Teki hyvää olla pitkän aikaa äärimmäisen pienellä netin käytöllä ja keskittyä vain Italian ihanuuteen ja Oleelliseen. Pienellä halvalla nettiyhteydellä pystyin juuri ja juuri sähköpostit tarkistamaan; Instaan kuvia päivittelin lähinnä alakerran gelaterian vapaalla nettiyhteydellä. Kaikki vähänkin vaatinut työ sai jäädä: nettiä näköjään tarvitsee ihan kaikkeen. Irtiotto, jota eivät haitanneet edes kieltävät apurahapäätökset, joita tuntui tulevan sähköpostiin joka toinen päivä. (No, vähän liioittelua, mutta silti - kuinka montaa apurahaa olen oikein hakenut?)
Ihanuus.
Vaikka se johtikin sitten siihen, että kotiin palattua on ollut ihan käsittämätön paniikinkaltainen hoppu kaikella mahdollisella, kun jonossa ovat pitkän tuon melkein netittömän ajan rästityöt ja niiden perään kasautuneet normaalityöt vaanivat samaan aikaan kuin uusia teoksia pitäisi tehdä. Musteiden ja papereiden tilausten kanssa pelaamiset kaupan päälle, ja yhtä-äkkiä sitä huomaa jälleen käyvänsä epätoivoista kamppailua aikaa vastaan. Kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta sain kuin sainkin kaksi uutta Kyyneltäjää vihdoin viimeisteltyä Joensuun Galleria Kohinan Kyyneltarha-näyttelyyn (aukeaa 20.6.), ja keittiössä on puolivälissä prosessia valmistumassa muutama uusi hedelmä Hyvän ja pahan kyynelpuuhun. (Kunhan saan ensin viimeisteltyä työt Suomen taidegraafikoiden Summer Prints -näyttelyyn, sinnekin pitäisi lähettää teokset ensi viikolla...)
Jotain kuitenkin Italian Ihanuudesta olen säilyttänyt: otan stressini lunkisti. Vaikka on kiire, ei se panikoimalla helpota, päin vastoin. Istun työhuoneessani, ikkunat auki aurinkoon, ja juon kahvia kevyen lämpimän kesätuulen puhallellessa ympärillä. Voi niitä teoksia näinkin tehdä.
---
It was so absolute phenomenally fantastic to almost abandon web for over a month, concentrating on just the beauty of Italy and everything Essential. My cheap prepaid allowed me just about read my email; and downstairs gelateria offered a free wifi to upload some pics to Instagram. But the Work, that I just had to let go (suddenly I noticed how much I use interneet to almost everything I do). It was a little take-off from normal life to somewhere else, which wasn't even destroyed by all those systematical nos to my grant applications, which seemed to pop in my email every other day. (Well, slight exaggeration there - but still - how many grants have I really applied?)
Wonderfulness.
Of course it lead to the homecoming from hell: all those neglected projects for over one months time + the basic job on the top of them, at the same time, when I should totally concentrate on my new artworks. Plus add some problems with inks and paper orders there, and suddenly I find myself in the mids of the desperate fight agains time. Against the unlikelihood of me finishing any new artworks at this mess, I actually did just make two new works for the Tear Artisans series to be shown first time in the Garden of Tears exhibition at the Galleria Kohina in Joensuu (starting June 20), and there are several pigment transfer works for the Tree of the Tears of Good and Evil at the process... (Which I will continue after first finishing the new prints for the Summer Prints exhibition by the Association of Finnish Printmakers, they should be shipped next week...)
But there's something left from the time spent in Italy: I should stress all about this, but I'm taking it easy. Yes, I'm in hurry, but it won't help anything if I'm panicking around, quite an opposite. I sit in my studio, windows open to sun, and I'm drinking coffee while a warm summer wind blows around. I'm loving this my new way of working.
Tekstit
