(Kuvassa Vääjäämättömyyden kyyneltäjä; vedoksista viimeinen löysi juuri kodin)
En kovin helposti menetä yöuniani mistään, mutta nyt sekin on sitten tapahtunut. Minun yöuneni varasti huoli tulevaisuudesta: yrittäjien eläkelain muutosta koskeva esitys (HE 102/2022 vp).
Hallituksen esityksen tavoitteena on se, että YEL-työtulo saataisiin vastaamaan nykyistä paremmin yrittäjän työpanoksen arvoa. Tämä on se kohta, jossa homma on alunperin lähtenyt väärille raiteille: työtulosta ei puhuta mitään, vaan "katsotaan työpanoksen arvoa". Siis sitä, mitä työtulon pitäisi optimitilanteessa olla, ja mikä katsotaan kohtuulliseksi korvaukseksi tehdystä työstä. YEL-maksua ei siis perusteta siihen reaalituloon, jonka yrittäjä työstään saa, vaan jonkinlaiseen kuvitteelliseen unelmapalkkaan, mitä siitä pitäisi saada.
Tämä ei ole uusi juttu. Tähänkin saakka yrittäjien eläkevakuutus on määräytynyt työpanoksen rahallisen arvon mukaan (Varman sivulta lainattuna: ”Työtulosi tulee vastata vuosipalkkaa, joka sinun pitäisi maksaa samasta työstä toiselle yhtä ammattitaitoiselle tekijälle kuin itse olet.”) Vaikka vakuutusperusteet eivät sinänsä hallituksen esityksessä muutu, tosiasia kuitenkin on, että eläkevakuutusyhtiöitä on patistettu tarkistamaan eläkemaksujen perusteita tulevaisuudessa tarkemmin. Tähän asti yrittäjällä itsellään on ollut mahdollisuus arvioida itse työtulonsa, ja vakuutusyhtiöt ovat suurelta osin luottaneet yrittäjän ilmoitukseen – kaipa eläkevakuutusyhtiöissä on ymmärretty, että mielikuvitusraha ei ole oikeaa rahaa. Tämä toimintamalli on nyt koettu riittämättömäksi. Esityksen mukaan yrittäjän omaa arviota edelleen kuunnellaan, mutta vakuutusyhtiön pitää perehtyä myös esim. alan mediaanipalkkaan ja yrityksen liikevaihtoon YEL-maksun suuruutta päättäessään. Ja nimenomaan siihen kohtuullisen työpanoksen arvoon---
Miltäkö tämä ajatus tuntuu? Yhtä absurdilta kuin se, että kanssani samanikäiselle viiskymppiselle normipalkansaajalle marssittaisiin yhtä-äkkiä kertomaan, että hetkinen... Sähän olet jo yli viiskööt, työkokemusta kertynyt yli kolmeltakymmeneltä vuodelta, ja työtuntejakin oikeasti näytät tekevän vastuuntuntoisesti ja näköjään ilman ylityökorvauksiakin melkein tuplasti enemmän kuin sulle oikeasti kuuluisi. Sun työpanoksesi arvohan on ihan hirveän paljon suurempi kuin mitä ollaan luultu! Palkkasi näyttäisi olevan 2500, mutta koska oikeasti tuossa iässä ois pitänyt uratikkaita kiivetä vähän korkeammalle ja muut tuossa ammatissa tienaa vähintään tuplasti ja mediaanikin on siellä viiden tonnin huudeilla... Sehän kyllä kuulostaisi sun kokemuksella tehdystä työstä ihan kohtuulliselta korvaukselta! – Joten eiköhän me tuplata se sun maksama osuus eläkemaksuistakin 7,15 prosentista suoraan 14,30 prosenttiin... Palkkaa me nyt ei ikävä kyllä nosteta tässä, mutta kyllä sua varmaan ilahduttaa tuo summa, jonka voit nyt kuvitella ansainneesi!
Vielä ehkä hitusen paremmin palkansaaja voi tähän tilanteeseen samaistua, jos hän maksaisi itse eläkkeestään saman maksun kuin yrittäjä, eli noin 25% (vakuutussumma on nykyiselläänkin toki suurinpiirtein sama sekä yrittäjille että palkansaajille, mutta yrittäjä maksaa koko summan itse, kun taas palkansaaja maksaa siitä itse vain noin 8% ja hänet työnantajansa (julkinen työntantaja tai yritys/yrittäjä) loppuosuuden 13%). Eli, otetaanpas uusiksi tuo yksi lause, niin päästään realistisempaan simulaatioon: "- niin eiköhän me tuplata se sun maksama osuus eläkemaksuistakin 25 prosentista suoraan 50 prosenttiin..." Joka kuukausi. Joka palkasta. (Ja verot siitä sitten vielä päältä.)
Tämän edessä me monet yrittäjät nyt pelkäämme olevamme.
Itse voin kertoa, että jos joskus – edes kerran elämässäni – tililleni kolahtaisi vuoden ajan se kohtuullinen määrä työtuloa, johon olisin oikeutettu kokemuksellani, viikottaisilla työtunneillani ja minkä oikeasti kokisin ansaitsevani, maksaisin tämän työpanokseni arvoon sopivan YEL-maksuni kukkalähetyksen kera.
---
Monet "asiantuntijat" ovat yrittäneet rauhoitella paniikkiin menneitä yrittäjiä vakuuttamalla, että muutos ei ole niin suuri aiempaan, ja on niitä muitakin mittareita, ja että yrittäjiä kuunnellaan... Ylläoleva esimerkkini on ehkä hieman karrikoitua, mutta niin on ollut moni muukin asia, ennen kuin onkin yhtä-äkkiä muuttunut todellisuudeksi. Jos erilaisia uusia mittareita – kuten nyt esimerkiksi alan mediaanitulo – otetaan käyttöön, pitäisi olla hyvin tarkkaan määritelty se, miten ja mistä mediaanipalkan tieto otetaan, ja missä tilanteissa tietoa käytetään. Ikävä kyllä tällaisilla "työkaluilla" on kaiken kiireen ja työmäärän keskellä tapana muuttua automaateiksi.
Ongelmakohtia on muidenkin YELin "määritystyökalujen" kanssa, etenkin pienyrittäjien ja yksinyrittäjien kohdalla. On aloja – kuten nyt kädentaito- ja taidealat – jossa materiaalikulut ja muut kulut (kuten myyntiprovisiot) tiputtavat helposti suuren kuuloisia lukuja alaspäin summaan, jota eläkevakuutuskäsittelijän voi olla vaikea käsittää. Kulut saattavat ihan hyvin olla 3/5-4/5 koko liikevaihdosta, ellei enemmän. Siis: jos kuluja muodostuu vaikka 3/5 verran, se tarkoittaa sitä, että 50 000 euron vuosittaisesta liikevaihdosta 30 000 menee materiaali- ja muihin kuluihin.
Onko tässä esimerkissä jäljelle jäävä 20 000 (1666e/kk) sitten se työtulo? Hyvin harvalla. Se näkyy kyllä verotuksessa verotettavana tulona, mutta ei yleensä ole kuitenkaan se reaali työtulo, jonka yrittäjä itselleen nostaa palkkana.
Tuskin kukaan yrittäjä haluaa elää niin, että joka kuukausi nostettaisiin tililtä kaikki jäänyt raha palkaksi ja aloitettaisiin sitten nollasta seuraava kuukausi. Vaikka yksinyrittäjän liikevaihdosta vähennetään toteutuneet kulut, tulevia kuluja summasta ei tietenkään voi vähentää – siksi suurin osa pitää "yrityksen tilillä" yritystoimintaan varattua rahaa. "Yrityksen tili" lainausmerkeissä, koska monilla toiminimiyrittäjillä ei ole kalliskuluista yritystiliä, vaan vaikka yrityksen toimintoihin olisi varattu oma tili, sekin voi olla henkilökohtainen tili. Omaa reaalityötuloaan – siis sitä, minkä oikeasti nostaa omana palkkanaan verotettavista tuloistaan – voi olla vaikea todistaa, jos tilillä seisoo isompi summa rahaa kuin mitä sieltä on nostanut itselleen. Ja varsinkin, jos käsittelijän korviin se palkkana nostettava summa kuulostaa käsittämättömän pieneltä. Sitähän se monelle on.
---
Yleisesti ollaan huolissaan siitä, että yrittäjät alivakuuttavat itsensä, mutta isojen pöytien keskusteluissa on tuntunut jäävän täysin huomiotta se seikka, että suurin osa maksaa pienintä mahdollista vakuutusta, koska ei yksinkertaisesti kykene maksamaan suurempaa.
Onhan sekin aika surkeaa, että moni joutuu käymään palkkatöissä maksaakseen yrittäjyyteen liittyvät kulut.
Laskuoppi on aika yksinkertainen: jos pystyt nostamaan firmastasi 1500 euroa kuussa työtuloa, siitä summasta YEL-vakuutuksen osuus 25% on 375e/kk. Jos kodin vuokra/vastike on 700, niin jäähän siitä sitten muuhun elämiseen peräti 425 euroa. Yksineläjällekin tuo summa on aika pelottavan vähän, yksinhuoltajalle jatkuva kauhun ja pelon aihe. Tällaisen vakuutuksen maksaminen onnistuu ehkä, jos on tarpeeksi tienaava ja raha-asioissaan höveli puoliso.
(Entä jos tässä tilanteessa joku päättääkin, että alan mediaanitulo on 3000€/kk? Se tarkoittaisi, että yhtälö menisi näin: summasta 1500 (reaalitulo, koska ei vakuutusta voi siitä keksitystä työpanoksen arvosta vähentää) vähennetään YEL (joka otetaan siitä ei-toteutuneesta työpanoksen arvosta) 750 = 750e. Siitä kun vähennetään vuokra 700, jäljelle muuhun elämiseen jää... Kyllä, kyllä: ei tätä palkkamediaania välttämättä sovelleta ainoana tekijänä - mutta esitys pitää yksinkertaisesti sorvata sellaiseksi, että "ei välttämättä" tilalle pitää saada "ei varmasti". Tällaiselle tulkinnalle ei yksinkertaisesti saa jättää mitään optiota!)
Esimerkkinä käyttämäni 1500 euroa kuukauden työtulona on pienyrittäjälle muuten aika suuri työtulo. Suomen Yrittäjien tekemän Yksinyrittäjäkysely 2019:n mukaan kaikista vastanneista 22 prosenttia kertoo ansaitsevansa alle 1000 euroa kuukaudessa ja 26 prosenttia 1000–2000 euroa kuukaudessa. Tämän kyselyn jälkeen meillä on ollut korona. Ja Ukrainan sota. Ja inflaatio. Tämän vuoden tilastoa en löytänyt, mutta aika vahva veikkaus, että jos tuolloin päätoimisista yksinyrittäjistä 41 prosenttia kertoi kyselyssä tienaavansa alle 2 000 euroa bruttona, näiden köyhyysrajalla kituuttavien yrittäjien määrä on vain kasvanut.
----
YEL-maksujen tarkistuksiin on herätty osittain siksi, kun on huomattu, että (huonosti tuottamaan pistetyn) eläkesäästökirstun pohja häämöttää . Valtionosuus YEL-järjestelmään on kasvanut merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana ja sen kasvua edelleen pelätään. Pelätään, että yrittäjien eläkkeistä koituu valtiolle vielä iso lasku.
Rahojen puute vaivaa, sehän on selvä. Mutta ratkaisu ei ole puristaa lisää sieltä, jossa tilanne on jo valmiiksi liian kireällä. Anteeksi latteudet, mutta en tämän paremmin pysty sanomaan: tyhjästä on paha nyhjästä.
Pelkkiin kuluihin tuijottamisen sijaan voisi vilkaista myös yrittäjien luomiin säästöihin. Monelle yrittäjälle yrittäjyys on arvovalinta ja elämäntapavalinta, vaikka se ei olisi henkilökohtaisen taloudenhoidon kannalta edes järkevintä. Jokaisen yrittäjän ammatinvalinta jo itsessään säästää valtion menoja.
Kuten sanottu, pienyrittäjistä suuri osa elää köyhyysrajan alapuolella. Monen tulot ovat niin pienet, ettei työttömyyspäivärahalle heittäytyminen juurikaan vaikuttaisi elintasoon (ja saisi sitten tulevaisuudessa samansuuruisen eläkkeenkin!) Miksi sitten raataa hiki hatussa? Koska niin monelle on tärkeää, että tilille tulevat raha on omalla työllä ansaittua. Kuinka paljon valtiolta säästyy siinä, että niinkin suuri osa ihmisistä valitsee yrittäjänä kituuttamisen mieluummin kuin kortiston?
Yrittäjillä on oikeus toimeentulotukeen ja asumistukeen, mutta suuri osa oikeutetuista ei niitä nosta kuin aivan äärimmäisen pakon edessä. Paljonko valtiolta tässä säästyy?
Suuri osa yrittäjistä ei nosta lyhyistä sairauksista sairauspäivärahaa, vaikka olisi siihen oikeutettu. Syitä on monia - moni tuttu on maininnut, että sairaana työt kertyvät niin, että kaikki resurssit pitää laittaa sairasteluaikana tekemättä jääneiden asioiden kiinniottoon, ei siinä lomakkeita ehdi täytellä. Itselläni syy on ollut yksinkertaisesti se, etten jaksa etuuksien hakuun liittyvää säätöä. Olen sairastanut parinkymmenen vuoden yrittäjän urallani omavastuullisesti parin viikon hirmumigreeneitä, noidannuolia ja pitkiä flunssia, mutta ensimmäisen – ja tähän mennessä ainoan – kerran hain sairauspäivärahaa kaksi vuotta sitten aivoinfarktin saatuani (muutaman satasen hakeminen kolmen kuukauden taisteluineen on ihan kokonaan toinen juttu ...mutta voin kertoa, että väittämä siitä, että yrittäjän on vaikea saada sairaspäivärahaa, ei ole myytti.) – – – Aika paljon taitaa valtiolta säästyä siinäkin, että yrittäjät eivät läheskään kaikkia sairaspäivärahaetuuksiaankaan käytä.
Yhdessä somekeskustelussa joku kommentoi, että pienyrittäjillä ja yksinyrittäjillä pitäisi olla oma etujärjestö, ja että meidän pitäisi mennä lakkoon asiaamme ajaaksemme. Joku toinen siihen kommentoi, että pienyrittäjien lakko kyllä varmasti näkyisi ja tuntuisi ihan kaikkialla, mutta vaikutukset eivät ehkä kuitenkaan ulottuisi sinne, mihin sen eniten haluttaisiin vaikuttavan. Tässä kirjoittaessani tuli mieleeni, että ehkä kaikkein paras keino osoittaa yrittäjien merkitystä tälle valtiolle ja valtiontaloudelle olisi, että me kaikki yrittäjät alkaisimme aktiivisesti hakea niitä etuuksia, jotka meille kuuluvat. Hakuun jokaikinen asumistuki ja toimeentulotuki ja sairauspäiväraha, jotka nyt jäävät hakematta.
No, koska nyt en oikeasti halua tässä maailman tilanteessa kaataa koko maata, niin en nyt tosissani tätä ehdota. Haluan uskoa siihen, että jo kymmeniä tuhansia allekirjoituksia kerännyt adressi otetaan huomioon ja lopputuloksena saamme möröt pois ehdotuksesta ja tilalle järkevän ja yrittäjien kannalta suotuisan esityksen. Mutta talletan tämän ajatuksen toimenpidepankkiini kaiken varalta.
---
Ei huoli yrittäjien huonosta vakuuttamisesta aiheeton ole, sitä vain lähestytään nyt täysin väärästä suunnasta. Yrittäjät itsekin ovat huolissaan huonosta vakuutuksestaan, jota ei ole rahastoitu tuottamaan. YEL-vakuutus on kallis ja siitä saatava vastike onnettoman pieni. Kuten ystäväni sanoi: ”Kaikki kartuttaa paremmin kuin YEL. Jokainen palkkatyökeikka, vaikka olis vaan 500 euroa, kartuttaa paremin kuin kuukauden yel -maksut.”
Monta kertaa väsymyksen tilassa tulee ajatelleeksi, että jos olisi viisas ja haluaisi säästää itseään ja terveyttään, lopettaisi kaiken yritystoimintaan viittaavan, ja asettuisi laakereilleen makaamaan. Tekemättä mitään saa aikalailla saman eläkkeen kuin jos maksaa edullisinta vakuutusta. (Tokihan vakuutuksen mukainen työtulo on pohjana laskettaessa muita sosiaaliturvaetuuksi – minkä vuoksi moni minimitasolla vakuuttava nyt vakuuttaisikin itsensä isommalla summalla, jos vain mitenkään taloudellisesti kykenisi.)
Varmasti joukossa on niitäkin yrittäjiä, jotka ovat tietoisesti alivakuuttaneet itsensä ja joiden talous kestäisi oikeansuuruisen vakuutuksen maksamisen (tosin moni heistä on hoitanut sekä sairas- että eläkevakuutuksensa muilla tavoin), mutta huomattava osa yrittäjistä tarvitsee tukea maksuihinsa, ei tilanteen muuttamista hankalasta toivottomaksi.
Yrittäjät eivät myöskään ole niin homogeeninen ryhmä kuin miksi se on niputettu. Ongelmahan on myös Suomen laissa, joka tunnistaa vain kaksi yrittäjäryhmää: maatalousyrittäjät ja kaikki muut. Onhan se selvää, että "kaikki muut" -ryhmän isojen satojen tuhansien liikevaihdon firman yrittäjä on reaalielämässä ihan eri eläin kuin kymppitonnilla elämäänsä pyörittävä yksinyrittäjä/elinkeinoharjoittaja, ja näiden kahden ääripään ryhmän vakuutusongelmat vaatisivat ihan erilaisia ratkaisuja. Olisi aihetta laittaa tämänkin asian kanssa mietintämyssyä päähän.
---
Kannattamaton yritys pitääkin lopettaa, kommentoi joku Veikko internetin uumenissa. Ja mitäs sitten tapahtuisi? Vähemmän se pienillä tuloilla pärjäävä yrittäjä yhteiskunnan kuluja syö yrittäjänä pysyessään, vaikka kykenisikin maksamaan vain pienimmän eläkevakuutusmaksun.
Kannattamattomuudellakin on toki rajansa. Muistutus aiemmin mainitusta: vuonna 2019 päätoimisista yksinyrittäjistä 41 prosenttia kertoi kyselyssä tienaavansa alle 2 000 euroa bruttona. Pakollisten eläkemaksujen, verojen ja muiden kulujen jälkeen yrittäjän käteen voi jäädä vain pari sataa euroa kuussa, mutta moni silläkin pystyy elämään. Sen sijaan, jos työpanoksen arvoon perustuva YEL-maksu keikauttaa ansainnan miinusmerkkiseksi, on kai selvä, että ammattiinsa intohimoisestikin suhtautuva yksinyrittäjä joutuisi lyömään hanskat tiskiin. Yrittäjien nyt ääneen lausumat puheet lopettaa yritystoiminta, jos tämä eläke-esitys tulee voimaan, eivät ole uhkauksia. Ne ovat realiteetti.
Pienyrittäjän keinovalikoima tässä tilanteessa on aika pieni. Ei kukaan köyhyysrajan alla huvikseen hengaile. Kyllä pienyrittäjänkin tavoite on saada työstään sen verran rahaa, että eläminen olisi helpompaa, minkä vuoksi pienyrittäjän kalenteri ei usein tunne pyhiä, eivätkä iltamyöhän työtunnit ole vieraita. Enempää työtä ei pysty tekemään kuin tunteja on käytettävissä, ja hinnan nostaminen – siten, että sillä olisi jotain merkitystä – vie asiakkaat. (Hintojen nostaminen maksaisi myös yhteiskunnalle, sillä pienyrittäjien joukossa on esimerkiksi useita hoiva-alan palveluita tarjoavia yrittäjiä, joilta kunnat ostavat palveluita.)
Mutta vaikuttaa vähän, että nämä ovat pienimmille yrittäjille ne kaksi tietä: lopettaminen tai hintojen moninkertaistaminen (ja sitten lopettaminen, kun asiakkaat kaikkoavat).
---
Kyllä se kohtuullinen työpanoksen arvo vain on monen yrittäjän kohdalla mielikuvitusrahaa, eikä todeksi muutu, vaikka se paperilla päätösten perusteeksi kirjoitettaisiin. Eihän nälänhätääkään ei saada poistettua sillä, että ollaan yhteisesti sitä mieltä, että kaikkien pitäisi saada tarpeeksi ruokaa. Olisi kyllä kiva, jos niin olisi. Mutta kun ei ole.
YEL-vakuutuksen työtuloksi pitäisi muuttaa yrittäjän työpanoksen rahallisen arvon sijaan hänen saamansa REAALItyötulo. Ja siihenkin pitäisi saada joku järkevä alaraja, jotta voisi olla kuun alussa vähän varmempi siitä, ettei joudu ottamaan velkaa maksaakseen vuokransa.
Jos et ole vielä niin tehnyt, niin
allekirjoitathan adressin: https://www.adressit.com/vaadimme_hallituksen_yrittajan_elakelain_muutosta_koskevan_esityksen_he_1022022_vp_kumoamista_ja_uudelleenkasittelya
ps. Kirjoitin tämän postauksen yleensä yksinyrittäjän näkökulmasta - sellaisiahan me kaikki omalla työllämme elävät taiteilijat käytännössä olemme. Mutta pitää tehdä myöhemmin erillinen postaus vielä taiteilijan ammatin omista lisäominaisuuksia YELin ja muidenkin eläkevakuutusten suhteen - siinä olisi niin paljon koristeita tähän kakkuun, että se alkuperäinen kakku jäisi kokonaan näkemättä. Joten vaikka isoja paloja nyt kerralla tuleekin, niin ei sentään koko kakkua. (Sitä paitsi, sormet puutuu näiden sanojen määrästä.)
Tekstit
