Suuria asioita / Big Things

The mailman brought me today a mysterious package. When I opened it, I found a new book by Sanna Aavaluoma, on the psychotherapeutic care of people suffering from dementia, with one of the prints from my 'Absent' print series on cover (which I have also designed). I have enjoyed the collaboration with Sanna during the past few years, and the words she has written about our collaboration on the pages of this book actually brought some tears in my eyes. The best day of December so far. ♥ #artistlife #artist #Absent #books #dementia #bookcover #bookcovers #alzheimer #SannaAavaluoma #Aavaluoma

Kuva, jonka Päivi Hintsanen (@paivi.hintsanen) julkaisi 22. 12ta 2015 klo 7.12 PST

Vuosi on ollut niin täynnä iloa ja surua ja Suuria Hetkiä niin hyvässä kuin pahassa (yksityiselämässä ja ammatillisen meiningin kannalta, maailmantilanteesta puhumattakaan), että olen välillä nukkumaan mennessä toivonut seuraavalta päivältä sitä, ettei tapahtuisi yhtään mitään, ei hyvää eikä huonoa. Mutta joulukuussa meno on vain tiivistynyt ja monen yksittäisen päivän sisään on mahtunut epätasaisesti kiihtyvää ja hidastuvaa vuoristoratameininkiä siinä määrin, että hengitys ei oikein ehtinyt tasaantua lyhyen joululoman aikanakaan. Itseasiassa joululomaakin oli tarkoitus pitää vähän pidempi aika, mutta tapahtui kaikenlaista, mikä typisti kaksiviikkoiseksi tarkoitetun loman kahteen päivään, ja tässä nyt virittelen itseäni tekemään työtä, josta vannoin luopuvani totaalisesti jo jonkin aikaa sitten. Mutta jospa tuo vuoden vaihtuminen olisi sitten se viimeinen rajapyykki, jonka jälkeen pystyn keskittymään ainoastaan omiin projekteihini, edes vähän aikaa.

Onneksi henkisen vuoristoratani vauhti hidastui muutamaa päivää ennen joulua ja vaunu pysähtyi ainakin hetkeksi huipulle: posti toi juuri ennen joulua Sanna Aavaluoman kirjan Muistisairaan psykoterapeuttinen hoito ja hoiva, johon Sanna toivoi kanneksi Poissa-installaationi vedosta 191. Kirjan teema on itselleni tärkeä, ja teoskuvan näkeminen kannessa, sekä sisälle kirjoitettujen kiitos-sanojen lukeminen tuntuivat tärkeimmältä jutulta, mikä on tapahtunut pitkään aikaan. Tuntuu, että tällaisina hetkinä teos saa merkityksensä.

Tällaiset hetket myös laukaisevat päässä jotain. En ole sinänsä pahoillani, että joululomani typistyi lyhyeen, koska päässäni on viimeisen viikon ajan sinkoillut ideoita uusiin teoksiin ja sekä kuva- että materiaalikokeiluihin, joten olisin lomalta palannut työpöytäni ääreen joka tapauksessa ennenaikaisesti. Nyt vaan joutuu juoksemaan tuon tahmean muiden töiden esteradan läpi, ennenkuin pääsee niiden omien juttujensa pariin. Mutta tällä innolla sekään ei nyt näytä enää niin massiiviselta. Ja ehkä tällä kertaa ryömin suvereenisti alta, tai ainakaan en yritä ylittää korkeimmalta kohdalta.

---

This year has been so full of joy and sorrow and Great Moments in both good and bad (in private life and with my work with art, not to mention what happens in world), that when I have gone to bed I have sometimes wished that absolutely nothing would happen the very next day, nor good or bad things. But in December the things have piled up and many days have included unevenly accelerating and slowing rollercoaster feeling, and so much so, that I've been out of my breath still through my short Christmas holidays. Actually, I had planned to have a bit longer Christmas holidays, but some unexpected stuff happened, which shortened my two-week holidays into two days, and now I'm trying to get myself to do some work, which I promised myself to give up already some time ago. But if the New Year would be finally The Final Finish Line, after which I could concentrate only to my own projects, at least for a while.

Luckily this emotional rollercoaster slowed a bit just a couple of days before Christmas and the car stopped to the top, at least for a moment: the mailman brought me a new book by Sanna Aavaluoma, on the psychotherapeutic care of people suffering from dementia, with the print 191 from the Absent installation on the cover. The theme of the book is very important for me, and seeing my print on the cover, and reading the inscription from the book... it felt it was the most important thing happened to me for a long time. It feels, that in these kind of moments my artwork finds it meaning.

These kind of moments also make something happen in my head. I'm not very sorry about my holidays shortening into two days, because during the last week so many ideas for new art work and both image and material experiments have been flying in my brain, that I would have returned to my work desk anyway before I was originally meant to. Now I just have to run through the sticky obstacle course before I can get to work with my personal projects again. But with this enthusiasm it doesn't seem to be so massive project anymore. And maybe this time I just crawl under the obstacles, or at least won't climb over the highest peak.

Lepopäivä / Rest Day

[Kun hevonen halusi olla sininen seepra / When a Horse Wanted to Be a Blue Zebra
Kun hevonen halusi olla punainen seepra / When a Horse Wanted to Be a Red Zebra
Kun hevoset halusivat olla seeproja – When the Horses Wanted To Be Zebras
2014, pigmenttimustevedoksia/pigment ink prints]


Viikonlopun Jouluisen taidebasaarin jälkeen on kuin maratonin suorittanut, eikä tähän tilanteeseen sovi kuin klisee: väsynyt, mutta onnellinen. Tänä vuonna ei vedoksia mennyt kaupaksi aivan entiseen malliin, mutta onneksi oli kaikkea pientä, kuten kortteja ja Värikki-kyniä, jotka paikkasivat tilannetta. Suuret kiitokset niille, jotka uskalsivat omasta/Suomen/maailman taloudellisesta tilanteesta huolimatta ostaa kotiinsa vedoksen. Sanoin tosin Jyväskylän taidemuseon henkilökunnallekin, että jotenkin on aina sellainen fiilis, että kun saa pöydän hinnan maksettua ja vaikka pizzarahat päälle, se on jo tässä tapahatumassa tarpeeksi (vaikka onneksi tuli taskunpohjalle vähän enemmänkin kuin pizzarahat). Jotenkin tässä tapahtumassa ei tunnu turhauttavalta seisoa pöydän takana, vaikka myyntiä ei syntyisikään, koska kontakteja kävijoihin kuitenkin syntyy ja tärkeää on myös muiden taiteilijoiden näkeminen. Ja näin monen vuoden jatkumona basaarista on tullut myös merkki sille, että sen jälkeen, kun vedokset ja muut tavarat on purettu kuljetuslaatikoistaan omille paikoilleen, on jo pienen talvihiljentymisen aika. Basaari tuppaa olemaan aina se viimeinen iso rutistus ennen keskitalven juhlia. Muutama viikko hengittelyä ja sitten uuteen vuoteen uusilla ajatuksilla.

Hiljentyminen näkyi heti tänään niin, että oli aikaa piipahtaa Hyvän Ystävän kanssa kahville. Tai ei sitä voi oikein piipahtamiseksi sanoa: istuimme miltei viisi tuntia kahvin ja teen ääressä ja keskustelimme niin työstä kuin vapaa-ajasta. Oli jotenkin ihanaa vain olla kiireettömästi, harvinaista herkkua.

Kotona laatikoiden purkaminen on jatkunut yhtä hitaan varmalla otteella. Yritän tolkuttaa itselleni, että nyt ei ole kiire mihinkään ja purkamisenkin saa tehdä rauhassa. Huomenna vien Beckerille korttitäydennyksiä ja Värikkejä, joita lupasin viikonloppuna muutamalle asiakkaalle paikan päälle toimittaa.

Jos vaikka illan katsoisi televisiota.

---

After the Art Bazaar event last weekend it feels like after running a marathon (or so I imagine), and I can only say cliches, like "tired but happy". This year I didn't sell prints as much as in the part years, but I was lucky to have all kinds of small stuff, like postcards and wax pens which helped a lot. A Grand Thank You for all you, who dared to purhase yourself a print, despite the economical situation right now. Though, I told to Jyväskylä Art Museum personnel, that I always have a feeling, that if I just can pay the table price and just some money for pizza in top of that, that is enough with this event (but I'm really happy, that I got a bit more than that pizza money). Somehow in this event I'm not frustrated to stand behind my desk even there would not be any sales, because there are still contacts with visiting people and it's also important to chat with other artists. And after these several years of bazaar event, it has grown to be a landmark for downshifting: after prints and other stuff is taken from their boxed to their own places, it's time to just slow down for a while. The bazaar seems to be always the final big push before the mid winter festivals. A couple of weeks of breathing and then towards the next year, with new thoughts.

Downshifting was already seen today, when I had some time to go and meet my Good Friend in one cafe. Actually, we sat nearly five hours with tee and coffee, chatting about both work and freetime. It was just lovely to just sit without any hurry, rare thing.

At home I have continued emptying the bazaar boxes slowly but surely. I try to convince myself to believe, that now I really don't have any deadline with this and I can unpack in no hurry. Tomorrow I will take some new postcards and wax pens to Becker.

And maybe I watch some telly this evening.

Kotka, Uusikuva

Tämä, jos mikään, on surullista. Näyttelysopimus, jossa lukee selvästi, että koska Kotkan kaupunki säästää, tila on laitettu myyntiin, ja että jos Galleria Uusikuvan tila myydään ja gallerian toiminta loppuu, näyttelysopimus mitätöityy. Kirjeen avattuani ja sopimusta lukiessani päässäni pyöri surrealistinen karuselli. Milloin tällaisesta on tullut todellisuutta?

Tällaisessa epävarmassa tilanteessa mietin muutamaan kertaan uskallanko sitoutua järjestämään näyttelyä, jota ei ehkä sitten olekaan: jos haluaa hankkia majoitukset edullisesti, ne pitää varata hyvissä ajoin, ja kaikki muutkin järjestelyt ja kuljetukset maksavat hyvän summan ...ja jospa saankin kaikki teokset roudattua paikalle vain huomatakseni, että alasajo on niin pikainen, että jään teosteni kanssa sateeseen seisomaan. Mutta sitten ajatukseni valuivat hiljalleen itse galleriaan ja kotkalaisiin. Kaupungissa ei ilmeisesti ihan hirveän montaa galleriatilaa ole ja Uusikuvan menetys jättää varmasti valtaisan aukon kulttuurikartalle. En ole itse päässyt koskaan paikan päällä käymään, mutta tilaa esittelevistä kuvista välittyvä tilan suuruus, valo ja tilaratkaisut ovat lumonneet minut jo etukäteen. Jo sellaisenaan tuntuu harmilliselta menettää tila galleriakäytöstä, mutta jos samalla menetetään myös galleriatoiminta kokonaisuudessaan... Kuinka iso säästö tällaisesta voi tulla? Summat varmasti löytyvät jostain, mutta silti veikkaan, että näennäinen.

Ehkä jotain voi vielä tehdä. Addressit.comista löytyy "Pelastetaan Galleria Uusikuva Kotkassa" -adressi, jonka jokainen asian tärkeäksi tunteva voi käydä allekirjoittamassa.

http://www.adressit.com/pelastetaan_galleria_uusikuva_kotkassa

---

This is so sad. I just signed an exhibition contract, which says, that because Kotka city (or should I day town) needs to get savings, it has put the space of Gallery Uusikuva on sale, and if the gallery space is sold and the gallery activities ended, that also invalidates / cancels the agreement. When I opened the envelope and read through the agreement, the surrealistic merry-go-round started running in my head. When this kind of activities have taken place in reality?

In this very uncertain financial situation I thought about signing the agreement - can I really engage myself to the exhibition that might never happen: if I want to book a cheap accommodation, I would need to do that in good time, and all those other arrangements and shipping of the artworks will cost a good amount of euros ...and what if I get my artworks there just to notice, that the process has been so fast, that I will be left alone with my artworks in the rain. But then I started to think about the gallery itself, and the people in Kotka. It is a very small town, and apparently there aren't many gallery spaces, so losing Uusikuva will absolutely leave a large whole. I have never visited the gallery on site, but what I've seen in photos, the spaciousness, light and the building itself, are fascinating. It would be regrettable enough to lose the space from gallery use, but if at the same time it will be the end of the whole gallery activities... How much savings could that give? I bet there can be found some big sums on paper, but still I guess that they would be just apparent ones.

Maybe there's still something to be done. The Finnish site addressit.com hosts "Pelastetaan Galleria Uusikuva Kotkassa" -adressi - which means "Save the Gallery Uusikuva in Kotka", where everyone who thinks this is important, can go and sign. Please do.