perjantaina, huhtikuuta 04, 2008

Raconteurs - Many Shades of Black


Odottelen, että If you just...-projektin animaatio renderoi itsensä loppuun (tai mitä tekeekään), ennenkuin pääsen painamaan pään tyynyyn. Olen alkanut valua päivärytmin suuntaan, kun jo parina yönä on alkanut väsyttää jo yhdeltä. Mikä lienee ihan hyvä nyt, kun lähitulevaisuudessa on luvassa matkailua ja muu maailma kuitenkin elää päivällä.

---

Uusi innostus tussailuun. Television edessä on tullut piirreltyä ajatuksen juoksua monen kilometrin (oletan) mittaisilla viivoilla. Tussit eivät tehokäytössä kestä kuin pari iltaa. Copiceihin on lempiväreihini onneksi vielä varastossa täyttöpulloja, joten hätä ei ole hirveä. Harjoittelen samalla vähän kuvitustyöprojektia varten. En ole aikoihin tehnyt mitään kuvitusluontoisia juttuja muille, joten jännittää vähän, että mihin tässä päätyy.

Illustraattorinkin voisi taas joskus avata. Olen niin lumoutunut paperin tunnusta, että tietokone jää väliinputoajaksi tässä pelissä. Käsi ei vaan tuppaa tottelemaan yhtä hyvin kuin kone.

---

Piip, sanoi kone juuri. Tulkkaus: animointi on valmis. Saimme muuten viime viikolla AVEKilta pienen apurahan projektin toteuttamiseen, joten tällähän saattaa vielä olla toivoa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hiirihän on ihan hirvee vempele piirtämistä ajatellen. Siksipä on olemassa: wacom bamboo! :-)