Ajattelin, että kesällä työhuoneeni avointen ovien päivinä ehtisin kirjoitella blogiini kaikista meneillään olevista projekteistani - mutta kun vihdoin pääsen blogini äärelle, onkin jo päivää vaille heinäkuun viimeinen päivä, ja niin niin monet prosessit loppuvaiheissaan. Eilen sovin kuukauden taiteilija -mininäyttelyni purkamisesta Jyväskylän Taiteilijaseuran Galleria Beckerissä huomeniltana (esillä siis vielä tämän päivän ja huomisen), ja heinäkuun viimeiseen päivään loppuu myös teostilausteni ilmaiset postitukset (elokuun ekasta lähtien pakkaus- ja lähetyskulut taas 10e per tilaus).
Ja tässä nyt istun tämän kesän viimeistä neljän päivän avoinnaoloputkea "valvomassa". Työhuoneeni ovet ovat avoinna torstaista sunnuntaihin klo 12-18, ja sitten seuraavan kerran elokuussa perjantaina 14.8.2020 klo 10-18. Täysin erakoituneen kevään jälkeen mieli ja sydän sanoisi, että elokuussa olisi pitää jatkaa vaikka päivittäisellä aukiololla, mutta tosiasia on, että työn alla on sellaisia prosesseja, jotka vaativat huomiotani moneksi perkkäiseksi päiväksi, ja joita on todella vaikea toteuttaa samalla, kun pitää työhuonetta avoinna. Siispä pitää heittäytyä taas luovan työn pariin: sekä kuvien että hieman huonolle hoidolle jääneen Anthotypical-projektini.
Heinäkuun mittainen nelipäiväinen työhuoneviikko on kyllä näinkin lyhyessä ajassa muuttunut tavaksi, josta on vaikea irrota. Käynhän työhuoneella muutenkin yleensä vähintään sen neljä päivää, ja vietän täällä vielä pidempiä aikojakin per päivä, mutta työn tekeminen on niin erilaista aukiolopäivien aikana, että päivien luonnekin on ihan erilainen - kuin kävisi päivätöissä. En yksinkertaisesti pysty keskittymään mihinkään aikaa vieviin prosesseihin, jos koko ajan odotan, että joku tulee ovesta. Mutta onneksi nurkkiin on kertynyt vaikka millä mitalla sellaista työtä, mikä on odottanut tekemistään vaikka kuinka kauan, mutta jolle ei ole olut aikaa. On tehnyt hyvää saada kaikki sekaiset kasat kuplamuovinyssäköitä puhdistettua ja järjestettyä paikalleen. Olen leikannut tukipahveja vanhoista pahvilaatikoista. Olen saanut tehtyä hirmuisen pinon sellaisia ärsyttäviä pikkuasioita, joiden tekeminen ei kestä kauan, mutta jotka sitten pääsevät kertymään tolkuttoman mittaiseksi to do -listaksi ja sitten hiljalleen muuttuvat ylivoimaiseksi urakaksi.
Toki huomaan myös, että tämä yhtä-äkkinen sosiaalisuus on paitsi antoisaa ja energisoivaa, myös yllättävän uuvuttavaa. Kun olen illalla palannut kotiin, en jaksa tehdä juuri mitään. Vaikka usein olenkin kotimatkallani saanutkin poimittua muutamia kasveja antotypia-projektiini, kotona ne jäävät keräilykassiin odottamaan ja kuivumaan, kun kaikki energia valahtaa kantapäistä ulos siinä vaiheessa, kun ulkokengät saa jalastaan. Päivällä sitä kuvittelee kaikkea, mitä illalla vielä kevyesti tekee, ja kuinka aikaa jää vielä kirjan parissa rentoutumiseenkin, mutta tosiasiassa sitä vain lössähtää sohvalle ja katsoo televisiosta suurin piirtein ihan mitä vain.
Ehkä juuri siksikin tämä heinäkuu oli niin tervetullut. Olen elänyt täysin erilaisessa rytmissä kuin normaalisti ja erilaisen päiväjärjestyksen sisällön mukaan, ja vaikka iltaisin veto onkin poissa, tuntuu, että muuten tässä on jollain kummalla tavalla latautunut. Tuntuu ihan mahtavalta ajatukselta se, että ensi viikolla pääsee uudelleen oman hiljaisen ja hitaan luovan työnsä pariin.
Mutta eletäänpä ensin tämä tämän kesän osalta viimeinen aukioloputki läpi. Täällä istun ja odottelen vierailijoita sunnuntaihin saakka - tervetuloa!
---
I thought that I would have some time to write in my blog during these open doors days in July. But when I finally got to my blog, it's already the end of July, and so many processes ending in a few days time. And here I am, sitting at my studio and keeping the doors open for the last four-day session for this summer. After last spring my heart tells me to continue these open doors days in August, but the reality is that I have so many work processes going on, which all are really hard to make if I keep my studio doors open. That's why I need to get back to my creative work: to some new images and to my Anthotypical project.
The four-day working week in July has turned (in a really short time) into a custom, which is hard to give up. I do work at my studio at least four days a week anyway, and even longer days, but working in these open doors days differs so much from my "usual" days that it's like going to any day job. I simply can't concentrate on those time-consumin processes, if I'm in alert waiting for someone to arrive. But luckily there are a lot of chores around that have just been waiting on me to get to them, and I've never had any time. I've cleaned and arranged all my packing materials and cut support cardboards from used cardboard boxes. I've done a mass of those annoying small things, that won't really take long time to do, but which often get to pile and then they turn into an overwhelming job.
And I've noticed that this socialicing through the day - besides being very energizing and inspiring - is also very wearing. After getting home every day, I really don't have any energy to do anything. Often I pick some plants on my way home for my anthotype project, but then, when I get home, those will stay in my collecting bag and dry. During each day I plan all those things I'll do when I get home, and imagine how I'll have some time to enjoy reading, too, but the reality is that I just sat on sofa and turn the telly on.
Maybe that is why the July was so welcome. I've been living on a totally different rhythm than normally and doing very different kind of work, and while I am really lazy in the evenings, I feel, that on another levels I've been charging myself all through the summer. Right now it feels absolutely wonderful to think that I'm about to return to my slow and silent creative work next week!
But first, let's live through this weekend. Here I am, at my studio, waiting for people to arrive - welcome!
.
Tekstit
