torstaina, lokakuuta 07, 2010

The Hat - Sound Machine


[Poissa 171. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Ihmeellisen outo viikko: ihanuutta ja raskautta, huippuja ja alhoja. Todellista syöksykierrettä sekä alas että ylös ja vähän sivusuunnassakin. Tällä viikolla on elämässä vallinnut sellainen absurdius, että välillä on tuntunut kuin olisi katsonut tuntikausia huonoa tositeeveetä ja vielä vieraalla kielellä ilman tekstitystä. Hetkeksi tuli eksistentiaalinen kriisikin, kun facebookin maailma katosi eilen täysin: oma profiili palautui parin minuutin päästä, mutta kaikki kaverit sharetuksineen näyttivät vain valkoiselta ruudulta tähän aamuun saakka.

Viikon kohokohtiin kuuluu ehdottomasti piristävät lounashetket ystävän kanssa ja paluu 1/3-läänintaiteilijahommiin ihan uudenlaisella energialla varustettuna! Tuntuu, että ideoiden hauduttaminen lievällä lämmöllä pitkähkön loman ajan oli erittäin hyvä ratkaisu tulevaa Live Herring '11 -tapahtumaa ajatellen. Muutenkin kaikki koko vuoden enemmän tai vähemmän aktiiviset projektit ovat sopivasti juuri nyt heräämässä, kun tuntuu, että aivoissa virtaa pitkästä aikaa muutakin kuin jäätelöä.

Tänään selvisin hammaslääkäristä juurihoidon kakkososasta täysin ilman kipua; tapasin pitkästä aikaa ystävän, jonka kanssa uusi projekti lähti hioutumaan; ja sain postiini valtavan upealta kuulostavan projektisuunnitelman, joka paitsi innostaa, myös vähän pelottaa...

Vielä, kun otan itseni kiinni näillä työhippasilla saattamalla kaikki loputkin projektini ajantasalle, eiköhän tämä hiljalleen ala tasoittua. Ja tekstityskin jossain välissä löydy.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Päivi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Päivi kirjoitti...

En ole koskaan aiemmin poistanut yhtään kommenttia, enkä toivottavasti joudu niin jatkossakaan tekemään - en aio ottaa tavaksi. Tällä kertaa kuitenkin mentiin sellaiselle alueelle, joka ei mielestäni tähän blogiin sovi - olkoon näkökulma mikä tahansa.

Ensimmäiseen kommenttiin ehdin jo vastata, että pidän tätä blogia yksityishenkilönä, en taidetoimikunnan edustajana tai läänintaiteilijana (vaikka Live Herringin jutuista melko usein kirjoittelenkin - olihan se itselleni tärkeä osa elämääni jo ennen läänintaiteilijuuttakin). Vaikka poistamani kommentit olivat positiivisia, en halua, että omasta blogistani tulee taidepolitiikan taistelukenttä.

Palaute otetaan varmaan oikein mielellään vastaan siellä asianosaisten toimijoiden keskuudessa: taidetoimikunnassa sitä koskevissa asioissa ja lehdessä lehtikirjoituksia koskevissa asioissa.

Jätetään muu blogikommentointi vain tätä blogia kosketteleviin asioihin :)