Tänään kirjoitin Instagramissa, kuinka puoleentoista vuoteen ei ole työrintamalla tapahtunut mitään, ja nyt kaikki tapahtuu yhtäaikaa. Aloin miettiä, että sehän ei ole totta, koska koko ajanhan on tapahtunut kaikenlaista, mutta nyt vain sattuu useampi pitkä ja suunniteltu projekti toteutumaan yhtäaikaa, syyskuun alkupuolella. Niin sanottu kulminoitumispiste on kaikilla sama: Konstrundan 4.-5.9.2021, Vihreää väriä -näyttelyn avautuminen Suomen käsityön museossa 11.9.2021 ja Habitare seuraavalla viikolla. (Tai no, tilannehan ainakin Habitaren osalta voi vielä muuttua. AVI antanee uusia rajoituksia huomenna tai ylihuomenna.)
Näistä Vihreää väriä -näyttely on ehkä se Suurin ja Tärkein - olen työskennellut näyttelyn parissa monin tavoin jo viime vuoden loppupuolelta. Olen ollut mukana käsikirjoittamassa näyttelyä ja luonut kirjoittanut näyttelytekstejä, ideoinut näyttelyyn luonnonväriympyröiden sarjan ja organisoinut niiden värjäyksen (Värjärikilta ry:n jäsenet ovat värjänneet suurimman osan, mutta tokihan värjäsin muutamia näytteitä itsekin), olen käsikirjoittanut muutamia näyttelyyn esille tulevia lyhyitä värjäysprosessivideoita, ja vielä on muutama pienempi näyttelyyn liittyvä juttu työn alla. Ja näyttelyssä on esillä myös yksi luonnonväriteokseni - kuva antaa siitä hieman vinkkiä.
Tämä on ollut jotenkin kaikin puolin ihana projekti. Väristä kirjoittaminen on aina ollut itselleni terapiaa, ja tällä kertaa paitsi tiesi, että tekstilläni on tarkoitus (usein tuntuu, että Coloriaan kokoamani tieto on vain tärkeämmältä työltä aikaa vievä harrastus---) - koko projekti on myös tukenut apurahatyöskentelyä antotypiaprojektini ja siihen liittyvien juttujen parissa. Harvoin loksahtaa kaksi projektia niin hyvin yhteen kuin mitä nyt on käynyt!
Montaa muutakin työprojektia olen tämän vuoden aikana toki edistänyt - moni projekti etenee hissukseen taustalla, ja tänä vuonna poikkeuksellisen hyvässä symbioosissa keskenään!
--
I just was thinking that in my work scene nothing has happened in one and a half year, and now suddenly everything happens. But that is not true at all. All kinds of things are happening all the time, but now it just happens, that many of those longer planned projects will take place at the same time, at the beginning of September. First Konstrundan event on September 4-5, then the opening of an exhibition Sustainable colour at the Craft Museum of Finland on the very following week, and Habitare event the next week. (If Habitare happens at all - new safety guidelines will be announed tomorrow or a day after that.)
Of these, the Sustainable colour exhibition is probably the biggest and the most important one for me. I've worked with the exhibition in many ways from the end of last year. I've taken part in planning the exhibition as well as I have written exhibition texts. I've also planned the way the natural dyes are exhibited and I've organised the dyeing process of the samples (the sample yarns are dyed by the members of Värjärikilta, which is a Finnish natural dyer's association; and of course I dyed a few samples also myself). I've transcripted a few short natural dye process videos, and there are still a few things on their way. And also one of my natural dye pieces will be exhibited at the museum - the main photo gives a hint what will be shown.
This has been absolutely wonderful project in every way. I've always considered writing, and especially writing about colour, some kind of therapy, and this time I knew all the time, that there will be a purpose with my words (usually I feel, that writing for my Coloria.net website is just a vain hobby taking time from everything important---) Also, the whole project has been so important for my work with my anthotype project. It's not usual that two of my project are so perfectly inline as these two have been!
There are many other projects I have continued with this year. They are evolving slowly in the background - and this year everything is happening in some kind of symbiotic relationship!