Perry Como - If

Vaskenruosteyrtit on nyt istutettu Korpilahdelle, Höyrygallerian suljettuun porrashuoneeseen ikkunalaudalle, omaan pieneen kokeelliseen kasvihuoneeseeni. Pieni taustakertomus kasvihuoneesta löytyy Höyrygallerian blogista. Alla pieni kuvakavalkadi pystytysvaiheesta. Kaksi viimeistä kuvaa ovat Huttusen Ullan ottamia.


Yrttisten materiaalina käytin pääasiassa kuparia, mutta myös pellavaa ja puuvillalankaa...


...mutta myös kaikenlaista muuta kukkasiin sopivaa, kuten muttereita, teräsharjoja, raastimia, teesihtejä...

Electric Six — Danger! High Voltage

[Poissa 175. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Kupariyrttiprojektin tekeminen tuo kyllä hyvää vaihtelua koneen ääressä istuskeluun, kun monitorin tuijottamisen lisäksi pitää juosta keittiössä tiskaamassa lasipurkkeja. Tulee hyvä mieli tiskialtaankin puolesta, kun se kerrankin varmaan tuntee olonsa tarpeelliseksi. :)

Eilen tein ihan hyvän kirpparihankintasaldon: parikymmentä vanhaa tai vanhan oloista lasipurkkia, joissa melkein kaikissa on kannetkin. Osa kyllä vähän askarruttaa kannen osalta - mitkään kaapista löytyvät kannet eivät luonnollisestikaan käy noihin lasipurkkidinosauruksiin, joten jos mitään pitävää ja haponkestävää vaihtoehtoa ei löydy, niin osa purkeista jäänee koristeeksi omalle ikkunalaudalle.

Toissa viikolla hankkimani riistakamera on nyt otettu haltuun. Koska tuota laitetta ei ole verkkovirtaa varten suunniteltu, iltaan kului ihan hyvä määrä sähköopin kertausta ja ac/dc -kuvioiden ja napaisuuksien muistelua. Onneksi tästäkin on joskus käynyt jotain kursseja ja vielä enemmän onneksi on Timppa. :) Sähköliikkeestä ostettu vaihtopäinen muuntaja ei auttanut lopulta mitään, kun sen johdon napaisuuksista ei ottanut kirveelläkään selvää (+ ja - oli merkitty kätevästi niin, ettei yhtään tiennyt kumpi piikki oli kumpi - värimerkinnöistä ei ollut tietoakaan ja muutenkin oli ehkä kaikkein epävakaimman näköinen laite ikinä). Pienen pohdiskelun jälkeen kaapista löytyi sähköurkujen vanha 12v muuntaja, joka herätti kameran eloon. Testikuvat otettu.

Kilokaupalla pieniä töitä ja työpöydällä vaanineita askareita suoritettu. Kiitorata kohti artsuiluprojekteja alkaa näyttää vähän puhtaammalta.

---

Viikko sitten taidemuseolla tehty haastattelu on jäänyt hyvällä tavalla pyörimään päähän. Tuntui, että siinä, kun joutui analysoimaan hieman omia tekemisiään ja kokemisiaan, moni asia loksahti melkein paikalleen. Uusia ajatuksiakin heräsi - mikä ei ole viimeaikoina ollut ihan hirveän yleistä.

Two Wounded Birds - My Lonesome

[Poissa 15. Pigmenttimustetuloste, 15x14cm.]

Projektit ei oikein edisty. Pää on ollut vähän tahmea ja mieli väsynyt ja tänään, kun olin yön aikana saanut itseni buustattua melkein hyvään työvireeseen, sähkö oli hävinnyt talostamme ja myös läheisestä talon ulkopuolisesta universumista. Sähkö tuli kyllä takaisinkin noin varttitunnin päästä, mutta koska kaapelien kanssa möyrivät sähkölaitoksen miehet lupasivat vielä toista katkoa, en viitsinyt työkonetta kytkeä päälle toiseen äkkikuolemaan. (Miehet lupasivat soittaa, ennenkuin katkaisevat sähköt seuraavan kerran ja niin soittivatkin - ehdin laittaa nuo muut sähkölaitteet ja pikkukoneen kiinni ennen rysäystä). Sitten olikin jo päivä niin pitkällä, että lähdin käymään sovitulla reissulla Ullan luona katsomassa hänen suunnittelemiaan kuoseja (upeita! inspiroivia!).

Lukuunottamatta lauantaita (jolloin käväistiin aamupäivällä kalamarkkinoilla juomassa nokipannukaffet ja ikävöimässä La Rochellen valikoimia...) en ole juurikaan ehtinyt poistua ulos viime viikon jälkeen, kun työt pitävät niin tiiviisti koneen äärellä. Joten paussi kotoa teki kyllä hyvää, eikä paluun jälkeen sekään raastanut hermoja ihan tolkuttomasti, että kone ei - äkillisen sähkökatkosammutuksen jälkeen - meinannut ensin toeta henkiin ollenkaan. Siinä tokenemista odotellessani ja ruudun epämääräisiä numerosarjoja katsellessani ehdin järjestellä koko työpöytäni puolen metrin korkuisen paperikaaoksen siistiksi pinoiksi toisaalle, että mahtuu jossain välissä taas printtamaankin.

Huomenna olisi tarkoitus käydä tekemässä hankinnat viikonloppuna pystyyn pistettävää Kupariyrtti-projektia varten: lasipurnukoita, etikkaa ja lisää kuparia.

Stiltskin — Inside

[Vieras 12. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Ei siinä vielä mitään, että joka päivä on pakattu täyteen ohjelmaa ja tuntuu että kaikkea tapahtuu koko ajan, mutta kun joka päivä tulee vielä joku uusi uutinen, joka tuntuu mullistavan kaiken tekemisen - ja olemisen ylipäätään. Myös ajan kulumisen syöksyliike on jälleen havaittu luultua nopeammaksi ja kesän deadlinet paukkuvat kohta päälle. Mutta tänä vuonna aion pitää Oikean Loman (vuodet tuovat viisautta) tämän kaiken hulinan keskellä ja siihen saakka työt tekee vaikka päällään seisten, vaikka helppoa se ei välttämättä olekaan. Onneksi tänä vuonna osasin edes jonkin verran varata ylimääräisiä päiviä myös yllätyksiin, vaikkakaan en ottanut huomioon, että yllätysten koko ja niiden vaatima aika ilmiselvästi korreloi kalenteriin tyhjiksi jätettyjen päivien kanssa.

Elämä onkin sitten aikataulutettu loman alkuun saakka aika hyvin melkein minuutilleen. Nyt on työn alla kiireisimmät nettihommat: copypastausta, uusia katalogeja, graafista suunnittelua ja taidemuseon ensi kesän Tunne maisema -verkkonäyttelyn koostamista. Viimeksi mainittu on suhteellisen valtava projekti ja aikaa niukahkon oloisesti (aikataulu on tosin itse laatimani, joten siitä en voi ketään muuta syyttää), mutta hiljaisella hauduttelulla asiat loksahtelevat paikalleen. Artsu todo-listauksessa vaanivat ensimmäisenä Sodankylän Inspiration-näyttelyn teokset (luonnokset valmiina, tai pitäisikö sanoa: hahmotelmat) ja muutamat uniikkityöt ja listalta löytyy myös terapiaprojektinani kulkeva Kupariyrttitarha (vielä työnimi, joka tuntuu kyllä hiljalleen vakiintuvan ihan oikeaksi nimeksikin...)

Kupariyrttitarha on ollut itselleni rakas, pitkään haudutettu projekti, joka on itselleni jonkinlainen meditatiivinen terapiaprojekti: jotain erilaista, ehkä kaunistakin ja vähän väriinkin liittyvää ja kun sitä tekee, mieli saa askarrella rauhassa muiden asioiden kanssa. Tekemistä, ei paljon miettimistä - idea on ollut niin kauan aikaa valmiina, ettei sitä tarvitse enää vääntää mihinkään. Toivottavasti projekti vain saa pystytyksen jälkeenkin olla sellaisenaan: pienenä anekdoottina tiilitalon ikkunassa.

Fight Like Apes — Hoo Ha Henry

[Vieras 11 II. Pigmenttimustetuloste, kuvakoko 42x27cm + marginaalit.]

Eilen reissasin Hartolaan ripustamaan työni Maila Talvio -salonkiin. Harmitti vähän, kun kamera jäi kotiin. Kartanomiljööstä olisi saanut hienoja kuvia synkällä sadesäällä - ilmassa oli sellaista luonnon rehevöitynyttä outoutta. Ja oli kylmä. Aamulla mietin jo vähän aikaa, pitkäisikö jättää toinen pitkähihaisista paidoistani pois päältä, mutta lopulta pysyi vielä takkikin päällä koko pystytyksen ajan.

Vieraat-sarjan töitä päätyi tapetoidun huoneen seinille ja ne näyttivät kyllä siltä, kun olisivat päätyneet kotiinsa! Tilasin Taurilta vähän riskillä töihin tummat harmaansinivihertävät paspat ovaalinmuotoisella kuva-aukolla, kun arvelin, että ne sopisivat hyvin punertavan kuviotapetin ja kattomaalauksen ympäröimäksi - ja sopivathan ne. Sattumalta ovet on maalattu juuri samanvärisellä, joskin vaaleammalla sävyllä! Hienolta tuntuu, kun huoneeseen jäi - ainakin noin sateisena ja synkkänä päivänä - sellainen hyvä pysähtynyt tunnelma, jossa kummitusjuttujakin voisi hyvin kertoa. Toimittaja mainitsi, että hänen mieleensä tulee kauhuromanttiikka ja Edgar Allan Poe - tehdessäni en tuota ajatellut, mutta varsinkin tuon huoneen ja ovaalien kehysten kera mielenyhtymä on varsin oivallinen ja mieluisa. Tiedä häntä sitten, hajoaako koko hieno synkkä illuusio käsiin auringonpaisteisena kesäpäivänä!

Viereisessä valkoseinäisessä huoneessa on esillä Hiljaisia harhoja -sarjan vedoksia; ehkä vähän ahtaalla, mutta ihan kuitenkin kohtuusiistinä nauhana huoneen ympäri. Tunnelma ainakin on ihan erilainen kuin toisessa huoneessa - joku sanoikin, että on vaikea uskoa, että on saman tekijän töitä. Itselleni ero ei näytä niin suurelta, mutta kieltämättä tällä kertaa noista huoneista tuli osa itse teoksia.

Tärkeää on tietenkin myös se, että molemmissa huoneissa on kaakeliuuni, joiden takana esi-isät saavat rauhassa asua.

Pieni ei ehkä niin ilmeinen yllärikin tuonne kahteen huoneeseen mahtuu - ei maailmoja mullistavaa, mutta ehkä hauskaa niille, jotka sen hoksaavat. :D

Aretha Franklin — No No I'm Losing You

Kotiloista saatava purppuraväri oli yksi matkan pääteemoja.

Viikko Ranskassa luonnonvärien parissa oli hienompaa kuin mitä olin uskaltanut toivoa ja rankempaa kuin mitä olin osannut kuvitella. Seminaariohjelmaa oli aamuvarhaisesta iltaan, eikä taukoja juuri pidetty - ja ne vähätkin käytettiin sosiaalisesti tehokkaasti. Pää oli jo kahden päivän jälkeen niin täynnä uutta informaatiota, uusia nimiä ja uutta kaikkea mahdollista, että ellei kolmannen päivän aamu olisi alkanut retkellä, pää olisi varmaan räjähtänyt. Viisi täyttä päivää informaatiota alkaa olla jo oman pääkunnon rajamailla - alkupään tietoja alkoi jo varmaan hävitäkin. Jossain vaiheessa varmaan pystyy jo vähän jäsentelmäänsä kaikkea kuullutta - vielä ei. Oma rämiskäixukseni monen vuoden takaa kiukutteli, ei tarkentanut ja muutenkin oli epävakaa toiminnaltaan, joten sisätilan luentokuvista tuli kaikista sen verran taiteellisia ja tärähtäneitä, että niitä ei tässä valokuvashowssa näy.

Reissun hienoin anti oli ilman muuta uusiin ihmisiin tutustuminen. Ruotsalaisen taiteilija Jeanette Schäringistä kirjoitinkin toissapäivänä Coloria-blogissa (Botanic transformation - colour of plants and matter in motion). Yoshiko Iwamoto Wada piti työnäytöstä shiboritekniikoista (lisää: yoshikowada.wordpress.com) ja kutsui meidät myös illalla syömään hilpeälle illalliselle, jossa puhuttiin asiaa ja vierestä - ja suunniteltiin uusia kansainvälisiä tapahtumia. Viisitoista ihmistä olisi varmaan vaatinut tuplasti tilan, jossa olimme, mutta sopu sijaa antoi ja tunisialainen ruokakin oli ihan maittavaa, ja mielenkiintoisista asioista jutellessa ahtauskin pääsi unohtumaan. Käyntikortteja kertyi lopulta laukun pohjalle parisenkymmentä - vielä kun muistaisi kuka on kuka ja mistä päin maapalloa.


Louvren pihalla kääntymässä. Seuraavalla kerralla ehkä sitten sisään saakka. Ehkä. :)


Pariisin taivaan alla.


La Rochelle on meren äärellä.


Ilta La Rochellessa.


Iltaongella.


Sardinipyramidi. La Rochellen tärkeimpiä elinkeinoja on kalastus.


Aamukävely hotellilta konferenssipaikalle.


Workshoppeja ja työnäytöksiä laidasta laitaan, perinteisistä käsityönäytöksistä uusiin innovaatioihin. Painantaa sekä käsinkaiverretuilla painolaatoilla että tietokoneen avittamana.


Osanottajia oli paikalla viitisensataa, kansallisuuksia yli 60 ja kieliä vaikka mitä. Onneksi luennot oli englanniksi tai ranskaksi - simultaanitulkattuna. Joskin tulkki välillä huokaili tuskastuneena ja välillä oli pitkä tauko ja sitten ...and... something about colours.


Ekskursiolla käytiin osterifarmilla...


...luontoretkellä värikasveja bongaamassa...


...mutta reissun pääkohteena olivat värikotilot ja niiden kokeilu.


Matkaevääksi oli tietenkin ostereita. Ja eväspaketti, jossa oli briepatonki, couscousia ja kolmioleipä. Joka päiväiseen symposium-ruokailuun kuului vähintään alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka ja kahvi.


La Rochellen akvaario on Euroopan suurimpia yksityisiä akvaarioita. Osanottajille oli ilmainen sisäänpääsy - ja akvaariotilassa myös näyttely purppuravärjäyksestä.


Glaziereita La Rochellessa oli melkein yhtä paljon kuin Firenzessä gelaterioita, mutta täytyy kyllä sanoa, ettei jäätelö päässyt ihan samalle tasolle. Se oli myös vaikeasti tavoitettavaa, kun seminaariohjelma oli niin tiukka.