Elämän palautumista odotellessani tein muutamia pensseleitä. *Ylpeänä.*
Vihdoin sain värityskuvatilaukset valmiiksi. Henkisesti piirustelu on parasta lääkettä kaikenlaiseen ajatusten relokalisoinnin pohjustukseksi, mutta fyysisesti otti vähän koville, kun käsi on ollut jonkin aikaa sellaista perässä raahattavaa robottimallia. Jotenkin pysyy taas kynä kädessä kiinni ja näppäimistölläkin kulkee jo ihan jouhevaan, joten eiköhän tässä taas arki pian asetu.
Viime viikolla käväisin pikaisesti ensin Saarijärvellä Taitosaari 3-tapaamisessa. Koskaan en ole kyllä ollut yhtä lumoavassa paikassa datatykin ja läppärin kera. Aika hyvin lämminhenkisyys ja joku tietokonevälitteinen informaation jakelu onnistuvat yleensä sulkemaan toisensa pois. Toivottavasti osallistujille jäi yhtä hyvä fiilis kuin itselleni. Huonommalla fiiliksellä olisi varmaan paluumatkalla hymy hyytynyt herkemmin: rämmin auraamattomia teitä (kyllä, ...lunta) rakko jalassa bussipysäkille ja odotin viimassa ja tyrskyssä bussia, joka oli ihan reippaasti myöhässä. Paikalle osui itseään lääkinnyt tupakan pummaaja kavereineen ja lumi satoi suoraan korvaan. Bussimatka itsessään oli lohdullisen lämmin ja arvoituksellinenkin (ikkunasta ei paljon ulos näkynyt, mutta kuski pysyi tiellä, joten ei valittamista). No, tästä on jo viikko ja lumikin kohtuullisen hyvin taas lannistunut.
Vertailukohtia lähipaikkakuntien bussimatkailullekin on: viikonloppuna tapasin ystävän lauantai-aamuna matkakeskuksesta, josta jatkoimme bussilla yhteisen ystävän luo Kangasniemelle. Siellä vasta oli yöllä pimeää. Mutta mikään ei kyllä korvaa loikoilua kaverin lämpimässä kämpässä suklaakipon ja järjettömän hyvän sopan äärellä ja Olavi Virran (ja 70-luvun funkin) (...ja Hukkaputken...) soidessa.
Tämän päivän henkiset prenikat tulevat hammaslääkäristä hengistä selviämisestä. Arjen sankari!
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti