The Wave Pictures — Long Black Cars

[Ikuinen käytävä / Perpetual Passage. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

Jotenkin tämä arjeton - tai ehkä ennemminkin nonstop-arkinen - elämä tehostaa juhlapyhien huomaamattomuutta. Enää juhlia ei huomaa edes siitä, että kaupat ovat kiinni, kun ne eivät käytännössä ole kiinni. Uudet perunat ruokapöydässä sentään vihjaavat jotain. Kaksi päivää sentään tuli oikeastikin oltua koneen ääreltä, tai ainakin melkein. Pikkuläppäri ei onneksi sovellu juuri muuhun kuin kirjoituskoneeksi, ja ajan löytyminen kirjoittamiselle edes yhden iltapäivän ajaksi oli suorastaan juhlallinen hetki. Sormet soittelivat fiktiivisiä sanoja ruudulle yksi toisen jälkeen - saa nähdä, tuleeko tarinasta koskaan kokonaista.

Kotiin päästyäni sain vihdoinkin aikaiseksi myös omien kotisivujen pitkäaikaisen rukkausprojektin aloittamisen.  Mielessä se on ollut jo viime syksynä, kun jonkinlaisen luurangon verkkoon asti sain, mutta nyt on tarkoitus pistää oikeasti asiat tolalleen. Helpottaisi itseäänkin, kun tiedot löytäisi itsekin samasta paikasta, eikä tarvitsisi aina sokkona arpoa päästään jotain epämääräistä hutitietoa. Päätin myös rohkeasti jättää keskeneräisen näkyville (juttuja ilman kuvia ja se pahamaineinen "Lisätietoa tulossa", jota ei koskaan näy kuin huonoilla huonoilla sivuilla), ehkä se rohkaisee aikaansaamaan projektin loppuun saakka. Ja sisältö edellä - ulkoasun rukkaamisen jätän siihen, kunnes perusasiat ovat paikallaan.

Pöydällä on kyllä taas sen verran suuri pino työn alla olevia projekteja, että alan itsekin odottaa jännityksellä, mitä tästä kaikesta seuraa. Jos saisi yhden asian viimeisteltyä ja pöydältä pois, se keventäisi tuota pään päällä roikkuvaa keskeneräisten asioiden harmaata pilveä. Jos nyt muutaman odottavan työprojektin ohella yrittäisi vaikka askarrella sinne Höyry-gallerian näyttelyyn jotain, kun se alkaa jo viikon päästä.

Herman Düne — How Things Are

[Päättymätön syksy / Never-Ending Autumn. Pigmenttimustetuloste, ~12x27cm (+marginaali), ed. 30.]

Viikonloppu keskeytti hienoksi jatkuvan deadlinesarjan kanssa kamppailun. Normaalisti viikonloppukin menee työn kanssa, mutta nyt synttärit sopivasti ensin lauantaina ja sitten SULOisia värejä -paja Korpilahdella sunnuntaina katkaisivat juuri hyvässä kohtaa loputtomalta tuntuvan säätämisen. Sää helli meitä sunnuntaina siinä mielessä mukavasti, että sade saapui vasta viimeisellä työpajatunnillamme ja silloinkin saimme jatkaa rauhassa touhujamme ison katoksen alla. (Illalla oli ihana nukahtaa ovi auki, kun sateen ropina kuului oikein kunnolla ja koko päivän ulkoilmailun jälkeen unikin maittoi.)

Itsellä kun ei puutarhaa ole, ei ole tullut puutarhakukkiakaan kokeiltua, mutta tällä kertaa saimme orvokkeja ja muista yksittäisiä kukkasia, joista jo joitakin kontaktipainokokeiluita teimme. Orvokki yllätti: käsittämätöntä vihreää, sinistä ja violettia. Sen väri ei varmaan ole kovin kestävää, mutta saa nähdä miten valokuvapaperilla väri säilyy. Se sitoo väriä niin eri tavalla kuin lanka. Joka tapauksessa, pieniin värikokeiluihin yritän ryhtyä parin päivän sisällä.

Parin viikon päästä aukeaisi Plankkon yhteis/ryhmänäyttely Höyry-galleriassa. Tein sinne kokeilevaa uniikkitöiden sarjaa - parin kuukauden prosessin jälkeen sain viime viikolla todeta, että pieleen meni. Nyt on hieman takki tyhjänä - mitä teen tilalle. Tietenkin varalla on samoja töitä, mitä Galleria Kapriisissa Tampereellakin oli esillä, mutta jotenkin olisi henkinen tarve pistää esille jotain muuta. Noista erilaisista kokeiluista saa kuitenkin ihmeen paljon energiaa, ja Höyry-galleria on niitä harvoja gallerioita, missä olisi mahdollisuutta tuoda esille epäkaupallisiakin projekteja.

Syvähengitystä. Kesän tuoksuja sisään nenästä ja sateenropinaa korvista. Kyllä tämä tästä.

David Ackles — Blue Ribbons

[Kadonnut sotilas / Missing Soldier. Pigmenttimustetuloste, 27x12cm (+marginaali), ed. 30.]

Viikko vierähti Saksassa, Karlsruhen ZKM-museoreissulla. Karlsruhea en kaupunkina voi hirveästi suositella, mutta ZKM on kyllä näkemisen arvoinen paikka. Vastaavaa mediataidekeskusta ei ole missään muualla, joten kokemus oli monessakin mielessä ainutlaatuinen. Kaiken teknologian, hienojen teosten ja audiovisuaalisen yliannin keskellä mieleen jäi kuitenkin lipunmyyjän ja oppaiden toivotus: Have fun! En tiedä johtuiko itselleni mieluisasta mediataidekentästä vai vaikuttiko toivotuskin, mutta museossa oli todellakin hauskaa. Ennenkuin väsymys melkein vei jalat alta ja aistit turtuivat kaiken keskellä.

Jotenkin oli hienoa huomata, että tuollainen mediataiteen jättiläinenkään ei selvinnyt ilman teknisiä ongelmia. Molempina päivinä yksi työ oli lopettanut toimintansa ja jälkimmäisenä päivänä todistimme myös yhden teoksen korjaamista. Ei hienoa teknisten ongelmien vuoksi, mutta hienoa siksi, että asenne on kohdallaan. Jos laitteet ovat käytössä joka päivä tuntikaupalla, ongelmilta ei todennäköisesti voi välttyä, mutta toimimattomuuden ei tarvitse olla maailmanloppu: senhän voi korjata. Yhtään toimimattomuudesta närkästynyttä ihmistä ei näyttelyssä näkynyt.

Sen verran kiire aikataulu kuitenkin oli, että jäätelöt jäivät pääasiassa syömättä ja etukäteen haaveilun kohteenani ollut tuorepuristettu mehu ja prätzelit myöskin. Muutenkaan kaupunkia ei hirveästi ehtinyt näkemään, vaikka läheisessä Ettlingenin keskiajalla perustetussa pikkukaupungissa ehdimmekin vierailla. Vanhaa ei ollut paljon jäljellä näissä kolkissa.

---

Ostin Karlsruhesta Julian Barnesin kirjan The Sense of an Ending, jonka luin kotimatkalla. Mieli tekisi lukea lisää. Huomasin, että Barnesilta on suomennettu vain neljä teosta ja viimeisimmät parikymmentä vuotta sitten, mutta tilailenpa kirjat Play.comista. Kieli oli sen verran sointuisaa, että mieluummin luenkin ne englanniksi. (Mikäli en ole vaahdonnut aikaisemmin, niin lukuintoiluni käynnisti pari kolme vuotta sitten uudelleen Sebastian Barry, jonka kirjoja ei myöskään (käsittäkseni) ole suomennettu, eikä niitä oikein edes meinaa saada täkäläisistä kirjakaupoista - mutta jos eteen tulee, niin suosittelen).

Joka tapauksessa: näyttelyiden inspiroimana muistivihkoon tuli useampiakin teos- ja muita ideoita, ja lukeminen puolestaan aiheutti sen, että päästä ulos pyrkivä tekstitulva alkaa olla jo siinä määrin häiritsevä, että pakko ryhtyä pian toimeen, ettei aivo räjähdä.

Innostus on paha silloin, kun työpöytä on notkollaan to-do-listoista.