Clap Your Hands Say Yeah — Hysterical

[Suoja / The Aegis. Pigmenttimustetuloste, 44x29cm (+marginaali), ed. 15.]

Kuvituksia olemattomiin kertomuksiin -näyttely pystyssä Galleria Beckerissä Jyväskylässä, Eläviä kuvia -näyttely viimeistä päivää esillä Rööperin taidesalongissa Helsingissä. Joskin Helsingin näyttelyn työt jäänevätkin vielä Rööperin taidesalonkiin Jouluksi kotiin 3 -näyttelyyn (30.11. – 30.12.), eli töiden kotiinroudausongelma siirtyy vielä kuukaudella eteenpäin :)

Mutta siis - pääpointti edellisessä kappaleessa oli sen ensimmäinen lause: sain kuin sainkin Beckerin näyttelyni pystyyn. Ilman Timpan apua miljoonassa eri asiassa en olisi kyllä onnistunut, koska printteri piti huolen siitä, että piti fokusoitua täysin sen ylläpitoon ja ronkkimiseen, eikä mihinkään muuhun oleelliseen jäänyt aikaa. Työt ja muutaman lisävedoksenkin sain kuitenkin lopulta ulos kiroilulla ja maanittelulla, ja hyvä niin, sillä leppäkerttuja alkoi ilmestyä gallerian seinille ilokseni jo avajaisiltana! (Punaiset täplät olivat loppuneet ja mietin, että jotain hauskempaakin olisi varmaan tarjolla. Sitähän sitten löytyi Tiimarista: pienet leppäkerttutarrat ovat punaisia, mutteivat niin vakavaluonteisia kuin perinteiset punaiset pylpyrät. Jotain uutta.)

Meinasin myöhästyä avajaisistani! Varsin vaisun pressisession jälkeen (johon paikallislehti ei vaivautunut ollenkaan) kömmin suoraan kotiin vähäksi aikaa nukkumaan ja havahduin siihen, että yhtä-äkkiä olikin vain varttitunti aikaa kiitää galleriaan juhlimaan tuotoksiaan. Onneksi asun lähellä. Oli aika hurja tunne kävellä galleriaan, kun näki jo kaukaa, että tupa oli täynnä porukkaa ja juhlat jo alkaneet. Harmittaa näin jälkikäteen, että mentiin sisään keittiön sivuovesta, kun olisin ihan hyvin voinut tehdä oikeasti näyttävän entréen saapumalla kovalla metelillä pääovesta. Normaalisti omat näyttelyn avajaiset tuntuvat jotenkin vaivaannuttavilta, mutta liekö sitten syynä myöhäinen saapumiseni vai ystävien sankka joukko, tällä kertaa tilanne tuntui varsin nautittavalta, huolimatta väsymystilasta joka aiheutti hullunkuristen lauseperheiden syntymiä ja paikoin myös henkistä poissaoloa. Kaikkein hienointa oli pitkän työrupeaman ja muutenkin pitkien taukojen jälkeen nähdä ystäviä.

Toivottavasti muillekin näkyy se, että Beckerin näyttelyn tekeminen tuntui melko vapauttavalta, ja varsinkin se, kun tajusi, että lopputuloksesta tuli kaiken henkisen säädön ja teknisten ongelmien jälkeen hyvä. Vielä pystytyksen alussakin mietin, miten saan keskenään niin erilaiset työt toimimaan yhteen, mutta tila on armelias: kuvien kirjoa ei ehkä huomaa, tai ainakaan siihen ei kiinnitä niin paljon huomiota tuossa ripustuksessa. Olen muutenkin aika tyytyväinen ripustukseen: tilaan meni aika hirmuinen määrä teoksia, mutta se ei silti näytä liian täydeltä.

Joten se perinteinen klassikko: väsynyt, mutta onnellinen.

Nyt sitten kaikkien kahden viikon rästitöiden pariin, jotka artsuilu siirsi aikaan post pystytyksen.

Bonnie - I See Darkness

Ainakin tietää tehneensä töitä. Niskat itkevät ja valittavat, kun ensin istun koneen ääressä kokonaisen työpäivän tekemässä kaikki päivitykset ja layoutit ja tilatut visut ja tekstit, sitten istun koneen ääressä heti perään istumassa toisen kokonaisen työpäivän ja vähän plussaa, että saan viimeisteltyä näyttelytöitäni. Onneksi kahvi on keksitty.

Kaikesta raadannasta huolimatta hitaasti edistyy, mutta sentään olen onnistunut saamaan jotain ulos - viime viikolla se oli vielä aika epävarmaa. Sen verran on tekniikan temppuilu ja universumin kohdennettu hyökkäys minua vastaan on käynyt voimien päälle, että Beckerin näyttelyn alkuperäissuunnitelmasta on jäljellä raato vain. Tulee aika tavallinen kuvanäyttely, ei mitään spessua, jota ehdin jo kaavailla melkein kahden vuoden ajan. Kuvat on seinissä paspoissa riveissä ja layout tavallinen - vaikka töiden jälki onkin sitten varmaan aikalailla erilaista kuin viime aikojen töiden perusteella voisi päätellä. Ja erilaista toisiinsakin nähden: tulee kyllä sellainen sillisalaatti, että jos lähtee hakemaan jotain eteeristä näyttelykokemusta, niin voi ahdistua. Yhden hengen ryhmänäyttely.

Korpilahden Höyry-gallerian lokakuisen näyttelyn jälkeen vain on sellainen olo, että koska en millään pysty samanlaiseen ulosantiin, sisukset on nyt tyhjäksi puristettu - joten kokeillaan sitten jotain ihan muuta. Kuvat menevät ihan siinä kliseisyyden rajalla ja ovat lokakuiseen kuvastoon verrattuina höyhenenkevyitä rallatuksia, mutta ehkä tämä Beckerin näyttely onkin sitten enemmän itselleni sellainen terapianäyttely, missä tarkoitus saa rehellisesti pyhittää keinot. Onneksi elämä ei kuitenkaan niin vakavaa ole.

Kaikkein hirveintä tässä paniikkikiireessä ei ole suinkaan se, että kaikki mahdollinen menee mahdollisimman monella tavalla mahdollisimman pieleen, vaan se, että päähän tulvii valtavasti uusia ideoita melkein tauotta. Pitää oikein taistella pitääkseen itsensä fokusoituna tekemään Beckerille tulevia näyttelytöitä, ettei tule modernia konseptitaidetta tyhjissä huoneissa. Pitää vain toivoa, että virtaa riittää vielä näyttelyn avajaisten jälkeen toteuttamaan kaikki ne ideat, jotka ovat nyt päässeet vain kasvattamaan muistilappupuutani.

Uutta kahvia kuppiin ja takaisin artsua vääntämään.

Tervetuloa avajaisiin pe 25.11. klo 18-20!
https://www.facebook.com/event.php?eid=287996791232799

Ps. Tohtori Caligarista inspiroituneita kuvia on nähtävillä Rööperin taidesalongissa Helsingissä vielä tämän viikon. Hanna Variksen kokoamassa ryhmänäyttelyssä on töitä Hannan ja miun lisäksi myös Markus Leikolalta ja Petri Pohjanjoelta.