehdottomasti yksi lempialueitani Keski-Suomessa.

Mahdolliset kuvat tulevat esiin FB-sivulle: facebook.com/events/1457998774461110/

Huominen sunnuntai menee taas täysillä töiden äärellä: on vedoksia, joita pitää etsiä ja toisia, joita pitää tehdä, pitää kirjoittaa, päivittää, kääntää ja vääntää vaikka mitä. Mutta tänään vielä lekottelen lomatunnelmissa. Otan kirjan ja kupillisen kahvia ja teen oloni mukavaksi parvekkeella auringonpaisteessa.

---

The exhibition at Höyry gallery is now open. There were dozens of people in the opening and some artworks sold. It was a good start for the exhibition, in every way. After the opening we went to eat to a local restaurant Harmooni. We had the table reserved inside, but as it was so magnificent weather, and we found a perfect table at the Harmooni garden restaurant, we decided to stay outside and sat below one old apple tree eating really good food. (The food was actually really good, I can recommend that, but the dessert, strawberries with whipped cream, was almost a joke: only a few half-cut strawberries with strange cream - just made me feel bad for the one who paid the whole thing.)

Sadly our photos of the exhibition space didn't quite succeed. We probably have to make one more trip just to take some photos. Not that I mind: Höyry gallery and the place where it is situated, Korpilahti harbour, is one of my favourite places in Central Finland.

The possible new photos will be shown in FB site at facebook.com/events/1457998774461110/

Tomorrow, Sunday, I'll have to start working again: there are some prints to be searched and others to be printed, I have to write, make updates, turn and toss and everything possible. But today I still have a free day, la dolce vita, doing nothing. I'll just grab my book, take a cup of coffee and make myself confortable at my balcony, on the sunshine.