torstaina, helmikuuta 26, 2009

Catherine Ad – Carry Your Heart


Piti tehdä muutama juliste ja flyeri, mutta jonkinasteinen tekninen turhautuminen ajoi käyttämään Illustratoria täysin toisiin tarkoituksiin. Sainpahan valmiiksi jo aikoja kesken olleen kuvitusprojektin, tein pitkään suunnitellut brush-setit ja harjoittelin vektoripiirtelyä - mikä ei itselleni edelleenkään ole mitään automaation juhlaa. Pistin samalla - hienoilla omilla brusheillani - uusiksi blogin taustan - jos vaikka saisi koko saitin vaihdettua uudempaan systeemiin lähiaikoina.

Blogista tulikin mieleen, että tänään olisi ollut tarjolla taiteilijoiden blogaamiseen liittyvää haastattelua, mutta tuumin, että koska itselläni ei ole asiaan mitään sanomista, en edes yritä mennä sitä sanomaan. Sen verran muistelin sähköpostissa, että itselleni blogaamisen aloitus ei tullut taiteilijaseuran projektin myötä - vaan liitin blogini projektiin, kun sopivassa saumassa ohjelma-alusta, jossa pidin vanhaa suomenkielistä blogiani, lakkasi toimimasta. (Minnekähän lienevät joutuneet vanhimmat blogitekstit? Jonnekin bittitaivaaseen.) Nostalgian voimin aloin lueskella vanhoja enkkubloggauksiani ja löysin heti ekasta silmiini osuneesta vanhasta tekstistä lauseen, jonka voin lainata suoraan tähän päivään: I heard my braincells popping while I was trying to update myself on that project.

Onneksi tiukkien työrupeamien välissä voi hemmotella itseään hyvällä lukemisella. Olen varsin tyytyväinen viimeisimpään lehtitilaukseeni. Aku Ankka tarjosi tänäänkin parhaat naurut - pakko siteerata:

Taidemuseossa yöllä:
Murtovaras 1: Mikä onnenpäivä! Huuko Himperin "Haaroittunut rinkeli" on korvaamattoman arvokas öljyvärityö.
Murtovaras 2: Minä nappasin kainaloon kuuluisan "Maistelevat otsot".
Ankanpojat nurkan takana:
Tupu: Ammattivarkaat näköjään tuntevat arvotaiteen.
Hupu: He jättivät kaikki Pulmut seinälle roikkumaan.


Ja takaisin aivopalluraisia poksauttelemaan....

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hihih. Kiva että olet sinäkin liittynyt ankkaklaaniin. Minulle lehti tulee edelleen (ja on tullut jo 25 vuotta) ja ihan vaan nimenomaan noiden mahtavien kielileikkien takia (no joo, okei, myös Don Rosan visuaalisten iloitteluiden takia joita silloin tällöin ilmestyy). Eilen naureskelin itsekin tuolla museotarinalle... :-) :-)