Fujiya & Miyagi - Knickerbocker

Eilen tein ihanan rentoutumistyöreissun Korpilahdelle, Ullan ja Arton hoiviin. Meillä on työn alla pitkään haudutettu nettisivuprojekti (ja markkinointi-innovointiprojekti), joka on vihdoin saanut tulta alleen - nyt käydään sanoista tekoihin. Ideoita tuli valtavat määrät ja kokeellinen alku on lähempänä kuin kukaan uskoisikaan. Eilistä on kyllä vaikea mitenkään pitää työpäivänä, koska kokonaisuudessaan bussimatka hurmaavissa aurinkoisissa maisemissa, kahvin nauttiminen vanhassa, natisevassa koulurakennuksessa ja puhuminen kahden hyvin samanhenkisen ihmisen kanssa oli pään tyhjennystä kaikista pienistä, väsyttävistä asioista. Tilalle tuli uutta ja raikasta, ideoita ja intoa. Tuon reissun jälkeen tekisi mieli alkaa heti työstää Ullan ja Arton projektia, mutta pitää sen verran pidätellä itseään, että saa muut tällä viikolla valmistuvaksi luvatut projektit tällä viikolla valmiiksi.

Kotona siis kova kuri ja järjestys. Välillä meinaa usko loppua työprojektien edessä, mutta juuri äsken - valtavan deadlinetaiston voitettuani - koin niin palkitsevan voiton hekuman, että tällä onnistumisen tunteella pärjää hyvin ainakin ensi viikkoon. Jotain palkitsevaa on myös siinä, kun saa sähköpostia tyhjemmäksi - asioiden toteutuminen konkretisoituu jollakin, vähän konkreettisemmalla tavalla, kun työpostin määrä vähenee. Varsinkin, kun tällä viikolla olen kerrankin saanut enemmän meiliboksistani pois kuin mitä sinne on tippunut.

Meilit ja muut yhteydenotot ovat myös saattaneet lievään hämmennyksen tilaan. Ilmiselvästi elokuvan ja mediakulttuurin läänintaiteilijan paikka on noteerattu - en oikein muutakaan syytä keksi sille, että tämä viikko on alkanut ihmeellisine elokuvakyselyineen, jollaisia ei aiemmin ole juurikaan tullut. Ei hanke-esittelyjä tällä kertaa kuten avajaisissa, vaan ihan silkkaa mielipidekyselyä. Eilen eräs bloggaaja halusi haastatella minua siitä, mitä mieltä olen suomalaisesta indieleffatuotannosta - en vastannut kiireeni takia ja ennen kaikkea siksi, ettei suomalainen indieleffatuotanto ole minulle kovin tuttua. Tänään on tullut kahdesta eri mediasta kysely siitä, että mitä mieltä olen uusimmasta Bond-leffasta. Olin kummankin puhelun tullessa keskellä kiivasta taistelua deadlinea vastaan ja täysin keskittynyt töihini, joten minulla ei ollut aikaa vastata kumpaankaan - mistä toinen haastattelijoista suorastaan ärsyyntyi. Muut haastattelijat suhtautuivat ymmärryksellä haluttomuuteeni vastata, mutta tuo yksi vihastunut jäi jotenkin vaivaamaan - milloin kyselyihin vastaaminen on tullut pakolliseksi? Vasta jälkikäteen hoksasin yhdistää, että ehkä tämä leffakyselyinnostus tosiaan liittyy alkuvuodesta alkavaan läänintaiteilijan mantteliin. En tiedä, velvoitetaanko läänintaiteilijoita kaikkiin puhelimesta ropsahtaviin kyselyihin, mutta tarkoituksemme on kyllä olla SuperAktiivinen kolmikko SITTEN, kun työrupeamamme oikeasti parin kuukauden päästä alkaa. :D Minun puolestani yhteydenottoja ja ideoita saa kyllä postitella meiliin niin paljon kuin haluaa - kaikki aktiivisuus työryhmäämme kohtaan on tervetullutta! - mutta ainakin omalta osaltani kykenen keskittymään läänintaiteilijuuteemme liittyviin juttuihin todennäköisesti vasta vuoden alusta. Yritän toki jo tämän vuoden puolella vastata / reagoida kaikkeen, mihin oma aikani ja resurssini riittävät, mutta vuoden loppuun saakka keskityn tämän hetkisiin töihini ja tällä hetkellä esillä olevaan Live Herring -näyttelyyn liittyviin juttuihin. Näyttelyn osaltakin tosin kyselyt ja haastattelut voi osoittaa Soilelle, joka on tällä hetkellä Live Herring -projektisihteerinä töissä arkipäivisin näyttelyn päättymiseen saakka; yhteystiedot Live Herringin nettisivuilta: www.liveherring.org. Sivulta voi myös muuten käydä katsomassa kolmipäisen läänintaiteilijan viralliset potretit.

Ja näyttelyyn kohta käy myös oma tieni, kunhan saan vielä pari asiaa alta pois.
(Ah, joo, ja urastani tekstiilitaiteilijana ITE-tekstiilitaiteilijana myöhemmin.)