(Tämä oli itse asiassa jo eilisen iltapäivän vuodatus, mutta koska olen niin ylikierroksilla, etten saa unta, tulostan sen itsestäni sanoiksi nyt, melkein kaksitoista tuntia myöhemmin.)
Miten tässä pimeydessä voi tehdä töitä? Luonnonvaloloisteputkilampun (!) (mikä sana!) asentaminen työhuoneeseeni on jäänyt odottamaan sitä, että huoneen saisi kaikkien projektien keskeltä raivattua sellaiseksi, että sähkömies pääsisi paikalle ilman, että joku pino jostain kaatuu hänen kintuilleen, minkä seurauksena häntä kohtaisi parin viikon työkyvyttömyys, meitä haaste ja elon jatkaminen pimeydessä... Pitänee lopettaa amerikkalaisen tv-hömpän katsominen. Todellisuus vääristyy entisestään.
Mutta oikeasti. Tänään (teknisesti ottaen: eilen) olin iltapäivällä intovinkeänä kamera kädessä ajatuksenani ottaa sekä muutamia "tuotekuvia" uusista pinsseistä ja värityskuvista sekä hienoja prosessityökuvia siitä, kuinka projektini ovat levittäytyneet ympäri asuntoamme. Olohuoneen kuution kokoinen kynämeri olisi ollut erityisen hienoa dokumentoitavaa. Vaan kun maailma ei anna valoa talouteemme. Sielu ei kertakaikkiaan kestä sähkövalossa kuvaamista, kun kaikista kuvista tulee niin kellertäviä, ettei niistä saa kelvollisia kuvankäsittelylläkään, vaikka siinä suhteellisen taitava olenkin. Enkä halua käsitellä kuvia enempää, kun teen sitä muutenkin tarpeeksi. Haluan vain ottaa kuvan ja sillä siisti.
Kamerasta löysin tänään jonkun ihmeellisen sähkövalokuvausasetuksen, mutta se lähinnä nauratti. Ilmeisesti se yrittää joko toonata alas keltaista valoa tai kompensoida sitä sinisellä, mutta yhtä kaikki, lopputulos oli jotenkin äärimmäisen outo. Surrealistista otetta kaipaisin kameraltani monena muuna päivänä aina silloin tällöin, mutten tänään.
Lopulta löysin sen pienen pilkahduksen valoa olohuoneen ikkunan äärestä vähän vaille neljä ja sain hämärässä otettua muutamia kuvia Poissa-sarjan korteista. Sinisiä kylläkin, mutta sellaisia hämärän sinisiä, eikä keinotekoisen-sähkövalon-keinotekoisesti-luotuja-peittosinisiä, joten olen tyytyväinen edes siihen yhteen kuvaan.
---
Huomenna aamulla olen menossa Jyväskylän taidemuseolle pistämään ikkunaa ja pöytää kuntoon. Pitäisi herätä jo neljän tunnin päästä, jos meinaa olla sovittuun aikaan paikalla - ja vielä on vaikka mitä tekemättä. Kaikki jäi iltaan, koska aamulla en saanut mitään aikaiseksi, kun jännitin hammashygienistiä. Viime viikolla hampaasta irtosi paikka ja koska olin pitkään Helsingissä, sen paikkauttaminen jäi tähän päivään. Taisi olla aika vaikea paikattava, kun hygienisti alkoi jo kaipailla hammaslääkäriäkin (jotka olivat kaikki jossakin muualla) ja lopulta ei laskuttanutkaan mitään. Ei sattunut yhtään, mutta ien on ollut turvoksissa ja suussa veren maku koko päivän - ja jotenkin sellainen uumoilu, että kohta se sama paikka irtoaa uudelleen.
Paluumatkalla podin jännityksen jälkeistä väsymystä ja mietin, että pitää varmaan mennä johonkin hypnoosiin, kun huomaa, että tuo hammaslääkärin pelko on kasvamassa välillä ihan hallitsemattomaksi. Kävin pari vuotta sitten Göteborgin tiedemuseossa, jossa pääsin kokeilemaan jonkinlaista sugggestiota kivun hallintaan: istuttiin tuolille, laitettiin kuulokkeet päähän, painettiin nappia ja otettiin ihan perhanan kylmästä tangosta kiinni. Jo kymmenen sekunnin kuluttua tuntui, ettei yksinkertaisesti enää pysty pitämään kiinni, kylmyys muuttui nopeasti kivuksi. Ääni kuulokkeissa hoki ensin, kuinka hirveästi se sattuu, ja että kipu on ihan sietämätön, jonka jälkeen se yllättäen johdatteli ajattelemaan jotain muuta - ja hopsistalallaa, siinä istuin kymmenen minuuttia pidellen tangosta kiinni, enkä huomannut koko juttua. Niille, jotka eivät lähteneet äänen matkaan, tangosta kiinni pitäminen vaati todellisia ponnisteluja. Jostain syystä en pysty millään toistamaan itseni suggeroimista pelottomaan tilaan hammaslääkärin kohdalla - vaikka etukäteen tietäisin, ettei satu yhtään.
Joka tapauksessa, siinä hammashoitolasta paluumatkalla onnistuin hankkimaan itselleni jonkinlaisen sisäisen rauhan siitä, että vaikka en saanut tehtyä mm. taidemuseon kauppaan suunnittelemaani uutta kuvaa valmiiksi, ei se maailmaa kaada. Ehtii se myöhemminkin ja koska omaan vahvan taipumuksen megalomaniaan, niin ehkä on hyväkin, ettei tavara tulvi lattioille asti.
Nyt pakkaamaan viimeiset kortit pakettiin, ja sitten nukkumaan ne pari tuntia. (Voi olla, että huomisessa teehetkessä heittäydyn entistäkin surrealistisemmaksi.)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti