Lokakuista loiskintaa

Juuri eilen kerroin ystävälleni, että on se kumma, kun elokuun alun sairaalareissun jälkeen ei ole työpöydällä ollut muuta kuin melko karskeja vastoinkäymisiä (vedostilausten dramaattinen väheneminen ja suunnitteilla olleen tilaustyön peruuntuminen, laitteistojen rikkimeneminen, koevedosten epäonnistuminen ja palaaminen ihan alkupisteeseen muutamassa projektissa...) - mutta mikään ei oikein enää tunnu hetkauttavan. Sen kun sanoo vain jaa, tällaistakin ja puksuttaa vain eteenpäin seuraavaan hommaan sen enempiä vatvomatta. Ainoa, mistä olen jotenkin ärsyyntynyt, on uusi normaali -termin käyttö, enkä tiedä miksi. Mutta kaipa se niin on, että tästä jatkuvasta säädöstä ja pienten tulipalojen sammuttelusta on tullut se uusi normaali, ja että kaikkeen vain tottuu.

Mutta tänään, kun sain siirrettyä (jo maksetun ja jo kerran siirretyn) Habitarea varten ottamani majoitusvarauksen ensi vuodelle, itku tuli. Kyse ei ollut mistään pienestä rahasta, koska olin tehnyt varauksen hyvissä ajoin alkuvuonna (ennenkuin koronasta oli tietoakaan) ja ajatellut pyöreiden vuosieni vuoksi elellä kerrankin Habitaren läpi herroiksi ja siinä samalla nautiskella olemisestani... Mutta olin jo henkisesti valmistautunut menettämään maksamani rahat, ja olin liikkeellä enemmän sellaisella mentaliteetilla, että pyydän jonkinlaista paperia vakuutusyhtiötä varten, jos sieltä vaikka jotain onnistuisin itselleni saamaan takaisin edes joitakin pennosia. Majoitusvarauksen siirtäminen vielä kerran oli hiljainen pieni toiveeni, mutta jotenkin ehdin jo ajatella sen mahdottomaksi. Ja kun se onnistuikin, tajusin vasta omasta yllättävästä reaktiostani, kuinka suuri merkitys niillä asioilla lopulta on, vaikka niiden samantekevyyden tuntua ääneen ihmettelisikin.

No, uutta normaalia taitaa olla myös se, että olen jälleen kerran laittanut työhuoneen ovet kiinni kaikilta vierailuilta ja päättänyt, että aina sen ajan, kun ne ovat kiinni, tilattujen teosteni postitus on ilmainen. Ja se, että katson tilannetta kuukauden kerrallaan. 

Nykäyksittäin, niin tämä lokakuu yskii eteenpäin.

Mutta siitäkin selviää, kun laittaa lämpimät sukat jalkaa ja nauttii kupillisen teetä, kaikessa hiljaisuudessa.