sunnuntai, elokuuta 25, 2019
Värien vietävänä - Taken away by colours
[Sadepäivä, Rainy Day, 2019]
Tässä on reilu pari viikkoa Habitareen, ja tänä aikana pitäisi saada muutama uusi teos tehtyä (kuvassa muuten yksi uusi työ tee-sarjaani; olen tehnyt sen aiemmin, mutta se on ekan kerran esillä Habitaressa). Ja pitäisi pakata koko Habitaren lasti (missä on aika iso homma, koska tavarat on levällään monessa paikassa tilanpuutteen takia), tyhjentää ja paketoida koti putkiremontti ja keittiöremonttikuntoon, ja remonttievakkomuuttaa pois. Mikään pienempi asia ei edes enää mahdu to do -listalle.
Tässä kaiken keskellä sain pienen hiljaisen viikonloppuhetken värien parissa. Olen jonkin aikaa kirjoitellut Ikoni & kulttuuri -julkaisuun (ent. Ikonimaalari) väriaiheisia kolumneja, ja elokuulle osui seuraavan deadline - juttu napolinkeltaisesta. Niinpä varasin työpöydälleni kasan kirjoja ja kupillisen teetä, ja pakenin päiväksi värien pariin. Itse kolumni on aika lyhyt, mutta varaan aina kirjoittamiseen koko päivän, koska sitten voin käyttää jäljellä olevan ajan muiden värijuttujen kirjoitteluun ja Colorian päivittämiseen.
Napolinkeltaisesta kertova juttu lähti ajallaan, sain pariin muuhun pigmenttiin liittyviä epäselviä asioita vähän selvitettyä, ja suomalaisesta väristä kertova kirjasuunnitelmanikin sai muutaman uuden muistiinpanon. Koko kirjoittamisprosessi oli ajatuksellinen keidas keskellä tätä hulvatonta kaaosta, joka toivottavasti vielä joskus takaisin kodiksi muuttuu - on vähän vaikea palata muuttolaatikoiden pariin, mutta kyllä se siitä. Itsekurilla.
Mutta jos vielä ihan vähän noita värijuttuja...
---
It's only a few weeks before Habitare fair, and in this time I should finish a few artworks, pack everything for the fair (which is quite a big job since the stuffs are in four places due to the lack of space), we should empty our home and pack everything for pipe and kitchen renovation, and we should also move to another place for the renovation. There's no room for any smaller things in my to do list.
In the mids of everything I managed to have a small silent moment with colours. For a some time now I've been writing a colour themed column for one Finnish publication (Ikoni & kulttuuri = Icon & culture), by Valamo monastery publications, and the deadline for my next column, about Naples yellow, is in August. So, I selected some books and tea to my desk and escaped for a day. The column itself is quite short, but I always book the whole day for writing, because then I can spend the reamining time to write other colour stories and update Coloria website.
The article about Naples yellow left on time, I managed to solve a few unclear questions about a couple of other pigments, and I also made some new notes to my book plan about Finnish colour. The whole writing process was like a oasis for my thoughs in the mids of this overwhelming chaos around me - which, in some day, hopefully, will turn to be our home again. It's just a little bit difficult to return to the packing and cleaning, but I will do that. Just need a bit self-discipline.
But maybe I can still spend a few minutes with colour before returning on what I should do...
lauantaina, elokuuta 17, 2019
Siivoamista ja kirppistelyä / Cleaning and flea marketing
Elokuun kaaoksesta, päivää! Yritän nähdä tämän putkiremppaan valmistautumisen ja asunnon tyhjentämisen mahdollisuutena selkeyteen. Paino sanalla "yritän". Elämä on normaalistikin sellaista ajallista palapeliä, mutta nyt, kun pitäisi tehdä pari kuvasarjaa loppuun, kirjoittaa pari tekstiä, valmistautua Habitareen ja samalla pakata asunto remonttikuntoon ja muuttaa väliaikaiseen asuntoon... Ja bonuksena viimeistellä tuleva keittiöremonttisuunnitelma, joka oli huomattavasti selkeämpänä päässäni puoli vuotta sitten.
Mutta aikatauluttamisella, ja aikataulun orjallisella noudattamisellahan tästä selviää. (Kai.)
Aloitan Habitare-valmisteluilla, koska joudumme muuttamaan täsmälleen samaan aikaan, kun Habitare alkaa, ja pahin remonttiasiakiire osuu juuri Habitarea edeltävälle viikolle. Juhlin sillä ajatuksella, että jos saan kaikki Habitare-asiat hoidettua ajoissa, muuttoviikolla voi keskittyä pääasiallisesti nimenomaan muuttoon ja remonttiin.
Olen aloittanut jo heinäkuussa pienten tavaroiden pakkaamisen laatikoihin ja lajitellut työhuoneelle ja kierrätykseen menevät erilleen. Tilapula on ollut ongelma jo kauan, eikä se tämänkään remontin myötä helpotu, joten tässä remonttirytinässähän sitä on helppo katsoa, mistä luopuu. Etenkin kirjoja ja lehtiä on kertynyt runsain mitoin, eikä niitä vain voi kaikkia säilyttää vaikka haluaisikin.
Suunnittelin jo aiemmin osallistuvani Siivouspäivään (joka muuten näkyy ihan harmillisen vähän Jyväskylässä, toivottavasti osallistujia tulee enemmän!) Ensin ajattelin pistää myyntipisteen asuntomme eteen, mutta kaikkien remonttiroinien takia se ei tunnu kovin optimaaliselta paikalta - joten olipa kiva muistaa, että onhan minulla työhuone! Elokuun viimeisenä päivänä katan kirpparitavarat työhuoneeni näyteikkunan eteen pihalle, ja jos sataa oikein kovasti, eikä katos riitä suojaksi, sitten tavarat saa nopsaan sisällekin.
Taidetta ei kirppariltani eikä alennuksessa löydy, eikä edes mitään taiteen tekemiseen liittyvää (paitsi ehkä kirjoja). Jottei tämän kanssa tulisi mitään väärinkäsityksiä, ajattelin alunperin pitää työhuoneeni oven kokonaan kiinni. Vaan sitten aloin miettiä, että eipä tuo paljon haittaa, jos joku haluaa käydä samalla vilkaisemassa työhuonenäyttelyni. Ja sitten ajattelin, että jos kerran siellä paikan päällä joka tapauksessa pasteeraan, niin miksi en samalla voisi pitää työhuoneen ovet avoinna ihan taiteenkin katselijoille ja ostajille.
Siis 31.8. klo 10-15, tervetuloa työhuoneelleni - ulkona kirppis, sisällä työhuonenäyttely ja normaalihintaisia teoksia!
***
It's just another chaotic August... I try to view this renovation preparing as a chance to the clearness. Emphasis on the word 'try'. I should finish a few image series, write a few articles, prepare myself for the Habitare fair and at the same time prepare our home for the renovation and move to a temporary house... And as a bonus I should still finish our kitchen renovation plan, which was notably more clear half a year ago in my head.
I'm pretty sure I can manage this all by scheduling everything and following the plan exactly. (I hope.)
I'll start by Habitare preparations, because our move-out date is exactly the same time when Habitare will start, and the week before is the most busiest week of all. I cherish the thought that if I'll get all the Habitare preparations made in time, I can then concentrate fully on moving and renovation on the week before.
I started packing small stuff already in July, and I've selected those that will go in my studio and those that I'll resell or recycle. The lack of room for all my stuff has been a problem for a while , and it won't get any easier in future, so this is a good time to check which things I am ready to give up. There are, for example, a lot of books and magazines, which I can't keep, even if I'd like to.
I decided to take part to the Cleaning Day event (flea market event) for a long time ago. First I had planned to carry all my stuff outside our house in garage sale style, but there's too much renovation stuff - not an optional choice. So, it was nice to remember my studio in the city center! On the last day of August I'll carry all my flea market stuff in the front of my studio.
Just to be clear: there won't be any of my artworks on flea market or in any sale. First I planned to keep my studio door closed all together, to avoid any misunderstandings, but then I started to think that if I'll be there anyway it would be quite stupid to keep my studio door closed...
So, welcome on August 31 from 10am to 3pm - fleamarket outside and a studio exhibition and normal price artworks inside!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)