Prahassa jo viikko ja tältä ajalta olisi enemmän kirjoitettavaa kuin alkuvuodelta yhteensä. Timpan teokset saatiin seinälle jo viime perjantaina ja oma Poissa-installaationi nousi melkein kokonaisuudessaan lauantaina, pientä trimmausta vielä maanantaina. Olimme varautuneet paiskimaan joka päivä töitä, mutta ripeydestämme johtuen meillä olikin yhtä-äkkiä vapaapäiviä käytössämme, peräti kolme kokonaista. Joitakin paperihommia on tehty, mutta pääosin on voinut vain olla.
Sunnuntaina kävimme eläintarhassa, jonne menimme toisen kerran tiistaina, kun kaikkea ei vain ehtinyt sunnuntaina. Aurinkoa, kävelyä, pysähtymisen hetkiä, hiljaisuutta.
Jotenkin ihanaa, kun ei ole tullut tänne turistimoodissa, eikä mielessä ole velvoitetta suorittaa kaupungin nähtävyyksiä läpi. Päivät voi käyttää vain olemiseen. Tähän tietenkin vaikuttaa sekin, että Praha on entuudestaan niin tuttu kaupunki. Täällä tuli ennen rampattua parin vuoden välein, sekä lyhyemmillä viikon parin omilla matkoilla että vähän pidemmillä residenssijaksoilla. Edellisestä kerrasta on kumminkin jo kymmenen vuotta (sitten jouduimme Firenze-kierteeseen), mutta vaikka kaupunki muuten on muuttunut, niin oleellisin on säilynyt samana. Kieltämättä vähän surullistakin, että vaikka Praha on siistiytynyt melko paljon, hohtavat kävelykadut ovat tuoneet tullessaan kansainväliset ketjut. Jotenkin tympeää huomata seisovansa risteyksessä, joka voisi ihan hyvin sijaita missä tahansa muussa maassa.
Turismin kosketukselta ei voi täysin välttyä, kun majailemme hotellissa Kampa-saaren tuntumassa. Meille oli tarjolla gallerian vierashuonekin, mutta se oli toisella puolella kaupunkia, ja kun sähköpostiin tipahti edullinen hotellitarjous kivenheiton päästä galleriasta, pakkohan siihen oli tarttua.
Tänään avajaiset. Näyttelymme on ensimmäinen uudessa näyttelytilassa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vähän jopa jännittää.
Tänään on muutenkin merkittävä päivä. Jos en olisi täällä, olisin formaalimmin toisaalla... mutta se on toinen tarina, josta huomenna enemmän.
Tekstit
