Ihmisiä saaressa - People on Island
2014, pigmenttimustevedos / pigment ink print, 28x28cm+marg. 190e (without frame)
Kotiinpaluu. Kaunis kesäsää muuttui kauniiseen syyssäähän. Sietämättömän kylmäkään ei ole vielä. Ja on valoa. Mutta silti arki hyökkäsi kimppuun, ennenkuin ehdin edes puolustusasemiin. Lupasin itselleni varata tarpeeksi aikaa kirjoittamiselle ja muulle luomiselle, ja tarkoitukseni oli olla vielä viime viikko lomalla (tai ainakin paperihommista vapaana) ja palata töihin vasta tänään, mutta niinpä vain päivät ovat valuneet käsistä kaiken muun, epäoleellisen, mutta pakollisen parissa. Pari tuntia päivässä luovuudelle ei riitä hyvään moodiin pääsemiseen ja tuollainen lyhyt aika menee lähinnä kellon vilkuiluksi - että onko sitä aikaa vielä jäljellä ja kuinka paljon. Perjantai-iltana päivitin pitkäksi venyvää to do -listaani asioista, mitkä pitää pakosti hoitaa, ennenkuin pääsen keskittymään taas kunnolla luovaan työhön, ja olin melkoisessa alavireessä, kun sähköpostiini tipahti ilahduttava viesti: Art Fair Suomi 15 -tapahtumassa lavalla pyörii ohjelmien välissä kuvaesitys: Highlights by Rui Prata ja minun teokseni oli valittu joukkoon! (Rui Prata (1955, Portugali) on Encontros da Imagem Photo Festivalin perustaja ja taiteellinen johtaja vuosina 1987–2012 sekä Image Museumin (Braga, Portugali) johtaja vuosina 1999-2014.))
Mutta hetkinen! Minähän en ole osallistumassa Art Fair Suomi 15 -tapahtumaan ollenkaan. (Mainitsinkin jo
heinäkuun lopun postauksessani, että minulta oli mukaan valittu vain yksi työ, ja yhden työn roudaaminen Helsinkiin ei nyt vain ollut millään tavalla taloudellisesti järkevää, joten minun oli pakko perua osallistumiseni. Olisin oikeasti halunnut osallistua, mutta jos vien teoksia myyntitapahtumaan, toivon saavani teoksia kaupaksi enemmän kuin vain kuljetuskulujen kattamiseksi, ja vaikka kuljetuskustannuksista aiheutuva tappion mahdollisuus on aina olemassa, en sentään tieten tahtoen tappiota halua hakemaan - tai edes niin pientä plussaa, että voisin käytännössä ajatella vaihtavani kehystetyn teoksen pariin pizzaan, jotka voitolla saisin ostettua. Tavoitteenani kun on ihan oikeasti tulla toimeen taiteellani.)
Olen tässä lähinnä harmitellut omaa reagoimistani viestiin: turhan rehellisenä laitoin samantien takaisin viestiä, etten ole osallistumassa tapahtumaan, eikä teokseni ole siellä paikan päällä (mutta, että minun puolestani olisi tosi hienoa, jos teokseni silti voisi olla Highlights-reelissä mukana), ja vastaukseksihan sain luonnollisesti, että koska Highlights on kokoelma näyttelyssä olevista teoksista, teokseni poistetaan listalta. Ja nyt olen sitten pelannut jossittelu-peliä mielessäni. Jos olisin vain jättänyt vastaamatta, ehkä olisin saanut teokseni tapahtumaan esille edes projisoituna kuvana - koska kyllähän tuo poisjääminen harmittaa. (Vaikka se nyt olikin ainoa taloudellisesti järkevä ratkaisu - ajatus, jota yritän takoa päähäni.)
On kyllä aika makea olo siitä, että työni ylipäätään pääsi tuohon Highlights-valintaan mukaan. Ei siihen ihan hirveän montaa teosta ole valittu mukaan. Silti tuntuu vähän omituiselta. Joskus kymmenvuotiaana näin unta, joka on tatuoitunut mieleeni: unessa voitin kaupassa ostoskärryllisen karkkia, mutta kun olin kahminut kärryn täyteen, se vietiin kaupan ikkunaan ja sinne se jäi. Tuolloin herätessä oli vähän samanlainen olo kuin nyt.
Ps. Vien tämän Highlight-teoksen kehystettynä
Jyväskylän taiteilijaseuran teosvälitystilaisuuteen. Teosvälitystilaisuus on avoinna Jyväskylän taidemuseolla keskiviikosta sunnuntaihin 16.-20.9. (ke-la 11-18, su 11-16). Itse olen paikalla ainakin keskiviikko- ja lauantai-iltapäivinä, ehkä myös muuten!
FB-tapahtumaa saa jakaa ja lisää porukkaa saa kutsua!
---
Returning home. From beautiful summer to beautiful autumn. It's not even too freezing yet. And not dark yet, either. But still the everyday life with all the paperwork & stuff attacked me without warning, before I could get myself into defensive position. I promised myself to have enough time for writing and other creative stuff, and I meant to have last week off (at least from all that paper stuff) and return to my desk today, but somehow all days have just vanished, doing something not inspiring but mandatory. A few hours for creative work isn't enough to get to a good mode, and that kind of short time turns easily into checking the time every five minutes - if there is still some left. On Friday evening I updated my long to do list with the stuff I just have to get over with before I can concentrate on my creative work again, and I was feeling quite low with this, just when a very uplifting email message arrived: there is a Highlights by Rui Prata slide show in Art Fair Suomi 15 event running on the stage between programme. (Rui Prata (1955, Portugal) is the founder and artistic director of Encontros da Imagem photo festival (1987- 2012) and director of Image Museum (Braga, Portugal / 1999-2014).)
But wait a minute! I'm not taking part to the Art Fair Suomi 15 at all. (I mentioned this already in my posting last July - only one work was selected from me, and shipping one work about 350 kms was just not economically sensible in any way, so I had to cancel the whole thing from my part. I really would have liked to take part to the event, but if I take some work to any sales event, of course I wish to sell artworks more than to just cut the shipping costs, and even if there is always a possibility to go to minus with shipping costs when the works are not selling, I wouldn't want to take part if the default iis, that there's not even a possibility to gain any profit. Or if the possible profit would be so small, that I could compare it for exchanging the framed print to just a few pizzas that I could buy with the profit. Ultimately, I still have an ambition to really live with my art.)
Mainly I have been regretting my own reaction to this glad message: I was throughout too fast and honest, and replied - rightaway - that the work selected is not at the event (however, I would be so happy, if my work still could be presented in Highlights reel), and a reply to this was of couse, that because Highlights is a selection of the works at the Art Fair, my work will be deleted from the list. And now I've been playing the 'what if...' game in my head. What if I just had not replied to that email - maybe my artwork would be there in the photo reel, and nobody had even found out that it's not at the event at all... Because, frankly, I'm really bummed about missing this whole thing. (Even though leaving out the event was the only economically sensible thing - a fact that I have to get in my head.)
I'm flattered and feeling sweet about the original Highlights selection, though. There weren't too many artworks with that honour. Still I feel a bit weird. When I was about ten, I saw a dream, that has been tattooed in my mind: in that dream I won a shopping cart full of candy, but after I had filled the cart, it was taken from me to the shop window, where it stayed. Then, when I woke up, I felt quite same way as I do now.
ps. I'll take this Highlight chosen artwork to the Jyväskylä Artists' Society art sale at the Jyväskylä art museum this week, from Wednesday 16 to Sunday 20 (Wed-Sat 11-18, Sun 11-16). I'm at the event on Wednesday and Saturday, after noon, but maybe also some other days! Feel free to share the FB event and invite more people to join!