lauantaina, huhtikuuta 14, 2012

The Kramford Look - Justine


[Karannut suojatie I / Runaway Zebra Crossing I. Pigmenttimustetuloste, 27x42cm (+marginaali), ed. 15.]

Ahdistuskohtauksia siitä, kun joutuu pitämään omia projektejaan vakan alla. Tuntuu, että se omakin käytettävissä oleva aika menee sitten kaikenlaiseen epäoleelliseen, kaiken maailman plankettien täyttelyyn ja lähettelyyn. Onneksi olen nyt osannut sanoa jyrkästi "ei" kaikille tapaamisille seuraavan 2-3 viikon ajaksi - lukuunottamatta niitä aiemmin sovittuja ja viikottaisia pakollisia. Edessäni on viikkoja, jolloin minulla saattaa olla jopa kolme päivää putkeen OMAA AIKAA, omille töille. Uskomatonta. Ja suhteellisen tarpeellista, kun ottaa huomioon, että näyttelykutsarit pitäisi saada painoon ensi viikon alussa, eikä näyttelykuvista yksikään ole vielä valmis, vaikka vaiheessa onkin. Tänään onnistuin töiden välissä ujuttamaan kaksi teossarjaa niin hyvään vaiheeseen, että toivoa on, että näyttelyyn saan uusia töitä. Mutta tämä jatkuva repaleinen tekeminen vaatii jonkinlaista logistista taitoa; tunne kyllä kaikkoaa välillä, kun pitää tukeutua systematiikkaan.

Ensi viikolla myös Kuvitelma-kuvataidemyyjäisiin mukaan otettavien kimpsujen pakkausta ja Porvoon paketti matkaan. Pictures and their Descriptions-vihkosen 15 kuvitusta pitäisi viimeistellä. Irtokappaleina printterin päällä pyörivät vedokset pitäisi signeerata ja numeroida. Eteisestä pitäisi saada jonkinlainen tolkku siellä pari neliötä vieville Vaskenruosteyrttipulloille, jotka pitäisi pakata viisaasti säilytystä varten.

Photaripäivitys odottaa edelleen asentamista pöydän kulmalla.

Ei kommentteja: