Elokuun lopun viikot ovat olleet ja tämä syyskuun alun arki tulee olemaan paketointia ja kelmutusta. Kun olen kertonut tuttavilleni, että syyskuun alkupuolelle kulminoituu viikon sisälle aika monta asiaa (asunnon suojaaminen putkiremonttia varten ja evakkoon muuttaminen, ensimmäinen osallistumiseni Konstrundaniin ja heti seuraavan päivänä lähtö Habitareen ja viikko messuilua), moni on muistellut omia putkiremppaan valmistelujen kokemuksiaan ja asunnon paketointia ja evakkoaikaa kauhulla ja ahdituksella. Itselleni taas se puoli ei tunnu lainkaan edes hankalalle.
Onhan tässä kodin paketoinnissa työtä, mutta ei se jotenkin tunnu yhtään niin kammottavalta prosessilta kuin millaiseksi kaikki sen tuppaavat kuvaamaan. Itseasiassa juuri tuossa juttelimme, että ei tämä ole sen suurempi homma kuin ihan normaaliin näyttelyyn valmistautuminen: pakkaamista kaaoksessa, asioitten järjestelyä, lisää pakkaamista; logiikkaa, logistiikkaa, tilankäytön sommittelua. Ei siinä juurikaan ole eroa, pakkaako tavarat huoneen nurkkaan vai teokset rahtiauton lavalle. (Kodin arjen tavaroita ei tarvitse edes pakata niin huolellisesti kuin herkkiä lasikehystettyjä tauluja!)
Jos jokapäiväinen poran mörinä ei tunkeiutuisi seinän takaa kuulosuojaintenkin läpi, ja jos Murphyn laki ei toteutuisi jokaisen pienen asian kohdalla (koska kaikki käytännössä joutuu tekemään kahteen, ellei kolmeen kertaan), tämähän menisi sutjakkaasti. Tällä hetkellä vielä tuo jatkuva asioiden hoitaminen moneen otteeseen koskee vielä vain työasioitani, mutta olen varautunut siihen, että sellaisia tulee rempan aikanakin. Tästä asioiden hoitamisesta ilman, että niitä saa oikeasti hoidettua, vain on tullut niin vakiojuttu, ettei hötkyily juuri auta.
Voi olla, että mieli jossain vaiheessa muuttuu, jos Murphyn laki alkaa toteuttaa itseänsä myös remontin osalta, mutta ainakaan tässä pakkailuvaiheessa ei remontti stressaa yhtään. Toisaalta vähän takaraivossa kiristää Habitareen pakkaaminen. Työtä on vielä aika paljon, ja päiviä kovin vähän, ja remonttipakkaamiselta jää melko niukasti aikaa hengailla työhuoneella. Eikä nämä pitkät pakkailupäivät itsessään mitään, mutta kyllähän se hieman kammottaa, minkälainen zombie siellä osastolla ensi viikolla seisookaan. Koska - ja tätä on varmaan vaikea kenenkään sellaisen uskoa, joka ei ole itse messuilla osastollaan pönötellyt - paitsi että messuille osallistuminen ja ihmisten tapaaminen on äärimmäisen antoisaa, on se myös aivan tolkuttoman uuvuttavaa. Paljon uuvuttavampaa kuin tämä remppaan valmistautuminen.
Tulinpa vain ajatelleeksi, että jos niin moni pitää tätä remonttimuuttopakkaamista niin järkyttävän väsyttävänä ja stressaavana, kuinkahan raskasta tuo näyttely- ja messutekeminen ihan oikeasti onkaan? (No, onhan se. Sitä ei ehdi juurikaan vain ajatella, kun pitää keskittyä siihen tekemiseen.)
---
The last weeks of August has been and the beginning of September will be filled with packing. When I have told my friends, that at the beginning of September a lot of things will reach their high-point (like covering the whole apartment with protective plastic and moving away for our bathroom and kitchen renovation, my very first Konstrundan event and right after that leaving to Habitare and one week in the fair), many of them has been remembering their own horrible bathroom renovation experiences and moving away for the renovation time with horror and anxiety. For me that part doesn't feel hard at all.
Yes, there is some work to be done here, but it really doesn't feel the horryfying process my frieds tend to describe it. Actually, we just discussed about this not being any more bigger job that normal exhibition preparations: packing in chaos, things to organize, more packing: locig and logistics. There's not really a big difference if I'm packing things in boxes at home or if I'm packing artworks in the back of the car. (Except the every day stuff doesn't require so delicate and careful packing as those framed artworks in glass do need...!)
If my ear plugs would complete block this horrible daily noise from drilling, and if Murphy's law wouldn't haunt me with every little issue (because I really have to do everything twice, if not thrice), everything would be just fine. At this moment that constant re-managing is affected only to my work, but I've prepared myself to see them with renovation issues too. But this is just so common these days, that I've gotten used to it.
It just might be that I'll be thinking quite opposite, if the Murphy's law would affect also the renovation, but at least at this packing phase it just doesn't stress me at all. On the other hand, I'm slightly stressed about packing for Habitare. There's so much to do and so few days left, and I haven't really got time to go to my studio because of this renovation madness. And even these long days of renovation packing don't feel bad, it just worries me a bit, what kind of zombie will I be next week on my Habitare booth. Because - and I know this is hard to believe, especially for those who haven't been presenting their works on fairs - even when having one's own little art shop and meeting people is extremely fantastic, it is also extremely exhausting. Much more so than this renovation preparation thing.
It just got me thinking, that if so many of my friend thinks this renovation packing is so exhausting and stressfull, just how exhausting really the exhibition and fair building really is? (Well, it is. There's just not time to think about that if you'd just like to get through the day.)
Tekstit
