Cold War Kids - Something Is Not Right With Me

OMG! OMG! Liityin viikko sitten PS3 Networkiin, pistin rahaa walletiin ja latasin torstain ja perjantain välisenä yönä itselleni Ratchet and Clank: Quest for Bootyn. Pelasinkin sitä jo yhden perjantai-illan, jonka armollisesti julistin itselleni vapaa-ajaksi. Hyvältä vaikuttaa ja räiskiminen helpottaa kokonaisvaltaisesti tässä ylitäydessä elämässäni. Secret Agent Clank on vielä kesken, mutta se on PSP:llä ja ajattelin urhoollisesti säästää sitä opiskelureissujen junamatkoja varten. (Viime viikolla tuli ensimmäinen etätehtävä, mikä aiheutti kieltämättä lievää hilpeyttä: Kuvaa työpaikkasi johtamisjärjestelmä. Eh. Tota. Mitä?)

Tässä sitä luovuutta tosiaan tarvitaan.

Vihdoinkin olen alkanut palautua hiljalleen arkeen ja saanut jopa töitä tehtyä ja joihinkin meileihin vastattua. Reissusta palattaessa odotti laatikossa muutamakin mielenkiintoinen meili ja tällä viikolla on tullut pari lisää sekä tutuilta että vennoilta, mutta yritän suhtautua kaikkeen työpuoliseen tällä hetkellä jonkinmoisella kliinisyydellä, etten upposukella kalenterimerkintöjeni alle. Pää on alkanut taas suoltaa omiakin projekteja siihen malliin, että pitää pidellä korvista kiinni, ettei koko hökötys irtoa.

Thecocknbullkid - On My Own Again

Tänä vuonna on tullut pidennystä kesään kevään Firenzen reissusta ja nyt Eestin reissusta - reissussa oli niin lämmin, että pakostakin huvitti rinkkaan pakattu villapaitavarustus. Lähdimme Ullan kanssa Helsingissä nukutun yön (ja runsaan hotelliaamiaisen) jälkeen aamupäivällä lautalla Tallinnaan, siellä junaan kohti Türia ja bussilla Laupaan. Matka sujui nopeasti ja notkeasti ja palvelu niin rautatieasemalla kuin junassakin ystävällistä.

Kummalliselta vaan tuntuu, kun on ulkomailla ja pärjää melko hyvin omalla kielellään ja ostaa tuttuja tuotteita. Rautatieasemallakin tuli Ärrältä ostettua evääksi Taffelin sipsejä ja Hartwallin vettä - onneksi sentään sikäläistä jäätelöä, jotta tuli jotain autenttistakin maistettua. Heti alkumatkasta tosin syntyi hirmuisen suuri henkinen nolotus siitä, ettei ollut opetellut etukäteen mitään eestiläisiä sanoja. Yleensä, kun lähtee reissuun, niin etukäteen opettelee perussanaston (huomenta, päivää, iltaa, kiitos, ole hyvä, anteeksi jne.), mutta nyt koko reissu tuli eteen vain niin yhtä-äkkisesti, että opettelu jäi. Matkan päällä oli vähän outo olo, kun ei tiennyt pitäisikö yrittää suomeksi vai englanniksi, joten monessakin kohdassa meni puhe yleiseksi mutinaksi. Ymmärrys kuitenkin kasvoi matkan varrella: eestin kieltä alkoi puhuttunakin ymmärtää paremmin, kun tajusi, että kieli on paljon nopeampaa kuin suomi. Eli kun väänsi nopeusmittarin eri tahdille ja antoi aivon raksuttaa, ainakin pääasiat selvenivät nopeasti.


Laupan kartano on aivan upea paikka! Paikka on oikeasti maalla ja öinen pimeys, usva ja hiljaisuus veti mielen aivan hämmennyksiin. Verkosta luin, että paikalla sijaitsi jo aiemmin kartano, jonka kapinoivat työläiset ja maanviljelijät polttivat maan tasalle 1905. Viisi vuotta myöhemmin von Taubet rakensivat nykyisen jugend-tyylisen kartanon ja se on toiminut kouluna vuodesta 1922. Opinpa sellaisenkin tiedon, että kartano on päätynyt postimerkkiin vuonna 2001. Sain kartanosta niin hienoja kulmia ja paikkoja kuvattua, että se pakostakin tulee näkymään tulevissa artsuiluväännöissäni tavalla tai toisella.


Perjantaina ohjelma alkoi London Print Studion johtajan, John Phillipsin hauskalla luennolla ja sitten perunat käteen ja muitta mutkitta paperin kimppuun.

Sain jo tuosta kartanosta sellaiset kicksit, että varsinainen pottupainanta oikeasti taisi jäädä osaltani toiselle sijalle - mutta ei paljon. Ensin kärsin hetken valkoisen paperin - tai sanoisinko: koskemattoman perunan - kammosta, mutta se meni nopeasti ohi. Sama juttu kuin värjäämisen kanssa: on jotenkin äärimmäisen ilahduttavaa kokea saavansa jotain aikaan käsillään. Motorinen kömpelyyteni tosin näkyi jokaisessa työssä, kun peruna ei kädessä meinannut pysyä vaan sinne tänne tipahteli tahattomia läiskiä.


Festarit itsessään sujuivat hienosti: ruoka oli hyvää, meininki rentoa ja ihmiset ihania! Ehkä tuollaisessa teemassa yhdistää jonkinlainen samanhenkisyys, kun tuntui, että kaikki tulivat niin mainiosti toimeen keskenään. Toivottavasti olen tulevaisuudessa yhteyksissä monien osanottajien kanssa. Rento meininki ja kiireettömyys saivat äkkistopin, kun tuli lähdön aika: muut onneksi pidättelivät bussia sillä välin, kun Ulla ja minä juoksimme henkihieverissä rinkat selässämme niityn poikki - pitäähän joka reissussa yksi adrenaliinihölkkä olla. Paluureissu sujui (Helsinkiin saakka) yhtä sujuvasti kuin menomatkakin.



Kartulitrüki-sivut löytyvät osoitteesta: www.printpotato.pri.ee. Festareilla painetuista töistä kootaan näyttely EKA Galeriihin (Eesti Kunstiakadeemia, Tallinna) 3.-15.9.2008. Siitä lisää ajallaan...

Jeremy Warmsley - Lose My Cool

Ja wohl. Pakkaan nyt tavarat ja lähden pottupainofestareille Viroon.

Jam - Down In The Tube Station At Midnight

Oleellinen If You Justista.

Toissapäivänä istuin keittiössä muutaman tunnin ompelukoneen äärellä ompelemassa yhteen pergamiiniliuskoja If You Just -projektin harjoituksia varten. Osaavalta tuohon olisi mennyt varmaan kymmenen minuuttia, mutta tässä kun ei ole tekniikan ihmelapseksi syntynyt, piti lukea ohjekirjaa useampaankin otteeseen. Hassua, kuinka tuo langan pujottaminen ompelukoneeseen on säilynyt jonkinlaisessa lihasmuistissa - käsi veti oikean reitin, piti etsiä vain ne oikeat namikat. Pitkän ja luistavan materiaalin työstäminen ei tosin ollut mitään ergonomian juhlaa. Kehittelin ihan omat asentoni projektia varten, mistä jo valmiiksi nirskuvat niskanikamani eivät yhtään pitäneet.

Eilen hain aamulla videotykin, keräsin pergamiinit ja Ilokivessä virittelimme systeemin paikalleen. Teknisesti lupaavaa, sisällöllisesti vielä säädettävää. Tänään jatkoimme tutustumalla varsinaiseen esitystilaan ja piirtämällä jopa hienoja kaavioita.

Siinä missä eilinen päättyi epämääräiseen hortoiluun IP:n kanssa (sarjassamme "Miten sadan metrin kotimatka voi venyä kolmituntiseksi spektaakkeliksi, missä kohtaavat Taide isolla Teellä, Kesäteatteri isolla Teellä ja tekniset hienoudet isolla Teellä, sekä musikaalinen karaokeauto tyhjällä päällä"); tänään päädyimme tilannetarkistuksen Nooran kanssa syömään kokorahanedestä-säädöllä Blomstedtin lounaalle. Hyvä lasku produktion hiljaisemmalle tuotantokaudelle.

If You Just... hakee edelleen videokontribuutioita, mutta sivulla on jo jotain tutkittavaakin. Ei paljon, mutta jotain: www.ifyoujust.net

Ladytron - Runaway

(Netti on NIIIN hidas. Onkohan siellä sama tahna jarruna kuin päässäni?)

Aikaa tuntuu aina olevan vain harmillisesti vähemmän ja vähemmän ja se näköjään kuluu joka vuosi edellistä kolmanneksen nopeammin. Ja samalla itse tekee vuosittain asiat hitaammin. Tämä ei ole hyvä yhtälö...

Uuden, itsetehdyn seinäkalenterin piti auttaa kiiresumaa, mutta sen sijaan se aiheutti paniikin. Edellisen suht koht vapaakenttäisen kolmen kuukauden projektisysteemini tilalle tuli jämäkästi oikein viivottimen kanssa mittailtu kalenteri päivänumerointeineen ja nyt näkee koko vuoden eteenpäin ja huomaa, kuinka lomaa ei ole tiedossa pitkään aikaan koskaan. Sitä paitsi, tekovaiheessa tapahtuneen pienen ajatusvirheen vuoksi vuodessani on nyt tästedes neljätoista kuukautta, ja mikä pelottavinta, myös ne kaksi ylimääräistä ovat täynnä.

---

Mutta menneisyys on vielä pelottavampaa. Jonkin aikaa sitten katselin netistä Ramsayn Kitchen Nightmaresin jakson, jossa entisen musikaalitähden Alan Loven (?) osteribisnekset menevät päin puuta ja - viuuuh - Gordon syöksyy apuun, kiroilee charmikkaasti ja pelastaa paikan. Sivujuonteena näytetään vilaus Alanin uran huippukohdasta, joka oli ilmeisesti maailman kolmanneksi (!?) huonoimmaksi musikaaliksi tituleerattu The Apple (1980), jonka traileri oli pakko metsästää YouTubesta, por favor.

Eminiana Torrini - Me And Armini

(Kuvissa muistumia Evolta)

ANTEEKSI! Sitä saa mitä pyytää. Mutta en oikeasti tällaista sadetta tarkoittanut sillä toissapäiväisellä sadetoiveella.

Eipähän sureta hirveästi se, että koko toissapäivä meni sisällä koneen ääressä istuessa ja niin näyttää menevän tämänkin. Eilen sentään päätin pitää täysmittaisen vapaapäivän kaikesta: käväistiin kaupungilla, tongittiin divareita, syötiin Hesellä (!) ja tein profiiliini sopimattoman ostoksen, josta ehkä lisää myöhemmin, kunhan rohkaistun sillä saralla ja pääsen sinuiksi asian kanssa.

Jotta pää tyhjentyisi kaikesta ylimääräisestä ja jumiintuneesta työ- ja projektijutusta, tein eilen illalla jotain täysin toisplaneettaista. Latasin viime viikolla verkosta nuotinnusohjelman (Finale NotePad 2008), eilen asensin sen ja naputtelin sinne puhtaaksi muutaman parikymmentä vuotta sitten säveltämäni parin minuutin massiivisen musiikkiteoksen. Hmph. Ainakin noilla sulosävelillä on sentimentaalista arvoa ja kunhan oppii löytämään kaikki nuanssit ja säätämään (midi!)ääniä vähän epäkonemaisemmiksi, niin eiköhän näistä aivan loistavia spektaakkeleita tule. Ohjelman käyttö on vielä hakusessaan: tuossa ilmaisohjelmassa ei ilmeisesti voi muuttaa tahtilajia (ja mikä se on englanniksi?) kesken kappaleen? Jos joku tietää paremmin, kertokoon sen minulle.

Martha Wainwright - You Cheated Me

Viikonloppu meni Evolla metsän siimeksissä väripatojen ääressä. Kotona en koskaan viitsi käyttää värjäykseen muuta kuin viinikiveä ja alunaa, joten ihan kiva välillä saada näytekokoelmaansa myös rauta- ja kuparikäsiteltyjä lankoja. Ja varsinkin ammoniakkimenetelmällä valmistettuja värejä. Tänään kuvasin vähän aikaansaannoksiani (tai olisi oikeampaa sanoa aikaansaannoksiaMME, koska melkolailla delegoin tuota värjäämissavottaa muille kiireissäni.) Luentokin meni ihan hyvin, vaikka siitä kyllä taisi tulla melkoinen palopuhe... Mutta heräsipä killan blogi ainakin jotenkuten henkiin - värjärijuttuja luettavissa osoitteessa varjarikilta.blogspot.com.

Mutta tottahan urbaani kaupunkieläjä yhden migreenin ja flunssan puolikkaan metsässä saa. Alkuviikko meni toipuessa ja eilen vielä pää painoi tonnin, mutta jotenkin aika tukkoiselta tuntunut olo alkoi aurautua auki, kun If You Just... -projekti alkoi vähän selkeämmin hahmottua. Tänään alkoi tuntua jo melkein auvoisalta, kun Seija vei lounaalle ja jälkiruoka nautittiin jäätelön muodossa Kirkkopuistossa. Auringossa saattoi jopa hetken kuvitella, että kesä on tullut takaisin.

Ja anteeksi kaikki auringonpalvojat, mutta: SATAISI JO. Uusi Zoom H2 odottelee malttamattomana hienossa suojakotelossaan ja itse vielä malttamattomampana, että pääsisi äänittämään sadetta. Kesäsateen ääni on ehkä hienoimpia ääniä maailmassa ja haluan sen tallentaa itselleni, jotta voi talvellakin kuunnella sateen ropinaa nukkumaan mennessä. Optimisti siis: uskon vakaasti, että ensi talvena tulee lunta, eikä vettä.

Aah, ihanaa, dvd-soitin on palannut kotiin Wanhasta Woimalasta ja voidaan taas jatkaa Farscapen katsomista ilman, että täytyy viritellä läppäriä telkkariin kiinni. Vielä yksi kausi jäljellä.