perjantaina, helmikuuta 22, 2008

The Hives - We Rule The World



Elämä on taas yhtä haipakkaa ympäriinsä. Olisi hirveästi tehtävää, mutta kun sitä on liikaa, ajautuukin vain pyörimään ympyrää ajatustensa keskellä, eikä saa mitään vietyä loppuun. Kun melkein joka päivä on tullut joku uusi projekti tai idea, mutta mikään ei tunnu päättyvän, on seurauksena vääjäämätön kaaos. Mutta vielä tällä hetkellä kohtuullisen hyvä sellainen, kerrassaan positiivista sorttia. Mutta tällaisina ylikiireellisinä hetkinä huomaan taas ajautuneeni vähän liian moneen hankkeeseen, joihin en mihinkään pysty panostamaan täysillä. Syksyllä aloitin yhdistyksistä eroamisprojektini, eli erosin kaikista niistä yhdistyksistä, joiden toiminnassa vain roikun mukana. Nyt sitä pitäisi varmaan jatkaa ja sisällyttää mukaan myös ne hankkeet, joihin huomaan ajautuneeni puolivahingossa... Olisi kiva keskittyä omaan tekemiseensä välillä sen sijaan, että huitelee ympäriinsä hoitamassa asioita, jotka eivät enää jaksa kiinnostaa ja jotka eivät edes ole itsestä lähtöisin. Overload on overload vaikka vielä pysyisikin plussan puolella.

Uudet projektit onneksi lähtevät oikeasti suuntautumaan toisaalle: tekstin tuottamista, pientä askartelua ja sisustusideointia... Toivottavasti pääsen kertomaan viimeksi mainitusta sisustusprojektista joskus enemmänkin; vielä tässä vaiheessa se on vielä Suuri Salaisuus. Muista updatea lähiaikoina.

Ei kommentteja: