perjantaina, helmikuuta 06, 2009

Franz Ferdinand - Ulysses


[Ihmisiä lattiassa IV. Pigmenttimustetuloste (kuva 18x27cm, paperi 21x29,7 cm)]

Sainpa eräältä ihmiseltä pahoittelevaa meiliä siitä, että taiteilijaseuran blogiprojekti on uuvahtanut, kun "taiteilijoiden arjesta oli niin mielenkiintoista lukea". Blogiprojektihan oli menneen juhlavuoden projekti, vaikka moni sitten jäi blogiaan kirjoittamaan vuoden jälkeenkin - mutta kyllä minuakin säälittää aina, kun hyvät blogit kuihtuvat. Eikä lisäkirjoittajatkaan olisi haitaksi. Mutta jos sitä taiteilijan arkea kaivataan, niin tässä erään artsuilijan viikkoraportti:

Tekniikan maailma on ihmeellinen. Viimeisen viikon aikana olen osunut todistamaan seuraavat media-ihmeet:

  • Google ei listasi vain vaarallisia sivuja (joihin myös Coloria lukeutui); kyse ei kuitenkaan ollut hienosta huonosta konekarmastani, vaan ilmiö oli maailmanlaajuinen - siis muittenkin koettavissa

  • TV2:n uutiset korvattiin Hetkinen -merkillä. Sitä en ole aikoihin nähnyt, joten jäin oikein katsomaan. Ja totesin varsin viihdyttäväksi ja rentouttavaksi ohjelmaksi. Harmillista, että Hetkisen kaunis, hiljainen, pysähtynyt flow keskeytettiin harmaataustaisella "Teknisen ongelman vuoksi blaa blaa" -tekstillä. Palautuminen vakio-ohjelmistoon rauhallisen Hetkisen jälkeen tuntui miltei stressaavalta. Yksi kysymys Kaksi kysymystä kuitenkin jäi: onko logolaatikko aukeamassa vai sulkeutumassa? Miten laatikon alla voi olla pyöreähkö varjo?

  • Illalla tv:tä katsoessa ruudun yläreunassa alkoi kulkea joensuulaisia varoittava tekstinauha, jota myöhemmin vielä korostettiin läpitunkevalla piippauksella, jonka vuoksi oli pakko kääntää televisiosta ääni pois. Myöhemmin luin lehdestä, että tuollaisia varoituksia ei saa lähetettyä alueellisesti - mikä hämmentää kovasti tähän teknologiaan aivopestyä ihmistä.

  • Lauantaina katkesi verkkoyhteys. Miksi? Sitä ei kukaan tiedä. Tuli kyllä takaisinkin, mutta silloin...

  • ...olikin parhaillaan SceneGroupin palvelimen siirto - eli sähköposti ja hostaamansa nettisivut ei toimineet. Ko. firman toiminta on muuten ollut moitteetonta ja tästäkin oli tiedotettu, joten hermojen menettämistä ei vielä ole tarvinnut pelätä. Mutta on orpo olo ilman meilisyötettä. Oli pakko kirjautua faceen lähettämään pari viestiä, kun tuli viekkareita. Viivästyksestä tuli asianmukaiset pahoittelut, eikä tuo viikonloppuna hirveästi haitannut toimintaa, varsinkin kun...

  • ... tietokone alkoi veivata alareunassa viiden sekunnin välein tiedotetta "Verkkokaapeli ei ole kytketty". Nettiradion kuuntelu ei häiriintynyt, mutta ftp:llä leikkasi kiinni. Taistelin pakollisia päivityksiä verkkoon sunnuntain ja maanantain välisenä yönä puoli seitsemään asti aamulla...

  • ...ja sitten pitikin jo herätä, kun kymmeneltä piti lähteä maailmalle purkamaan näyttelyä. Vein samalla reissulla läppärini huoltoon, jotta siihen vaihdettaisiin isompi levy, kun CS4:n asennuksen jälkeen levytilaa oli niin surkean vähän ja scratch-disktila loppui heti, kun ohjelman avasi. Ajattelin, että sittenpähän on varakone, jolle saan kaiken pöytäkoneen sisällön hätätilanteita varten. Läppäri luvattiin takaisin samana päivänä, mutta...

  • ...niinhän ei käynyt, koska levyn kloonaaminen meni ja otti kuulemma kolmetoista tuntia. Kotona päämääränäni oli kopioida koko kiintolevyn sisältö talteen, koska ounastelin koneen vaihtoa, mutta...

  • ...konehan ei luonnollisestikaan käynnistynyt, vaan jäi Windows-merkkiin kytemään. Kerran se meni työpöydälle asti, mutta sitten kaikki jähmettyi paikalleen, eikä mitään tapahtunut. Tuon jälkeen kone ei käynnistynyt edes Windows-logoon. Soitin ohjeita koneen jyräämiseen (alt+F10), mutta päätin vielä kerran kokeilla. Ei tapahtunut mitään, eikä edes sammunut - vaikka pidin käynnistysnappia pohjassa tasan minuutin. Komautin nyrkillä konetta, jolloin...

  • ...se käynnistyi vikasietotilaan. Valitsin edellisen palautuspisteen ja kone palautui toimintakykyiseksi. Joten massiivinen kahdeksan tunnin varmuuskopiointisessio alkoi. Edellisen kahden ja puolen tunnin yöunien jälkeen pääsin maanantain ja tiistain välisenä yönä nukkumaan jo kolmelta ja sainkin nukkua ruhtinaalliset seitsemän tuntia ennen palaveria.

  • Seuraavana päivänä hain läppärini kloonattuna takaisin kotiin ja illan kuluessa siirtelin kaikki kopiot sinne.



Ja tähän liittyen, seuraava tarina on totta: koska langaton verkko kuitenkin toimi kaikilla koneilla hyvin, tajusin, että koneen ilmoittelema verkkovika on siis koneessani tai piuhassa, eikä modeemissa. Ja niinhän se verkkoyhteys korjaantuikin, kun laitoin lyhyen puolitoistametrisen piuhan tilalle pleikkarissamme kiinni olleen kymmenmetrisen piuhan. Siis vika piuhassa. Seuraavana päivänä ostin toisen lyhyemmän parimetrisen piuhan, jottei eteisen lattialla tarvitsisi seisottaa kymmenmetristä piuhaa, mutta kun iskin sen koneeseen kiinni, kone alkoi jälleen vilkutella "Verkkokaapeli ei ole kytketty"-vinkunaansa. Vaihdoin kymmenmetrisen takaisin ja ininä loppui. Tätä on nyt testailtu lyhyillä piuhoilla (aina urputtaa kytkennän puuttumisesta) ja pitkällä piuhalla (ei sanottavia ongelmia).

Jotenkin luulen, että kun olen ensin kolme viikkoa lykännyt joitakin työprojekteja, kun olen ollut jatkuvasti kipeä, sitten verkon toimimattomuuden vuoksi ja heti perään koneiden rikkoutumisen vuoksi, voisi uskottavuus alkaa hiipua.

Miten tämän voisi muuten tulkita kuin, että maailmankaikkeuden TAKAISIN LUONTOON -projektina.

1 kommentti:

Kolu kirjoitti...

Hei!
Mikä taiteilijoiden nettisivuprojektin on uuvahtanut?
Tarkoittaako blogeja?
tirkistely on tietty kivaa ja taiteilijat keskimääräistä värikkäämpiä ehkä ja kertovat avoimemmin omasta elämästä ?Mutta kyllä blogejan löytyy ihan liiaksi asti!
En ole huomannut että taiteilijoiden blogit olisivat keskimäärin parempia kuin muidenkaan kansalaisten!
Mutta oma elämän puutteessa tietenkin kaikki kelpaa!

Terv epäsäännöllisesti bloggaava Taiteilija Jyväskylän Taiteilijaseurasta.